No niin, nyt tuli sitten tonttuiltua uuden vuoden alkajaisiksi oikein kunnolla. Vaimo huolehti jo kuittailupuolesta varsin kattavasti, mutta jos joku osaisi oikeasti auttaa tässä, olisin kiitollinen.
Tapahtunut toistaiseksi seuraavaa: Kokoonpano Macbook Pro 2,2Ghz ja Leopardin uusin versio.
1) Erehdyin innoissani painamaan lähetysnappia Mailissa videotiedostolle, jonka koon vilkaisin vasta lähetyksen alettua (massiivinen, ainakin vastaanottajalle). Keskeytin lähetyksen.
2) Mail tallensi viestin vedokset -kansioon, ja sieltä se ponnahti aina esiin Mailin avatessa useana eri versiona. Yritin poistaa vedokset. Kesti ja kesti, päättyi aina ilmoitukseen "Mail ei saanut suoritettua toimintoja linjoilla ollessa" jne.
3) Yritin sitten poistaa tai ei, Mail alkoi ilmoitella virheistä, minkä lisäksi Safarista tuli todella hidas
(ok, tässä välissä olisi ehkä kannattanut kysyä viisaammalta, mutta sen sijaan tarina jatkui seuraavasti:)
4) Yritin pintapuolisella googletuksella katsoa josko löytyisi valmista vastausta ongelmaan. Ei löytynyt. Mail kettuili edelleen.
5) Meni hermot
6) ex- PC-miehenä keksin että minäpä a) roudaan koko p****n roskiin ja b) asennan uudestaan.
7) Toteutin kohdan a). Seuraus: Safarin hitaus oli tiessään, nettiselaus toimi taas kuin unelma. Euforia.
8) Yritin jatkaa kohtaan b) (ja tässä vaiheessa saattoi olla myöhäisellä ajankohdalla ja vähän alkoholillakin osuutta asiaan) nappasin laatikosta ensimmäisenä käteeni osuneen levykkeen, joka oli Mac OS X TIGER, ja kun asennusohjelma kysyi, vastasin reippaasti, että ei turhaan jätetä mitään rinnalle, vaan jyrätään vaan kaikki vanha alta pois. No, näinhän sitten tapahtui.
Ihan niin uuno en ole, ettenkö varmuuskopioita harrastaisi. Työn kannalta tärkeät tiedostot ovat 100% tallessa useammassa eri paikassa. Ongelma on iPhotossa olleet perhevalokuvat, joiden kohdalla jäi viimeisen vuoden osalta tuplavarmistukset tekemättä ja luotin vaan sokeasti siihen, että time machineltahan ne tuoreimmat sitten löytyy (tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin en tiedä itsekään mitä ajattelin).
Summa summarum: Käyttis (vanha versio) asennettu uuden tilalle, Time machine näyttää siltä kuin olisin minkä tahansa muistitikun lykännyt koneeseen: ohjelmatiedostot löytyvät selailemalla kansioita, mutta iPhoton valokuvista ei jälkeäkään missään.
Onko vielä toivoa kaivaa kuvat esiin?
Valokuvat hukassa, apua!
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
8 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 15
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 13.30
- Paikkakunta: Helsinki
Valokuvat hukassa, apua!
Viesti Kirjoittaja Nickelodeon »
-
- Viestit: 3551
- Liittynyt: 6.10.2006 klo 10.08
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Valokuvat hukassa, apua!
Viesti Kirjoittaja Pis »
Mikäli iPhoto Library on varmuuskopioitu Time Machinella, niin kyllä sen sieltä pitäisi löytyä. Mikä versio iPhotosta sulla on nyt asennettuna. Tämä uusinhan ei pidä kuvia normikansiossa vaan iPhoto Library -nimisessä 'packagessa', jonka sisältöä eli kuvia pitäis päästä selaamaan oikea-klikkaamalla ja valitsemalla 'Show Package Contents'.
Voistit tietenkin asentaa Leopardin palauttamalla Time Machine -varmuuskopioista.
Voistit tietenkin asentaa Leopardin palauttamalla Time Machine -varmuuskopioista.
-
- Viestit: 15
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 13.30
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Valokuvat hukassa, apua!
Viesti Kirjoittaja Nickelodeon »
Nyt on päivitetty Leopardiin ja Time machinella palautettu viimeisin varmuuskopio koko järjestelmästä omaan kansioon, mutta ei vaan löydy iPhoto kuvia sen enempää kuin omia tekstitiedostojakaan (ne on onneksi toisaalla tallessa). Ohjelmat kyllä löytyvät kaikki. Kun aikanaan hommasin ulkoisen kovalevyn ja lykkäsin sen kiinni, muistaakseni ohjelma kysyi vain, haluanko ottaa time machinen käyttöön. Vastasin kyllä, ja sen jälkeen varmuuskopiointi on tapahtunut automaattisesti aina kun tuon ulkoisen kovalevyn on kytkenyt koneeseen. En tiedä missä olen tehnyt virheen.
Onko mitään muuta tapaa kaivaa kuvia esiin?
Onko mitään muuta tapaa kaivaa kuvia esiin?
-
- Vuoden Homppulainen 2006
- Viestit: 10220
- Liittynyt: 28.2.2004 klo 18.55
- Paikkakunta: Mustasaari (Vaasa)
Re: Valokuvat hukassa, apua!
Viesti Kirjoittaja AppleFarmer »
Oletko varma, että et ole Time Machinen asetuksissa käynyt valitsemassa, että esim. Kuvat-kansiota ei kopioida? Tai "epähuomiossa" poistanut niitä Time Machine-kopiosta?
-
- Viestit: 15
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 13.30
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Valokuvat hukassa, apua!
Viesti Kirjoittaja Nickelodeon »
Joku tämmöinen on ilmeisesti päässyt käymään. Katsoin Järjestelmäasetukset > time machine > valinnat, ja siinä lukee "Älä varmuuskopioi" alla: Time Machine -varmuuskopiot 62,4 Gt. Olisikohan tuota klikatessa lukihäiriö iskenyt ja olin ajatellut tekeväni juuri päinvastoin, eli että PITÄÄ klikata jos haluaa tiedostot tallentumaan.AppleFarmer kirjoitti:Oletko varma, että et ole Time Machinen asetuksissa käynyt valitsemassa, että esim. Kuvat-kansiota ei kopioida? Tai "epähuomiossa" poistanut niitä Time Machine-kopiosta?
Äh... no, itseruoskinta ei nyt auta. Seuraava kysymys: time machine ei nyt auta. Kun käyttöjärjestelmä on asennettu uudelleen ja vanhat tiedostot jyrätty yli, jääkö macissa kovalevylle mitään bittijonoa vanhasta jäljelle, niin että sen joku putiikki pystyisi palauttamaan esiin, jos koneen heille kiikutan?
-
- Vuoden Homppulainen 2006
- Viestit: 10220
- Liittynyt: 28.2.2004 klo 18.55
- Paikkakunta: Mustasaari (Vaasa)
Re: Valokuvat hukassa, apua!
Viesti Kirjoittaja AppleFarmer »
Jos Kuvat-kansio olisi kopioimattomien listalla, niin se näkyisi tuolla Valinnat / Älä varmuuskopioi listalla. Jos siellä lukee vain Time Machine, niin se tarkoittaa sitä, että Time Machine ei tee kopiota Time Machine-levystä. Follow me?
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Valokuvat hukassa, apua!
Viesti Kirjoittaja Touho »
Taitaa mennä sarjaan turha enää äkistä kun kakka on jo housussa.Nickelodeon kirjoitti:Äh... no, itseruoskinta ei nyt auta. Seuraava kysymys: time machine ei nyt auta. Kun käyttöjärjestelmä on asennettu uudelleen ja vanhat tiedostot jyrätty yli, jääkö macissa kovalevylle mitään bittijonoa vanhasta jäljelle, niin että sen joku putiikki pystyisi palauttamaan esiin, jos koneen heille kiikutan?
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Valokuvat hukassa, apua!
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Ei hän tainnut nyt tuota tarkoittaa, kuin sitä että hän oli lukihäiriöpäissään ymmärtänyt, että tuolle listalle pitää laittaa erikseen ne kansiot jotka haluaa varmuuskopioida.AppleFarmer kirjoitti:Jos Kuvat-kansio olisi kopioimattomien listalla, niin se näkyisi tuolla Valinnat / Älä varmuuskopioi listalla. Jos siellä lukee vain Time Machine, niin se tarkoittaa sitä, että Time Machine ei tee kopiota Time Machine-levystä. Follow me?
Nyt siis jo alla tuore asennus, joten nykyisen listan vilkuilu ei paljon innosta

Periaatteessa levyllä saattaa joku bittijono olla tallessa ja joku softa (esim. Data Rescue II) voisi ne onnistua sieltä esiin ronkkimaan, mutta todennäköisyys tähän on aika heikko, varsinkin kun kone on ollut ilmeisesti jatkuvassa käytössä tuon mokailun jälkeen.
Datan pelastamisen tärkein sääntö on sammuttaa kone heti kun vahinko on havaittu ja skannata se jollain toisella koneella.
8 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit