carrbon kirjoitti:Ihan hyvä että ovat tehneet sen ratkaisun, hanskat kädessä käyttäminen = iso plussa..
Kunnollista multitouchiahan ei ymmärtääkseni voi resistiivisellä näytöllä ainakaan nykysysteemien puitteissa edes toteuttaa, joten sinänsä ihan turha toivo tuommoista iPhoneen edes unelmoida.
Tilaa netistä lapaset, jossa on anturi sormen päässä. Niitä myydään kyllä
Itse kyllä tykkään siitä että näyttöä tarvitsee vain juuri ja juuri hipelöidä.
Eihän multitouchia saa enään edes käyttää kun apple patentoi sen. Googlellehan ne oli mennyt jo kovistelemaan ettei sitä saa edes ajatella käyttävänsä.
Ei. Vaan enää ei saa toteuttaa multitouchia samalla tavalla kuin iPhonessa. Ideaa ei voi patentoida, toteustavan taas voi.
Eli siis periaatteessa jonkinlaisten multitouch-laitteiden tekeminen on varsin mahdollista. Mutta esim. Palm Pre, joka on varsin identtinen iPhonen kanssa multitouchinsa toteutustavassa voi hyvinkin joutua ongelmiin. Googlella taas multitouch ei tunnu mikään prioriteetti olevan. Sitä paitsi hehän tekevät vain käyttöjärjestelmää, eivät puhelimia.
TheKraken kirjoitti:Eli siis periaatteessa jonkinlaisten multitouch-laitteiden tekeminen on varsin mahdollista. Mutta esim. Palm Pre, joka on varsin identtinen iPhonen kanssa multitouchinsa toteutustavassa voi hyvinkin joutua ongelmiin.
Toisaalta jos Apple lähtee sotajalalle patenttinsa kanssa, niin saattaa joutua itse ongelmiin. Patentin on nimittäin todettu loukkaavan Delawaren yliopistolle jo aiemmin myönnettyä patenttia, joten se saattaa päätyä mitätöitäväksi.
Toistaiseksi Applen siis lienee parasta vaan puhkua ja puhaltaa...
Minä rupea mitään lapasia tilailemaan että voin kännykkääni käyttää Tosiasiassahan se multi-touch ei ole omassa iPod Touch -käytössä kovin tarpeellinen ollut, kaksoisnäpäytys toimii zoomaukessa ihan hyvin..
Ei vaan, molemmissa on varmasti hyviä puolia enkä tosin ole ikinä iPhonea edes käyttänyt, mutta Touchiin verrattuna pidän 5800:sta enemmän.
Juu siis kyllä jatkossakin saa puhelinta komentaa kahdella tai useammalla sormella, tuota ei voi patentoida. Myös toimintojen patentointi on hieman kyseenalaista, sillä jos joku kahdella sormella "puristaen" zoomaus voitaisi patentoida niin loppuisi muuten nopeasti eleet mitä kosketusnäytöllä ylipäätään voi tehdä. En ota kantaa siihen mitä on ja mitä tullaan patentoimaan, mutta eihän nuo aivan aukottomia nuo patentointi asiat ole. Sitten kuviota vielä sotkevat patenttien laajuus ja pätevyys esimerkiksi toisella mantereella.
Minä olen aina vastustanut patentteja ja tulen näin tekemään tulevaisuudessakin. Rahanahneus ei saa olla esteenä yleiselle kehitykselle (joka toivottavasti suunnataan ihmisiä palvelemaan). Kyllä ne keksinnöt ilman patenttejakin syntyvät.
TheKraken kirjoitti:Eli siis periaatteessa jonkinlaisten multitouch-laitteiden tekeminen on varsin mahdollista. Mutta esim. Palm Pre, joka on varsin identtinen iPhonen kanssa multitouchinsa toteutustavassa voi hyvinkin joutua ongelmiin.
Toisaalta jos Apple lähtee sotajalalle patenttinsa kanssa, niin saattaa joutua itse ongelmiin. Patentin on nimittäin todettu loukkaavan Delawaren yliopistolle jo aiemmin myönnettyä patenttia, joten se saattaa päätyä mitätöitäväksi.
Toistaiseksi Applen siis lienee parasta vaan puhkua ja puhaltaa...
Tässähän on avainasemassa se, onko Apple maininnut tuon Delawaren patentin omaa patenttia hakiessaan sivuavana patenttina. Mikäli ovat, niin ei mitään hätää, kun päätös on jo tehty, mutta jos se "unohtui" niin sitten ollaan lirissä.
Kyllä patenteilla aika tärkeä funktio on kehitystyössä. Ei ole mitään järkeä pistää kymmeniä tai satoja miljoonia jonkin uuden systeemin kehittämiseen, kun voi vain lainata kilpailijalta ne parhaat palat.
carrbon kirjoitti:Ihan hyvä että ovat tehneet sen ratkaisun, hanskat kädessä käyttäminen = iso plussa..
Kunnollista multitouchiahan ei ymmärtääkseni voi resistiivisellä näytöllä ainakaan nykysysteemien puitteissa edes toteuttaa, joten sinänsä ihan turha toivo tuommoista iPhoneen edes unelmoida.
Tilaa netistä lapaset, jossa on anturi sormen päässä. Niitä myydään kyllä
Itse kyllä tykkään siitä että näyttöä tarvitsee vain juuri ja juuri hipelöidä.
Resistiivisistä näytöistä kokoemuksia ei ole kuin tällä 5800:lla ja kapasitiivisesta näytöstä vain iPhonella. Enkä kyllä ihan suorilta osaa sanoa kumpi on oikeasti mukavampi käyttää. Niitä pitää vain käyttää hiukan eri tavalla.
TheKraken kirjoitti:
Kyllä patenteilla aika tärkeä funktio on kehitystyössä. Ei ole mitään järkeä pistää kymmeniä tai satoja miljoonia jonkin uuden systeemin kehittämiseen, kun voi vain lainata kilpailijalta ne parhaat palat.
Itseäkin välillä patentit harmittavat, kun ne tuntuvat hidastavan hyvien keksintöjen leviämistä, mutta ilman patentteja ei kehitystyötä tapahtuisi ollenkaan juuri niin kuin thekraken kirjoitti. Lääkebisnes on yksi esimerkki. Sen seurauksena, että halpalääkefirmoille, jotka myyvät lääkkeitä ilman kehityskustannuksia, on annettu enemmän mahdollisuuksia myydä tuotteita, on pakottanut kehititystyön supistamiseen niissä firmoissa, missä kehitystä on aiemmin tehty.
Lemoncake kirjoitti:

Ainakin Orion ratkaisi asian painumalla täysin rinnoin mukaan rinnakkaislääkemarkkinoille. Kyllä pitäisi siellä olla rahaa nyt kehitykseenkin taas, ja onkin.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
liuhuu kirjoitti:Joo sain homman pelittämään. Piti hakea vain yks scripti ja homma toimi samantien. Kiitos vastanneille
niin mikä skripta ja mistä? mä en saa pelittämään millään helvetilläkää, valittaa seuraavaa "RFCOMM-sarjakanavan avaaminen epäonnistui." muutenkin näköjään varsin kelpo kapistus tämä 5800 ainakin foorumi kirjoitteluun kun ei edes rivinvaihto pelitä.
Joo, tällaisessa tapauksessa (varsinkin kun olet ITSE HUOMANNUT että moni etsii ongelmaan ratkaisua) voisit sen ratkaisun laittaa kaikkien nähtäväksi. Itsellä sama ongelma kuin kimppe:llä, valittaa tuosta RFCOMM-sarjakanavasta. Joten jos voisit tänne laittaa minkä scriptin olet ladannut, niin se saattaisi jopa auttaa muita.. Vai onko se liikaa pyydetty?
bbin kirjoitti:Kannattaa unohtaa bluetooth viritykset noksuilla ja siirtyä käyttämään joikuspottia. Huomattavasti helpompaa kun bluetooth asetusten kanssa pelleily.
Ei vaan hirveästi huvittaisi maksaa, jos on ilmainen keino samaan hommaan.
Arkistoin/pelastan vanhoja Apple ][ & ///- laitteita,ohjelmistoja,lehtiä-Suomalaista Apple ][ & /// historiaa.
fiMUG ry:n jäsen. KansasFest & Apple ][ forever.http://finapple.hho.fi/finapple
Mitenkäs iTunesissa oleva, iPodia varten tehdyt videot toimii 5800:ssa, toisesta ketjusta ymmärsin että mahdollisesti konversio on tarpeen, toivottavasti ei kuitenkaan työläs sellainen.
liuhuu kirjoitti:Joo sain homman pelittämään. Piti hakea vain yks scripti ja homma toimi samantien. Kiitos vastanneille
niin mikä skripta ja mistä? mä en saa pelittämään millään helvetilläkää, valittaa seuraavaa "RFCOMM-sarjakanavan avaaminen epäonnistui." muutenkin näköjään varsin kelpo kapistus tämä 5800 ainakin foorumi kirjoitteluun kun ei edes rivinvaihto pelitä.
http://www.taniwha.org.uk/ Tuolta nappaat ton Nokia 3.5G HSDPA scriptin ja laitat sen .ccl päättyisen kansion modem scripts kansioon ja sitten sieltä yhteysasetuksista valitset vaan Nokia ja sit siitä alle tulevasta valikosta HSDPA kun siinä on oletuksena 3G. Mulla toimi suoraan ilman muita asetuksia tollai.
Voisiko kukaan kertoa miten tämä nokialainen päivitetään Macillä ?
Itsellä käytössä iPhone, mutta pitäisi saada tämä tyttökaverin puhelin päivitettyä. Jos ottaa suoraan puhelimen valikoista, että etsi päivityksiä niin väittää ettei niitä ole saatavilla, vaikka uusi fw on kyllä saatavilla.
Muutama päivä sitten tuli hankittua kyseinen luuri. Vaikka en ole Iphonea omistanut niin silti pidän parempana. No onhan tässäkin paljon vikoja. Alkunäyttö on ihan hieno, mutta kun painaa valikko näppäintä käynistyy aikakone ja vie kymmenen vuotta taaksepäin. On kaatunut jo muutaman kerran ja muuta pientä "kivaa". Mutta muuten positiivinen yllätys. GPS toimii nopeasti, kun käyttää google mapsia ja selainkin on siedettävä. Ehkä vähän paksu, mutta sopii kyllä käteen (ehkä paremmin kuin iphone). Mutta syy miksi on parempi on kyllä hinta ja se että saa ilman kytkyä. Nimimerkki odottelee alle 400€ maksavaa ja ilman kytkyä saatavaa iphonea.
- Macbook Pro 13" m1
- iPhone 14 Pro
- iPad Pro m1
kileer kirjoitti:Voisiko kukaan kertoa miten tämä nokialainen päivitetään Macillä ?
Itsellä käytössä iPhone, mutta pitäisi saada tämä tyttökaverin puhelin päivitettyä. Jos ottaa suoraan puhelimen valikoista, että etsi päivityksiä niin väittää ettei niitä ole saatavilla, vaikka uusi fw on kyllä saatavilla.
Jaaa... itse päivitin vaimon puu-ceellä...
ei mac päivitykestä havaintoja.
Takuuaikana varmaan huollossa lyövät softan sisään "odotellessa".
kileer kirjoitti:Voisiko kukaan kertoa miten tämä nokialainen päivitetään Macillä ?
Itsellä käytössä iPhone, mutta pitäisi saada tämä tyttökaverin puhelin päivitettyä. Jos ottaa suoraan puhelimen valikoista, että etsi päivityksiä niin väittää ettei niitä ole saatavilla, vaikka uusi fw on kyllä saatavilla.
Minulla on myös sellainen käsitys, että vain Windowsin avulla onnistuu toi päivitys. Oman Noksuni päivitän vanhalla PC:llä USB-kaapelin kautta.
(Innolla odotan vapaata iPhonea, jota voi käyttää läppärille modeemina bluetoothin kautta.)
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-