Seuraatko formuloita -äänestys miehille
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Touho »
Joskus vuosia aiemmin olin jonkin sortin formulafani. Onhan ne autoilla ja moottoripyörillä ajetut kisat kiinnostaneen tietty jo ihan pikkunatiaisesta lähtien, kuten varmaan aika monia, mutta itsellä se varsinainen fanitus alkoi joskus silloin, kun mm. Prost, Mansell ja Senna kisasivat keskenään mestaruudesta joskus 90-luvun alussa. Silloin noissa kisoissa oli vielä seurattavaakin, ja niissä sattui ja tapahtui enemmän kuin nykyään. Radoissakin oli vielä oikeita vauhtiratoja. Toisaalta 1.5.1994 on jäänyt lähtemättömästi mieleen sekin, ja siitähän se vauhtiratojen ja hyvien ohituspaikkojen alasajo alkoi.
Sitten tuli tietty Zeizei ja Mikat mukaan, ja valitettavasti myös Kyllönen. Sarjaa oli kiva seurata aina Häkkisen lopettamiseen asti, kun lähetykset tulivat suorina maikkarilta. Tosin mieluummin niitä seurasi Eurosportilta tms. jos vaan oli mahdollisuuksia, kun sitä Kyllösen hehkutusta ei oikein jaksanut kuunnella. Muutaman kisan ajan se jaksoi huvittaa, mutta sen jälkeen se lähinnä ärsytti.
Sittemmin Kimin ferrarikaudella formulainto on aikalailla laantunut huippuajoista, koska sarjan säännöt ovat muuttuneet jo moneen kertaan sarjan mielenkiintoa vähentävästi, ja koska sarja meni maksuteeveen puolelle. Muutenkin koko töllön tuijotus on jäänyt melko vähiin etenkin kesällä, jolloin sarja on kiivaimmillaan. Noita maikkarin typistettyjä jälkilähetyksiä on tullut katsottua satunnaisesti jos on sattunut muistamaan ja ehtimään, mutta niidenkin mielenkiintoisuutta vähentää Kyllösen selostus, sääntökiemurat ja ylipäätään se, että kisalähetys on pätkitty jälkilähetys eikä suora.
Ralliautoilu ei ole oikein jaksanut kiinnostaa samalla tavalla, edes mainiosta suomalaismenestyksestä huolimatta. Jotenkin vaan nuo asfalttiratakisat ja "oikeat" kilpurit ovat kiehtovampia.
-
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 14.56
- Paikkakunta: Kyrkslätt
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Salmister »
Ja joka väittää "ettei formulat mitään urheilua ole", niin haastan sinut. Mennään ajamaan cartinkia(joka ei ole siis mitään verrattuna formuloihin), jos jaksat ajaa 1.5 tuntia koko ajan täysiä, maksan koko lystin ja ravintolaillan. Jos et jaksa, niin sinä maksat. Minulle ei tarvitse maksaa koko puoltatoista tuntia cartinkia, koska en jaksa niin kauan. Mutta syön sitten sen edestä.
Lainemies
-
- Viestit: 573
- Liittynyt: 1.2.2008 klo 22.04
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja MacMees »
F1 toimii testialustana myös kulutusta vähentäville tekniikoille joten pitkässä juoksussa saattaa jopa luonnonvaroja säästyä.vinouma kirjoitti:Evvvk...
no sen verran, että onpa turhaa luonnonvarojen tuhlaamista.
/V
Sitä paitsi aina kisojen aikana miljoonat autot seisoo paikallaan kun niiden omistajat tuijottavat formuloita tv:stä autoilun sijaan.
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Touho »
Ymmärrän hyvin sen, jos laji ei kiinnosta, eikä siinä mitään, eikä oikeastaan viherpiiperryksessäkään, mutta toisinaan tuo luonto- ja hiilijalanjälkihypetys särähtää jo korvassa, kun sitä nykyään tungetaan tekosyyksi melkein mihin tahansa.vinouma kirjoitti:Evvvk...
no sen verran, että onpa turhaa luonnonvarojen tuhlaamista.
/V
En nyt siis ota mitenkään kantaa vinouman mielipiteisiin, vaan noin yleisesti siihen, mikä tuosta tuli vaan mieleen.
Muistan tuossa 90-luvun alussa ajan, jolloin Keke teki comebackin tv-ruutuihin DTM -sarjassa, ja sarjaa näytettiin myös täkäläisessä telkkarissa. Sarjan kotimaisen suosion huippuaikana tännekin saatiin järjestettyä yksi osakilpailu, mutta valitettavasti vain kerran. Vaikutin silloin muistaakseni ihan lähitienoossa krunikan puolella, ja muistan hyvin sen vastustuksen ja narinan, jota tuon kisan järjestäminen Sörnäisten rannassa sai aikaan. Osa syistä oli tietysti suht ymmärrettäviä rantatien liikenteen tulppaantumisena useaksi päiväksi, oletettu melu ja ruuhkat muualla, mutta osa narisi jo tuolloin saasteista.
Muistaakseni joku esitti ihan tosissaan, että kisat pitäisi kieltää siksi, kun koko Sörnäisten, Kallion ja Hakaniemen alue saastuu aivan älyttömästi, kun siellä ajaa muutama tusina kilpa-autoja lyhyttä rataa ympäri useamman tunnin ajan. Ei ole ensimmäinen kerta, kun kaikenmaailman piiperöiden ja kettutyttöjen suhteellisuudentajua on tullut vähän ihmeteltyä moisia narinoita kuunnellessa tai lukiessa.
Asian todellista laitaa ei kuitenkaan olisi kovin vaikea selvittää ihan vaikka empiirisin konstein. Tuo kisahan paremminkin vähensi tuon Sörnäisten rantatien saastumista koko kisaviikonlopun ajan. Puhumattakaan tosiaan kaikesta siitä muusta liikenteen vähenemisestä, minkä tuota kisaa telkkarista seuraava yleisö sai aikaan. Itsekin seurasin tuota kisaa lähinnä telkusta, eikä muuten kisamelusta tiennyt juuri mitään, ainakaan Krunikan suunnassa.
Ensinnäkin nuo kisa-autot ovat kaikki viimeisintä huipputekniikkaa koneiden hyötysuhteen, mahdollisimman tehokkaan palamisen yms. osalta, ja niissä on melkein samanlaiset pakokaasujärjestelmät kuin moderneissa tuotantoautoissakin. TS. ne saastuttivat radalla vähemmän kuin moni tavallinen auto. Samaa ei voi aina sanoa tuolla rantatien pätkällä normaalisti liikkuvista.
Toisekseen tuon kisan aikana ko. katualue suljetaan muulta liikenteeltä, ja siellä sitä aluetta 'saastuttavat' vain nuo parisenkymmentä autoa sen kisan ajan. Liikennettä ja saasteen tuotantoa on tuolla kyseisellä kadun pätkällä siis vain murto-osa siitä, mitä siellä kulkee yhtä pitkän ajanjakson aikana normaalina arkipäivänä. Tai kuten alueella asuvat tai liikkuvat tietävät, myös viikonloppuisin. Arkisin tuota katua ajaa (ja seisoo liikennevaloissa) satoja ellei tuhansia autoa kisan pituutta vastaavana aikana, ja kaikenlaisia mahdollisia autoja, joiden tekninen taso ja pakokaasun tuotanto lienee jotain ihan muuta kuin noiden huipputeknisten DTM-kilpurien.
Vai onko muka todellakin niin, että parikymmentä huippunykyaikaista autoa saastuttaa tuota aluetta enemmän kuin parisataa tai reilusti enemmän kaikenlaista mahdollista autoa, rekoista ja kaikenlaisista vanhoista huonokuntoisista lintoista lähtien?
Sitäpaitsi, kisatoiminta edistää myös puhtaamman ja energiatehokkaamman tekniikan kehitystä huomattavasti tehokkaammin kuin vaikka katalysaattoripakko. Silloin kun katalysaattorit määrättiin pakolliseksi Euroopassakin, oli bensamoottorien kehitys vielä pahasti kesken, ja katalysaattoripakon myötä jouduttiin ottamaan takapakkia kehityksessä. Ilman tuota pakkoa oltaisiin päästy lopulta lähelle nykytasoa muutenkin, ja muun tekniikan optimoinnilla ennen katalysoinnin mukaanottoa oltaisiin todennäköisesti jo pitemmällä kuin nyt. Missäpäs muualla noita tekniikoita nopeimmin kehitetään kuin juuri moottoriurheilun parissa.
Noh, näistäkin asioista voisi varmaan vaahdota paljonkin ja selvästi laajemmin, mutta se lienee kokonaan toisen topiikin paikka.
-
- Viestit: 5294
- Liittynyt: 13.4.2007 klo 13.13
- Paikkakunta: Turku
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja vinouma »
/V
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Touho »
Samoin kuin esim. muotinäytösten, piiperrys- ja ilmastokonfferenssien sun kaikenlaisen muun järjestämiseen, normaalista reittiliikenteestä nyt puhumattakaan...vinouma kirjoitti:Muistakaamme myös kuinka paljon lentoliikennettä tarvitaan autojen ja muun sälän siirtämiseen radalta toiselle...
/V
Kuten tuossa aiemmin todettiin, se kaikki kyllä osaltaan myös hyödyttää meitä kaikkia. Nyt jo reilun sadan vuoden ajan on kilpailutoiminta osaltaan edistänyt myös niiden tavallisten kulkineiden kehitystä paremmin kuin viime vuosien trendipiiperrys.
Niin ja kuinkas paljon sitä lentoliikennettä oikeasti tosiaan tarvitaan? Montakos eri reittikonetta siihen kisaralliin oikeasti tarvitaan? Siis lastista ja kisakalenterista riippumatta jatkuvasti lentävää reittikonetta? Montako rekkalastia kisakalustoa mahtuu pelkästään yhteen hommaa varten erikseen tilattuun rahtikoneeseen?
Mutta joo, kyllähän noita saaste- ja ympäristöhokemia voi käyttää keppihevosena ja lyömäaseena vaikka loputtomiin, melkein minkä tahansa toiminnan kieltämiseen tai moralisoimiseen. Eli ihan kuis nyt vaan.
Kannattaisi varmaan silti pitää mielessä myös se suhteellisuudentaju. Moottoriurheilu on tässä maailmassa saasteongelmista pienimpiä. Ihmisten yleinen tyhmyys ja turhamaisuus on paljon haitallisempaa ja saastuttaakin enemmän kuin kilpailutoiminta. Ei formuloista tai moottoriurheilusta ole pakko tykätä, sehän on aivan ok, eikä siihen tarvita mitään keinotekoista moralisointia tekosyyksi.
-
- Viestit: 1415
- Liittynyt: 30.1.2007 klo 18.22
- Paikkakunta: Kaustinen
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Arkisto »
Maksullisen kanavapaketin hankkiminen formuloiden vuoksi on poissuljettu mahdollisuus jo periaatteenkin vuoksi. Nykyisin "ilmaiskanavilta" tulee omiin tarpeisiin aivan riittävästi katsottavaa, joten maksu-tv ei jaksa kiinnostaa. Korkeintaan HD hieman herättää mielenkiintoa..
-
- Viestit: 7149
- Liittynyt: 8.5.2004 klo 10.33
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Mielenkiintoisena piirteenä on mielestäni havaittavissa tyytymättömyys nykyformuloihin ja ennen kaikkea seuraamisen maksullisuuteen. Minulla kävi sama jääkiekon kanssa, kuvaan paljon otteluita, ja seurasin ennen jokaisen Hockey-Nightin pelin ja lähteyksen pysyäkseni kärryillä - tykkäsin katsoa pelit telkusta hidastuksineen tilastoineen yms. Mutta että ihan ekstraa pitäisi maksaa - ei kiitos! Vaikka plätkän mentävä aukko telkkarissani on.
-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
ehän on useammassakin tutkimuksessa todettu, että formulakisojen aikana seisova liikenne ohittaa kevyesti kaikki formuloista aiheutuvat päästöt. Eli jos ympäristöäa ajatelleen, tulisi kisojen määrää ja katsojien määrää vain lisätä.vinouma kirjoitti:Muistakaamme myös kuinka paljon lentoliikennettä tarvitaan autojen ja muun sälän siirtämiseen radalta toiselle...
/V

-
- Viestit: 5294
- Liittynyt: 13.4.2007 klo 13.13
- Paikkakunta: Turku
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja vinouma »
Onko tämä ihan todistettu juttu vai jotain mutua?kallekilponen kirjoitti:ehän on useammassakin tutkimuksessa todettu, että formulakisojen aikana seisova liikenne ohittaa kevyesti kaikki formuloista aiheutuvat päästöt. Eli jos ympäristöäa ajatelleen, tulisi kisojen määrää ja katsojien määrää vain lisätä.
/V
-
- Viestit: 7416
- Liittynyt: 20.5.2005 klo 10.41
- Paikkakunta: Turku I
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Maza »
-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
kuten sanoin: useammassakin tutkimuksessavinouma kirjoitti:Onko tämä ihan todistettu juttu vai jotain mutua?kallekilponen kirjoitti:ehän on useammassakin tutkimuksessa todettu, että formulakisojen aikana seisova liikenne ohittaa kevyesti kaikki formuloista aiheutuvat päästöt. Eli jos ympäristöäa ajatelleen, tulisi kisojen määrää ja katsojien määrää vain lisätä.
/V
Lähdeviittausia ei tähän hätään ole käsillä, mutta olen useammastakin lähteestä niistä lukenut. Tulee vaan noita tiede -lehtiä ja artikkeleita luettua niin paljon, ettei muista mistä mikäkin juttu on tullut luettua.
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
-
- Viestit: 18040
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 23.12
- Paikkakunta: Tampere
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Jamac »
Noei suofdateta, "suorat käyrät putket" (tai megafonit) sieltä tulee sylinterin kannestaMaza kirjoitti:Autokisat pitäisi siirtää Intiaan. Kilpureitten pakokaasut suodatetaan niin hyvin, että pakoputkesta tulee puhtaampaa ilmaa, kuin mitä edestä imetään moottoriin. Se olisi ympäristöteko!
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 7149
- Liittynyt: 8.5.2004 klo 10.33
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Macco »
Amerikanautot kulkee viinalla. Nää meitin formulat rullaa bensalla.PKivireki kirjoitti:Eeiikö ne kulje nykyään jollakin metanolimökäöljyllä? Vai oliko ne amerikanautot..
-
- Viestit: 17687
- Liittynyt: 25.11.2004 klo 11.57
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Anniel »
FIA:n maailmanneuvosto hyväksyi tänään kaupallisia oikeuksia hallinnoivan Bernie Ecclestonen ehdotuksen ja päätti, että eniten osakilpailuvoittoja ottanut kuljettaja voittaa mestaruuden nyt alkavalla kaudella.
-
- Viestit: 7671
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 23.06
- Paikkakunta: Ilmajoki
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja masa »
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
-
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 14.56
- Paikkakunta: Kyrkslätt
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Salmister »
Tämä ei ole hyvä juttu. En sano kumpi ei ole hyvä, kyseinen uudistus vai se, että taas sai Bernie tahtonsa läpi, talleista viis.Anniel kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/formulat/200903 ... 7_fo.shtml
FIA:n maailmanneuvosto hyväksyi tänään kaupallisia oikeuksia hallinnoivan Bernie Ecclestonen ehdotuksen ja päätti, että eniten osakilpailuvoittoja ottanut kuljettaja voittaa mestaruuden nyt alkavalla kaudella.
Lainemies
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13162
- Liittynyt: 5.8.2005 klo 12.29
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Anghorn »
-
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 14.56
- Paikkakunta: Kyrkslätt
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Salmister »
Tai sitten kompromissi 12-9-7..... Voitosta palkittaisiin enemmän, mutta pisteet ratkaisevat.Anghorn kirjoitti:Ecclestonen diktatuurille ei näy loppua. Itse olen sen kannalla, että vanha kunnon 10p -> 6p ->... -pistesysteemi takaisin.
Ensi kaudella näemme historiallisen määrän tallimääräyksiä.
Edit. Enpä huomannut sinun ehdottaneen vanhempaa pistemallia. Tuokin olisi hyvä.
Lainemies
-
- Viestit: 608
- Liittynyt: 6.3.2005 klo 4.47
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja weeti »
Onkohan Bernie- setä kovassakin huudossa maailman eri veikkaus- lafkojen silmissä juuri tällähetkellä?
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13162
- Liittynyt: 5.8.2005 klo 12.29
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Anghorn »
Juuri tämän takia tuo vanha (ei siis viime kaudella käytössä ollut) järjestelmä olisi paljon parempi.Salmister kirjoitti:Voitosta palkittaisiin enemmän, mutta pisteet ratkaisevat.
Aivan varmasti. Kärkikuskien ei ole järkeä ajaa kisaa loppuun asti, jos eivät pysty taistelemaan voitosta.Salmister kirjoitti: Ensi kaudella näemme historiallisen määrän tallimääräyksiä.
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Macco »
Ja keskeytyksiä tekniikan pettäessä tullaan näkemään enemmän, kun vain voitolla on merkitystä. Jos voittaa vaikka viisi kisaa ja keskeyttää kaikki muut, voi olla mestari. Siinä ei enää paljoa luotettavuus paina.Anghorn kirjoitti:Aivan varmasti. Kärkikuskien ei ole järkeä ajaa kisaa loppuun asti, jos eivät pysty taistelemaan voitosta.
-
- Viestit: 608
- Liittynyt: 6.3.2005 klo 4.47
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja weeti »
Joo, ja tuolla viiden kisan voittajalla on kasassa 50 pojoa, kun koko kauden tasaisesti ajaneella toiseksi tulleella voi olla 100.Macco kirjoitti:Ja keskeytyksiä tekniikan pettäessä tullaan näkemään enemmän, kun vain voitolla on merkitystä. Jos voittaa vaikka viisi kisaa ja keskeyttää kaikki muut, voi olla mestari. Siinä ei enää paljoa luotettavuus paina.Anghorn kirjoitti:Aivan varmasti. Kärkikuskien ei ole järkeä ajaa kisaa loppuun asti, jos eivät pysty taistelemaan voitosta.
Joku nyt mättää!
-
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 14.56
- Paikkakunta: Kyrkslätt
Re: Seuraatko formuloita -äänestys miehille
Viesti Kirjoittaja Salmister »
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bernie_Ecclestoneweeti kirjoitti:
Joku nyt mättää!
Jep. Huomasin vasta viestin kirjoitettuani, mistä pisteistä puhuit.Anghorn kirjoitti: Juuri tämän takia tuo vanha (ei siis viime kaudella käytössä ollut) järjestelmä olisi paljon parempi.
Lainemies
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit