Kolme viikkoa on kulunut iMaciin tutustuessa (iMac G5 20"). Mitään suurta kuolaamisreflektiota ei ole syntynyt, ei onneksi suuria pettymyksiäkään.
Konehan ei ole äänetön, ja työskentelyssä (normaalissa käytössä siis) tuulettimet ja pillit alkavat vinkua laitteen sisällä. Tämä on ensimmäinen kone, jonka kohdalla tulee mieleen, että annetaan koneen levätä, jotta jaksaa olla hiljaisempi...
Tänään olen kopioinut cd:eiltä kuvatiedostoja koneelle, romppuja on noin 50 kappaletta. Osassa on samannimisiä kansioita, jolloin käyttis kyselee, voiko tiedostot korvata. Koska tiedän että tiedostot voivat korvata toisensa olen antanut luvan. Mutta OS X on säätänyt rompuilta tulevat kansiot ja tiedostot ainoastaan lukuoikeuksilla. Eihän tässä ole mitään järkeä!
OK, Windows tekee samantyyppistä toimintaa. Mutta lukuoikeudet eivät ole keskeyttäneet kopiointia, jolloin homma hidastuu kun joutuu tarkistamaan mitä on jo kopioitu. Lisäksi Windows XP osaa poistaa tuon kirjoitussuojauksen, joka rompuille automaattisesti syntyy.
Johtuuko tämä siitä, että romput on poltettu paholaisen käyttiksellä? Vai enkö vielä osaa säätää tarvittavaa säädintä? Tiedän kuinka oikeudet muutetaan, mutta ajattelin korjata ne sen jälkeen kun tämä massiivinen kopiointi on loppusuoralla.
Kone tämä on, ei mikään taivas...
--
wanders
OS X ja tiedostot rompuilta koneelle
Perusasioita jokaiselle Applen tuotteiden käyttäjälle, muun muassa iCloud ja muut pilvipalvelut
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 2952
- Liittynyt: 4.3.2004 klo 19.46
-
- Viestit: 759
- Liittynyt: 23.2.2004 klo 19.08
- Paikkakunta: Helsinki
Re: OS X ja tiedostot rompuilta koneelle
Viesti Kirjoittaja windowlicker »
kuulostaa kieltämättä aika älyttömältä. oletko siis vaihtanut oikeudet levyn kohdalla, vai erikseen ongelmia tuottaneiden kansioiden kohdalla?
joka tapauksessa aika typerä tilanne.
joka tapauksessa aika typerä tilanne.
It's all a matter of opinion.
-
- Viestit: 2952
- Liittynyt: 4.3.2004 klo 19.46
Re: OS X ja tiedostot rompuilta koneelle
Viesti Kirjoittaja wanders »
Ongelma syntyy silloin, kahdella tai useammalla rompulla on samannimisiä kansioita (ja niissä vaikka erinimisiä alikansioita, tai samannimisiä) ja näitä romppujen sisältöjä raahailee johonkin kiintolevyn kansioon. Kun on kopsannut ekan rompullisen, niin kaikki kansiot ja tiedostot ovat lukuoikeuksilla. Jotta seuraavan rompun saa kopioitua näihin samoihin kansioihin, pitää joko a) muuttaa kansion ja alikansioiden oikeudet luku-kirjoitus-tilaan tai b) autentikoida kopiointi.
Kuinkas saan nopeasti selville noin 150 kansion yhteenlasketun tiedostomäärän? Olisi kiva tietää kuinka paljon noita valokuvia on tullut rompuilta kopioitua.
--
wanders
Kuinkas saan nopeasti selville noin 150 kansion yhteenlasketun tiedostomäärän? Olisi kiva tietää kuinka paljon noita valokuvia on tullut rompuilta kopioitua.
--
wanders
---
3 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit