Mä taas autoin kaveria kun hän ei saanut ADSL+WLAN-boksiansa toimimaan uuden Fujitsu-läppärinsä kanssa. Oltiin kokeiltu kaikki temput mitä mä keksin puhelimessa ja ei auttanut muu kuin mennä paikan päälle katsomaan tilanne. Otin huvikseni Powerbookin mukaan testatakseni. Hänen pöytäkoneensa toimi purkin kanssa ihan jees. Noh, avasin PB:n, etsin WLAN-verkon ja pistin koodit ja pam, netti aukes. Fujitsu parka ei kuitenkaan löytänyt millään tietään nettiin. Viriteltyämme muutaman tunnin saimme vihdoin Fujitsun ja PB:n keskustelemaan keskenään, mutta ulkomaailmaan ei päässyt Fujitsulla. Ilta alkoi olemaan jo pitkällä ja sanoin että voisin kokeilla fujitsua vielä kotonani. Päästyäni kotiin kokeilin ja D-Linkin WLAN-aseman kautta homma onnistui heti, joten kehotin sitten kaverini vaihtamaan WLAN-boksinsa jonkun muun valmistajan boksiin. Kaveri vaihtoi myös D-Linkkiin ja kuulemma toimi heittämällä. Piti silti todeta että "Applella olisit tehnyt jo töitä monta tuntia".
Niin ja jos jotakuta kiinnostaa niin se eka boksi oli A-Link Roadrunner 54AP.
Ehkä saan vielä kaverinikin switchaamaan kunhan pystyy luopumaan pelaamisesta. Työkavereistani kaksi on jo todella potentiaalista switchaajaa, tarvii vielä hieman hehkuttaa heille

Kyllä se tästä...