Lukitussa ketjussa kirjoitettiin tietokoneen käytön helppoudesta, josta haluan sanoa sanasen.
Olen ei-teknisesti suuntautunut jörrikkä. Älyllinen kapasiteettini tai oppimiskykyni eivät kiipeile korkeimmissa sfääreissä, ja uskonkin, että monien muiden on minua helpompi omaksua uusia asioita.
Olen käyttänyt pääosin Windowsia ja kokeillut jonkin verran Macia. Kummankaan kanssa en ole joutunut taistelemaan ongelmien kanssa. Uskon tämän selittyvän sillä, että alun hapuilun jälkeen en ole tehnyt mitään, mistä en ole tiennyt, vaan ratkaistavan pulman pulpahdettua pintaan olen ottanut selvää, miten pitää toimia sen sijaan, että olisin toiveikkaasti pyrkinyt eteenpäin yritys- ja erehdysmenetelmällä.
Tetokone on minulle valokuvaus- ja kirjoitusharrastuksen työkalu. En anna arvoa sille teknisenä tai esteettisenä esineenä, vaan minulle riittää, että näppäimistö on tuntumaltaan jämäkkä, näyttö laadukas ja että sisuksissa on ties mitä osia sen verran, että Gimp kääntää ja vääntää sujuvasti.
Minusta Macin käytön helppoutta ja Windowsin vaikeutta tai Windowsin helppoutta ja Macin vaikeutta korostavat puheet ovat usein seurausta siitä, että a) ei ole opeteltu käyttämään konetta tai b) otetaan tietoisia riskejä, joiden tiedetään voivan aiheuttaa ongelmia.
Lähes jokainen ei-poikkeuksellisen-lahjakas vieraita kieliä opiskellut on kaiketi huomannut, että kielten opiskelu vaatii töitä. Uutta kieltä oppii vain tekemällä töitä, opettelemalla ulkoa ja selvittämällä itselleen kielen säännöt ja sen poikkeukset. Kielen oppimiseen verrattuna tietokoneen peruskäytön oppiminen on tavattoman helppoa. Jo muutamissa kymmenissä tunneissa oppii lähes kaiken tarvittavan.
Olen seurannut hiukan huvittuneenakin Hopeisen omenan viime vuosien kehitystä. Kun Macin ostavat yhä useammat, samalla kasvaa se kärsimättömien joukko, joka ei jaksa opetella asioita. Ja kun he sitten tulevat tänne kyselemään "tyhmiä", niin täällä vedetään yhä herkemmin palkokasvi nenäonteloon. Kannattaisiko siis Maciin vaihtajille tai vaihtoa harkitseville tehdä selväksi, että käyttöä on opeteltava, eikä vain hokea, että se on helppoa, se toimii, se on intuitiivinen. Ei se näet todellisuudessa niin ole. Se toimii vain silloin, kun tietää mitä tekee. Tämän tekemisen opettelu ei ole vaikeaa Windowsilla tahi Macilla, mutta se on kuitenkin tehtävä.
Tietokoneen käytön helppoudesta
Perusasioita jokaiselle Applen tuotteiden käyttäjälle, muun muassa iCloud ja muut pilvipalvelut
11 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 332
- Liittynyt: 5.3.2006 klo 18.04
Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja Fifi »
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51523
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja amanita »
Yllä oleva oli hieno ja täyttä asiaa oleva kirjoitus! Allekirjoitan nuo mielipiteet mielelläni! ![Nörde [8-|]](./images/smilies/49_49.gif)
![Nörde [8-|]](./images/smilies/49_49.gif)
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 4702
- Liittynyt: 4.11.2007 klo 13.32
- Paikkakunta: Tampere
Re: Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja atheos »
Nyt täytyy muuten kommentoida sekin että itselläni ei ainakaan ollut mitään vaikeuksia omaksua peruskäyttöä ihan ilmankin mitään manuaaleja kun vaan tutkiskeli läpi mitä kaikkea löytyy. Sen verran toki oli pohjatietoa että näppäinyhditelmien taikanappi on CMD aka. omppunäppäin eikä suinkaan Windows-maailman CTRL.
