Täälläkin keskustelufoorumilla on jonkin verran ollut keskustelua MacMinin tuulettimien turhan herkästä käynnistymisestä. Nämä aiheet kuitenkin suurimmaksi osaksi käsittelevät tilanteita, jossa taustalla pyöritetään videoita tms raskaampaa applikaatiota.
Minun Minissäni lähtee tuuletin hurisemaan todella voimakkaasti jo pelkän näytönsäästäjän käynnistyessä? Taustalla minulla ei ole mitään sovellusta pyörimässä. Leopardin asensin juuri uusiksi, joten koneessa ei ole todellakaan mitään ylimääräistä. Tämä ongelma on ollut koneessa jo hankintapäivästä lähtien ja tämän vuoksi asensin Leopardin uusiksi.
Koneeni on MacMini C2D 2Ghz 2gb.
Olen jo edennyt asiassa sen verran, että kiikutin koneen huoltoon. Huollosta kuitenkin soittivat juuri, että heidän testeissään ei koneesta löytynyt mitään vikaa, joten kone tulee takaisin täysin samanlaisena kuin lähtikin! Kehotin huollon kaveria pistämään näytönsäästäjän päälle ja käyttämään omia korviaan mittarina. Huoltomies sanoikin hetken kuluttua havaitsevansa selkeää tuulettimen kierrosluvun nousua. Tähän hän kuitenkin vain tokaisi, että tuo näytönsäästäjän pyörittäminen on sen verran laskentatehoa vaativaa puuhaa, että tämä lienee normaalia.
Kyseessä oli siis Applen oma näytönsäästäjä, joka on koneessa päällä oletuksena. Oma mielipiteeni on, että tämä ei todellakaan pitäisi olla näin. Palstalla varmaan liikkuu paljon vastaavan MacMinin omistajia, joten kommentoikaapa vähän. Kiitos.
Näytönsäästäjä saa tuulettimet huutamaan MacMinissä!
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
2 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 7
- Liittynyt: 26.2.2008 klo 14.25
Näytönsäästäjä saa tuulettimet huutamaan MacMinissä!
Viesti Kirjoittaja ossyj »
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Näytönsäästäjä saa tuulettimet huutamaan MacMinissä!
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Näin se nyt vain on. MacMini on todella alitehoinen ja tekniikaltaan vanhentunut kone (reilusti yli vuoden vanha) ja varsinkin sen näytönohjain on suorastaan surkea. Itseasiassa G4 Minissä vuonna 2005 ollut näytönohjainkin on todettu joissain asioissa tehokkaammaksi kuin tuo nykyinen.
Tuo kyseinen näytönsäästäjä pyörii puhtaasti näytönohjaimen varassa ja täten varmasti sen lämpöä nostaa sille tasolle, että tuuletin alkaa hurisemaan.
Itse en siis pitäisi tätä asiaa mitenkään ihmeellisenä. Mutta tietty voi olla, että koneessasi joku vikakin on.
Tuo kyseinen näytönsäästäjä pyörii puhtaasti näytönohjaimen varassa ja täten varmasti sen lämpöä nostaa sille tasolle, että tuuletin alkaa hurisemaan.
Itse en siis pitäisi tätä asiaa mitenkään ihmeellisenä. Mutta tietty voi olla, että koneessasi joku vikakin on.
2 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit