tianyl kirjoitti:
Aika hurjaa tekstiä pukkaa. Jos myyjien on pakko mukautua johonkin hintatasoon niin silloin nimenomaan toimitaan laillisuuden rajamailla. Tässä keskustellussa olisi hyvä huomioida asioiden välisiä eroja. Jokaisella tuotteella on hintansa, sen määräytymisperusteista osa on luvattomia, osa laillisia. On normaalia, että tuotteiden hinta muodostuu lähes samaksi jokaisella jälleenmyyjällä. Hinta muodostetaan laskemalla sisäänostohinta ja lisäämällä siihen haluttu kate ja verot. Ensimmäiseen osaan valmistaja voi puuttua. Jälkimmäiseen ei.
Sillä onko Applella omaa myyntiä ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa tarvitseeko Applen tehdä liikkeitä itse ympäriinsä. Eikä sillä ole myöskään mitään tekemistä sen kanssa voiko tuotteita käpistellä jossain ennen tilaamista.
Siis mitä h3lvettiä?

Tottakai myyjien on pakko mukautua hintatasoon kerta Apple myy itse tuotteitaansa. On selvää että Apple tekee myös itse parhaimmat katteet. Jälleenmyyjän kannalta ei ainakaan kannata myydä kauheasti kalliimmalla kuin Apple myy itse, ja toisaalta miksi myisi kamalasti halvemmallakaan? Toisin kuin vapaasti määräytyvillä markkinoilla, Apple asettaa näinollen toiminnallaan itse standardi hinnan tuotteilleen. Tässä ei myöskään ole mitään väärää eikä laitonta. Kuluttajan kannalta ei ehkä kivaa. Tästä kannattaa sen sijaan ottaa opiksi, jos suunnittelee markkinointia, näin se temppu tehdään.
Jakeluverkostolla on tässä tapauksessa valtava merkitys. Jos olisi Applesta kiinni, ei kannattaisi antaa yhdenkään jälleenmyyjän myydä ainottakaan apple-tuotetta, vaan myydä kaikki itse (tällöinhän kate olisi suurin). Valitettavasti, kuten Dell on osoittanut, tuotteiden ostaminen ilman ennakkoon kokeilemista, on asiakkaalle hankala pala purtavaksi, siksi netti-store ei ole yksistään paras vaihtoehto myyntikanavaksi. Apple ei ole myöskään nähnyt kannattavaksi ottaa riskiä kannattamattomista paikallisista Apple-kaupoista, vaan se on hajauttanut sen antamalla tietyille jälleenmyyjille mahdollisuuden myydä omia tuotteitaan, osin Applen asettamilla ehdoilla. Applen omia kauppojahan on maailmalla suurkaupungeissa, netin lisäksi. Täten asialla on valtava merkitys hinnoittelun kannalta.
Voi näin ollakin, mutta miksi se ei näy asiakkaalle tuotteiden hinnoissa?
No itseasiassa se kyllä näkyy, tällä todennäköisesti selittyvät nämä "pienet" paikalliset tarjoukset. Mutta kuten jo totesin, myyjien ei ole edellämainituista syistä järkeä polkea hintoja. Toisinaan näkee myös, että jotkin yritykset myyvät selkeään ale hintaan joitakin tuotteita ja todennäköisesti ottavat myös persnettoa niistä
Aika paljon on muutaman viime vuoden aikana jälleenmyyjien määrä lisääntynyt. Alan isojakin toimijoita on ryhtynyt myymään Applen tuotteita. Jopa sellaisia toimijoita, joita on totuttu pitämään hyvinkin agressiivisina hinnoittelijoina. Tätäkin taustaa vasten peilattuna tuntuu oudolta, ettei kenellekkään ole tullut mieleen puristaa hinnasta käytännössä mitään pois...
Kyllä, myös marketeista saa nykyään jotain Apple-tuotteita, esimerkiksi Gigantista. En tiedä mikä tässä on taustalla, mutta epäilen että heille jää katetta paljoakaan, vaan tuotteet ovat myymälöissä siksi, että asiakkaat haluavat niitä ja yrityksillä ei ole varaa tarjota ei-oota. Jos nämä firmat saisivat kunnon katteet Apple-tuotteista, olisi esillepano ja myynti-alttius varmasti toista luokkaa, niin kuumaa kamaa Apple-koneet ovat. Mutta koska olet tavannut kokonaisvaltaisen Apple-asiantuntijan em. paikoissa?
"Asiantuntija" -liikkeitä sen sijaan on hyvin vähän, mieleen ei tule heti kuin Tector, Humac ja Varimport, sekä joukko pienempiä putkia. Kuinka ollakkaan, nämä puolestaan usein ovat premium jälleenmyyjiä ja vastaavat myös huollosta.
Kun otit esimerkiksi autot niin mainitaan niiden myynnistä Kesko, joka tuo maahan yhtä Suomen suosituinta automerkkiä. Kesko omistaa myös useita autokauppoja, mutta ne kaupat toimivat alalla normaalissa kilpailutilanteessa. Ainakin jokaisesta kaupasta saa erilaisen tarjouksen pyytäessä. Kertooko se jotain sinulle menettelytapojen eroista?
Itse ajan autolla, jota myy vain yksi yritys, joten en osaa kokemuspohjaisesti sanoa. En kuitenkaan usko, että Suomen suosituimman automerkin tietyn mallin tarjoukset vaihtelisivat normaalioloissa 10-15% enempää. Tietysti on aina kampanjoita ja erikoiseriä, mitkä kuuluvat sitten alan luonteeseen. Myös katteet ja riskit ovat auto-alalla tottakai suurempia, eikä autotehtailla ole mahdollisuutta puristaa jälleenmyyjiä kuten Apple. Jos olisi, kyllä he myös sen tekisivät.
Menettelytapojen puolesta tilanne on vähän erilainen, mutta kyllähän auto-valmistajatkin voivat säädellä hintoja, joilla autojaan myyvät, mikä tietysti vaikuttaa samantien jälleenmyynti-hintoihin. Vertaukseni oli sikäli huono, että autovalmistajat eivät tietenkään myy autojaan useinkaan itse, jolloin hintoja standardoiva elementti jää puuttumaan. Samaa kuitenkin ovat valtuutetut jälleenmyyjä ja huolto-systeemit, sekä takuuvarmat "bonukset" paljon vankkureita kauppaaville yrityksille.
Keskon toiminnasta en tiedä mitään, enkä ota siihen kantaa. Tiedän että Apple-koneet ovat hintavia, mutta ei sen takia kannata nyt sydäntä kurkkuun pumpata . Jos tällaisella tyhjätasku opiskelijalla on siihen varaa, niin luulisi että sinullakin on

.