Mikä on fyysisesti kovin suorituksesi?

[Paapa]

Pistää miettimään mitä täältä onkaan siivoiltu.

Minua ennen siivottiin Salamijakin hauska kirjoitus, kun modet ei ymmärrä Eestin kieltä ollenkaan, jota näköjään taas Salamijakki osaa hyvin. Ja minun provokatoorinen 10 viikkoa provinssirokisa sai jäädä, vaikka kaikki tietää mitä se on. Ainakin alaikäiset. Eestin kielessä "Toisel Kyrväl" on vaan teltan toisella laidalla oleva henkilö esimerkiksi.

[AhzaH]

Fyysisesti raskain suoritukseni on varmasti Alligator Gorgen (Etelä-Australia) patikointi. Matkaa 19km, lämpöä noin 45°C. Täysin patikointiin tottumattomana ja kuumuuteen sopeutumattomana teki tiukempaa, kuin mikään koskaan. Yli viisi tuntia kestäneen retken päätteeksi Emu vielä söi evääni, kyllä sieppasi!

[tsip]

Viikon verran heinäntekoa.

Hyh! Pitäis kieltää kuivaheinä lailla! Ihanaa maalaisidyllin romantiikkaa on saatu täälläkin kokea, kun joku on keksinyt, että olisi ihan huippu kivaa nostaa heinät seipäille ja kerätä hevosvetoiseen kärryyn...

Älä nyvviitti, heinänteko on hauskaa hyvillä keleillä. Ja se kuiva korsirehu on kuitenkin niiden hevoisten pääravinto. Tee mieluummin hyvää kuivaa heinää kuin maksa niiden elukkalääkärimaksuja milloin minkäkin ähkyn, lannehalvauksen tai valkuaispuutteen vuoksi. Keppiheinästä tulee usein parempaa sateisina kesinä jos ne vaan tehdään ajoissa. Ja on pelkästään hyvä opetella vähän vanhoja hevostaitoja käyttää hevosta heinänteossa, tekevätpä nekin sitten jotain ruokansa eteen. Ja mikä on tehdessä kun hevonen oppii ja osaa jujut.

Nimimerkillä rikkinäisellä selällä harjoittelemassa tukkien ajoa hevosella metsässä puolimetrisessä kinoksessa. Rekeen ei saanut käydä. Se mitä se opettaja ei "muistanut" mainita oli, että se jälki aika usein poljetaan etukäteen...

[Crimson]

Nyt kun rupesin miettimään, eipä ole mitään kovin ekstremeä tullut tehtyä. Intin reilun 30 kilsan hiihtomarssi otti aika koville, koska hiihtäminen ei ole ollut mun laji oikein koskaan.

Henkisesti kovia "suorituksia" sen sijaan on tullut läpijkäytyä sitäkin enemmän...

[Pasteur]

Ja se kuiva korsirehu on kuitenkin niiden hevoisten pääravinto.

Ja säilö on 1. maukkaampaa, 2. ravintorikkaampaa, 3. halvempaa sekä 4. helpompaa. Harmi vaan kun eivät kaikki voi sitä syödä ja pakkasilla pitäisi saada jossain sulassa aukaistut paalit pidettyä...

Mitä tulee noihin perinnehommiin, niin siinä kyllä olet oikeassa. Kaakkeja kaatui siinä missä miehiäkin aikoinaan rintamalla - olemme vähintäänkin velkaa sen, että pidämme tuon jalon lajin kulttuurinhengen yllä!

Edit: Aiheeseen liittyen vanha sotilaslaulu.

[Jamac]

Yks kohtuu kova oli kanssa kun opaskoulutuksessa hiihdettiin koko päivä (rinkat selässä) ja loppupelissä alkoi nesteet olla kulutettu ja vaatteet kasteltu. Silmissä kiilui vaan ajatus metsästysmajasta, haloista (tulista) ja kaivovedestä.. Sitten kun oltiin viitisentuntia edelleen hihdetty pimeässä, alkoi tulla mieleen että sais jo tulla se maja. Siis ihan oikeasti. No sitten kun se tuli, niin selvisi että se oli joku kylmä ampumaratatyyppinen paikka missä ei ollut majaa, halkoja tms. Joku asumus siellä oli, mutta joku asui siinä. Piti hiukan tsempata että saatiin parinkympin pakkasessa jengi yöpymään lumihankeen.

[Erño]

Intissä heti susipaškan leirin jälkeen poljettu 70 kilsan lenkki. Sekin piti ajaa kuumeisena, ilman juomataukoja ja intin mahtavalla pyörällä

Oli muuten heikohko olo matkan jälkeen.

[Bashi88]

Intissä molemmat, valitettavasti. Raskain oli varmasti n. 18h kestänyt lähes yhtäjaksoinen kaapelin vetäminen metsään, paikoin polviin asti lunta ja yökin meni välissä. Oli siinä ruokatauko jossakin välissä. Varustuksena taisteluvarustus ja puolet ajasta varakela selässä, mitähän semmoinen painaisi, 10kg?. Piikkinä tuossa reissussa "vihollisen" yllätyshyökkäys, jonka ansiosta tuli syöksyttyä tuo kela selässä ylämäkeen edellämainitussa hangessa. Kyllähän sitä jälkeenpäin on ihan mukava muistella

Lyhyempi ja eri lailla raskas oli cooper, jossa tulikin vedettyä itsensä ihan piippuun asti. Kertyi sitä matkaa kuitenkin 2900m, joten sai olla ihan tyytyväinen.

[Teppo Tulppu]

Ensimmäinen maraton. 10km kohdalla totesin että tossuni, joka ennen oli ollut valkoinen, olikin nyt punainen. Päätin tutkia sisältöä vasta maalissa.

[sinitiainen]

Hoho. Toivottavasti pian tulee joku palstan äideistä kertomaan että synnyttäminen. Se on sitten sitä myöten selvä 6-0 -tilanne minkä tahansa äijäilevän intti- tai jumppasuorituksen rinnalla.

Minäpä tulen.
Olin ajatellut ennen esikoisen syntymää, että kun maailman sivu on synnytetty ilman sen kummempia kivunlievityksiä, ja kun niistä ainakin teoriassa voi koitua lapselle haittaa kaikista, en sellaista halua, ilokaasua vain jos joku välttämätöntä on, henkäilen. Siihen mennessä kun poika sitten klo 2.02 syntyi ja olin jo edellisen yön valvonut, olin niin kivusta ja uupumuksesta pyörryksissä, että kaikki kätilön neuvot menivät sivu korvien ja oli vähällä käydä pahasti, kun synnytyksen eteneminen pysähtyi. Imukuppia tarvittiin avuksi ja sitä varten päivystävä synnytyslääkäri kotoansa paikalle. Paikallispuudutuskaan ei tuossa vaiheessa enää ollut mahdollinen ja teki totisesti kipeää kun vauvaa imukupilla ulos ihan kirjaimellisesti kiskottiin. Muutamaan tuntiin eivät tuon jälkeen jalat kantaneet, suihkuunkaan en olisi kyennyt jollei olisi kannateltu pystyssä.
Jos samanlainen kipu olisi taudin tai tapaturman aiheuttama, olisi siitä piirtynyt varmasti ihan toisenlainen muistijälki. Nyt 4 vuotta myöhemmin tyttären syntyessä se oli jo niin haalistunut, että samalla tavoin pelkällä ilokaasulla halusin pärjätä. Eikä ollut vaikeatakaan kun synnytyssaliin menin melkein kuin aamulla töihin, klo 8 tuntumissa, hyvin nukutun yön jälkeen, ja työpäivän ollessa lopuillansa sain ilman mitään kommelluksia 15.32 vauvasen ihoani vasten ja juomaan samantien ensimmäiset maitotilkkansa.

Toivottavasti ei tuo synnytyskertomuskehotus ollut provokaatio. Näin tosissani otin.

[mun_kero]

Minäpä tulen.

onhan se fyysisesti melko kova suoritus!

[jonesb]

Kovin suoritukseni oli abiristeilyt - ei siinä että ensimmäisellä kerralla olisi ollut tarpeeksi vauhtia, mutta pakkohan se oli heti perään kokeilla uudestaan. Eli kun botski saapui maihin niin saman tien seuraavaan lähtöön . En ole ikinä juonut niin paljoa, enkä myöskään valvonut. Inttijutut oli ihan lastenleikkiä verrattuna pahaanoloon. Joka operaatiosta seurasi.

[hatey]

Ei lihasvoimallai kovinkaan rankka suoritus, istuen tehty, mutta mehut oli aivan loppu 1 tunti 45 minuutin jälkeen. Ensimmäinen mittarilento koulutus, ilman mitään edeltäviä simulaattoriharjoituksia. Kiitotien odotusalueella opettaja teippasi mopo-Cessnan ikkunat sisäpuolelta hesarilla umpeen, jättäen vain itselleen pienen tihrusteluaukon eteenpäin. Opettaja siten toimi "tutkana" vieressä antaen lentosuuntia ja korkeuksia joita piti noudattaa. Lentoon lähtö oli jo villi suorite ADF:n ja suuntahyrrän avulla yrittää pitää nousukiidossa konetta kiitotien suuntaisesti. Nousussa nopeutta, kaarto/kallistusmittaria, keinohorisonttia, variometriä crosschekkaamalla yrittää pitää mopoa lapasessa. Ja oppitunnin kruunasi paikallinen CB-pilvi jonka alle pystyvirtauksiin opettaja ajatti. Mopon vatkatessa ja heiluessa kovissa pystyvirtauksissa paita viimeistään kastui selästä. Henkinen suorituskyky oli jo äärirajoilla, opettajan vielä antaessa suuntimia ja korkeuksia, joita piti yrittää noudattaa. Ja kuten mittarikoulutukseen kuuluu, niin opettaja yhtäkin "pimenti" joitain mittareita tarralapulla mm keinohorisontti.... Takaisen kentälle myös sokkona. Luulin että laskeutuessa otettaisiin hesarit pois ikkunoista. Mutta ei, laskeutuminen myös vajailla mittareilla. On villiä yrittää laskeutua ilman liukukulmamittaria (mopossahan ei sellaista ole) pelkkien VFR mittarien avulla sokkona. laskeutuessa kone vaappui niin että luulin siipien jo tapaavan kärjillään asvalttia. Kun lopulta kone oli maassa niin hesarit sai poistaa ikkunasta: Kiitotie oli aivan lopussa, koneen edesssä oli nurmikkoa. Ilmanko opettaja oli kosketuksessa huutamalla kehoittanut jarruttamaan....
Mikään lihaksilla punnerrettu suorite ei ole tuolle kokemukselle vetänyt rankkuudessa vertaansa, tuli miltei oksennus kun koneesta kampesin itseni ulos.

[route-electrique]

Varmaan armeijassa cooper; olosuhteet oli luokkaa 20 senttiä lunta, jäätä alla, pakkasta -20 ja Russarön ihanan lämmin merituuli. Silti, tuli 2600m juostua. Ja ei tullut edes lomaa .

[zapacap]

Lapissa vaellusretkellä pääsi käymään niin, että eksyin ( vieläkin on hämärää, että miten niin pääsi käymään ) ja kävelin väsyneenä ja tokkurassa rotkontapaiseen, tipuin alas ja teloin jalkani: sääriluu murtui, pohjeluu ja nilkasta nivelsiteet poikki ja muutenkin tuli kolhuja. Tämä diagnoosi tietysti selvisi vasta sitten kun olin selvinnyt 16 kilometrin matkan ( linnuntietä ) tienvarteen ja saanut kyydin lekuriin. Kännykkää ei silloin itselläni ollut ja ei vempele muutenkaan mikään kauhean yleinen vuonna -92 vielä ollut. Ei ollut kuulkaas yhtään kivaa ja en tekisi samaa vaikka maksettaisiin kolme miljardia euroa, oli hengenlähtö sen verran lähellä sekä henkisen ( nyt prkle luovutan ), että fyysisen ( voimat loppuu ja sattuu ) puolen takia.

edit: heh foorut muokkaa näköjään tiettyjä sanoja kiltimmiksi. Näppärää.

[Jone]

Oma kovin oli 130km ambulanssimatka. Kävi niinkin ikävästi että otti ja repesi aortta. Tässä kohtaa yleensä on 1min elinaikaa vaan repeämä ei ollut "räjähdyksen" tyylinen. Oli todella raskasta olla tajuissaan tuota matkaa. Kylkeen puhkottiin reijät toista purkautuva veri saatiin pois. Samaan aikaan pussista laskettiin uutta verta että säilyi hengissä. Toinen keuhkokin painui kasaan verimäärästä ja hengittäminen oli ihan silkkaa helevettiä. Ambulanssiin matkalla ovella lääkäri sanoi säälivästi että näet nyt pikaisesti puolisosi, sano jotain kaunista.. Tuolloin tajusin että tää elämä se taitaa olla tässä. Vaan aivan järkyttävän tunnemyrskyn ja fyysisen rimpuilun kautta selvisin leikkauspyödälle ja silloin mikään ei enää ollut minun vallassa ja oli aika päästää irti. Operaatio oli mittava ja kesti päiviä. Viikon leikkaus ym.touhujen jälkeen alkoi elämä taas voittaa ja nyt vuosien päästä tässä sitä taas mennään! Sohvalla, kahvikuppi äärellä ja läppäriä naputtaen. Minun ei todellakaan pitäisi olla enää täällä vaan joku tarkoitus lie tuollakin ollut. Ainakin se muutti totaalisesti sen katselukulman jolla tätä maailmaa ja sen touhuja katselen. Elämä voi loppua ihan milloin vaan ja takaisin sieltä ei enää tulla sanomaan niitä haluamiaan sanoja ja tekoja tekemään mitä olisi tahtonut. On syytä "elää" nyt..Ja jos joku sanoo nykyään että joku asia maailmassa on "mahdotonta" niin minä se vaan epäilen sitäkin..

[Aperture]

Oma kovin oli 130km ambulanssimatka. Kävi niinkin ikävästi että otti ja repesi aortta. Tässä kohtaa yleensä on 1min elinaikaa vaan repeämä ei ollut "räjähdyksen" tyylinen. Oli todella raskasta olla tajuissaan tuota matkaa. Kylkeen puhkottiin reijät toista purkautuva veri saatiin pois. Samaan aikaan pussista laskettiin uutta verta että säilyi hengissä. Toinen keuhkokin painui kasaan verimäärästä ja hengittäminen oli ihan silkkaa helevettiä. Ambulanssiin matkalla ovella lääkäri sanoi säälivästi että näet nyt pikaisesti puolisosi, sano jotain kaunista.. Tuolloin tajusin että tää elämä se taitaa olla tässä. Vaan aivan järkyttävän tunnemyrskyn ja fyysisen rimpuilun kautta selvisin leikkauspyödälle ja silloin mikään ei enää ollut minun vallassa ja oli aika päästää irti. Operaatio oli mittava ja kesti päiviä. Viikon leikkaus ym.touhujen jälkeen alkoi elämä taas voittaa ja nyt vuosien päästä tässä sitä taas mennään! Sohvalla, kahvikuppi äärellä ja läppäriä naputtaen. Minun ei todellakaan pitäisi olla enää täällä vaan joku tarkoitus lie tuollakin ollut. Ainakin se muutti totaalisesti sen katselukulman jolla tätä maailmaa ja sen touhuja katselen. Elämä voi loppua ihan milloin vaan ja takaisin sieltä ei enää tulla sanomaan niitä haluamiaan sanoja ja tekoja tekemään mitä olisi tahtonut. On syytä "elää" nyt..Ja jos joku sanoo nykyään että joku asia maailmassa on "mahdotonta" niin minä se vaan epäilen sitäkin..

Siis jumaliste.... vedit sitten pohjat näistä tarinoista...

[MacFinn]

En mä ole tainnut koskaan joutua kovin lujille noin fyysisesti.

Mutta ehkä se olis toi lonkan tekonivelleikkaus tai sitten ne lapsuusvuodet, joiden takia se lonkka piti vaihtaa. Mono toisessa jalassa, kymmenen sentin korolla, kesät talvet ja toinen jalka rautakehyksessä oikosena, maahan koskematta. Uskomattoman kovaa silti pääsi.

[Salmister]

Ensimmäinen maraton. 10km kohdalla totesin että tossuni, joka ennen oli ollut valkoinen, olikin nyt punainen. Päätin tutkia sisältöä vasta maalissa.

Mitä sieltä löytyi?

Ennen ekaa marathonia juoksin puoikkaan. Uusi juokuharrastaja - lähes uudet tossut - hiertymä päkiässä(ihonalais kudokseen asti) - ei kävelyä viiteen päivään.

[Teppo Tulppu]

Ensimmäinen maraton. 10km kohdalla totesin että tossuni, joka ennen oli ollut valkoinen, olikin nyt punainen. Päätin tutkia sisältöä vasta maalissa.

Mitä sieltä löytyi?

Ihan vaan vereslihaisia hiertymiä. Oloa ei myöskään helpottanut se että käyttämäni tossut oli myös tarkoitettu alle 3 tunnin juoksijalle (hieman vastuutonta myyjältä myydä ensikertalaiselle sellaiset).