Se että asiasta ei tehdä meteliä ei tarkoita etteikö maailmantalous olisi reagoinut asiaan. Päin vastoin.Macchiavelle kirjoitti: Mielestäni kaikista pahin uhka Peak Oilin suhteen on se että sitä ei noteerata, annetaan uskoa että kyllä sitä riittää. Kun tällaisesta ajattelusta muodostunut talous kupla puhkeaa, tulee ikävä jo 30-luvun poikaa The Great Depressonia.
Vaikka tuotannon maksimitaso olisikin jo saavutettu ei öljy ole mitenkään lopussa mutta jo nyt saamme päivittäin lukea lehdistä uusia tilastolukuja siitä miten öljyn hinnanmuodostus reagoi tulevaan. Kysyntä ylittää tarjonnan ja hinta kohoaa mikä taas puolestaan yhä vahvemmin ja vahvemmin ohjaa kulutusta vaihtoehtoisiin suuntiin. Jo nyt olemme ohittaneet aikaa sitten tason jossa öljyä ei ole kannattanut polttaa sähköenergiaksi ja alamme olla tasolla jossa öljyn käyttö lämmitykseen ei ole enää kannattavaa edes pientaloissa ja niin eteenpäin. Maailma ei odota kuplaa sormet korvissa vaan reagoi asiaan jatkuvasti.