Mutta joo, jos ei ole MITÄÄN hajua järjestelmästä niin tosiaan lienee ihan hyvä kahlata perustutoriaalit läpi että miten mikäkin asia nyt mäkillä tehdään. Varsinkin disk imaget ja ohjelmien asennus/poisto tuntuisi olevan sellainen asia mikä ei heti uppoa Windows-käyttäjän tajuntaan samoin kuin tämä UNIX-tyylinen hakemistorakenne ja se fakta että oman kotikansion ulkopuolelle ei kannata laittaa yhtikäs mitään ennen kuin oikeasti tietää mitä tekee ja miksi.

Mac mini • MBA 11" • iPhone 5s • iPad (3rd gen)
http://irc.fi/atheos • http://www.mikseri.net/user/atheos
http://irc.fi/atheos • http://www.mikseri.net/user/atheos
-
- Viestit: 9640
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 5.05
Re: Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja Mikael K. »
Käytön helppouteen vaikuttaa varmasti myös tottumus. Jos jokin järjestelmä on tuttu ja siitä pitää siirtyä toiseen niin tottuminen vie oman aikansa. Tähän vaikuttavat myös asenteet. Jos se oma järjestelmä mihin on tottunut on ainoa oikea niin silloin minkä tahansa uuden oppiminen on vaikeaa.
Otan esimerkin toiselta elämän alueelta. Kuka tahansa tuntee kotikaupunkinsa kadut ja tietää ne nimeltä. Kulkeminen paikasta A paikkaan B on helppoa. Muutto toiseen kaupunkiin on työlästä, kun jokaisen kadun nimi pitää selvittää erikseen. Kulku paikasta A paikkaan B vaatii jo selvitystä. Paikka A voi olla tuttu mutta paikka B ei. Jos matka on pitkä niin pitää selvittää millaisilla julkisilla kulkuvälineillä sinne pääsee tai jos menee omalla autolla niin pysäköinnin selvittäminen on tarpeen.
Samankaltainen erojen selvittäminen eri käyttöjärjestelmien välillä on olennaisen tärkeää, niin että niiden käytöstä selviää ilman itkua ja hammasten kiristelyä. Olen käyttänyt OS X:ää niin paljon, että minulle on työlästä siirtyä Windowsin käyttäjäksi. Joskus sen joutuu tekemään ihan pakosta, kun muulla tavalla ei voi käyttää konetta. Minulla on lievä asenneongelma tässä suhteessa, joten keksin kaiken negatiivisen mitä vain löydän Windowsista vaikka se ei olisi koneen käytön kannalta tarpeen.

Mac mini M2, 16 Gt, MacOS Sonoma 14.3.1, Magic Mouse, Magic Trackpad ja 24" Eizo ColorEdge CG2420, iPhone SE 64G, iOS 17.0.2 sekä iPad A16 128G, iOS 18.5.
-
- Viestit: 315
- Liittynyt: 12.3.2006 klo 16.27
Re: Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja Rampe »
Niin.
Käyttö on helppoa jos se on helppoa.
Ikävä kyllä tietetotekniikka on lähtökohtaisesti riskialtista puuhaa. Muuttujia on monia ja mitä useamman palasen lisää palapeliin,sitä todennäköisemmin joku osanen kusee, vaikuttaen sitten kaikkeen.
Tietotekniikkaan päätee klassinen KISS periaate vallan hyvin.
Onnettomia olemme me jokta emme kykene pitämään asiaa yksinkertaisina : Joko työn puolesta, luonteenpiirteittemme taikia tai siksi että olemme tekniikasta kiinnostuneita ensikäyttäjia.
Siihen yhtälöön kun vielä lisää sitten yritysten mokailut tuotekehittelyssä ja laadunvalvonnassa niin soppa on valmis...
Ellei ole pakko,älkää harrastako tietotekniikkaa. Se ei vie kuin rahat ja mielenterveyden.

- Viestit: 97
- Liittynyt: 1.9.2008 klo 8.21
Re: Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja Ali Lämpö »
Nyt ketjun aloittaja saa täältäkin rehdin tunnustuksen, lisää tällaisia suvaitsevaisuutta hehkuvia kirjoituksia!
Oli alusta mikä tahansa, niin tietotekniikka on iloinen ihmisen ja koneen välillä tapahtuva asia!
Ali
Oli alusta mikä tahansa, niin tietotekniikka on iloinen ihmisen ja koneen välillä tapahtuva asia!
Ali
-
- Viestit: 32
- Liittynyt: 12.9.2006 klo 17.52
Re: Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja clikc »
Vaikka olen monesta asiasta yhtä mieltä ketjun aloittajan kanssa täytyy yhteen asiaan puuttua. Vaikka on totta, että se minkä osaa on helppoa ja jotta asiat osaisi täytyy ne opetella tavalla tai toisella, uskallan väittää, että OSX on useita muita käyttöjärjestelmiä intuitiivisempi. Vaikka asiat voi ensin selvittää, jos pelkää virheitä, niin usein asiat toimivat niinkuin ensimmäisen tulee mieleen, että ne voisivat toimia. Tämä tosin vaatii, ettei ole juurikan muita tietokoneita käyttänyt, tai on valmis luopumaan "näin mä oon tän tietokoneella tehnyt" ajattelusta.
-
- Viestit: 2505
- Liittynyt: 23.11.2004 klo 20.02
- Paikkakunta: Oulu
Re: Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja tkt »
Tietokoneen käytön tekninen tai mekaaninen osuus, oli kyseessä Mac OS X tai Windows, onkin kaikkein helpoin osuus. Oikeasti pulmat alkavat sitten, kun pitäisi tietää mitä täytyy tehdä.
--Ari
--Ari
-
- Viestit: 4445
- Liittynyt: 6.10.2004 klo 22.42
Re: Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja Fixx »
Mä olen käyttänyt maccia vuodesta 1985 tai jotain enkä kyllä vieläkään tajua miksei kotikansion ulkopuolelle saisi mitään tallennella. Tasan tallennan projektikansiot levyn juureen. Kotikansio on mulle joku kumma systeemiviritys johon ei tarvii koskea.tämä UNIX-tyylinen hakemistorakenne ja se fakta että oman kotikansion ulkopuolelle ei kannata laittaa yhtikäs mitään ennen kuin oikeasti tietää mitä tekee ja miksi.
Ongelmia mulla on sitten enemmän windows-koneiden kanssa kun koetan käyttää niitä kuin maccia. Win-ylläpito saa mut joka kerta raivon partaalle. Tulisko joku asentamaan mun kumppanin vanhalle koneelle Winkakstonnisen, mä pelkään että menee viikko pilalle jos siihen kosken.
-
- Viestit: 548
- Liittynyt: 8.11.2006 klo 12.06
Re: Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja tjm »
Yksi syy on ainakin se, että OSX:n uudelleenasennukset ja kissoista toiseen siirtymiset helpottuvat kummasti, kun tarvitsee huolehtia vain kotikansion roinista. Myös mahdollisten backupien teko yksinkertaistuu, jollei sitten tee boottaavaa kloonia koko roskasta.Fixx kirjoitti:enkä kyllä vieläkään tajua miksei kotikansion ulkopuolelle saisi mitään tallennella.
Lisäksi koko konetta tuskin saa sekaisin vaikka yhden käyttäjän kotikansio olisikin kuralla. Samalla koneella 2-3 (riittävillä oikeuksilla) tiedostojaan minne sattuu tallentelevaa käyttäjää ja soppa on helposti valmis.
En ole itsekään aina orjallisesti kotikansiota noudattanut, mutta on tullut huomattua, että siitä voi olla hyötyäkin.
MBP 15" 2.4GHz i7 8GB 120GB SSD (ForceGT)
Mac mini 2.26GHz C2D 4GB + EyeTV 610
Mac mini 2.26GHz C2D 4GB + EyeTV 610
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Tietokoneen käytön helppoudesta
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Minä en ysistä kymppiin siirtyessäni ymmärtänyt, mikä sen Kotikansion merkitys on. Mutta pikkuhiljaa on ainakin selvinnyt, ettei siitä ainakaan haittaa ole, jos pitää omat tiedostonsa Kotikansiossa.
11 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit