Olet selkeästi asian ytimessä, noinhan sen pitäisikin mennä. Jos et osaa käyttäytyä niin et sä silloin mitään aseitakaan tarvitse siihen lisukkeeksi. Ei ihmiset pääsääntöisesti aseita tarvitse, sehän on kylmä totuus. Ainoastaan urheilijat ja metsästäjät tarvitsevat, kaikki muut voisivat ne aivan hyvin pois luovuttaa. Varsinaisesti topicin aiheeseen tämä ei liity, mutta hyvähän tällaisista asioista on keskustella.mercury kirjoitti:Jahas. Nyt siirryttiin fyysisestä kiinnikäymisestä fyysiseen väkivaltaan. Tässä tapauksessa on siis kyse miekkailutuomarin fyysisen koskemattomuuden loukkaamisesta, ja siihen ei tarvita nyrkkitappelua, vaan ihan vain fyysisen koskemattomuuden loukkaus. Jos tuolla perusteella voidaan sanoa että tällaisella henkilöllä ei tulisi olla saatavilla välineitä toisen vahingoittamiseksi, voidaan tuo yleistää koskemaan puolta Suomea, mm. useimpia vanhempia jotka eivät ihan täysin pumpulissa kasvata lapsiaan.iPratt kirjoitti:Mielestäni jos henkilö ei pysty itseään hallitsemaan vaan käyttää fyysistä väkivaltaa on parempi että tällä henkilöllä ei ole saatavilla välineitä toisen vahingoittamiseksi. Uskon ja toivon että kyseinen henkilö ymmärtää myös luovuttaa kaikki miekkansa pois.
Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
-
- Viestit: 2699
- Liittynyt: 16.4.2007 klo 12.54
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Cathi777 »
-
- Viestit: 3421
- Liittynyt: 19.10.2007 klo 19.01
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja sinitiainen »
Piti etsiä koko blogi kun tuosta linkistä näkyi vain alku. Tässä koko tekstiEvilPet kirjoitti:Onneksi suomesta löytyy potentiaalisia päättäjiä jotka tietävät mikä estää tulevat tragediat. Jesus is the answer:
http://paivirasanen.blogit.uusisuomi.fi ... en-talkoot
http://www.kd.fi/KD/www/fi/ajankohtaist ... 08&month=9
Kovin olen minäkin sisällöstä ihmeissäni. Jeesuksen nimeä en tähän kommentointiin kuitenkaan mukaan haluaisi vetää.
Blogissa erityisesti luonnehdinta ateisteista oudoksuttaa. Minulla ateistiystäviä/tuttavia, jotka täyttäisivät ne määreet, jotka hyvään, oppiensa mukaan elämään pyrkivään kristittyyn liitetään, paljon paremminkin kuin monet itseään kristittyinä pitävät, itseni mukaanlukien.
En ole ketjua juurikaan vallankaan viimepäivinä seurannut, mutta tällä sivulla voin varauksetta yhtyä kaikkeen Jonen ja Sleepperin kirjoittamaan. Siis edellisellä sivulla, sivu onkin tässä välillä vaihtunut.
-
- Viestit: 8622
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
En osannut löytää tuosta mitään huvittavaa? Hänhän on kristitty ja pyrkii ajattelemaan hyviä asiota, sen mukaisesti hän tuossa kirjoitti? Eri mieltä saa tietysti olla mutta tuollaista kommentointia en kyllä ymmärrä?Crimson kirjoitti:On kyllä täysin käsittämätöntä, että noinkin paljon kouluja käynyt ja korkeassa asemassa oleva ihminen voi päästää aivan tosissaan suustaan tommosia.EvilPet kirjoitti:Onneksi suomesta löytyy potentiaalisia päättäjiä jotka tietävät mikä estää tulevat tragediat. Jesus is the answer:
http://paivirasanen.blogit.uusisuomi.fi ... en-talkoot

-
- Viestit: 3381
- Liittynyt: 10.12.2007 klo 8.26
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Pasteur »
Uskoisin, että tässä viitataan tekstin loppuun, jossa epäsuorasti rinnastetaan asetelmat ihmisrakkaus/ihmisviha ja uskonto/ateismi. Kyllä se itsessäkin herättää lievän epäilyn piilokettuilusta.Sherukka kirjoitti:Eri mieltä saa tietysti olla mutta tuollaista kommentointia en kyllä ymmärrä?
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
-
- Viestit: 8622
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
Ok, en jaksanut kovinkaan tarkasti käydä tuota läpi, pointtini oli se että kannattaa myös yrittää ymmärtää toisen ihmisen arvomaailmaa ja ajatuksia kun että heti lähtee haukkumaan...Pasteur kirjoitti:Uskoisin, että tässä viitataan tekstin loppuun, jossa epäsuorasti rinnastetaan asetelmat ihmisrakkaus/ihmisviha ja uskonto/ateismi. Kyllä se itsessäkin herättää lievän epäilyn piilokettuilusta.Sherukka kirjoitti:Eri mieltä saa tietysti olla mutta tuollaista kommentointia en kyllä ymmärrä?

-
- Viestit: 1275
- Liittynyt: 13.8.2005 klo 2.11
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Macchiavelle »
-
- Viestit: 4078
- Liittynyt: 12.7.2007 klo 12.59
- Paikkakunta: Laukaa
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Crimson »
Kyllä minä kyseisen poliitikon arvomaailman ymmärrän. Mutta se ei tarkoita, että voisi päästää suustaan ihan mitä sattuu.Sherukka kirjoitti:Ok, en jaksanut kovinkaan tarkasti käydä tuota läpi, pointtini oli se että kannattaa myös yrittää ymmärtää toisen ihmisen arvomaailmaa ja ajatuksia kun että heti lähtee haukkumaan...Pasteur kirjoitti:Uskoisin, että tässä viitataan tekstin loppuun, jossa epäsuorasti rinnastetaan asetelmat ihmisrakkaus/ihmisviha ja uskonto/ateismi. Kyllä se itsessäkin herättää lievän epäilyn piilokettuilusta.Sherukka kirjoitti:Eri mieltä saa tietysti olla mutta tuollaista kommentointia en kyllä ymmärrä?

MacBook white 2,16 GHz | 2 GB | 120 GB | Lion
iMac G3 400 MHz | 1 GB | 128 GB | Tiger
Apple TV 160 GB
iPhone 4 32 GB
Airport Extreme 802.11n | Airport Express 802.11n
-
- Viestit: 3381
- Liittynyt: 10.12.2007 klo 8.26
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Pasteur »
Näinhän se... tosin aina, kun jotain tapahtuu, niin aletaan helposti heittelemään kiviä juuri sille toiselle puolelle.Macchiavelle kirjoitti:Ateismi ei tee kenestäkään murhaajaa sen vähempää tai enempää kuin jonkin jumalolennon palvominenkaan.
![Surullinen [:(]](./images/smilies/icon_sad.gif)
-
- Viestit: 7042
- Liittynyt: 24.2.2004 klo 10.00
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Jone »
Lisätään listaan Linus Torvalds ja Bill Gates. Bili kiusaa ihmiskuntaa päivittän, mutta on Linuksellakin joku pommi tikittämässä?Macchiavelle kirjoitti:Stalin ja Hitler olivat ateisteja, Jokelan ja Kauhajoen pyssysankarit olivat varmaan kait.. Entäs sitten? Ateismi ei tee kenestäkään murhaajaa sen vähempää tai enempää kuin jonkin jumalolennon palvominenkaan.
-
- Viestit: 8622
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
Kirjoitettuna foorumisivuille useat asiat kuulostaakin helposti paljon vakavemmilta kun mitä tarkoittaa.Crimson kirjoitti:Kyllä minä kyseisen poliitikon arvomaailman ymmärrän. Mutta se ei tarkoita, että voisi päästää suustaan ihan mitä sattuu.
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 654
- Liittynyt: 10.5.2007 klo 9.31
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja piipelipaapeli »
Ja kyllähän jumalolentojen palvonnan kautta on kuollut maailmassa enemmän populaa kuin yhdenkään oman sisäisensä sankarin. Se, että joku uskonoppinut kirjoittelee moista påskaa tehden (kärjistäen) kaikista kirkkoon kuulumattomista potentiaalisen riskitekijän, on hyvä esimerkki siitä vanhoillisuudesta, joka omalta osaltaan auttaa ihmisiä moisesta instituutiosta irti..Macchiavelle kirjoitti:Stalin ja Hitler olivat ateisteja, Jokelan ja Kauhajoen pyssysankarit olivat varmaan kait.. Entäs sitten? Ateismi ei tee kenestäkään murhaajaa sen vähempää tai enempää kuin jonkin jumalolennon palvominenkaan.
-
- Viestit: 1275
- Liittynyt: 13.8.2005 klo 2.11
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Macchiavelle »
Jos bodycountteja aletaan tekemään, niin kyllä suurin osa murhista menee puhtaan ahneuden ja vallanhimon piikkiin. Fundikset ovat toki luku sinällään. Mutta se että onko naapurin tytsy krstitty vai muslimi tai ateiteisti ei tee hänestä suurempaa mahdollisen henkirikoksen tekijää kun minustakaan.piipelipaapeli kirjoitti:Ja kyllähän jumalolentojen palvonnan kautta on kuollut maailmassa enemmän populaa kuin yhdenkään oman sisäisensä sankarin. Se, että joku uskonoppinut kirjoittelee moista påskaa tehden (kärjistäen) kaikista kirkkoon kuulumattomista potentiaalisen riskitekijän, on hyvä esimerkki siitä vanhoillisuudesta, joka omalta osaltaan auttaa ihmisiä moisesta instituutiosta irti..Macchiavelle kirjoitti:Stalin ja Hitler olivat ateisteja, Jokelan ja Kauhajoen pyssysankarit olivat varmaan kait.. Entäs sitten? Ateismi ei tee kenestäkään murhaajaa sen vähempää tai enempää kuin jonkin jumalolennon palvominenkaan.
-
- Viestit: 4078
- Liittynyt: 12.7.2007 klo 12.59
- Paikkakunta: Laukaa
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Crimson »
Ei liene ystävämme Stevekään kovin uskonnollinen kaveri?Jone kirjoitti:Lisätään listaan Linus Torvalds ja Bill Gates. Bili kiusaa ihmiskuntaa päivittän, mutta on Linuksellakin joku pommi tikittämässä?Macchiavelle kirjoitti:Stalin ja Hitler olivat ateisteja, Jokelan ja Kauhajoen pyssysankarit olivat varmaan kait.. Entäs sitten? Ateismi ei tee kenestäkään murhaajaa sen vähempää tai enempää kuin jonkin jumalolennon palvominenkaan.
MacBook white 2,16 GHz | 2 GB | 120 GB | Lion
iMac G3 400 MHz | 1 GB | 128 GB | Tiger
Apple TV 160 GB
iPhone 4 32 GB
Airport Extreme 802.11n | Airport Express 802.11n
-
- Viestit: 4078
- Liittynyt: 12.7.2007 klo 12.59
- Paikkakunta: Laukaa
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Crimson »
Pelkästään ristiretkillä on murhattu kautta historian (ja edelleen) mahdottomat määrät väkeä. Osa siitä tosin on varmasti ollut lähtöisin juuri ahneudesta ja vallanhimosta, uskonnon varjolla. Toki uskonnon nimissä on paljon helpompi saada touhulle oikeutus ja hyväksyntä & porukkaa mukaan.Macchiavelle kirjoitti:Jos bodycountteja aletaan tekemään, niin kyllä suurin osa murhista menee puhtaan ahneuden ja vallanhimon piikkiin.piipelipaapeli kirjoitti:Ja kyllähän jumalolentojen palvonnan kautta on kuollut maailmassa enemmän populaa kuin yhdenkään oman sisäisensä sankarin.
Ehkä on ihan hyvä, että keskuudessamme on myös näitä näkyviä äänekkäitä tyyppejä joiden ajatusmaailma on pahasti viime vuosituhannen puolella. Laittaapahan ainakin ihmiset ajattelemaan...piipelipaapeli kirjoitti:Se, että joku uskonoppinut kirjoittelee moista påskaa tehden (kärjistäen) kaikista kirkkoon kuulumattomista potentiaalisen riskitekijän, on hyvä esimerkki siitä vanhoillisuudesta, joka omalta osaltaan auttaa ihmisiä moisesta instituutiosta irti..

MacBook white 2,16 GHz | 2 GB | 120 GB | Lion
iMac G3 400 MHz | 1 GB | 128 GB | Tiger
Apple TV 160 GB
iPhone 4 32 GB
Airport Extreme 802.11n | Airport Express 802.11n
-
- Viestit: 17181
- Liittynyt: 15.11.2004 klo 11.07
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja mercury »
Otetaankos sitten samantien pois myös puukot, keittiöveitset, kirveet ym., jos "on parempi että [tuollaisilla henkilöillä] ei ole saatavilla välineitä toisen vahingoittamiseksi" ja jopa miekkailu-urheilussa käytetyt "miekat" tulisi luovuttaa pois? Entäpä improvisointikelpoiset välineet painavista takavuosien kameroista autoihin? Otetaanko varmuuden vuoksi vyöt, kengännauhat ja silmälasit pois kaikilta etteivät voi vahingoittaa edes itseään? Kyllä tässä ketjussa alunperin keskusteltavaan hommaan alkava henkilö aina välineet löytää, ja taas joku äkkipikaistuksissaan toisen kimppuun käyvä käyttää varmaan edelleenkin sitä välinettä mikä on käden ulottuvilla.Cathi777 kirjoitti:Olet selkeästi asian ytimessä, noinhan sen pitäisikin mennä. Jos et osaa käyttäytyä niin et sä silloin mitään aseitakaan tarvitse siihen lisukkeeksi. Ei ihmiset pääsääntöisesti aseita tarvitse, sehän on kylmä totuus. Ainoastaan urheilijat ja metsästäjät tarvitsevat, kaikki muut voisivat ne aivan hyvin pois luovuttaa. Varsinaisesti topicin aiheeseen tämä ei liity, mutta hyvähän tällaisista asioista on keskustella.mercury kirjoitti:Jahas. Nyt siirryttiin fyysisestä kiinnikäymisestä fyysiseen väkivaltaan. Tässä tapauksessa on siis kyse miekkailutuomarin fyysisen koskemattomuuden loukkaamisesta, ja siihen ei tarvita nyrkkitappelua, vaan ihan vain fyysisen koskemattomuuden loukkaus. Jos tuolla perusteella voidaan sanoa että tällaisella henkilöllä ei tulisi olla saatavilla välineitä toisen vahingoittamiseksi, voidaan tuo yleistää koskemaan puolta Suomea, mm. useimpia vanhempia jotka eivät ihan täysin pumpulissa kasvata lapsiaan.iPratt kirjoitti:Mielestäni jos henkilö ei pysty itseään hallitsemaan vaan käyttää fyysistä väkivaltaa on parempi että tällä henkilöllä ei ole saatavilla välineitä toisen vahingoittamiseksi. Uskon ja toivon että kyseinen henkilö ymmärtää myös luovuttaa kaikki miekkansa pois.
-
- Viestit: 1275
- Liittynyt: 13.8.2005 klo 2.11
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Macchiavelle »
Mielestäni kyseessä on on puhdas laumakäyttäytyminen, ihmisellä on tarve kuulua yhteisöön oli kyse sitten heimosta, isänmaasta, kirkosta tai uskosta. Ja se joka vetelee naruista saa sitten kyllä tuhoakin aikaa, niin halutessaan. Tässä mielessä uskonto ja aatteet ovat vaarallisia, ne voivat sumentaa järjen ja ajaa ihmiset hirmutekoihin (natsi saksa, ristiretket, Stalin, Mao, Pol Pot yms. yms.)Crimson kirjoitti:Pelkästään ristiretkillä on murhattu kautta historian (ja edelleen) mahdottomat määrät väkeä. Osa siitä tosin on varmasti ollut lähtöisin juuri ahneudesta ja vallanhimosta, uskonnon varjolla. Toki uskonnon nimissä on paljon helpompi saada touhulle oikeutus ja hyväksyntä & porukkaa mukaan.Macchiavelle kirjoitti:Jos bodycountteja aletaan tekemään, niin kyllä suurin osa murhista menee puhtaan ahneuden ja vallanhimon piikkiin.piipelipaapeli kirjoitti:Ja kyllähän jumalolentojen palvonnan kautta on kuollut maailmassa enemmän populaa kuin yhdenkään oman sisäisensä sankarin.
Ehkä on ihan hyvä, että keskuudessamme on myös näitä näkyviä äänekkäitä tyyppejä joiden ajatusmaailma on pahasti viime vuosituhannen puolella. Laittaapahan ainakin ihmiset ajattelemaan...piipelipaapeli kirjoitti:Se, että joku uskonoppinut kirjoittelee moista påskaa tehden (kärjistäen) kaikista kirkkoon kuulumattomista potentiaalisen riskitekijän, on hyvä esimerkki siitä vanhoillisuudesta, joka omalta osaltaan auttaa ihmisiä moisesta instituutiosta irti..
-
- Viestit: 1249
- Liittynyt: 24.3.2005 klo 23.32
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Sleepperi »
Minusta omistusoikeuden alistaminen tarpeelle on väärin joka tapauksessa, mutta jos sille linjalle halutaan mennä, niin yhtä lailla reserviläinen tarvitsee aseita ampumataitonsa ylläpitoon kuin urheilija ja metsästäjä harrasteisiinsa. Siihen ryhmäänhän kuuluukin sitten jo leijonanosa nykyisistä aseenomistajista.Cathi777 kirjoitti:Olet selkeästi asian ytimessä, noinhan sen pitäisikin mennä. Jos et osaa käyttäytyä niin et sä silloin mitään aseitakaan tarvitse siihen lisukkeeksi. Ei ihmiset pääsääntöisesti aseita tarvitse, sehän on kylmä totuus. Ainoastaan urheilijat ja metsästäjät tarvitsevat, kaikki muut voisivat ne aivan hyvin pois luovuttaa.
-
- Viestit: 2928
- Liittynyt: 28.11.2004 klo 14.14
- Paikkakunta: Espoo
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja JHA »
Sivuraiteelle eksyvää keskustelua sinänsä puhua tässä yhteydessä näistä historian henkilöistä mutta mistä ihmeestä oikein periytyy se käsitys että Adolf saksanmaan olisi ollut nimellisesti ateisti ?Macchiavelle kirjoitti:Stalin ja Hitler olivat ateisteja..
-
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 13.4.2008 klo 22.22
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Paapa »
MacBook 2 GHz Core 2 Duo
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51523
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja amanita »
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 13.4.2008 klo 22.22
- Paikkakunta: Joensuu
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja arisel »
Kaikki pahathan ovat ateisteja, eikös niin...? Ja Jumalaan uskovat hyviä...?JHA kirjoitti:Sivuraiteelle eksyvää keskustelua sinänsä puhua tässä yhteydessä näistä historian henkilöistä mutta mistä ihmeestä oikein periytyy se käsitys että Adolf saksanmaan olisi ollut nimellisesti ateisti ?Macchiavelle kirjoitti:Stalin ja Hitler olivat ateisteja..
![Enkeli [a]](./images/smilies/angel_smile.gif)
-
- Viestit: 6634
- Liittynyt: 24.12.2004 klo 14.18
- Paikkakunta: Turku
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja NeliX4 »
Uutisia maailmalta?Paapa kirjoitti:http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id106126.html
-
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 13.4.2008 klo 22.22
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Paapa »
Kommunistit ovat pahoja, ne syövät pikkulapsia!arisel kirjoitti: Kaikki pahathan ovat ateisteja, eikös niin...? Ja Jumalaan uskovat hyviä...?
MacBook 2 GHz Core 2 Duo
-
- Viestit: 6455
- Liittynyt: 4.3.2005 klo 22.38
Re: Taas kouluammuskelu, Kauhajoki
Viesti Kirjoittaja Salamijakk »
Paappa on käsittäyt väärin, ensin ne marinoidaan ja vasta sitten myydään kilohintaan.Paapa kirjoitti:Kommunistit ovat pahoja, ne syövät pikkulapsia!arisel kirjoitti: Kaikki pahathan ovat ateisteja, eikös niin...? Ja Jumalaan uskovat hyviä...?
http://www.youtube.com/watch?v=rOBJcO6x ... re=related
- Salamijakk
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit