Minulle on ilmestynyt erikoinen ongelma muuten tahrattomaan mac-kokemukseeni. Jokseenkin laaja musiikkikokoelmani on kokenut itunesin kourissa kummia. Jokaisen biisin loppuun on ilmestynyt pätkä musiikkia hieman aiempaa kappaleen lopusta. Kappale siis loppuu normaalisti ja muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen ikäänkuin skippaa taaksepäin. Esim. 6 minuuttia kestävään kappaleeseen kohtaan 5:53 on ilmestynyt 7 sekuntia musiikkia kappaleen kohdasta 5:35. Pienen osan kappaleista itunes taas tuntuu katkaisevan kesken, jälleen vain muutamalla sekunnilla. Kuulostaako edes ymmärrettävältä? Sama tauti on tarttunut myös ipod touchiini, jossa biisit pätkivät vastaavalla tavalla. Kuuntelen kappaleita ainoastaan itunesilla, sekä windowsin puolella foobar2000:lla. Muutoksia olen tehnyt ainoastaan kappaleiden tageihin, enkä silloinkaan ole missään vaiheessa käsitellyt kaikkia tiedostoja yhdellä kertaa.
Olen käyttänyt foobaria jo yli 5 vuotta vailla ongelmia, joten epäilen syypääksi itunesia. On kuitenkin mahdotonta uskoa että mikään musiikin toisto-ohjelma tekisi muutoksia toistettaviin tiedostoihin, ja toivon ettei ituneskaan näin tee. Ainoa huolenaiheeni on tämä ns. "tauoton toisto", juuri siitä syystä, että ongelmat esiintyvät aina kappaleiden lopussa. Onko mahdollista, että itunes on pilannut kappaleet "analysoidessaan tauottoman toiston tietoja"?
Uusissa kirjastoon lisätyissä kappaleissa ongelma ei esiinny.
Olen kokeillut jo kappaleiden uudelleen analysointia poistamalla kappaleet ja lisäämällä ne kirjastoon uudelleen, tuloksetta. Pääasiassa laittomasti hankitusta musiikista koostuva kokoelmani ei sinällään ole kärsinyt korvaamatonta vahinkoa, mutta ongelma harmittaa siitä huolimatta.
Ongelma säilyy toisto-ohjelmasta ja käyttöjärjestelmästä riippumatta, joten itse tiedostot sisältävät tämän viallisen datan. Googlettamalla löytää paljon ihmisten huonoja kokemuksia itunesin tauottomasta toistosta - pääasiassa windowsin versiosta - ja ratkaisuksi yleensä ehdotetaan tuota musiikin tuomista kirjastoon uudelleen, jota kokeilin tuloksetta.
Mikä neuvoksi?
P.S: Tervetuloa homppuun!
Pilattu musiikkikirjasto ja itunes
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
1 viesti
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 5
- Liittynyt: 6.10.2008 klo 14.01
- Paikkakunta: Jyväskylä
Pilattu musiikkikirjasto ja itunes
Viesti Kirjoittaja tumult »
1 viesti
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit