Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Olen erään naispuolisen ystäväni kautta ollut tietoinen tästä prosessista jo viime kesästä lähtien ja odotellut asian lävähtämistä julkisuuteen. Nyt oli sitten sen aika.
Useimmat ymmärtänevät, että sukupuolenvaihdosprosessi on jotain niin rajua, että etenkään vanhoillisen instituution näkyvässä virassa toimiva ihminen ei siihen ryhdy jos on olemassa edes pölähtävä mahdollisuus asioitten pitämiseksi ennallaan. Siksi ei voi kuin hämmästellä sitä, että Imatran kirkkovaltuuston puheenjohtaja esittää julkisuudessa tekstiä joka on kuin sadan vuoden takaa. Mikkelin piispa ei pane paljon paremmaksi — kuulemani mukaan piispan moninaiset puhelut kirkkoherralle ovat olleet sävyltään osin huutamista.
Onko tosiaan tätä päivää ajatella, että papin hengellinen uskottavuus ja kyky hoitaa virkaansa häviävät sukupuolenvaihdon seurauksena taivaan tuuliin? Eikö paremminkin ole niin, että omassa elämässään uskomattoman kovan koettelemuksen kokenut ihminen olisi päinvastoin entistäkin sopivampi hengellisiin tehtäviin?
Onko Mikael K. linjoilla? Mitäs tuumit?
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 2877
- Liittynyt: 20.11.2007 klo 17.17
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
Tuo sanapari osaa aina töksähtää yhtä pahasti korvaan...EvilPet kirjoitti:Jumala vihaa sukupuolta vaihtaneita!
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Melko varmasti Imatran seurakunnasta löytyy muutama noinkin ajatteleva, se on Taivahan tosi. Tietenkään en voi olla varma etteikö vihaisi, sekin on sanottava rehellisyyden nimessä ja veressä, mutta en usko.EvilPet kirjoitti:Jumala vihaa sukupuolta vaihtaneita!
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 2521
- Liittynyt: 11.12.2007 klo 18.20
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja mmmvuori »
No tietysti vihaa.Repe Ruutikallo kirjoitti:Melko varmasti Imatran seurakunnasta löytyy muutama noinkin ajatteleva, se on Taivahan tosi. Tietenkään en voi olla varma etteikö vihaisi, sekin on sanottava rehellisyyden nimessä ja veressä, mutta en usko.EvilPet kirjoitti:Jumala vihaa sukupuolta vaihtaneita!
Ensin on Jumala vaivalla tehnyt pojasta miehen, ja sitten mies menee ja sylkee Jumalan kasvoille ja näyttää sille per5että korjaamalla pippelistä pimpin. Ikäänkuin Jumala olisi tehnyt virheen!
Lukekaapa huviksenne Erik Wahlströmin Jumala -romaani. Itse olin sitä lukiessani nauraa itseni tärviölle.
-
- Viestit: 9640
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 5.05
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Mikael K. »
Täällä ollaan ja en osaa oikein tuumia mitään kovin älykkäitä. En ole seurannut viimeisimpiä uutisia aiheesta, joten en tiedä missä mennään. Eilisen perusteella näytti siltä, että kaksi erilaista uutislinjaa on liikkeellä. Toisen mukaan (Kotimaa) näytti siltä, että asia etenee neuvottelun kautta ja toisen mukaan (YLE) ilmassa olisi kiistan aineksia. Lähiviikot selvittänevät tilannetta. Täytyy tuumailla.Repe Ruutikallo kirjoitti: Onko tosiaan tätä päivää ajatella, että papin hengellinen uskottavuus ja kyky hoitaa virkaansa häviävät sukupuolenvaihdon seurauksena taivaan tuuliin? Eikö paremminkin ole niin, että omassa elämässään uskomattoman kovan koettelemuksen kokenut ihminen olisi päinvastoin entistäkin sopivampi hengellisiin tehtäviin?
Onko Mikael K. linjoilla? Mitäs tuumit?
-
- Viestit: 573
- Liittynyt: 1.2.2008 klo 22.04
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja MacMees »
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Kokonaan toinen juttu on sitten se, miten ihminen itse tuossa iässä tehdyn sukupuolenvaihdosleikkauksen kokee. Voiko vielä sopeutua noin suureen muutokseen? Jotenkin vähän epäilen, pystyykö se muuttamaan jonkinlaisen oletetun ahdistuksen onneksi ja tasapainoksi?
Minä olen vanha ja vanhanaikainen, maalla kasvanut ja elänyt mies. Jotenkin minulla on tunne, etten haluaisi sieluni hoitajaksi ihmistä, joka on itse ollut niin epätasapainossa elämänsä kanssa, että on halunnut vaihtaa sukupuoltaan. Tällaisen tapauksen rinnalla jopa naispappi alkaa tuntumaan mukavan arkipäiväiseltä asialta...
-
- Viestit: 8114
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 22.46
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja darthmother »
EvilPet kirjoitti:Jumala vihaa sukupuolta vaihtaneita!

-
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 13.4.2008 klo 22.22
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Paapa »
MacBook 2 GHz Core 2 Duo
-
- Viestit: 9640
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 5.05
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Mikael K. »
Mistä tuonkin tiedät? Epäilisin tilanteen olevan päinvastoin (Joh. 3:16). Suurin ongelma tässä on meillä ihmisillä. Minulla ei ainakaan kantti kestä julistaa mitään tuomioita. Kirkkoherra saa varmasti kuraa niskaansa lähiviikkoina ihan tarpeeksi. Kävi tuossa tilanteessa miten vaan niin henkilökohtainen tragedia ja siitä selviäminen ovat kirkkoherralla luultavasti päällimmäisinä. Saattaa olla, että työ menee ja tulee mutta se tuskin lohduttaa. Toivottavasti hänen lähellään on täyspäisiä ihmisiä tukemassa.EvilPet kirjoitti:Jumala vihaa sukupuolta vaihtaneita!
-
- Viestit: 18040
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 23.12
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Jamac »
Tää hyvä!darthmother kirjoitti:tansujeesuskuvaEvilPet kirjoitti:Jumala vihaa sukupuolta vaihtaneita!
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 2876
- Liittynyt: 2.11.2007 klo 16.40
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja ManiMicci »
Vau! Mä en tiennytkään, että Jeesus meikkaa.darthmother kirjoitti: [img]puppelipoikakuva[/img]
![Pettynyt [:/]](./images/smilies/icon_eek.gif)
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Tyypillistä EvilPetin sarkasmia, älä ota ihan tosissasi. Taisi Imatran kirkkovaltuuston puheenjohtaja saada äänensä kuuluviin tässä...Mikael K. kirjoitti:Mistä tuonkin tiedät? Epäilisin tilanteen olevan päinvastoin (Joh. 3:16).EvilPet kirjoitti:Jumala vihaa sukupuolta vaihtaneita!

– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 1415
- Liittynyt: 30.1.2007 klo 18.22
- Paikkakunta: Kaustinen
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Arkisto »
Eli huomattavasti aiemmin olisi mielestäsi pitänyt toimia? Luulen että aika ei ehkä ollut vielä kypsä ennen kuin vasta nyt - liekö vieläkään, sen näkee kohta.KunkkuJ kirjoitti:Kokonaan toinen juttu on sitten se, miten ihminen itse tuossa iässä tehdyn sukupuolenvaihdosleikkauksen kokee. Voiko vielä sopeutua noin suureen muutokseen? Jotenkin vähän epäilen, pystyykö se muuttamaan jonkinlaisen oletetun ahdistuksen onneksi ja tasapainoksi?
Kyseessä on kai ennemminkin palautus kuin vaihto - ainakin kohteelle. Eläminen väärässä kehossa on kyllä toki omiaan aiheuttamaan epätasapainottomuutta, mutta kyseisen henkilön rohkeutta se ei ainakaan ole syönyt.KunkkuJ kirjoitti:Jotenkin minulla on tunne, etten haluaisi sieluni hoitajaksi ihmistä, joka on itse ollut niin epätasapainossa elämänsä kanssa, että on halunnut vaihtaa sukupuoltaan.
Vieläköhän joku punaniskapastori jaksaa vastustella naispappeutta kun tämä asia on loppuun käsitelty? Itse olen toiveikas.KunkkuJ kirjoitti:Tällaisen tapauksen rinnalla jopa naispappi alkaa tuntumaan mukavan arkipäiväiseltä asialta...
Yksi asia on varmaa: Kirkon täytyy radikaalisti muuttaa toimintatapojaan ja linjaansa jotta se selviäisi tässä muuttuvassa maailmassa.
-
- Viestit: 1415
- Liittynyt: 30.1.2007 klo 18.22
- Paikkakunta: Kaustinen
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Arkisto »
Yeah - right..MacMees kirjoitti:Kirkkohan on perinteisesti ollut ymmärtäväinen ja avarakatseinen. Joten mikäs tässä on ongelmana.
-
- Viestit: 1415
- Liittynyt: 30.1.2007 klo 18.22
- Paikkakunta: Kaustinen
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Arkisto »
Toivottavasti. Vaikuttavat vain täysipäiset olevan harvassa heti kun mennään tällaiselle hankalalle alueelle..Mikael K. kirjoitti:Toivottavasti hänen lähellään on täyspäisiä ihmisiä tukemassa.
Edit: 700 viestiä tuli näämmä täyteen! Kakkukahvit..
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Saattaa olla niinkin, että seurakuntalaisten todellinen enemmistö nimenomaan haluaa että kirkkoherra jatkaa normaalisti, vaikka menneitten aikojen Puhtaan Uskon jäärät pitävät varmasti kauheinta mekkalaa. Ja niin, että Marja-Siskon ekoissa jumalanpalveluksissa vuonna 2010 on lokaalin kirkon tupa lopultakin täynnä...
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 2876
- Liittynyt: 2.11.2007 klo 16.40
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja ManiMicci »
Arkisto kirjoitti:Yeah - right..MacMees kirjoitti:Kirkkohan on perinteisesti ollut ymmärtäväinen ja avarakatseinen. Joten mikäs tässä on ongelmana.

-
- Viestit: 1713
- Liittynyt: 27.4.2005 klo 20.34
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Pbman »
Mikä tässä nyt sitten on ongelma? Se on tuo "Antaa kaikkien kukkien kukkia" asenne jota itse kutsun myös "kunhan kaikki on onnellisia" asenteeksi. Äärilleen viety individualismi, minä saan tehdä mitä vain eikä lain tule saada siihen puuttua. Sitten kerrotaan kuinka se on oikeus ja vapaus ja kuinka laki vain luo tilaa eikä haittaa ketään. TUO EI VAIN TOIMI! Yksi tekee videon jossa hän kakkaa toisen päälle ja sen jälkeen yhtyy tähän ja jälkeen päin pojat myy kimpassa tätä videota R-kioskilla. Minä en tuota hyväksy! Se on sairasta! Enempää esimerkkejä tuskin tarvitaan. Ja se laki: lakihan ei avarru juurikaan, se pysyy yhtä ahtaana kuin ennenkin, viiva vain vedetään eri paikkaan. 40 vuotta sitten homous oli laissa kiellettyä, nyt on laissa kiellettyä kieltää homous. Kuten on aiemmissa ketjuissa todettu niin yrittäjä ei saa osoittaa arvojaan kieltäytymällä työllistämästä homoa. Miksi kaikkea ei voi sallia? Sano sinä minksi huumeita ei sallita? Miten uimarannalla tai paljussa otettu kuva 10 vuotiaasta lapsesta vahingoittaa muka sitä lasta? Netistä löytyy myös hyviä selityksiä miksi pedofiliakin on ihan jees juttu. Mutta koska kaikkien kukkien tulee saada kukkia niin pedofilia ilmeisesti voidaan laillistaa tulevaisuudessa. Joku täällä kutsuu näitä olkipukeiksi ja sitä ne ovatkin, voitaneen kutsua myös hyviksi esimerkeiksi.
Kirkolla on vaikea tilanne. Se voisi suoristaa selkänsä ja lopettaa tuon valtion mielistelyn. Laki ei olisi ongelma: maallinen laki taipuu aina ja mitä laki tekisi jos 80% kansasta sisältävä instituutio asettuisi lakia vastaan? Laki menettäisi merkityksensä, lakijärjestelmä ja yhteiskunta ei kestäisi. Laki joustaisi ja reittikin on jo avattu: henkilön uskonnollista vakaumusta tulee kunnioittaa ja jos vakaumus sanoo että naisen kanssa ei ehtoollista jaeta niin se on sillä selvä. Ja jos kirkon linja on että homo ei voi toimia pappina niin se on sitten niin. Kirkossa löytyisi myös tekijät tälle päätökselle: vanhoja patuja jotka lopen kyllästyneitä nykyiseen individualismiin. Virret takaisin kouluihin ja kansa kuriin! Nyt vain etsitään sitä rohkeutta tuohon. Ongelma on siinä että kohta on kiire! Pöydällä on iso pino asioita joista tehdä päätös ja päätös kaikkiin tulee olla saman suuntainen. Jos on hyväksytty homopapit niin sen jälkeen ei oikein voi kieltää transuja kirkkoherroja
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
SETA:n lehdistötiedotteesta: "Setan ja Trasekin mukaan piispa Huotari aliarvioi moniarvoisessa suomalaisessa yhteiskunnassa elävien tavallisten suomalaisten kyvyn kohdata erilaisuutta. Lisäksi joidenkin henkilöiden kokema ahdistus tai hämmennys erilaisuuden edessä ei ole millään lailla hyväksyttävä syy syrjinnän harjoittamiselle." Tämä siis piispa Huotarin lausuntoon jonka mukaan transseksuaalille ei löydy virkaa kirkosta ja perustelee näkemyksensä asian outoudella. Mielestäni SETA on väärässä. Mikäs siiinä on irokeesipäisen homon kirjotellessa lehdistötiedotetta Rauhanasemalla tai Itä-Vantaalla kun järjestöllä ei ole pienintäkään ajatusta millaista on kirkkoherran työ Imatralla ja keitä hän työssään kohtaa. Se yli 70-vuotias mummo tai pappa ei ole se moniarvoinen suomalainen jolla olisi minkäänlaista kykyä kohdata erilaisuutta. Mustaa miestä tuijotetaan edelleen jopa Pirkanmaan pikkukunnissa, koska eivät ole moista varmaan luonnossa ennen nähneet! SETA on edunajaja ja yhden asian liike, joten sen lausunnoilta ei kauhean kummoista varmaan kannata odottaakaan.
Imatran kirkkoherra on varmasti väsynyt mies. Netistä löytyy Radio Rockin haastattelu hänestä ja pitää sanoa että olihan meinaan väsynyt ja nöyrä mies. Hän on joutunut kipuilemaan asian kanssa ilmeisesti vuosikymmeniä. Hirvittävä ristiriita oman itsensä, virkansa ja Jumalan rakkauden kanssa. Hänelllä hyvä vertaus siitä että kyllähän me korjailemme Jumalamme työtä elämänlaatua parantaaksemme. Käytämme silmälaseja tai leikkautamme silmämme esimerkiksi. En tiedä mitä ajatella aiheesta, pitää miettiä ja kysellä Jumalalta.
Miksi tällainen tilanne syntyi? Miksi mies tuli kaapista tietäen mikä kohu tästä syntyy? Toisaalta toivon, että yksi syy oli painaa kirkko sinne seinän sisään: päätös on tehtävä! Vaikka se maksaisi hänen työpaikkansa, mutta mitä sitten. Kumpaan suuntaan hän päätöstä toivoo, sitä ei varmaan kukaan tiedä. Kunhan vain tämä vääntö loppuisi. Mietin ja kyselen myös onko tämä jotain millä Jumala haluaa opettaa meitä suvaitsevaisuuteen? Pelkkä riitakapula ei vain auta.. ainakaan itseäni.
Sitten viimeinen niitti josta hirtätte minut: usein käytetty kuvaus transseksuaalista on että mieli on väärässä ruumiissa. Kuvaus on aika puolueellinen, siinä oletetaan että juuri se ruumis on väärä eikä puututa siihen mieleen ollenkaan. Meillä kuitenkin on PALJON sairauksia jossa mieli on eri mieltä kuin ruumis ja niitä parannetaan terapialla, ei puukolla. Miksi anorektikko ei mene leikkaukseen poistaakseen kylkiluita vaan terapiaan oppimaan että aivan noin laiha ei kuulu olla? Voin olla väärässäkin, mutta minusta näyttää siltä että nytkin kyseessä on terapian paikka, jota ei missään tapauksessa tulisi hoitaa puukolla. Mieli on järkkynyt, sairas, tasapainoton tai mitä nimikettä siitä nyt käytetäänkään. Kirkkoherra itse sanoi jotenkin että jokaisessa meistä on sekä miestä että naista ja itse jatkaisin sitä että sen kanssa pitää vain oppia elämään.
Uudessa bondissa sanotaan että vanhempana ei kaikki enää ole mustavalkoista ja toivon että tässäkin niitä sävyjä löytyy. En tiedä mitä asiasta ajattelisin. Tiedän mitä haluaisin ajatella, mutta haluan kunnioittaa kyseisen kirkkoherran/homopappien vakaumusta ja siksi joudun miettimään miksi he ymmärtävät saman sanomat eri tavoin kun minä tai minun opettajani.
-
- Viestit: 278
- Liittynyt: 2.4.2007 klo 17.42
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja valvoja »
Missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan?
Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?
- MBP SR 15" 2,4Ghz, 2gt,160gt, 256mt vram.
- 15" 1,5ghz Powerbook
-
- Viestit: 2877
- Liittynyt: 20.11.2007 klo 17.17
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Kirkko voi tehdä tuon heti samana päivänä jolloin valtio lakkaa työntämästä rahaa ko kertsiin ja hoitavat rahoituksensa itse!Pbman kirjoitti: Kirkolla on vaikea tilanne. Se voisi suoristaa selkänsä ja lopettaa tuon valtion mielistelyn.
-
- Viestit: 4078
- Liittynyt: 12.7.2007 klo 12.59
- Paikkakunta: Laukaa
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Crimson »
Kyllä! Kirkon ja valtion erottaminen olisi paras vaihtoehto molemmille.EvilPet kirjoitti:Kirkko voi tehdä tuon heti samana päivänä jolloin valtio lakkaa työntämästä rahaa ko kertsiin ja hoitavat rahoituksensa itse!Pbman kirjoitti: Kirkolla on vaikea tilanne. Se voisi suoristaa selkänsä ja lopettaa tuon valtion mielistelyn.
MacBook white 2,16 GHz | 2 GB | 120 GB | Lion
iMac G3 400 MHz | 1 GB | 128 GB | Tiger
Apple TV 160 GB
iPhone 4 32 GB
Airport Extreme 802.11n | Airport Express 802.11n
-
- Viestit: 619
- Liittynyt: 13.9.2008 klo 22.42
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja ompponainen »
Asioilla tahtoo aina olla useampi puoli. Ei pitäisi rynnätä päätään siihen ensimmäiseen seinään.
Kuulun "kirkkoon" jotta kehtaan mennä jouluaaton jumalanpalvelukseen ja lasteni on helpompi hoitaa sitten joskus siunaus/hautaus
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Mahtaako olla kovinkaan kehuttava syy.
Silti minulla on minun Jumalani, kuulun tai en kuulu meidän valtionkirkkoomme (onko sitä ? ).
-iPhone 13 Pro max
-Apple Watch 5
-
- Viestit: 1415
- Liittynyt: 30.1.2007 klo 18.22
- Paikkakunta: Kaustinen
Re: Kirkkoherran sukupuolenvaihdosta
Viesti Kirjoittaja Arkisto »
Pbmanilla oli paljon asiaa mistä olen selkeästi eri mieltä, enkä halua alkaa kaikkea enää käsittelemään - tiedän sen olevan turhaa. Lainasin vain tuon yhden lausahduksen, johon voin esittää vastakysymyksiä;Pbman kirjoitti:Miksi mies tuli kaapista tietäen mikä kohu tästä syntyy?
- Miksi hänen olisi pitänyt jatkaa valheessa elämistä? Millä tavoin maailma olisi oikeasti parempi paikka sillä tavoin? Olisiko seurakunnan asiat todellakin hyvin jos "mies" olisi pysynyt kaapissa?
Olen oikeastaan kyllästynyt keskusteluun kirkon asemasta, sekin muistuttaa suunnilleen pään hakkaamista seinään, mutta silti ihmetyttää monien tiukka asenne kun tulee puhe kirkon asemasta. Miksi kirkkoa koskee/pitäisi koskea eri lait kuin sitä yhteiskuntaa jossa se toimii? Vakaumuksia tulee kunnioittaa, mutta vakaumus ei riitä syyksi rikkoa lakia - jos kuitenkin rikkoo lakia vakaumuksensa vuoksi, on otettava seuraamukset vastaan.
Kirjoituksestasi kuitenkin voin päätellä että edes yrität miettiä asiaa ja puntaroida mielipiteitäsi päästäksesi oikeaan lopputulokseen. Mutta myös se on selvää, että sinulle oikea ei ole läheskään kaikille sama asia - oikeastaan varmaankin melko harvoille. Sinulla ei taida olla (tietääksesi)ketään läheistä joka kuuluisi jollain tapaa vähemmistöryhmään?
Erittäin mautonta oli kuitenkin vetää pedofilia tähän keskusteluun - niin kuin se jotenkin oikeasti liittyisi aiheeseen.
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit