Mikal K. kirjoitti:Tässäkin ajatuksessa tulee ongelmia jos mietimme sitä mitä suurimmalle osalle maailman ihmisistä tapahtuu.
No joo. Tästä lienee ylipäänsäkään hankalaa keskustella, sillä olisihan lähes yhtä kohtalokasta antaa suora lausunto siitä että kaikki ei-kristityt joutuvat automaattisesti ikuiseen kadotukseen, kuin sanoa, että ei saa käyttää kortsuja.
Tosin taisihan joku valopää näinkin sanoa...
Ja sitten on islamin uskoiset, jotka uskovat Jessen sanaan mutta eivät samalla vakavuudella hänen persoonaansa jne tms. Aikas sotku...
Mikael K. kirjoitti:Hepr. 11 avulla. Sen mukaan Vt:ssa mainitut henkilöt saavat uskonsa (luottamusta, tottelemista ja totena pitämistä - kohteena Jumala) perusteella olla mukana bileissä.
Kysymys olikin vain (jotta en sekaantuisi liian syvälle asioihin, jotka eivät minulle kuulu), että alkoivatko vt:n henkilöiden bileet heti kun Jesse selätti kuoleman, vai odottavatko ihan viimeiseen taisteluun asti? Mutta ei liene minkään dogmin mukaista vastausta tähän siis.
Tuo "mitäs sitten kaikille muille käy?" ässä, jonka fanaattiset ateistit vetävät väittelyissä hihastaan on hieman ontuva ja siksi en moiseen keskusteluun halua edes lähteä. Miksi kukaan voisi edes odottaa tuollaiseen kristityltä hyvää vastausta?
Mutta ihan hyväksi threadiksi tämä osoittautuu! On mukava oppia oman arkiymmärryksen ulkopuoleltakin uutta!