Käväiseppä hakemassa lähikaupasta joku paisti ja syö raakana.iPratt kirjoitti: Ihminen on muuten sekasyöjä.
Muista raportoida täällä miten meni.
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Käväiseppä hakemassa lähikaupasta joku paisti ja syö raakana.iPratt kirjoitti: Ihminen on muuten sekasyöjä.
Viesti Kirjoittaja Kumiko »
Viesti Kirjoittaja Maza »
Minä taas vältän lintujen syöntiä, käytännössä tarkoitan kanaa eli broileria. Hanhen tai muun riistalinnun syöntiä on paljon vaikeampaa harrastaa, kuin välttää. Broilerin kasvatus on sen verran epäeettistä, että jopa minun karaistunut teekkarinsydän itkee. Kananpoikiin pumpataan steroideja niin, että kävely on vähintään tuskallista. Pahimmillaan kananpojat eivät pysty edes kävelemään, kun pohkeet on kuin satasen juoksijoilla. Tai mihin sitä edes kävelisi siinä pienessä kopissa, varsinkin, kun elinaika on alle kaksi kuukautta. Eikä ne marinoidut rintafileet muutenkaan maistu muulta, kuin siltä marinadilta.Kumiko kirjoitti:Oikeastaan pitäisin ihmistä vähän samanlaisena kuin karhua. Kaikki ruokainen otus.
Itse pyrin välttämään ulkomaalaisen lihan syöntiä tiettyjen eetisten syiden vuoksi. Ja syön aikalailla linnun lihaa, possua vältän (ei niin söpöjä otuksia voi syödä -__-) mutta pidän sen lihasta paljon... Ehkä mä vielä joskus opin, jotain.
Viesti Kirjoittaja iPratt »
Tartar pihvi on erittäin hyvää, kiitos kysymästä.EvilPet kirjoitti:Käväiseppä hakemassa lähikaupasta joku paisti ja syö raakana.iPratt kirjoitti: Ihminen on muuten sekasyöjä.
Muista raportoida täällä miten meni.
Viesti Kirjoittaja Teppo Tulppu »
Kukahan on sen niin tarkoittanut?ravene kirjoitti:Ihminen on tarkoitettu lihansyöjäksi.
Viesti Kirjoittaja joonahe »
Al Gore?Teppo Tulppu kirjoitti:Kukahan on sen niin tarkoittanut?ravene kirjoitti:Ihminen on tarkoitettu lihansyöjäksi.
Viesti Kirjoittaja amanita »
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Paisti = jauheliha? Edes minä kasvissyöjänä en ole noin tietämätöniPratt kirjoitti:Tartar pihvi on erittäin hyvää, kiitos kysymästä.EvilPet kirjoitti:Käväiseppä hakemassa lähikaupasta joku paisti ja syö raakana.iPratt kirjoitti: Ihminen on muuten sekasyöjä.
Muista raportoida täällä miten meni.
Viesti Kirjoittaja Teppo Tulppu »
Näemmä olet.EvilPet kirjoitti:Paisti = jauheliha? Edes minä kasvissyöjänä en ole noin tietämätön
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Tehtiin mistä tehtiin, niin mun pointtini keskusteluun oli ihmisen purukalusto, ei ruuansulatus. Kyllähän sinne mahaan voi työntää vaikka betonia painoksi jos huvittaa. Ihminen ei kuitenkaan kykene syömään raakaa lihaa ilman välineitä tai kypsentämättä.Teppo Tulppu kirjoitti:Näemmä olet.EvilPet kirjoitti:Paisti = jauheliha? Edes minä kasvissyöjänä en ole noin tietämätönOikeaoppinen tartar-pihvi tehdään fileestä raaputtamalla. Ei mistään tukkimiehen viimeviikolla vanhentuneesta sika-naudasta.
Viesti Kirjoittaja iPratt »
Tuo nyt on huvittavin selitys minkä olen kuullut; lähes mikään eläin ei käytä ravintonsa hankkimisen pelkästään purukalustoaan. Jos et aivan hampaaton ole niin katsopa peiliin ja vertaa hammaskalustoasi karhun ja lehmän vastaaviin ja mieti mitä eroja ja yhteneväisyyksiä löydät. Ainakin minun kalustoni kertoo että en kuulu märehtijöihin.EvilPet kirjoitti:Tehtiin mistä tehtiin, niin mun pointtini keskusteluun oli ihmisen purukalusto, ei ruuansulatus. Kyllähän sinne mahaan voi työntää vaikka betonia painoksi jos huvittaa. Ihminen ei kuitenkaan kykene syömään raakaa lihaa ilman välineitä tai kypsentämättä.Teppo Tulppu kirjoitti:Näemmä olet.EvilPet kirjoitti:Paisti = jauheliha? Edes minä kasvissyöjänä en ole noin tietämätönOikeaoppinen tartar-pihvi tehdään fileestä raaputtamalla. Ei mistään tukkimiehen viimeviikolla vanhentuneesta sika-naudasta.
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Ööh, mitäköhän olet missannutiPratt kirjoitti: Tuo nyt on huvittavin selitys minkä olen kuullut; lähes mikään eläin ei käytä ravintonsa hankkimisen pelkästään purukalustoaan. Jos et aivan hampaaton ole niin katsopa peiliin ja vertaa hammaskalustoasi karhun ja lehmän vastaaviin ja mieti mitä eroja ja yhteneväisyyksiä löydät. Ainakin minun kalustoni kertoo että en kuulu märehtijöihin.
Viesti Kirjoittaja Teppo Tulppu »
Mitenköhän tästä seuraa se, että ihminen ei olisi tarkoitettu lihansyöjäksi (kuka sitten se tarkoittaja olikaan)? Tai olikohan sinulle kenties joku muu pointti?EvilPet kirjoitti:Ihminen ei kuitenkaan kykene syömään raakaa lihaa ilman välineitä tai kypsentämättä.
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Mietippä sitäTeppo Tulppu kirjoitti: Mitenköhän tästä seuraa se, että ihminen ei olisi tarkoitettu lihansyöjäksi (kuka sitten se tarkoittaja olikaan)?
Viesti Kirjoittaja Teppo Tulppu »
Enpä taida viitsiä.EvilPet kirjoitti:Mietippä sitäTeppo Tulppu kirjoitti: Mitenköhän tästä seuraa se, että ihminen ei olisi tarkoitettu lihansyöjäksi (kuka sitten se tarkoittaja olikaan)?![]()
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Hyvä, en nimittäin mäkäänTeppo Tulppu kirjoitti:Enpä taida viitsiä.EvilPet kirjoitti:Mietippä sitäTeppo Tulppu kirjoitti: Mitenköhän tästä seuraa se, että ihminen ei olisi tarkoitettu lihansyöjäksi (kuka sitten se tarkoittaja olikaan)?![]()
Viesti Kirjoittaja Teppo Tulppu »
Hauskaa että olemme yksimielisiä.EvilPet kirjoitti:Hyvä, en nimittäin mäkäänTeppo Tulppu kirjoitti:Enpä taida viitsiä.
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Ja jälleen kerran oli yksi ilta saletissa hopeisen omenan utopiassa. Sen pituinen se...Teppo Tulppu kirjoitti:Hauskaa että olemme yksimielisiä.EvilPet kirjoitti:Hyvä, en nimittäin mäkäänTeppo Tulppu kirjoitti:Enpä taida viitsiä.