Kiitos tuosta. Sehän on mennyt kuin kauniissa sadussaMartin2 kirjoitti:Kuule, neljätoista vuotta Suomessa asuin, töitä tein ja ahersin ja samalla kovasti kotoista yksinäisyyttä valitin. Sitten tajusin, että ei, näin se ei enää mennä voi, nyt minä pakkaan kimpsut ja kampsut ja menen - työni kun sallii minkä tahansa paikan - jonnekin, ja aloitan kyllä alusta. Ja Berliinin valitsin koska olin täällä jo tovin asunut ja oikein mukavalta oli tuntunut ja :: teki kaikelle minun elämässä oikein hyvää. No kuinkas ollakaan sitten kuukausi ennen muuttoa oikein ihana suomalainenkin eteeni käveli ja siinä hymyillen seisoi niin kuin aina olisi siellä seissyt. Kaiken lisäksi sellainen, joka edusti eri poliittista näkemystä, eri ammattikunnanylpeyttä ja kaikkea mitä eri vielä voi olla. Siinä sitten toisiaan ihmettelimme ihastuksissaan. Ja niin ei jäänyt hänelläkään muuta vaihtoehtoa kun kanssani tänne tulla - jos kanssani olla halusi - ja nyt täällä sitä oikein kansainvälisesti ja suomalaisesti eletään - jo aika monta vuotta!sinitiainen kirjoitti: Olenkin jo aiemmin katsonut, että Berliinissä asut. Mitenkä siellä ?![]()
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Sitä vielä vähäsen jäin miettimään, oletko suomalainen syntyjäsi, vaikka et varmastikaan voisi kirjoittaa noin kuin kirjoitat, jos ei suomi olisi äidinkielesi. Ja sitten enempää en kyselekään, vaan toivotan kaikkea hyvää teille sinne
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Ja vielä sellainen että sinun avatarista tulee Mikki mieleen. Onkohan se niin tarkoitettukin ?