Hienoa, että olet saanut uuden foorumin pystyyn. Se on aina mukava nähdä, kun nuorilla jannuilla on vähän fiksumpia harrastuksia kuin kaljan lipittäminen ja kaupungilla norkoilu.
Voisin kuitenkin antaa muutaman rakentavan vinkin jatkoa ajatellen.
- Pelifoorummarkkinoilla tällä hetkellä varmasti kysyntä ja tarjonta kohtaavat eli suomeksi sanottuna pelifoorumeista kiinnostuneille on jo tarjolla hyviä pelifoorumeita. Tämän vuoksi on melko suurella todennäköisyydella oletettavissa, ettei foorumisi kävijämäärä räjähdä jatkossakaan valtavaan kasvuun. Jos aioit saada omalle foorumillesi käyttäjiä, täytyy sinun miettiä, mitä erilaista/parempaa sinun foorumissasi on muihin foorumeihin verrattuna, jotta käyttäjät kiinnostuisivat siitä ja alkaisivat käymään siellä.
- Foorumisi kävijämäärän kasvua ei millään tavalla edistä se, että pidät palstaa ns. suljettuna. Ensinnäkin suurin osa ihmisistä rekisteröityy jollekin foorumille siinä vaiheessa, kun he ovat seuranneet mielenkiintoista keskustelua ja haluavat ottaa siihen itse kantaa. Suurin osa keskustelupalstoilla kävijöistä ei halua rekisteröityä ollenkaan.
- Jos aiot ihan tosissasi pitää foorumia pystyssä, kannattaa hankkia pieni web-hotelli ja siihen verkkotunnus, vaikkapa pelireviiri.net. Hinnat pyörivät vuositasolla vain muutamassa kymmenessä eurossa. Nykyinen verkko-osoitteesi ei ole ensinnäkään kovin helposti muistettava ja toisekseen antaa palvelustasi hieman amatöörimäisen kuvan.
- Luotettavien moderaattorien värväämiseen paras tapa ei ehkä ole laittaa mainosta randomina jollekin toiselle keskustelupalstalla. Värvää mieluummin joku aktiivinen foorumilainen (omalta foorumilta siis), jonka kirjoittelutyyliä ja käytöstä olet itse seurannut pidemmällä aikavälillä. Tai sitten joku kaveri.
- Pelireviiri on yhdyssana
Tsemppiä harrastustoimintaan!
An apple a day keeps the doctor away.