Olen 2 uuden MacBook Whiten omistaja. 90-luvun alkupuolella käytin Maceja työssäni mutta sitten työnantaja siirtyi PC kantaan.
Nyt sitten näissä kotioloissa olen palannut jälleen Macin ääreen.
Ensin olen harjoitellut tällä toisella White:lla viikonpäivät ja sain yhdistettyä koneen hienosti olemassa olevaan langattomaan verkkoon jossa myös ovat nuo yhtiön PC:t. Nyt sitten otin tuon Time Capsulen käyttöön. Tarkoitukseni on kytkeä se tuohon olemassa olevaan verkkoon ja nämä kahden White:n turvatallennukset sitten Capsuleen.
Ohjeitten mukaan olen omasta mielestä toiminut mutta Capsule vaan vilkuttaa keltaista valoa. Airport on päällä ja pääsen hyvin nettiin mutta kun yritän ottaa Time Capsulen käyttöön niin saan viestin 'Airport-työkalu ei löytänyt langattomia Apple-laitteita'.
Capsule on alta metrin päässä tästä kannettavasta. Pistoke on irroitettu ja laitettu takaisin muutaman kerran Capsuleen mutta mikään ei auta.
Sen verran huomasin eroa ohjeista, että CD:llä ohjeet Capsulen liittämisestä olemassa olevaan langattomaan verkkoon on esitetty oikein kuvan kanssa mutta netissä olevissa ohjeissa tuo osio puuttuu kokonaan.
Kiitoksia neuvoista jo etukäteen ja ne saisivat olla 'selkokielisesti'.
Time Capsule ei löydy
Keskustelua tietoturvasta ja varmuuskopioinnista Mac-, iPhone- ja iPad -käyttäjien näkökulmasta
6 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 115
- Liittynyt: 21.2.2009 klo 23.34
Time Capsule ei löydy
Viesti Kirjoittaja JMikael »
-
- Viestit: 115
- Liittynyt: 21.2.2009 klo 23.34
Re: Time Capsule ei löydy
Viesti Kirjoittaja JMikael »
Käyttöönotto kokeilu jatkuu:
Nollasin Time Capsulen tehdasasetuksiin ja suoritin käynnistystoimet uudestaan ja tuloksena oli viesti
'Airport-työkalu ei löytänyt langatonta Apple-laitetta uudelleenkäynnistyksen jälkeen'.
Vielä yritin tehdä nollauksen siten, että painoin nollausnappia samanaikaisesti kun kytkin Capsulen pistorasiaan - aivan sama lopputulos.
En oikein voi ymmärtää tätä muuten kuin olettamalla, että Time Capsulessa on jotakin vikaa. Se näyttäisi muiltaosin toimivan OK eli lähtee käyntiin (keltainen valo palaa) ja kovalevy alkaa pyöriä. Sitten keltainen valo alkaa vilkkua ja jonkun ajan päästä kova levy menee nukkumaan keltaisen valon jäädesä vilkkumaan.
Airport-työkalun manuaalisiin asetuksiin en pääse käsiksi koska langatonta yhteyttä Capsuleen ei ole luotu.

- Viestit: 815
- Liittynyt: 11.6.2008 klo 14.39
- Paikkakunta: Lohja
Re: Time Capsule ei löydy
Viesti Kirjoittaja kronos »
Ei siinä mitään vikaa ole, olet vain eri verkossa. Kokeile kytkeä se sinun yksi kannettava suoraan verkkopiuhalla Time Capsulen ethernet porttiin ja koita käyttää tuota Airport-työkalua uudelleen.
Valo vilkkuu koska Time Capsule ei saa WAN-porttiin IP-osoitetta ja näin ei myöskään verkkoyhteyttä. Time Capsule ei löydä DHCP-palvelinta.
Itse muuten laittaisin Time Capsulen hoitamaan tuota verkkoa muutenkin ja liittäisin sitten muut laitteet siihen.

Attention, the Universe, by kingdoms right wheel!
-
- Viestit: 115
- Liittynyt: 21.2.2009 klo 23.34
Re: Time Capsule ei löydy
Viesti Kirjoittaja JMikael »
Hyvin turhauttavaa!kronos kirjoitti:Itse muuten laittaisin Time Capsulen hoitamaan tuota verkkoa muutenkin ja liittäisin sitten muut laitteet siihen.
Asun korvessa ja käytössä on langaton WIMAX-tekniikka. Olemassa oleva reititin on Buffalo johon tulee lautaselta piuha. Pari kannettavaa PCtä on yhteydessä tuohon Buffaloon ja homma on pelannut OK. Työni on erillisessä rakennuksessa jossa sijaitsee myös tämä Buffalo ja PCt. Täällä kotonani on hiukan vaikeuksia kantavuuden kanssa ja löytyy huoneita joista ei saa yhteyttä buffaloon.
Ajatuksenani oli, että kun ostan näiden 2 macBookin kaveriksi Time Capsulen niin saan nuo kotihommiin tarkoitetut kannettavat Time Capsulen avulla yhteyteen Buffalon ja samalla langattoman turvatallennuksen. Näin 'ketjutettu' langaton verkko olisi postanut kantavuus ongelman.
Oletan, että jos vien Time Capsulen toimistoon niin saan sen toimimaan langattoman verkon reitittiminenä mutta verkon kantavuus säilyy ongelmana.
Tein nopean kokeen ja kytkin Time Capsulen tuohon lautasen piuhaan mutta enpä saanut yhteyttä nettiin toimimaan.
Näyttäisi, että olisi saatava viisaampia miehiä pystyttämään tämä verkko.
Laitoin piruuttaan LaCien backup levyn kiinni kannettavaan ja se olisi hoitanut turvatallennuksen Time Machinen avulla jos olisin suorittanut formatoinnin. Enpä viitsinyt tehdä koska LaCie on tarkoitettu noiden parin PC:n turvatallennukseen.
-
- Viestit: 815
- Liittynyt: 11.6.2008 klo 14.39
- Paikkakunta: Lohja
Re: Time Capsule ei löydy
Viesti Kirjoittaja kronos »
Ymmärsin kyllä, että haluat jatkaa tuota langatonta verkkoa mutta ensin sinun pitää päästä käsiksi Time Capsulen asetuksiin, jotta voit tehdä tämän, eikä se vaan yksinkertaisesti onnistu tuosta verkosta missä olet nyt kiinni. Siksi liity ensin piuhalla tuohon Time Capsulen muodostamaan verkkoon, jotta voit tehdä tarvittavat muutokset Time Capsulessa.
Siis pelkkä Time Capsule, josta vedät piuhan vaikka tuohon toiseen kannettavaan. Käytät Airport-työkalua ja liityt tuohon olemassa olevaan verkkoon. Valmis - ei pitäisi olla vaikeaa.
Siis pelkkä Time Capsule, josta vedät piuhan vaikka tuohon toiseen kannettavaan. Käytät Airport-työkalua ja liityt tuohon olemassa olevaan verkkoon. Valmis - ei pitäisi olla vaikeaa.
Attention, the Universe, by kingdoms right wheel!
-
- Viestit: 115
- Liittynyt: 21.2.2009 klo 23.34
Re: Time Capsule ei löydy
Viesti Kirjoittaja JMikael »
Knonos, kiitos paljon tiedoista.
Eihän se varmaan nyt ole vaikeaa kun on tuo antamasi tieto - mitä nyt verkkokaapeli puuttuu. Pitää hommata sellainen huomenna.
Monenmoista kaapelia on kerääntynyt nurkkiin laitteiden mukana mutta eipä tuollaista.

Palaa sivulle “Tietoturva ja varmuuskopiointi”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit