PowerBook_165c kirjoitti:
Mitä liitteitä tarkoitat? Emailista ei saa liitteitä lisättyä, mutta kuvan saa liitteeksi valitsemalla ko. kuvan ja napauttamalla "neliö-nuoli"-symbolia. Muistiossa on erillinen symboli (kirjekuori) lähettämistä varten. Muita en ole itse tarvinnut/käyttänyt.
Aina silloin tällöin olisi ollut tarvetta lisätä useampikin kuva yhteen meiliin. Tämähän ei ole mahdollista.
Copy pastella saisi muistiosta ja kalenterista liitettyä tekstiä meiliin. Usein myös olisi tarvetta kopioida puhelinnumeroita meilistä tai kalenterista puhelin-sovellukseen tai toiseen meiliin.
Toivonen kirjoitti:Usein myös olisi tarvetta kopioida puhelinnumeroita meilistä tai kalenterista puhelin-sovellukseen tai toiseen meiliin.
Kalenteristahan tuo ei kyllä onnistu, mutta mailista olen itse toiminut niin, että mailissa olevan puhelinnumeronhan tuo osaa aktivoida, ja sitä klikkaamalla siihen voi soittaa. Ja jos ei halua sillä hetkellä siihen numeroon soittaa, niin ennen kuin varsinaisesti yhdistää puhelua, niin katkaiset puhelun. Jonka jälkeen sitten voit puhelinsovelluksen Recent numeroista käydä tallentamassa sen vaikka kontakteihin.
Onko mahdollista synkata tiedot luurilla soitetuista biiseistä iTunesiin? Aina välillä iTunesissa näkyy 25 soitetuimmassa joitain viime viikolla soitettuja. Mobilescrobblerin mukaan olen kuunnellut reilu 2000 laulua.
rok93 kirjoitti:Onko mahdollista synkata tiedot luurilla soitetuista biiseistä iTunesiin? Aina välillä iTunesissa näkyy 25 soitetuimmassa joitain viime viikolla soitettuja. Mobilescrobblerin mukaan olen kuunnellut reilu 2000 laulua.
Synkkautuu automaattisesti, ainakin iPodista, iPhonesta en ole tarkistanut, mutta helppohan se on tsekata, kun pääsee iTunesin ääreen...
Mac-käyttäjä vuodesta 1987
Mac Mini + Apple 24", iPad, AppleTV, Airport Extreme (stereo), iPhone 8GB, iPod Classic 30 GB
Biisien soittotietojen synkkaus näyttää iPhonella toimivan iTunesiin ihan samalla tavalla kuin iPodilla, niinkuin toki oletus olikin... iPhonella kuunnellun Alanis Morrissetten uuden levyn tiedot näkyvät iTunesissa kauniisti.
Mac-käyttäjä vuodesta 1987
Mac Mini + Apple 24", iPad, AppleTV, Airport Extreme (stereo), iPhone 8GB, iPod Classic 30 GB
Ei toimi automaagisesti, jos poistelee filuja luurista / iTunesista. vedin laulut & soittolistat uusiksi molempiin -> 25 soitetuinta lista on tyhjä. Ei ole mahdollisuuksia siis synkata mobilescrobblerin tietoja iTunesiin?
Kun uudet puhelimet toimivat ainakin osalla, niin olisi mukava kuulla mitä ohjelmia olet app storelta siihen ostanut ja mihin olet ollut tyytyväinen.
Itse ostin hätäpäissäni kalliin (7,90) pelin nimeltä Monkey Ball. Siinä ohjataan apinaa liimuttelemalla puhelinta. Ihan ok peli, mutta ei mielestäni 7,90 arvoinen. Lähinnä ohjauksen vuoksi halusin ostaa/kokeilla
Viimeksi muokannut Anniel, 26.11.2008 klo 14.08. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Syy:Otsikkoa muokattu
tissot69 kirjoitti:Kun uudet puhelimet toimivat ainakin osalla, niin olisi mukava kuulla mitä ohjelmia olet app storelta siihen ostanut ja mihin olet ollut tyytyväinen.
Itse ostin hätäpäissäni kalliin (7,90) pelin nimeltä Monkey Ball. Siinä ohjataan apinaa liimuttelemalla puhelinta. Ihan ok peli, mutta ei mielestäni 7,90 arvoinen. Lähinnä ohjauksen vuoksi halusin ostaa/kokeilla
Installerista olisit saanut Neverball nimisen ohjelman. Aivan sama idea pelissa ja oli ilmainen... Ei kannata hatikoida.

Mistäs sen Installerin tähän mötikkään saa, vai saako mistään ?
Sen takia suosittelen aluksi kokeilemaan iPhone 2G:ta jossa kaikki toimii ja sillon huomaisit myos etta minkalaista ylitsepursuavaa p***** tama iPhone 3G hypetys on. Mutta ne jotka menivat jo tuhlaamaan rahansa niin joutuvat odottamaan vahintaan (saattaa menna monia paiviakin) huomiseen etta Zibri julkaisisi uuden Ziphonen jolla saisi installerin iPhone 3G:hen. Tosin sittenkaan ei moni ohjelma viela toimi silla kaikki ohjelmat pitaa uudelleekirjoittaa 3G osille. Eli itse odotan ainakin viikon ennenkuin kayn ostamassa iPhone 3G:n iPhone 2G:lle kaveriksi.
most_uniQue kirjoitti:Sen takia suosittelen aluksi kokeilemaan iPhone 2G:ta jossa kaikki toimii ja sillon huomaisit myos etta minkalaista ylitsepursuavaa p***** tama iPhone 3G hypetys on. Mutta ne jotka menivat jo tuhlaamaan rahansa niin joutuvat odottamaan vahintaan (saattaa menna monia paiviakin) huomiseen etta Zibri julkaisisi uuden Ziphonen jolla saisi installerin iPhone 3G:hen. Tosin sittenkaan ei moni ohjelma viela toimi silla kaikki ohjelmat pitaa uudelleekirjoittaa 3G osille. Eli itse odotan ainakin viikon ennenkuin kayn ostamassa iPhone 3G:n iPhone 2G:lle kaveriksi.
Ja se on ihan varma, etten sen makaronin poraajan tekeleillä puhelintani sekoita. Eläköön Pwnage ja DevTeam!
most_uniQue kirjoitti:Sen takia suosittelen aluksi kokeilemaan iPhone 2G:ta jossa kaikki toimii ja sillon huomaisit myos etta minkalaista ylitsepursuavaa p***** tama iPhone 3G hypetys on. Mutta ne jotka menivat jo tuhlaamaan rahansa niin joutuvat odottamaan vahintaan (saattaa menna monia paiviakin) huomiseen etta Zibri julkaisisi uuden Ziphonen jolla saisi installerin iPhone 3G:hen. Tosin sittenkaan ei moni ohjelma viela toimi silla kaikki ohjelmat pitaa uudelleekirjoittaa 3G osille. Eli itse odotan ainakin viikon ennenkuin kayn ostamassa iPhone 3G:n iPhone 2G:lle kaveriksi.
Kunnei siina sun 2G iphonessa skandit toimi, jos se kerran niin hyva luuri on?
Ei mutta oikeasti. AppStoren tarjonta tulee riittämään varmasti lähes jokaiselle, joten tuon installerin tuputtaminen joka toisessa topicissa ja iPhone 3G:n mollaaminen ihan sen takia, että sitä ei ole vielä kai hakkeroitu nyt on vaan naurettavaa.