Hei.
Mulla on ollut MBP:n kanssa yhtä sun toista ärsyttävää ongelmaa sitten 2007 marraskuun, kun koneen ostin. Käytännössä poikkeuksetta nämä ongelmat ovat kuitenkin olleet sellaisia windowsmaisuuksia, jotka menevät odottelemalla ohi, tai viimeistään uudelleenkäynnistyksellä: kernel-paniikkia, täysjäätymisiä, käyttiksen jumiin menoa viallisten lisälaitteiden tai yksittäisten ohjelmien takia jne. Leopardin päivitysten myötä on suurin osa näistä jo jääneet unhoon onneksi, mutta vielä on yksi ikävimmästä päästä jäljellä (esiintyy n. joka toinen viikko): Kone takkuaa heräämisensä kanssa, kun avaan kannen. Silloin pitäisi tulla kirjautumisikkuna ruudulle, mutta sen sijaan tulee vain täysvaaleansininen ruutu. Kone reagoi näytön valonsäätönappeihin ja virtanappiin (pitkä painallus), ei muihin. Uudelleenkäynnistys napista auttaa poikkeuksetta, muttei ole tietenkään kivaa.
Kysymys: Voiko tällaisista (ilmeisesti) käyttöjärjestelmän ongelmista valittaa huoltoon/ voiko tällaisille jutuille edes odottaa saavansa jotain apua? Koska jos näytän konetta huollossa, niin se taatusti toimii ne 10 kertaa, jotka huoltoihminen jaksaa kokeilla nukkumaan-päälle. Sitten kun tulen kotiin, niin tietysti viikon sisällä tulee taas sininen ruutu.
(Tuolla a.o. ketjussa valittelin taannoin muitakin ongelmia, mutta niistä ei oikeastaan ole muita jäljellä kuin tämä yllä mainittu sekä se, että viallinen muistikortinlukija saa Finderin jumiin)
http://www.hopeinenomena.net/viewtopic. ... *&start=25
Pystyisikö satunnaisongelmasta valittamaan huoltoon?
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 285
- Liittynyt: 9.7.2004 klo 20.32
Pystyisikö satunnaisongelmasta valittamaan huoltoon?
Viesti Kirjoittaja remppa »
-
- Viestit: 558
- Liittynyt: 13.3.2006 klo 14.01
- Paikkakunta: Seinäjoki
Re: Pystyisikö satunnaisongelmasta valittamaan huoltoon?
Viesti Kirjoittaja Never-mind »
Soitto Applelle ja kone huoltoon...
Edit: Ja maininta erikseen huollolle että viat ilmenevät satunnaisesti..Kyllä ne sielä asian tutkii jos erikseen sanot että vika ei välttämättä ilmene jokapäivä..Näin ainakin tampereen Varimportin huollossa kun koneeni näyttö pimeni satunnaisesti..
Edit: Ja maininta erikseen huollolle että viat ilmenevät satunnaisesti..Kyllä ne sielä asian tutkii jos erikseen sanot että vika ei välttämättä ilmene jokapäivä..Näin ainakin tampereen Varimportin huollossa kun koneeni näyttö pimeni satunnaisesti..
I hear voices...
-Imac 2,4ghz 24"/320gt/4gt (ALU)
-Macbook c2d 2,4ghz Unibody
-Airport extreme base station
-iPhone 2G 16gb 3.0
-iPhone 3G S⃣ 32gb White 3.01
-Imac 2,4ghz 24"/320gt/4gt (ALU)
-Macbook c2d 2,4ghz Unibody
-Airport extreme base station
-iPhone 2G 16gb 3.0
-iPhone 3G S⃣ 32gb White 3.01
-
- Viestit: 285
- Liittynyt: 9.7.2004 klo 20.32
Re: Pystyisikö satunnaisongelmasta valittamaan huoltoon?
Viesti Kirjoittaja remppa »
Ok kiitos. Nyt kyllä viimein teen asialle jotain, koska tämä sininen ruutu tuli taas äsken, ja se oli kolmas kerta kolmen päivän sisään. Voisin oikeastaan jättää sinisyyden päälle seuraavalla kerralla ja kiikuttaa suoraan huoltoon, että kattookaa ny!
3 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit