laeticia kirjoitti:Kaveri sai ihanan pikkupikku vaaleanpunaisen palleron tässä muutama päivä sitten.
Isähän siitä sitten tuli
.. ja kaveri on tosin tyttöystävänsä kanssa vasta 16wee, lukion ykkösiä
Mutta rauhottu kyllä mahottomasta tapahtuman myötä. Ja tämä ei sitten ollu mikään järkätty juttu. Asioihin puututtiin ja ne huomattiin liian myöhään, ja sitten kävi näin!
Mutta se perhe on kyllä niin onnellinen ja onnensa kukkuloilla, ja vanhemmat tyytyväisiä.
Pisti kyllä iteki miettimään vähän asioita. Aina jotenkin ajatellut, ettei semmosta voi tapahtua, mutta näköjään voi. On noita juttuja ennenkin kuullut, mutta nyt kun se tapahtui todella läheiselle ihmiselle, niin asia pysäytti ihan eritavalla..
Mutta se pinkki hengittävä pallo on kyllä ihan mahottoman söpö!

Tekisi minunkin mieli onnitella, vaikken lainkaan tunnekaan. Ja osoittaa ihailua ja kunnioitusta, vaikka kerrotkin, että oli liian myöhäistä tämän parin enää muuhun päätyä. Kun tietää miten helppo, teknisesti ja byrokratian kannalta, on se toinen ratkaisu, silloin kun ajoissa raskaus tulee todetuksi, ei voi kuin ihailla ja kunnioittaa niitä, jotka, kun noin käy, päätyvät siihen, että antavat raskauden jatkua ja ottavat vauvan vastaan.
Vielä 17.11. aamulla tulin lisäämään, että toki ymmärrän, että helppoa ei varmastikaan tule olemaan ja monenlaista mietittävää on edessä ja itsestäni tuntuu, että perheen perustajien ikä saisi mielellään olla vähintäin ehkä 21, tietysti yksilöstäkin riippuen. Mutta kun raskaus kerran on alkanut, on omasta mielestäni oikea ratkaisu tämä, siinäkin tapauksessa, että valinnanmahdollisuutta raskauden kesto vielä olisi suonut. Ja vielä senkin haluan lisätä, että jos joku kohdallaan on päätynyt toiseen ratkaisuun, en mitenkään ole tuomitsemassa, surullista vain kovasti minusta on, kaikkien kannalta, ei vähiten sen syntymättömän.
EDIT 18.11.Huomaan, kun palaan tätä lukemaan, pitäneeni ikäänkuin abortin vastaisen palopuheen. Se ei ollut alunpitäen tarkoitus. Tuo ikäasiakin on hassusti muotoiltu, tarkotin sillä sanoa, että vanhemmaksi on varmasti yleensäottaen vaikea ryhtyä kun itse on vielä miltei lapsi. Anteeksi.