Olen käyttänyt aperturea niin, että kuvat on tallennettu aperturen tietokantaan. Tiedän, että aperturessa kuvat voi tallentaa myös muualle niin, että tietokannassa on vain esikatselukuvat ja xmp:t alkuperäisten kuvien sijaitessa vaikkapa ulkoisella levyllä. Minua kiinnostaa tällainen käyttö sattuneesta syystä ja olisi aivan ihanaa jos joku asiaan perehtynyt voisi kertoa, että:
1. Voiko aperturessa muokata kuvia ja niiden oheistietoja, jos aperture ei ole yhteydessä alkuperäisiin tiedostoihin? (olen ollut siinä kuvitelmassa, että voi mutta olenko oikeassa ja mitä mahdollisia rajoituksia siihen liittyy?)
2. Tiedän että aperturen kirjasto eikä aperturen holvit voi sijaita verkkolevyllä, mutta voivatko alkuperäiset tedostot olla verkkolevyllä silloin jos niitä ei sisällytetä aperturen kirjastoon?
3. Olen tottunut käyttämään Aperturen holvia kuvien varmistukseen. Jos alkuperäiset kuvat eivät ole Aperturen kirjastossa vaan esim. usb-levyllä, niin varmistaako Aperture ne kuitenkin holviinsa (vai holvaako se vain tietokantansa?)? (ymmärrän toki, että aperturen on oltava yhteydessä alkuperäisiin kuviin varmistaakseen ne, mikäli se ne holvaa).
Aperturen kirjaston hallinnasta
Kuvankäsittely, taitto ja typografia
8 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 513
- Liittynyt: 31.7.2007 klo 18.09
- Paikkakunta: Helsinki
Aperturen kirjaston hallinnasta
Viesti Kirjoittaja mikaha »
-
- Viestit: 121
- Liittynyt: 8.8.2007 klo 8.39
Re: Aperturen kirjaston hallinnasta
Viesti Kirjoittaja HACY »
1. Ei voi. Adjustements valikko on harmaana, jos referenced kuvaa ei löydy. Jotain IPTC dataa voi muokata, mutta se on kaikki. Itse kuvaan et voi tehdä mitään.mikaha kirjoitti:...
1. Voiko aperturessa muokata kuvia ja niiden oheistietoja, jos aperture ei ole yhteydessä alkuperäisiin tiedostoihin? (olen ollut siinä kuvitelmassa, että voi mutta olenko oikeassa ja mitä mahdollisia rajoituksia siihen liittyy?)
2. Tiedän että aperturen kirjasto eikä aperturen holvit voi sijaita verkkolevyllä, mutta voivatko alkuperäiset tedostot olla verkkolevyllä silloin jos niitä ei sisällytetä aperturen kirjastoon?
3. Olen tottunut käyttämään Aperturen holvia kuvien varmistukseen. Jos alkuperäiset kuvat eivät ole Aperturen kirjastossa vaan esim. usb-levyllä, niin varmistaako Aperture ne kuitenkin holviinsa (vai holvaako se vain tietokantansa?)? (ymmärrän toki, että aperturen on oltava yhteydessä alkuperäisiin kuviin varmistaakseen ne, mikäli se ne holvaa).
2. Voi, Minulla on kaikki RAW-kuvat erillisinä tiedostoina ulkoisella NAS asemalla. Omissa käyttäjätiedoissani on kyseinen asema listattu kohdassa "Sisäänkirjautuessa automaattisesti avautuvat kohteet" niin käytännössä ne ovat aina Aperturen käytettävissä.
3. Ei varmista. Manuaalissa on erityisesti painotettu, että Aperture ei huolehdi referenced kuvien backupeista, vaan sinun täytyy huolehtia niistä itse. Vaulttiin menee tietenkin kaikki muokkaukset, koska ne on joka tapauksessa kirjastossa, mutta originaaleista pitää sinun huolehtia itse.
Referenced tiedostot ovat jonkin verran hitaampia käsitellä ja tuntuu, että ulkoisella verkkolevyllä oleminen vielä hidastaa lisää. Toisaalta tämä varmaan korostuu, kun oma koneeni (mini) ei ole mitenkään optimaalinen Aperture käyttöön. Eron olen huomannut lähinnä, kun kuvaa klikkaa. "Loading" pyörii vähän pitempään.
.
-
- Viestit: 513
- Liittynyt: 31.7.2007 klo 18.09
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Aperturen kirjaston hallinnasta
Viesti Kirjoittaja mikaha »
Kiitos tuhannesti:-) säästit minulta paljon vaivaa kun kerroit nuo asiat eikä tarvinnut alkaa itse kokeilla kaikkea. Minä en ole kyllä löytänyt Aperturen helppivalikosta enkä pahvisesta myynti pakkauksesta suomenkielisiä ohjeita ollenkaan vaan ainoastaan englanninkieliset. Olen opetellut käyttämään ohjelmaa James Bond tyyliin (vain katselemalla sitä). Apusi ansioista minulta säästyi paljon kokeilemista.
Luulen että pysyttelen vielä toistaiseksi säilyttämään kuvat aperturen kirjastossa ja sen kirjaston laitan ulkoiselle usb-levylle (ministation), josta voin sen lykätä vapaasti läppäriin tai päytäkoneeseen riippuen kummalla haluan kuvia käsitellä, ja laitan holvit koneiden kovalevyille ja toiselle usb-levylle. Aperturen kirjasto vain on paisunut kuin pullataikina (se on nyt 46Gt sisältäen reilut 10 000 kuvaa) ja jatkaa paisumistaan. Siis onhan kovalevy halpaa ja tulevaisuudessa flassilevyt ja varmistuksia voi levittää vaikka kymmenelle kovolle, mutta hirvittää noin iso kirjasto, vaikka onhan se toisaalta käytännöllistä, että koko helahoito on yhdessä isossa paketissa, niin ei ainakaan pääse osia häviämään huomaamatta.

- Viestit: 476
- Liittynyt: 25.8.2008 klo 2.51
Re: Aperturen kirjaston hallinnasta
Viesti Kirjoittaja luu5 »
Aperturen holvi/vault voi sijaita verkkolevylla. Tosin sita ei voi sinne suoraan luoda mutta onnistuu kylla. Vaihtoehtoja on kaksi riippuen mika verkkolevysysteemi on kaytossa:mikaha kirjoitti:2. Tiedän että aperturen kirjasto eikä aperturen holvit voi sijaita verkkolevyllä, mutta voivatko alkuperäiset tedostot olla verkkolevyllä silloin jos niitä ei sisällytetä aperturen kirjastoon?
1. Mikali kyseessa on OS X levy: luot holvin omalle koneelle, kopioit verkkolevylle, tuhoat omalta koneelta (locked pois), maarittelet aperturessa holvin sijainnin uudelleen (et siis luo enaa uutta holvia)
2. Mikali kyseessa on SMB tms levy: luo verkkolevylle vaikka 200MB sparseimage, mounttaa se Macissa, luo vaultti sinne
Tata jalkimmaista on tarkoitus kokeilla illalla himassa. Toivottavasti skulaa.
-
- Viestit: 121
- Liittynyt: 8.8.2007 klo 8.39
Re: Aperturen kirjaston hallinnasta
Viesti Kirjoittaja HACY »
Minä olen kokeillut parikin kertaa tuota vaultin tekoa sparseimageen. Eka talletus menee OK, mutta myöhemmissä alkaa tulla virheitä. Sparseimagessa on tilaa jäljellä 95%, eli siitä se ei ole kiinni.luu5 kirjoitti:...
2. Mikali kyseessa on SMB tms levy: luo verkkolevylle vaikka 200MB sparseimage, mounttaa se Macissa, luo vaultti sinne
Tata jalkimmaista on tarkoitus kokeilla illalla himassa. Toivottavasti skulaa.
.
-
- Viestit: 476
- Liittynyt: 25.8.2008 klo 2.51
Re: Aperturen kirjaston hallinnasta
Viesti Kirjoittaja luu5 »
HACY kirjoitti:Minä olen kokeillut parikin kertaa tuota vaultin tekoa sparseimageen. Eka talletus menee OK, mutta myöhemmissä alkaa tulla virheitä. Sparseimagessa on tilaa jäljellä 95%, eli siitä se ei ole kiinni.luu5 kirjoitti:...
2. Mikali kyseessa on SMB tms levy: luo verkkolevylle vaikka 200MB sparseimage, mounttaa se Macissa, luo vaultti sinne
Tata jalkimmaista on tarkoitus kokeilla illalla himassa. Toivottavasti skulaa.
Mikahan siina feilaa? Epaonnistuuko itse synkka, vai miten virheet ilmenee?
Tamahan on kirottu takaisku taas kerran.
-
- Viestit: 121
- Liittynyt: 8.8.2007 klo 8.39
Re: Aperturen kirjaston hallinnasta
Viesti Kirjoittaja HACY »
Unohda tuo äskeinen. Kokeilin äsken ja samat virheet tulee vaikka teen vaultin paikalliselle levylle, eli vika EI johdu tuosta vaultin verkkolevyllä olosta. Varmaankin minun libraryssä on jotain häikkää...luu5 kirjoitti:...
Mikahan siina feilaa? Epaonnistuuko itse synkka, vai miten virheet ilmenee?
Tamahan on kirottu takaisku taas kerran.

Tällaista sieltä tulee (oma käyttäjätunnus/kotihakemiston nimi vaihdettu merkkijonoksi abc):
Update Vault Error:
132 errors occurred. The first 5 are:
Couldn't create /Users/abc/Untitled Vault.apvault/Library/2002.approject/2007-03-11 @ 08:43:13 PM - 1.apimportgroup/PICT0003 (4)/PICT0003.JPG.apfile
Couldn't create /Users/abc/Untitled Vault.apvault/Library/2002.approject/2007-03-11 @ 08:43:13 PM - 1.apimportgroup/PICT0004 (1)/PICT0004.JPG.apfile
Couldn't create /Users/abc/Untitled Vault.apvault/Library/2002.approject/2007-03-11 @ 08:43:13 PM - 1.apimportgroup/PICT0006 (2)/pict0006.jpg.apfile
Couldn't create /Users/abc/Untitled Vault.apvault/Library/2002.approject/2007-03-11 @ 08:43:13 PM - 1.apimportgroup/PICT0008/pict0008.jpg.apfile
Couldn't create /Users/abc/Untitled Vault.apvault/Library/2002.approject/2007-03-11 @ 08:43:13 PM - 1.apimportgroup/PICT0010 (2)/PICT0010.JPG.apfile
Eka ja toka tallennus menee OK. Tuo lista tuli kolmannella.
-
- Viestit: 476
- Liittynyt: 25.8.2008 klo 2.51
Re: Aperturen kirjaston hallinnasta
Viesti Kirjoittaja luu5 »
Ok, kiitos tiedosta. Taidan kokeilla huomenna silmat ristissa... Hyvaa uutta vuotta 

8 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Kuva ja graafinen suunnittelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit