Applen yleinen raudan laatu?
-
- Viestit: 298
- Liittynyt: 10.10.2007 klo 20.59
Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja RoopeB »
Onko tosiaan niin, että Apple suurempien voittojen toivossa on alkanut suoltamaan totaalista kakkaa mitä itse rautaan tulee? Ei kovin kauaskantoista mielestäni, eikä se hirveästi hyödytä jos softapuoli on priimaa kun alusta leviää ympäriltä.
Itse odottelen kieliposkessa niitä uusia bookkeja, mutta mutta. Hirvittää heittää koneeseen kiinni pari tonnia ja todeta kuukauden kuluttua, että nyt halkesi kone kahtia kun siirsin sitä työpöydältä laukkuun ja samassa rytäkässä koneelle tapahtui jotain joka aiheuttaa käynnistymiseen ikuisen loopin. Edessä olisi kuukauden-kahden-kolme... huoltorumba ja sen aikaa pitäisi odotella kiltisti kun työt painavat päälle ja tekemättömät asiat painavat päälle - vapaa-ajasta puhumattakaan, jolloin haluisi editoida sitä perheen lomavideota ja mesetellä muodikkaasti (mese on muuten ihan takalistosta, ei toimi mikään client mäkillä kunnollisesti.)
Pistää kovasti miettimään ja arveluttamaan onko se erinomainen softapohja kuitenkaan sen arvoista jos rauta leviää ympäriltä viikon käytön jälkeen ja jonka seurauksena kone on seuraavat x-aikaa korjaamolla. Entä jos viat sitten uusivat, sama ja kaikki uudestaan?
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
![Salaisuus [:#]](./images/smilies/47_47.gif)
-
- Viestit: 1850
- Liittynyt: 7.5.2007 klo 10.57
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja p-veli »
Saat lainata mun vanhaa Pc:tä, jos et saa sitä lomavideota valmiiksi. Siinä saattaa olla myös mese. En tosin ole siitä täysin varma, kun en ole meseä ikinä käyttänyt. Ja voin tulla myös pitämään sun perheelle seuraa sillä aikaa, kun painiskelet tekemättömien asioiden parissa. Osta vaan rohkeasti se mäkki. Voorumilaisena et ole yksin. Ni.RoopeB kirjoitti:Edessä olisi kuukauden-kahden-kolme... huoltorumba ja sen aikaa pitäisi odotella kiltisti kun työt painavat päälle ja tekemättömät asiat painavat päälle - vapaa-ajasta puhumattakaan, jolloin haluisi editoida sitä perheen lomavideota ja mesetellä muodikkaasti…
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Tää on kuule Mac-foorumi, ei Acer-.RoopeB kirjoitti:Edessä olisi kuukauden-kahden-kolme... huoltorumba ja sen aikaa pitäisi odotella kiltisti kun työt painavat päälle ja tekemättömät asiat painavat päälle -

– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 532
- Liittynyt: 1.9.2008 klo 12.09
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja ef0p »
Itse olen harkitsemassa macia. Mutta odottelen uusia malleja. Tosin, en usko, että ne ovat ainakaan yhtään parempia kuin esim. tämän hetkinen macbook, siis laadullisesti.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 4659
- Liittynyt: 6.1.2005 klo 20.15
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja Muffe »
Kyllä. Välittömästi. Ilman varoitusta.ef0p kirjoitti:Täältäkö foorumilta lempataan kaikki, jotka epäilevät Jumalaista Applea?
Itse olen harkitsemassa macia. Mutta odottelen uusia malleja. Tosin, en usko, että ne ovat ainakaan yhtään parempia kuin esim. tämän hetkinen macbook, siis laadullisesti.
-
- Viestit: 8622
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
-
- Viestit: 2045
- Liittynyt: 2.11.2006 klo 10.55
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja L_A_G »
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
-
- Viestit: 14
- Liittynyt: 9.7.2006 klo 21.45
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja memedesigner »
-
- Viestit: 579
- Liittynyt: 4.6.2005 klo 11.30
- Paikkakunta: Espoo
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja Wurthur »

-
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 13.4.2008 klo 22.22
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja Paapa »
MacBook 2 GHz Core 2 Duo
-
- Viestit: 298
- Liittynyt: 10.10.2007 klo 20.59
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja RoopeB »
Oma ja ihka ensimmäinen mäkkini iMac on reilu puolivuotias. Softapuoli on toistaiseksi toiminut loistavasti. Kone käynyt kahdesti huollossa näytön takia. Toivottavasti huoltokäyntejä tälle laitteelle ei enää kerry. Odottaminen, huoltoon edes ja takaisin rahtaaminen, soitteleminen ja kyseleminen, selvittäminen ja säätäminen on työlästä.flntm kirjoitti:En voi olla komppaamatta ensimmäistä postaajaa. Itse ollut mäkkikäyttäjä vajan vuoden ja en voi väittää että ei olis ollut ongelmia. Ensimmäinen Imac lähti heti vaihtoon näytön takia. Sain tietysti helposti uuden tilalle josta on jo vaihdettu dvd-asema. Macbook pro:ssa kuulokeliitäntä sirisi ja kävi sen takia huollossakin... asialle ei kuitenkaan voitu kuitenkaan tehdä mitään ja kone tuli takas vian saman kanssa. Seuraavaksi siitä levis dvd-asema ja taas huoltoon. Lopuksi kone lähti palautukseen kuulokeliitännän takia. Huoltoreissut ja palautukset toimivat kyllä hienosti, mutta skidisti sapettaa tollanee säätäminen.
Juuri tuossa laskeskelin kaveripiirissäni olleita MB tai MBP koneita, reilusti yli puolella on ollut kone huollossa ja koko joukosta suurimmalla osalla jotain pienempää tai suurempaa hässäkkää koneen kanssa. Eräskin kaveri teippasi haljenneen topcasensa ja yrittää elää oikuttelevan airportin kanssa, koska ei yksinkertaisesti voi ottaa huoltorumban tuomaa käyttökatkosta. Asia olisi tietysti ihan eri, jos paikkakunnalla olisi huolto eikä konetta tarvitsisi (omin kustannuksin ajan säästämiseksi) mihinkään postitella.
Yksi vinkeä asia tuli mieleeni. Kun koneeni vein ekaa kertaan huoltoon ja painotin, että kovalevyä ei sitten ronkita, sieltä ei saa hävitä mitään, tarjottiin minulle erikseen itse maksettavaa (ei sisälly takuuseen) palvelua, että huolto voi ottaa kovosta varmuuskopion jos huolto mahdollisesti kämmää ja sotkee kovon.

Sen verran haluan minäkin sanoa, että windowsiin en ole palaamassa. Jotain olen minäkin oppinut.
-
- Viestit: 4915
- Liittynyt: 26.11.2007 klo 16.27
- Paikkakunta: Hamina
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja tuomas92 »
Mutta onhan se vaan kumma ettei 1800 euron uudessa MacBook Pro:ssa ole yhtä häiriötöntä ääniulostuloa kuin ensimmäisessä MacBookissa

-
- Viestit: 40
- Liittynyt: 11.6.2006 klo 14.36
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja RamiR »
Ainakin omassa macbookissani (useita huoltokeikkoja ja yksi uusi kone takana) on ollut useimmat täällä foorumilla raportoidut viat, ja hopeisen omenan kautta on sitten löytänyt ratkaisut ongelmiin ( = kone huoltoon). Onneksi Applen huoltopalvelu on pelannut hyvin, muutenhan ainaista huoltorumbaa ei jaksaisi.
tuomas92 kirjoitti:En kiellä etteikö Applen koneissa olisi ongelmia, mutta kannattaa ottaa huomioon yksi asia. Nimittäin se, että juuri näitä foorumeita lukiessa tekee helposti virhearvioita ongelmien laajuudesta. Eiväthän tänne yleensä tule sellaiset käyttäjät kirjoittelemaan joilla ei koneensa kanssa niitä ongelmia ole, vaan nimenomaan ne jotka niitä kokevat.
Mutta onhan se vaan kumma ettei 1800 euron uudessa MacBook Pro:ssa ole yhtä häiriötöntä ääniulostuloa kuin ensimmäisessä MacBookissa
-
- Viestit: 132
- Liittynyt: 12.4.2005 klo 19.11
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja kaipila »
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Kyllä emot on pitkälti Applen omia virityksiä, kuten jo liitännöistäkin näkyy.kaipila kirjoitti:Macit ovat nykyään aivan samaa rautaa kuin mikä tahansa Fujitsu Siemens, Hewlett-Packard tai Citymarket-pc. Ne kootaankin samoissa tehtaissa. Esimerkiksi MacBookit valmistaa Asus.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 132
- Liittynyt: 12.4.2005 klo 19.11
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja kaipila »
No joo mutta nekin perustuu Intelin piirisarjoihin ja valmistetaan firman x toimesta, joka tekee myös monien muiden tietokonevalmistajien emot.Repe Ruutikallo kirjoitti:Kyllä emot on pitkälti Applen omia virityksiä, kuten jo liitännöistäkin näkyy.kaipila kirjoitti:Macit ovat nykyään aivan samaa rautaa kuin mikä tahansa Fujitsu Siemens, Hewlett-Packard tai Citymarket-pc. Ne kootaankin samoissa tehtaissa. Esimerkiksi MacBookit valmistaa Asus.
-
- Viestit: 298
- Liittynyt: 10.10.2007 klo 20.59
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja RoopeB »
Jos miettii perupallero-peeseeläppäriä, semmoisen myynti ylittää huimasti volyymiltaan MB:n tai MBP:n. Silti korviin kiirii huomattavasti vähemmän valitusta ja moitetta. Liekö sitten syynä se, että oletusarvoisestikin niiden odotetaan toimivan vain tyydyttävästi.kaipila kirjoitti:No joo mutta nekin perustuu Intelin piirisarjoihin ja valmistetaan firman x toimesta, joka tekee myös monien muiden tietokonevalmistajien emot.
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
-
- Viestit: 8105
- Liittynyt: 24.8.2005 klo 20.36
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja Lare »
Tuskin on raudan osalta. Kyllä Acer käyttäjäkin hermostuu jos virtalähde pimenee, tai näppis ei toimi. Tai kun virtalähde pimenee, ja tila uuden ja sekin on pimeä. Kuten meillä.MacFinn kirjoitti: Eli Macin ostajien vaatimustaso on selvästi korkeampi.
-
- Viestit: 1850
- Liittynyt: 7.5.2007 klo 10.57
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja p-veli »
-
- Viestit: 298
- Liittynyt: 10.10.2007 klo 20.59
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja RoopeB »
Ja lisäksi pitää muistaa, että siinä missä peeseepallero-läppäri maksaa 700e, maksaa mäkki 1200e. Kyllä se niin on, että korkeammalla hinnalla haluaa saada parempaa.Lare kirjoitti:Tuskin on raudan osalta. Kyllä Acer käyttäjäkin hermostuu jos virtalähde pimenee, tai näppis ei toimi. Tai kun virtalähde pimenee, ja tila uuden ja sekin on pimeä. Kuten meillä.MacFinn kirjoitti: Eli Macin ostajien vaatimustaso on selvästi korkeampi.
-
- Viestit: 1713
- Liittynyt: 27.4.2005 klo 20.34
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja Pbman »
12" powerbook, virheetön (akku meni vaihtoon vaihto-ohjelman mukaisesti vaikka ongelmaton olikin)
15" titaani, virheetön (tai no saranoiden maali lohkeillut vuosien saatossa kuten kaikissa. Lasken tuon kulumiseksi)
Mac Pro ja 23" ruutu, virheetön
Mini, virheetön
Cube, virheetön
isoin iMac, virheetön
eMac, konkat pullisteli -> takuuhuoltoon tyyppivikana
Macbook, kansilohkesi ->takuuvaihtoon tyyppivikana
Macbook, virheetön
-
- Viestit: 3998
- Liittynyt: 18.7.2006 klo 12.45
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Applen yleinen raudan laatu?
Viesti Kirjoittaja MasBe »
Omakohtaisella kokemuksella voin sanoa, että harvoin jos koskaan huolloilla on oikeutta tai halua tuollaista tietoa luovuttaaPbman kirjoitti:tai vaihtoehtoisesti kysyä huollolta tilastoa kuinka monenlaista ongelmaa koneissa on.
Apple iMac late 2012
Apple iPhone 5 16Gb White
Apple iPad 2 32Gb WiFi Musta
Apple iPod Nano 8Gb Musta
Palaa sivulle “MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit