Ihan hyviä kommentteja mutta ei kyllä liity mitenkään siihen tarkoitukseen mihinkä kannykkakamerat/kamerakännykät taklaavat. Ne eivät missään vaiheessa tule syrjäyttämään järjestelmäkameroita.VSV kirjoitti:Noksun kameran hyvyydellä ei ole mitään tekemistä megapikselieron kanssa.ovi kirjoitti:Niin no se varmaan riippuu siitä mihin sitä puhelinta käyttää. Minulle ainakin tulisi ikävä 5MP kameraa ja mahdollisuutta kuvata oikeasti katseltavaa videota.
Nimittäin aikanaan Nikonin D1:n resoluutio oli luokkaa 2 megapikseliä, ja kyseinen kamera oli yksi niitä digikameroita, jotka muuttivat ammattimaisen valokuvaamisen digitaaliseksi. On ihan varmaa, että mikään kännykkäkamera ei pääse lähellekään sitä kuvanlaatua, jota tuolla saatiin.
Miksi? Optiikan takia. Hyvä valovoima vaatii ison optiikan, ja tuollaista 50 mm:n halkaisijaltaan olevaa objektiivia ei kännykkäkameraan saada. Niinpä kännykamera joutuu aina taistelemaan puuttuvan valon kanssa etenkin vähänkin hämärässä. Lisäksi kännykameran pikselit ovat varsinkin isoilla resoluutioilla niin pieniä, että niihin hyvin tarkentavaa objektiivia alkaa olla vaikea tehdä. Aika iso osa valokuvien visuaalisesta miellyttävyydestä tulee epäterävyydestä; siitä, että terävä kohde saadaan irti taustasta. Se taas vaatii fyysisesti isoa aukkoa, jota ei kännyyn tehdä kokosyistä millään. (Okei, palataan asiaan, kun kännyyn tulee kaksi kameraa ja vähän interferometriaa niiden välille.)
Uskallan väittää, että hyvällä digipokkarilla 2 megapikselin resoluutiolla otettu (tai siihen pienennetty) kuva on visuaalisesti selvästi parempi kuin Nokian 5 megapikselin kuva. Joten se resoluutiosta. Nokian kännykkäkamera on teknologinen ihme kooltaan, mutta ei sekään ihan oikea kamera ole. Mutta toisaalta jos Noksuun laittaisi 2 megapikselin kennon, sen kuvat olisivat edelleen kännyköiden aatelia, ja iPhone jäisi jonnekin kauas.
iPhoneen tuskin pystyy noin hyvää kameraa rakentamaan, koska laite on kovin litteä. Kohtuullinen kuva vaatii kohtuullisen etäisyyden kennon ja objektiivin väliin, ja isommat linssit vaativat isomman tilan. iPhonen kamera on kokoisekseen ihan jees, mutta absoluuttisella skaalalla se ei ole kovi paljon. (Nopealla testillä se kyllä voittaa Noksun kahden megapikselin peruskameran, mikä sekään ei ole aplodien arvoinen suoritus.)
Sen sijaan erilliste digipokkareiden tarve (joita siis tavalliset lomakuvaajt yms ensisijaisesti käyttävät) tulee pikkuhiljaa häviämään koska vastaavaan kuvanlaatuun tullaan pääsemään kännykkään integroidulla kameralla. Tälää hetkellä suurin osa noista kännykkäkameroista on vielä teknisesti tähän tarkoitukseen liian huonoja, mutta parhaimmat alkavat jo olla riittävän hyviä (esim. noksuna ja se:n lippulaivat). Itse kuitenkin vielä aion hankkia erillisen digipokkarin (pentax W60) mutta ehkä jo seuraavan sukupolven kamerakännykät ovat riittävän hyviä. iPhonen 2M on kuitenkin auttamattomasti heikompi kuin mitä tuon tason laitteessa voisi odottaa (3-5M, AF ja kunnollinen salama, 3x optical zoom, videokuvaus)
AMA-EDIT: Ketju halkaistu "Uusi 3G-iPhone"-ketjusta
