kallekilponen kirjoitti:
Dockista saa tavaraa pois raahaamalla ylöspäin ja päästämällä irti. Häipyvät savupilvenä ilmaan.
Silloin eivät tietenkään poistu mikäli ovat auki, tällöin niiden alla näkyy pieni "lamppu". Näin käy usein windowsiin tottuneille, jotka eivät vielä ole sisäistäneet, että ikkunan sulkeminen ei välttämättä lopeta ohjelmaa. Ohjelmat pitää siis lopettaa ennenkuin poistuvat dockista, eli joko ohjelma valittuna valokosta lopeta, tai sitten docki ikonia pohjassa pitämällä ilmestyvästä valikosta "lopeta" (alt pohjassa väkisin, jos ei muuten sammu).
ompponainen kirjoitti:
Ja sitten, mikähän mättää kun Safari on muutaman kerran osoitetta esim.
Homppuun tai muualle klikatessa mennyt täysin jumiin? Mitään ei tapahdu vain valkoinen lakana näytöllä.
Piti pakottaa lopettamaan. Näin on tapahtunut jo muutaman kerran näiden viiden käyttöpäivän aikana.
Harmi jos näin jatkuu.
Tuo ei kyllä ole normaalia käytöstä. Homppu toki saattoi eilen tökkiä, kun liikennettä oli niin paljon, mutta jos sivun lataus ei onnistu, voit koittaa ladata uudelleen painamalla cmnd+R.
EDIT: Maza oli nopeampi
-Tuota lamppujuttua en ole huomannutkaan. Thanks!
-On nyt tehnyt muutenkin. Esimerkiksi kun nyt tänne tulin.
kallekilponen kirjoitti:
Adblockin asetukset löytyvät safarin asetuksista. Eli ihan Safari -valikosta Asetukset...
Sieltä ylapalkin oikeasta laidasta löytyy AdBlockin asetukset (sekä muiden mahdollisten lisäpalikoiden).
Juurikin tuolta ne löytyivät. En huomannut noita nuolia. Olen kyllä niin puupää että alkaa hävettämään.
Ihan samalta näytti tuo kuin minunkin. Miksihän se ei kuitenkaan toimi kuten vastaava xp:ssä
Ukkelit vaan pomppii. Katsoin noita säätöjä, mutta ei sieltä oikein mitään säädettävää löydy.
ompponainen kirjoitti:Juurikin tuolta ne löytyivät. En huomannut noita nuolia. Olen kyllä niin puupää että alkaa hävettämään.
Ihan samalta näytti tuo kuin minunkin. Miksihän se ei kuitenkaan toimi kuten vastaava xp:ssä
Ukkelit vaan pomppii. Katsoin noita säätöjä, mutta ei sieltä oikein mitään säädettävää löydy.
Ootko koittanut klikata ukkeleiden päällä hiiren oikeella, jolloin yleensä alimmaiseksi komennoksi tulee SafariBlock image/flash (riippuen blockattavasta kohteesta)? Tällä tavalla voit manuaalisesti syöttää noita blockattavia kohteita. Yleensä kannattaa vielä karsia siitä otsikosta kaikki turhat pois ja laittaa perään *, joka karsii kaikki tästä osoitteesta tulevat ukkelit.
Laitatko osoitteen jossa ukkelit majailevat niin kokeilen mitä niille voi tehdä.
"Don't submit to stupid rules. Be yourself and not a fool. Don't accept average habits. Open your heart and push the limits." - M.Cretu
Kumma juttu. Kun nyt avasin tämän linkin tästä, ukkeli on hävinnyt.
En ala. Tää on vähän kun tilaa lääkärin, niin kaikki vaivat häipyy kun istuu lekurin edessä

Juu ei tuolla kyllä kukaan loiki mullakaan, tais pelästyä raukka, kun oikein porukalla alettiin ongelmaa miettiä

Eipä tosiaan pompi vaikka ottaa kaikki mainosblockerit poiskin päältä. Mutta kaikki mainokset tuo AdBlock tosiaan karsii kätevästi pois.
"If you have to go to sea, it's better to be a pirate than join the navy." -Jobs
Kumma juttu. Juuri ennen tuota viestiäni, missä lähetin linkin tuonne H-nettiin , kävin
sivuilla. Ja siellä oikeasti pomppi ja välkkyi. Kotisivua kaupitteleva ukkeli syöksähteli vasemmalta
jokaisen näppäilyn jälkeen.
Sitten, ei mitään
Uskon nyt että tuo AdBloc kuitenkin toimii. Olisiko aktivoitunut vasta kun sitä osasin käydä katsomassa.
Ostin käytettynä macbook pron johon entinen omistaja asensi ennen myyntiä leopardin. Hän ei ollut laittanut siihen käyttäjälle mitään salasanaa, ja nyt järjestelmäasetuksissa käyttäjäosiossa ei pysty avaamaan sitä lukkoa ja muutenkaan täysin hallinnoimaan konetta koska se kyselee salasanaa. Pitääkö minun asentaa leopard uudestaan vai onko tähän jotain muuta ratkaisua olemassa?
pahakeijo kirjoitti:Ostin käytettynä macbook pron johon entinen omistaja asensi ennen myyntiä leopardin. Hän ei ollut laittanut siihen käyttäjälle mitään salasanaa, ja nyt järjestelmäasetuksissa käyttäjäosiossa ei pysty avaamaan sitä lukkoa ja muutenkaan täysin hallinnoimaan konetta koska se kyselee salasanaa. Pitääkö minun asentaa leopard uudestaan vai onko tähän jotain muuta ratkaisua olemassa?
Jos kone ei kysy sinulta sisäänkirjautuessa salasanaa, mutta kysyy sitä lukkoa avatessa, niin kokeile antaa siihen tunnuksesi ja jätä salasana tyhjäksi. Jos ei toimi, niin en keksi muuta.
pahakeijo kirjoitti:Ostin käytettynä macbook pron johon entinen omistaja asensi ennen myyntiä leopardin. Hän ei ollut laittanut siihen käyttäjälle mitään salasanaa, ja nyt järjestelmäasetuksissa käyttäjäosiossa ei pysty avaamaan sitä lukkoa ja muutenkaan täysin hallinnoimaan konetta koska se kyselee salasanaa. Pitääkö minun asentaa leopard uudestaan vai onko tähän jotain muuta ratkaisua olemassa?
pahakeijo kirjoitti:Ostin käytettynä macbook pron johon entinen omistaja asensi ennen myyntiä leopardin. Hän ei ollut laittanut siihen käyttäjälle mitään salasanaa, ja nyt järjestelmäasetuksissa käyttäjäosiossa ei pysty avaamaan sitä lukkoa ja muutenkaan täysin hallinnoimaan konetta koska se kyselee salasanaa. Pitääkö minun asentaa leopard uudestaan vai onko tähän jotain muuta ratkaisua olemassa?
Eikö siihen sitten kelpaa pääkäyttäjän käyttäjätunnus ilman salasanaa?

Minulla olisi muutama kysymys liittyen macin peruskäyttöön. Varmasti on kysytty ennenkin mutta en ihan oikeasti jaksa selata läpi 70-sivua.
Muutama asia jota minua häiritsee macissa verrattuna windowsiin, joihin ehkä on joku ratkaisu jota minä en vain tiedä.
1. Windowsissa kun painoin rightclickin niin pystyi esimerkiksi luomaan uuden textitiedoston tai pakatun kansion. Macissa ainoastaan kansion. Onko asia todella niin että minun on mentävä ja käynnistettävä nämä ohjelmat erikseen jotta saisin luotua esim. textitiedoston?
2. Windowsisita kaipaan sellaista nappulaa jolla saisin kaikki avoimet ikkunat dockkiin yhdellä painalluksella/näppäinkomenolla, jotta pääsisin nopeasti käsiksi työpöytään. On niin hankala painaa kaikki erikseen alas tai sitten cmd/tab jotta saisi finderin esiin jotta pääsisi "Homeen".
"The application Microsoft Error Reporting quit while unresponsive"
MacBook Air 11" 128GB
iPhone 5 16GB
Netsk kirjoitti: joihin ehkä on joku ratkaisu jota minä en vain tiedä.
1. Windowsissa kun painoin rightclickin niin pystyi esimerkiksi luomaan uuden textitiedoston tai pakatun kansion. Macissa ainoastaan kansion. Onko asia todella niin että minun on mentävä ja käynnistettävä nämä ohjelmat erikseen jotta saisin luotua esim. textitiedoston?
2. Windowsisita kaipaan sellaista nappulaa jolla saisin kaikki avoimet ikkunat dockkiin yhdellä painalluksella/näppäinkomenolla, jotta pääsisin nopeasti käsiksi työpöytään. On niin hankala painaa kaikki erikseen alas tai sitten cmd/tab jotta saisi finderin esiin jotta pääsisi "Homeen".
Ohjelman kaikki avoimet ikkunat saat dockiin painamalla cmnd+alt+M, kaikki ohjelmat saat kätkettyä klikkaamalla työpöydälle alt pohjassa, tai sitten voit paljastaa työpöydän yhdellä näppäimellä käyttämällä Exposen reveal desktop -komentoa. (F11 vanhalla näppiksellä, taisi olla cmnd+F3 uudella, en muista varmasti.
"If you have to go to sea, it's better to be a pirate than join the navy." -Jobs
zuki kirjoitti:Saanko muunettua iTunes arkiston suoraan asetuksella AAC muodosta MP 3 muotoon? Jos en, niin mikä ohjelma hoitaa homman helposti?
Valitset iTunesin asetuksista käyttöön mp3-koodaimen ja sitten valitset kaikki biisit jotka haluat kääntää ja klikkaa kakkosklikillä auki valikosta kohdan "muunna muotoon mp3"
Muista sitten, että mp3-muoto on hitusen huonompi äänenlaadultaan, joten kannattaa ottaa pykälää isompi bitrate kuin AAC:llä, jos et tahdo sen huonontuvan.