Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Ongelma vain on, että ääntä tulee vähän liiankin kanssa. Se tulee aivan tajuttomalla tasolla ja en pysty käytännössä ottamaan sitä vastaan millään laitteella, kun ei voi potikkaa pistää tarpeeksi pienelle. Pelkään että hajotan sen vastapäässä olevan laitteen. Ääni on säädetty aika likelle nollaa lähtöpään ohjelmassa. Kuulokelähdöstä monitoroitaessa ääni ei särje, eikä kyllä mikään mittarikaan punaiselle pauku. Kuten ei myöskään tuosta monitorointi outputista, mistä kaiuttimet äänensä repivät. Ainoastaan nuo kanavakohtaiset outputit siis noin tekevät.
Pistin vastapäähän testiksi tietokoneen ja tuuppasin sen linjainputtiin sen. Piti vääntää Ääni- ja midi-asetuksista linja niin hiljaiselle kuin pystyy (-16 dB) ja siltikin lopputulos särki. Ajattelin, että vika voi tietty olla vastaanottopäässäkin, joten päätin testata "tyhmällä" laitteella myös. Pistin aktiivikaiuttimet siihen lähtöön ja meinasin oikeasti puhkoa tärykalvoni, vaikka oli kaiuttimesta ruuvattu potikka pienimmälle mitä saa.
Ääni- ja midiasetuksissa on lähtevien kanavien potikat harmaina, joten sieltä en voi säätää mitään, vaikka tahtoisinkin.
Eli siis mistä voisin lähteä ongelmaa selvittämään? Vai onkohan vain syytä epäillä, että vehkeessä on jotain vikaa?
Tällä hetkellä ainoa ratkaisu on ruuvata lähtöpäässä signaali ihan niin pienelle kuin pystyy, mutta se taas tekee elämän vähän turhan hankalaksi, kun pitäisi säätö tehdä käytännössä joka softassa.
-
- Viestit: 7042
- Liittynyt: 24.2.2004 klo 10.00
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja Jone »
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Ei vaikutusta.Jone kirjoitti:Kokeiles jarruttaako etupaneelin "Mix napikka" ulostulotasoa jos vippaat sitä pikkasen/paljon inputtien puolelle.
Ei tuon pitäisikään vaikuttaa kun tuohon erilliseen "cue mix"-outputtiin.
Eikä myöskään vaikuta tuo Master level. Se vaikuttaa vaan tuohon main cr-outtiin, jossa on nuo kaiutinpöntöt kiinni.
-
- Viestit: 7042
- Liittynyt: 24.2.2004 klo 10.00
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja Jone »
Monet hommaa erillisen analogisen volume-potikan tuohon hommaan jos "ongelma" on kuuntelun kanssa. Tommonen edukas on 50€ Silloin digivekotin voi tuupata ihan täysillä ulos antaen kaikkensa mutta moinen passiivijarru sitten säätää tason niin että volume on korville passeli.
http://www.smproaudio.com/index.php?opt ... view&id=24

edit: Niin tietty tommosellahan vapauttaa muuten yhden kortin oman säätyvän ulostulo muuhun käyttöön.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Mutta silti ihmetyttää, että mihin vehkeeseen nuo on sitten tarkoitettu kytkettäväksi nuo outputit, kun kerran niistä niin mahottoman lujaa tavara pihalle lyödään? Minun logiikka kun sanoo, että jos toisessa on linja ulos ja se on "täysillä" eli siis miksattu siihen rajoille, ettei juuri ja juuri särje ja sitten pistää sen toisen vehkeen linjaan sisään, niin sen pitäisi kyllä ihan särkemättä se kuitenkin ottaa vastaan.
-
- Viestit: 129
- Liittynyt: 20.8.2008 klo 16.29
- Paikkakunta: Kiihtelysvaara
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja PappaX »
oletko epähuomiossa sittenkin kytkenyt linjasignaalia odottavan laitteen kuuloke-/kaiutinlähtöön, eli valmiiksi vahvistettua signaalia tuuppaavaan reikään? Tai reitittänyt signaalin nurinkurisesti?
Laitteen, eli lähettävän koneen kuulokeliitynnästä kuuntelemalla siitä signaalinvoimakkuudesta ei saa mitään selkoa. Se kun on sen omaa ja sisäistä monitorointia varten soviteltu ja tehty.
Midi out- ei ainakaan vaikuta tuohon audiosignaalin tasoon. Se on varmaa se.
Jos vielä olisi ihmisillä kasettidekkejä, niin sen kanssa sitä tuloa voisi helposti monitoroida lykkäämällä tulevan signaalin kiinni linjatuloon. Jos paukkuu heti hiemankin lähtötasot avattuna punaiselle, niin ollaan kuuloke-/kaiutinlinjassa kiinni.
Tässä nyt päällimmäiset aatokset.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Se oli luonnollisesti ensimmäinen omakin epäilys ja piti oikein suurennuslasin kanssa selvittää mitä reikien vieressä lukee ja manuaalista vielä varmistaa. Kyseisistä rei'istä pitäisi tulla linjatasoista signaalia ulos. Mitenkään oudosti ei ole reititelty. Softasta vaan pistetty outputitksi ulostulot 1-2 ja niistä yritetty vetää sitten piuhaa eteenpäin.PappaX kirjoitti:Tot noinaa...
oletko epähuomiossa sittenkin kytkenyt linjasignaalia odottavan laitteen kuuloke-/kaiutinlähtöön, eli valmiiksi vahvistettua signaalia tuuppaavaan reikään? Tai reitittänyt signaalin nurinkurisesti?
Ei tietenkään. Kunhan siis vain tämän sanoin selvittääkseni, että se ei esim. softasta lähtiessä jo särje, vaan särkeminen syntyy vasta kun sen piuhan vetää eteenpäin seuraavaan laitteeseen.PappaX kirjoitti:Laitteen, eli lähettävän koneen kuulokeliitynnästä kuuntelemalla siitä signaalinvoimakkuudesta ei saa mitään selkoa. Se kun on sen omaa ja sisäistä monitorointia varten soviteltu ja tehty.
Taitaa Papalla vähän jo näkö olla heikkenemään päin, kun ei tässä kukaan ole midistä mitään puhunutPappaX kirjoitti:Midi out- ei ainakaan vaikuta tuohon audiosignaalin tasoon. Se on varmaa se.

Toista konetta tässä käytin ikäänkuin kasettidekkinä ja piti sieltä pistää namiska ihan niin alas kuin sai ja siltikin joutui lähtötasoa ohjelmasta pudottamaan huomattavasti, ennen kuin särkeminen saatiin mäkeen.PappaX kirjoitti:Jos vielä olisi ihmisillä kasettidekkejä, niin sen kanssa sitä tuloa voisi helposti monitoroida lykkäämällä tulevan signaalin kiinni linjatuloon. Jos paukkuu heti hiemankin lähtötasot avattuna punaiselle, niin ollaan kuuloke-/kaiutinlinjassa kiinni.
Tässä nyt päällimmäiset aatokset.
Siltä siis minusta tuntuu, että signaali olisi hyvinkin vahvistettua. Täytyy vielä tsekkailla nuo muut outputit järjestyksessä myös läpi, josko vika vain noita paria vaivaisi.
Tässä nyt testailen vielä lissää ja selvittelen miten tuon saisin kuriin. Jos ei auta, niin mennään sitten tämä ilta tällä purkkaviritelmällä.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Nyt kuitenkin keksin niin hyvän purkkaratkaisun, että pärjännen tällä.
Ongelma siis oli alunperin, kun minulla on tässä nyt tämä livelähetyshässäkkä tuloillaan, että minulla on kaksi softaa auki. Toinen joka tuottaa sen itse audion ja toinen joka sitten "kaappaa" sen ja lähettää maailmalle.
Yritin viikkotolkulla tuota softareitityksillä saada kuosiin, mutta aina se toimi ehkä n. 30 minuuttia ja sitten ihan yllättäen toinen softa ilmeisesti totesi, että ollaan äärirajoilla ja automaattisesti pisti bufferin semmoseen kokoluokkaan, että latenssi kasvoi aivan hirvittäväksi ja softamonitorointi ei enää onnistunut.
Päätin sitten hoitaa tuon homman kahdella eri äänikortilla tai pahimmassa tapauksessa tietokoneella, jos sekään ei toimi. Toisella hoidetaan se tallentamispuoli ja siitä sitten piuhalla vedetään fyysisesti signaali toiselle koneelle/äänikortille ja siellä sitten toinen softa lähettää tavaran maailmalle.
Yritin MBP:stä ja PreSonuksesta iMacciin ja tällöin juuri tämä signaalin turha voimakkuus ilmeni. Sama myös, jos yritin vetää piuhalla suoraan MBP:n omaan äänikorttiin ja vetää sitä kautta toiselle softalle. Homma toimi kuin junan vessa, mutta signaalia piti heikentää alkupäässä liikaa, jotta se olisi ollut kovin käytännöllistä.
Nyt vetäisin sitten vain tylysti niin, että tämä tallennussofta käyttää presonuksen inputteja 3-4 ja ajaa kaman outputteihin 1-2 ja olen vetänyt niistä piuhan inputteihin 1-2 ja ne sitten menevät tälle lähetyssoftalle. Noissa inputeissa kun on säädöt voimakkuudelle. Näin pystyn myös tuosta Mix-napista monitoroimaan sekä maailmalle lähtevää signaalia, että tuota nauhalle menevää.
Vähän hullultahan tämä kuulostaa, mutta toimii aivan loistavasti.
-
- Viestit: 290
- Liittynyt: 13.10.2007 klo 11.46
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja n0ble »
Maadoitus näissä muissa laitteissa voisi olla oikosulussa, joko tarkoituksella tai tahattomasti.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Presonuksesta lähtee aktiivikaappeihin piuhat. Siinäpä ne oikeastaan.n0ble kirjoitti:Ihan arvailen mutta helppo koittaa: meneekö linjatasoista signaalia ulos muista liitännöistä muille laitteille? Jos kyllä niin koita ilman näitä muita kytkentöjä.
Maadoitus näissä muissa laitteissa voisi olla oikosulussa, joko tarkoituksella tai tahattomasti.
Testaanpa tässä jossain vaiheessa ilman niitä.
-
- Viestit: 129
- Liittynyt: 20.8.2008 klo 16.29
- Paikkakunta: Kiihtelysvaara
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja PappaX »
Se kasettidekki toimisi oivana testilaitteena, kun sitä ei kytke mihnkään kuulokkeita kummaisempaan ja linjaliittimen kautta RCA-piuhoilla. Toinen tietokone ei välttämättä ole oiva testilaite signaalinsiirto-ongelmissa. MD-/CD-dekki toimisi yhtä hyvin, vaan ei taida niitä olla kovin yleisesti enää saatavilla.TheKraken kirjoitti:Ääni- ja midiasetuksissa on lähtevien kanavien potikat harmaina, joten sieltä en voi säätää mitään, vaikka tahtoisinkin.
Vaan nuo tasojen yhteensovittamattomuudessa on yleensä se ropleemi, että menee kaiutin/kuulokesignaalit sekaisin linja- ja mikkilinjojen kanssa, jossain välissä.
nimim: kitaravahvistimen kaiutinlähdön mikkiliityntään kytkenyt
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
No mutta siis tuo on vain tuon asetusohjelman nimiPappaX kirjoitti:On mulla vielä sisälukutaitoa:TheKraken kirjoitti:Ääni- ja midiasetuksissa on lähtevien kanavien potikat harmaina, joten sieltä en voi säätää mitään, vaikka tahtoisinkin.

-
- Viestit: 129
- Liittynyt: 20.8.2008 klo 16.29
- Paikkakunta: Kiihtelysvaara
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja PappaX »
Tuli muita touhutessa mieleen tuo reititys, jonka olitkin ratkaissut, myös ajatus, että tapahtuuko systeemissä tahtomaton takaisinkytkentä, eli sama signaali kulkee toistuvasti ketjun läpi, tullen vahvistetuksi joka kerralla.
Ratkaisusi on toimiva, jos ylimääräisiä pörinöitä ym häiriöitä ei esiinny. Ja homma kestää kasassa huomattavasti tarkoitettua pidemmän session, ihan treenimielssä siis.
Äänihommissa kannattaa pitää homma mahdollisimman simppelinä, vaikka miten voisi halutessaan kikkailla. Tietotekniikka-avusteisessa äänimaailmassa ne "piuhat" vasta meneekin solmuun, ihan tahtomattaan.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Samaa mietin myös kyllä, mutta en keksinyt mistä tämmöinen takaisinkytkentä voisi aiheutua. Nyt on pikkuisen kyllä raksuntaa kuultavissa tällä hetkellä. Livenä nyt menty maailmalle kohta 1,5 tuntia, eli kuitenkin setuppi toimii. Se on pääasia.PappaX kirjoitti:ookei
Tuli muita touhutessa mieleen tuo reititys, jonka olitkin ratkaissut, myös ajatus, että tapahtuuko systeemissä tahtomaton takaisinkytkentä, eli sama signaali kulkee toistuvasti ketjun läpi, tullen vahvistetuksi joka kerralla.
Bufferia kasvattamalla lähtee raksut, mutta se vaikeuttaa elämää sitten muuten vähän liikaa. Pähkäillään.
-
- Viestit: 129
- Liittynyt: 20.8.2008 klo 16.29
- Paikkakunta: Kiihtelysvaara
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja PappaX »
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Hei muuten onko tietoa missä pk-seudun putiikissa tuota (tai vastaavaa) olisi ihan suoraan hyllyssä? Ei jaksaisi mistään ulkomailta tilailla.Jone kirjoitti:Monet hommaa erillisen analogisen volume-potikan tuohon hommaan jos "ongelma" on kuuntelun kanssa. Tommonen edukas on 50€ Silloin digivekotin voi tuupata ihan täysillä ulos antaen kaikkensa mutta moinen passiivijarru sitten säätää tason niin että volume on korville passeli.
http://www.smproaudio.com/index.php?opt ... view&id=24
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 25.9.2008 klo 14.21
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja Marttila »
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Eli joku mokkula on siihen väliin sovitettava.
Nyt olen tyytynyt vaihtelemaan piuhoja siitä ainoasta potikan takana olevasta lähdöstä sitten vuorotellen monitoreille ja äänikortille sen mukaan mikä on tarve.
Jotenkin vain pöhlönä odotin, että linjalähdöstä voisi vetää piuha nätisti linjaan sisään.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Onko kellään havaintoa missä tuommoista tai vastaavaa pulikkaa olisi Helsingissä suoraan hyllyssä. Nyt olisi tarve semmoselle heti huomiseksi tai muuten joutuu säätämään.
Tähän asti lykännyt hankintaa sillä, että olen vaihtanut siihen ainoaan säädettävään lähtöön aina piuhan kun pitänyt maailmalle audiota tuutata, mutta nyt totesin että se ulostulo antaa ulos myös tuon suoran sisääntulojen monitoroinnin jota käytän itse omaan säätöön täällä ja sitä en tahtoisi maailmalle kuultavaksi. Eli ainut vaihtoehto olisi vetää nyt jostain kanavaulostulosta pihalle.
-
- Viestit: 182
- Liittynyt: 12.9.2006 klo 16.52
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja pikkujii »
Jos ei tarvitse olla säädettävä, niin normaalilla potentiometrillä mittailet hyvän vastusarvon ja laitat
kiinteät vastukset potentiometrin tilalle.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »

-
- Viestit: 7042
- Liittynyt: 24.2.2004 klo 10.00
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja Jone »
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Mutta mieluummin yritän pitää homman simppelinä. Plus, että lopputulos olisi aivan hirvittävä piuhahärdelli, kun kaiken tuon kautta juoksuttaisi. Ja tällöin käytännössä kaikki olisi kahden säädön takana ja minulla olisi naaman edessä aikamoinen kokoelma turhia liukuja ja säätöjä.
Tykkään kuitenkin siitä, että tuo PreSonus ja sen säädöt, monitoroinnit yms on se kaiken sydän. Käytännössä siinä riittää aivan hyvin ominaisuudet. Ainut puute on tuo noiden linjalähtöjen volyymin säätö.
"Huomista" varten en koe, että tulisin mikseristä mitään kaipaamaan.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »

Paksummat nuolet ovat fyysisiä piuhoja, ohuemmat sitten ohjelman ja laitteen välistä liikennettä.
Neliöt äänikortteja, ovaalit softia ja pyöristetyt neliöt sitten muut vehkeet.
Aikamoisen viritelmän näköinenhän tuo noin on, mutta toimii ku junan vessa. Jos vain tuohon Presonuksen ja built-in audion väliin saisi sen sopivan mokkulan jolla äänenvoimakkuutta säätää.
EDIT: Niin ja tuossa Übercasterin ja Presonuksen välillä kuulus olla tietty useampi viiva, kun se nauhoittelee nuo molemmat (Mikki sekä Skype) omille raidoilleen.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Presonuksen outputti puhkoo tärykalvot
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Kiertelin kauppoja ja kellään ollut mitään tarkalleen hommaan sopivaa ja lopulta sitten päädyin budjettiratkaisuun:
http://www.thomann.de/fi/behringer_mon_800_minimon.htm
Tuossa se plussa, että voin käytellä tuota kuulokevaffarina tarvittaessa myös. Tähän asti on aina pitänyt joltain semmosta lainata.
Tänään lähti thomannilta uusi mikrofonikin tulemaan, niin sitten on podcast-setup aikalailla kuosissa. Huh.
Palaa sivulle “Audio ja musiikki”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit