Ärsyttää kun kaverillani on ongelma koiriensa kanssa. Hän kun on sitä mieltä että rajojen asettaminen eläimille vaan kovettaa niitä eikä auta kehittymään. No nyt ollaan sitten siinä tilanteessa että toinen, narttukoira, 2,5 v ei enää kohta anna leikata kynsiään ilman rauhottavia, lenkillä näykkii omistajaansa ja näyttelee hampaitaan kun se juoksee koiran perässä kun se ei anna kiinni. Nyt tämä henkilö vielä otti toisen koiran, aikuisen uros terrierin joka on kotona heti herra talossa ja pomottaa jo aikalailla omistajaansa. Lenkillä on sitten hauska seurata kun tämä narttu labbis vetää minkä kintuista lähtee ja omistaja melkein hiihtää perässä. En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.
Miksi tällaiset ihmiset ylipäänsä saavat koiria? Minä en ymmärrä. Miten näille ihmisille saa taottua sen tosiasian päähän että koira ei ole ihminen ja että koira ei saa olla pomo talossa? Ei varmaan tarvita kun vuosi pari niin nuo molemmat koirat vaihtaa omistajaa tai sitten ne puree jotain ihmistä ja siinä sitä sitten ollaan.
Mun mielestä pitäis olla joku laki joka kieltää sellaisten yltiö-kilttien ihmisten koiran ottamisen. Tai voisi niille vaikka jonkun pehmeän iäkkään narttukoiran antaa viettämään viimeisiä vuosiaan mutta ei missään nimessä minkään sortin urosta. Tai ottaisivat jonkun semmosen rodun mikä on helppo kouluttaa ja kasvattaa. Sellaisen pehmeä luontoisen koiran.
Kyllä mä ymmärrän että koira tuo tällaisessa tapauksessakin iloa elämään mutta joku raja sentään. Itse kun on pienestä pitäen tottunut siihen että koira on perheen alimmainen jäsen ja että koiran pitää olla niinkuin siltä edellytetään. Tuntuu niin käsittämättömältä että miksi ihmiset lellii koiransa pilalle. Siitä kun ei seuraa mitään hyvää.
Hoh hoijaa, tänä aamuna meillä oli selviä käynnistymisvaikeuksia, uni maittoi ja maittoi....
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Filosofille tuohon vähän ylemmäs kommentoisin koirankasvatuksesta, että se ei minusta ole laisinkaan helppoa, ainakaan ensimmäisen koiran kanssa. Tai ei ainakaan itselleni ollut. Olin koettanut hyvin valmistautua lukemalla etukäteen Tuire Kaimion Pennun kasvatus ja Koirat keltanokille, nuo molemmat aivan kuin tenttiin olisin lukenut, alleviivaillen ja useampaan kertaa tärkeimmät kohdat. Vähän huolettomammin luin lisäksi Meille tulee koira, Opi tuntemaan koirasi, Hihnan toisessa päässä, Kouluta koiraasi ja Koirien käytöskoulu. Lisäksi netistä printtasin naksutinkoulutusohjeet ja monia muita. Silti jälkeenpäin ja monasti jo ihan seuraavassa hetkessä ajatellen menin monessa kohtaa vikaan. Niinpä koirista vanhempi, kääpiösnautseri, jolla oli lempeä ja kaunis luonne ja joka oli todellakin viisas, oli loppuun asti esim. hyppiväinen, haukkui ja säntäsi ovelle kun ovikello soi ja säikäytti muutamankin ovikellonsoittajan, istui toiveikkaana pöydän vierellä, vallankin jos haistoi vohvelin, haukkui kadulla vastaantulevaisia koiria (pelkohaukuksi koirakoulunpitäjä tulkitsi) ja kun sai jonkin hyvän vainun ei nähnyt ei kuullut huutoja eikä naksuja. Varmaan moni ulkopuolinen ajatteli meistä, että ei olla osattu oikein kouluttaa. Eikä oltukaan, vaikka yritystä oli. Lisäksi useinkin huomasin itsestäni sen, että jos jossain ongelmatilanteessa olisin tehnyt niinkuin maalaisjärkeni neuvoo, olisin tehnyt juuri niin kuin ei kirjojen mukaan koiran kannalta katsoen missään tapauksessa saisi tehdä.
Filosofilla hyviä ajatuksia tuolla ylempänä. Koirilla (tai siis niiden omistajilla) tulis olla jonkinlainen "ajokortti" ennen koiran hankintaa. Kun kerta ajamiseen tarvitaan opetusta ja luvat, aseen ja muiden vaarallisten koneiden ja laitteiden käyttöön samoin. Koirahan on pahimmassa tapauksessa kouluttamattomana yhtä arvaamaton kuin ladattu ase
"Don't submit to stupid rules. Be yourself and not a fool. Don't accept average habits. Open your heart and push the limits." - M.Cretu
Tässä naapurustossa asuu paljon koiria ja vaikka omistajissa on hyvinkin kokeneita ja ansioituneita koirankasvattajia, ovat heidänkin koiransa hyppineet minun vaatteeni kuraisiksi, muutamiin sukkahousuihin silmäpaon ja labbis särkenyt hypätessään pojalla reisitaskussa olleen kännykän. Eli ei se todellakaan helppoa aina, eri syistä, ole. Siinä yksi syy, että valitsin pienikokoiset koirat, ne molemmat jotka meillä ollut, kun pieni kuitenkin on hallittavampi kuin iso. Ja muutenkin minusta kaupunkiin sopivampi, ihan jo sellaisesta proosallisesta syystä, että pienen koiran kakkakin on pieni ja sitä on hauskempi, tai vähemmän ikävä, pitkiä matkoja pussissa roskista etsiskellen kuljettaa.
###
Vielä vähän jatkoksi. Tiedän että kuriton koira on onneton koira ja että koira on perheen hierarkiassa alimmalla portaalla. Tuo meillä mielestäni onnistui. Ei noussut vuoteeseen eikä sohvalle kun se oli kielletty eikä koskaan, yhtään ainoaa kertaa, esim. lasten pehmoleluihin luvatta kajonnut. Eikä ylipäätään särkenyt mitään muuta kuin kerran pureskeli pesäänsä pudonneen Aku Ankka-kirjan kulmat. Siitä huolimatta, että snautsereita monet pitävät pieninä tuholaisina. Eikä ikinä koskaan ollut agressiivinen ketään kohtaan.
Viimeksi muokannut sinitiainen, 22.3.2009 klo 10.12. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Rlakas Murka-kissani kuoli viikko sitten korkeassa 17 vuoden ja 8 kk:n iässä, sniif. Rauha hänen muistolleen.
Kotisohvalla minun sylissäni sai piikin kun munuaisten toiminta käytännössä lakkasi. Kyllä on torppa aavemaisen hiljainen ilman tassuttelua ja kolistelua ja järkyttävällä äänellä käytyä keskustelua. Murkalla kun oli aika persoonallinen ääni, naukumisesta ei oikein voinut puhua.
Mielestäni pitää erotella kaksi omistajatyyppiä: Ne jotka ongelman eteen tullessa, olipa se minkälainen tahansa, etsiivät joko itse apua tai kysyyvät sitä joltain tutulta. Ja ne jotka ongelmatilanteessa eivät tee yhtään mitään.
Minun ärtymykseni suuntautuu tuohon viimeksimainittuun ryhmään. Pahimmillaan he ajattelevat että ei mitään ongelmaa edes ole. Jotkut myöntäävät ongelman mutta ovat vastahankaan sille että kuuntelisivat joidenkin tuttavien tai ammattilaisten neuvoja. Ongelmanratkaisijatyypit ovat mielestäni paljon mukavampia vaikka koira olisikin mitä sattuu. Niiden kanssa tietää että ongelmaa pyritään korjaamaan ja se ottaa aikansa. Heidän kanssaan voi aina keskustella koska he myöntävät ongelman, ja usein jopa itse kysyvät vinkkejä tai koirakorjaajan numeroa.
On ihan totta mitä sinitiainen sanoi että pienempi koira on helpompi hallita. Mielestäni sellainen pieni fifi onkin oiva valinta ensimmäiseksi koiraksi juuri siitä syystä että lähes kaikilla ihmisillä on riittävästi fyysistä voimaa pitää kurissa sellainen 10-15 kg koira. Vaikka koira käyttäytyisi ei-toivotulla tavalla ja hyppisi vastaantulijoille ja räyhäisi hihnalenkillä, aikuinen ihminen kuitenkin pysyisi pystyssä niin hihnan päässä kun myös vastaantulijan puolella.
En minä mikään ammattikouluttaja ole ja teen virheitä siinä missä muutkin. Välillä minunkin koiran hypähtää vastaantulijan eteen tai muuta vastaavaa. (Puolustukseksi pitää sanoa että koska koira tuli minulle aikuisena, ei noiden asioiden korjaaminen käy käden käänteessä koska koira on saanut tehdä noita asioita viimeiset kaksi vuotta. Mutta ongelmaa korjataan.) Tuossa ylempänä kerroin tapauksesta jossa alkaa näkyä hampaita. Siinä on mielestäni ylitetty raja. Koiran pitää kuitenkin olla yhteiskuntakelpoinen, se ei saa purra omistajaansa eikä muita ihmisiä.
Se että koira kotona haukkuu ovikelloa, hyppii vieraille, kuolaa pöydästä ovat tietysti epämiellyttäviä tapoja. Mutta en tuossa ylempänä tarkoittanut aivan niitä. Tarkoitin lähinnä niitä koiria jotka saattavat jossain tilanteessa olla vaaraksi ympäristölleen ja omistajalleen.
Anniel osui aika naulan kantaan. Aseen jälkeen voimakkain voimankäyttöväline lainkirjojen mukaan on koira (esimerkiksi poliiseilla). Tosin en tiedä nykyään kun on niitä sähkötainnuttimia että onko järjestys muuttunut mutta ainakin pari vuotta sitten tämä vielä piti paikkansa.
EDIT: En tiedä onko enää tarvetta sinitiaisella mutta yksi oikein käytännönläheinen kirja pienten ja isojen ongelmien korjaukseen on Koirankorjauskirja - Pertti Vilanderin ohjeet ongelmakoiran koulutukseen. Lisäksi itse olen lukenut pari Jan Fennellin kirjaa (saatavilla englanniksi ja suomeksi) mutta niissä lähinnä kerrotaan kuinka johtajuutta vahvistetaan ja kuinka laumapsykologiaa käytetään tehokkaasti koirakoulutuksessa. Ne opit toimii hyvin jos vaan on useampi koira. Tosin silloin edellytyksenä on että muut koirat toimii hyvin paitsi se yksi. Lisäksi muutamat tuttavat ovat kehuneet Anders Hallgrenin kirjoja, tosin itse en ole niitä lukenut kun ei tuo ruotsinkielen taito ole parhaimmasta päästä.
Viimeksi muokannut filosofi, 22.3.2009 klo 10.49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
filosofi kirjoitti:Ärsyttää kun kaverillani on ongelma koiriensa kanssa. Hän kun on sitä mieltä että rajojen asettaminen eläimille vaan kovettaa niitä eikä auta kehittymään.
Tosi surkea tilanne. Koira on laumaeläin ja jos sillä ei ole johtajaa se ottaa, tai yrittää ottaa, itse johtajan paikan. Sitten kun se ei kuitenkaan ole mahdollista, onkin tuloksena mielenterveysongelmia jotka on juuri noita pelkotiloja missä haukutaan, muristaan, purraan.
Jamac kirjoitti: Koira on laumaeläin ja jos sillä ei ole johtajaa se ottaa, tai yrittää ottaa, itse johtajan paikan.
Näinhän se on. Ja ainakin isomman koiran ollessa kyseessä joutuu joskus väistämättä käyttämään aika kovia otteita, kun selvitellään paikkaa laumassa. Puhumalla on turha kuvitella tuota kasvatusta tehtävän.
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Jamac kirjoitti: Koira on laumaeläin ja jos sillä ei ole johtajaa se ottaa, tai yrittää ottaa, itse johtajan paikan.
Näinhän se on. Ja ainakin isomman koiran ollessa kyseessä joutuu joskus väistämättä käyttämään aika kovia otteita, kun selvitellään paikkaa laumassa. Puhumalla on turha kuvitella tuota kasvatusta tehtävän.
Kyllä! Eivätkä koirat muutenkaan ymmärrä puhetta. Ne osaavat vaan yhdistää jonkun sanan ja sitä seuraavan toiminnan. Voi niille tietysti puhua mutta tuskin ne siitä sen enempää viisastuvat. Ja jotkut erikoisen vahvat yksilöt pyrkivät nousemaan johtajaksi vaikka laumalla olisikin johtaja, tosin sellaiset ovat harvassa.
Minä tyhmyyttäni ja vääränlaista kiltteyttäni tai sopuisuuttani varmaan aiheutin sen että vastaantulevia koiria herkästi haukkui kun pikkupentuna ulkoiltaessa en osannut sanoa ei kun vastaantulijat halusivat useinkin päästää oman koiransa tutustumaan pentuun, joka pentujen tapaan peloissaan vanhemman koiran kohdatessaan heilutti häntää ja liehakoi. Kun oikea tapa olisi ollut kulkea muina miehinä ja ikäänkuin pentua suojaten ohi. Ja muutaman kerran tällainen kiltiksi sanottu koira sitten vielä pahasti pennulle rähähtikin. Ja kerran tuli omalle ulko-ovelle tervehdyskäynnille, jonka jälkeen pentu ryhtyi käyttämään yksinomaa takaovea.
Meillä kävi koirakoulun pitäjä ihan kotona siinä vaiheessa kun westien pentu, jossa oli rodullensa ominaista määrätietoisuutta kovastikin, kävi pomottamaan vanhempaa koiraa. Tämän pennun lähtökohdat olivat kasvattajasta johtuen ihan toiset kuin tuon vanhemman, sen oli pienestä pitäen pitänyt pitää puolensa ihan jo että sai mahaansa täytettä ja noista luonteenpiirteistään se ei meillä päässyt. Se vajaan vuoden vanhana siirtyi uuteen kotiin, jossa pärjäsi hyvin kaverinaan tomera kissa.
PKivireki kirjoitti:Rlakas Murka-kissani kuoli viikko sitten korkeassa 17 vuoden ja 8 kk:n iässä, sniif. Rauha hänen muistolleen.
Osanottoni, miekin iso mies oon aikoinaan itkenny kissan poismenoa, neiti Helminen sulostutti elämääni 14 vuotta, nykyjän hän asustelee pienessä
savipurkissa kirjahyllyllä.
PKivireki kirjoitti:Rlakas Murka-kissani kuoli viikko sitten korkeassa 17 vuoden ja 8 kk:n iässä, sniif. Rauha hänen muistolleen.
Osanottoni, miekin iso mies oon aikoinaan itkenny kissan poismenoa, neiti Helminen sulostutti elämääni 14 vuotta, nykyjän hän asustelee pienessä
savipurkissa kirjahyllyllä.
Täältä myös osaa. Purkissa on Jussukin ollut nyt jonkin aikaa, ja kyllä tippa tulee linssiin kun sitä veitikkaa muistelee.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Joo, ei Murka koko elinikänsä kerinnyt mulla olla, vaan rapiat puolet kun tuli virkeänä keski-ikäisenä ensin minulle ja sitten tietysti ns. meille, kun nykyisen rouvan kanssa lyötiin hynttyyt yhteen.
Käsittämätöntä, miten paljon elämään mahtuu rutiineja lemmikin ympärille. Otetaan esimerkki: olen kissan poismenon jälkeen tehnyt kaksi kertaa ranuja ja nakkeja uunissa. Molemmilla kerroilla olen uskollisesti puolittanut vikasta nakista puolikkaan kissalle..
Parempi puoliskoni ei kerta kaikkiaan sulata hiljaisuutta. Haemma Kajaanista ensi viikonloppuna 2 vuotta vanhan, aran ja huostaanotetun siperiankissan. Meillä ei ainakaan tarvitse pelätä.
Jamac kirjoitti: Koira on laumaeläin ja jos sillä ei ole johtajaa se ottaa, tai yrittää ottaa, itse johtajan paikan.
Näinhän se on. Ja ainakin isomman koiran ollessa kyseessä joutuu joskus väistämättä käyttämään aika kovia otteita, kun selvitellään paikkaa laumassa. Puhumalla on turha kuvitella tuota kasvatusta tehtävän.
Minullakin tuollamaalla kun on semmoinen uroskoira, niin kun se oli nuorempi se haastoi minut aina välillä leikin keinoin sellaiseen "painiotteluun", jonka se antoi minun voittaa (selättää se) ilman kummempia vastaanlaittoja. Häviönsä jälkeen se oli aina tyytyväisen oloinen
Jamac kirjoitti:Minullakin tuollamaalla kun on semmoinen uroskoira, niin kun se oli nuorempi se haastoi minut aina välillä leikin keinoin sellaiseen "painiotteluun", jonka se antoi minun voittaa (selättää se) ilman kummempia vastaanlaittoja. Häviönsä jälkeen se oli aina tyytyväisen oloinen
Koira osaa erottaa leikin ja toden. Jos häviät leikissä, et menetä johtajuutasi. Päin vastoin, voitto leikissä kasvattaa pennun egoa positiivisesti.
Koiraa stressaa, jos arjessa tulee ristiriitaista signaalia. Esim koiraa tervehditään ensimmisenä, mutta muuten pitäisi olla lauman vimeinen hierarkiassa.
Koiran hankaluus ei ole kiinni koosta ainoastaan. Joku vilkas terrieri voi olla hankalampi koulutettava kuin vaikkapa labradorinnoutaja.
Yllä puhuttiin asiaa. Oma kategoriansa on melkein ihmiset jotka ei usko suosituksia. Kun keltanokka ottaa kotiinsa ekaksi koiraksi jonkun amerikan amstiffin, niin siinäpä haastetta. Näitä riittää vaikka miten suosittaisit. Se ei halua miellyttää eikä ole ahne. Motivoi siinä sitten tekemään asioita oikein... Lisäksi taistelukoiran luonne. Jos yksikin negattivinen kokemus ensimmäisenä 2v niin se ei voi sietää toisia koiria.
Koira osaa myös erottaa, kuka sen kanssa voi kilpailla lauman johtajuudesta. Jos se ärhentelee selvästi pienemmille, kyse on luultavasti jostain muusta kuin johtajuudesta. Meillä Otto-poika lähestyy vuoden ikää ja sillä on selvä halu selvittää, mikä sen asema "laumassamme" ja naapurin koirien keskuudessa on. Paha kyllä, kokoa on kertynyt niin paljon, ettei toisista koirista oikein enää löydy haastetta. Toinen puoli näkyy sitten tuossa vähän ylempänä olevassa kuvassa. Eipä olisi uskonut, että vanhan kissan kanssa syntyy noin luottamukselliset välit!
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Lare kirjoittaa ihan kokeneen kasvattajan äänellä tuossa edellä. Juuri tuollaisia, ehkä vähäisen tuntuisia, mutta kumminkin lopputuloksen kannalta tärkeitä asioita, kuten koiran tervehtiminen kotiintultaessa viimeisenä, tarkotin. Oppaissa neuvottiin olemaan ensimmäiset minuutit sisäänastuttua kuin ei koiraa olisi olemassakaan. Mutta kuinka kovetat sydämesi, tai muistat tuommoisen neuvon, kun pentu kiitää ovelle käpälät parkettia sutien ja on onnesta aivan mykkyrällä, ei tiedä kuinka päin olisi ja heittäytyy selälleen vatsarapsutusta varten, kun astahdat sisään. Tai miten muistat/osaat/ymmärrät pitää uloslähtiessä varasi ja huolehtia, että itse astut ovesta ensimmäisenä ulos, pissahätäinen pentu tai muuten ulos innolla odottava, menemisen ilosta aivan solmulla oleva koira vasta jälkeesi.
Meitä ja tuota westien pentua ajatellen oli kohtalokasta se, että se tuli toiseksi koiraksi taloon, jossa ujo ja alistuva vanhempi koira, joka ei osannut itse pitää puoliansa, eikä tämä isäntäväki osannut heti alusta alkaen riittävästi asettua sen puolelle. Se menetti vähittäin, niin vaivihkaisesti, ettei sitä monastikaan edes huomattu, pennulle niitä asioita, jotka sille olivat tärkeitä, kuten ikkunan edessä olevan tähystystuolin ja unikopan. Siinä vaiheessa kun pentu kävi sille räsähtelemään niin että murisi ja välkäytti hampaita, pyydettiin ulkopuolista apua. Pentu olisi näyttäytynyt aivan eri valossa tälle kotiväellensä, jos olisi saanut tulla ensimmäisenä koirana taloon. Silloin se varmaan olisi vielä meillä. Siitä luopuminen johtui siitä, että voitiin nähdä, että vanhempi koira sen takia kärsi. Ja sitten teki kipeää, kun nähtiin, miten pennun uuteen kotiin lähdettyä vanhempi sitä selvästi etsi ja kaipasi.
Edit. Vielä tuosta vanhemmasta, että oli ihan sydämeen sattuvaa nähdä, miten sitä selvästi nolotti, kun pentu juoksi alakerrasta keskikerrokseen ilman mitään ongelmia avoportaat ylös. Nuo portaat piti kulkea jotta pääsi alakerran ovesta aidatulle takapihalle. Kumpaakaan ei pentuna päästetty portaisiin kun pelättiin, että saattaisi pudota askelmien välistä. Vanhempi ei sitten koskaan oppinut myöhemminkään portaita nousemaan. Sitten kun minulla, joka yksin portaissa koiria kanniskelin (pienempääkin aina alaspäin) oli kipeä olkapää ja kipeä ristiselkä ja kantaminen tuskan takana, vanhempi oli ihan liikuttava, kun se selvästi koetti asetella itseään käsivarsille niin että olisi mahdollisimman keveä kantaa ja oli siinä aivan liikkumatta kunnes alas lattialle laskettiin. Vanhempi koirakin on nyt kuollut, kohta kaksi vuotta sitten, muutama kuukausi pennun lähdön jälkeen.
Viimeksi muokannut sinitiainen, 23.3.2009 klo 12.39. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Miten tervehdit koiraa viimeisenä, kun se on aina ekana vastassa ja repeää riemusta? Tosin vain kääpiösnautseri, mutta kumminkin.
Se on saanut kai jonkinlaista opetusta, kun osaa mm. tulla emännän (ja isännän) sänkyyn nukkumaan ja osoittaa mieltään, jos jostain syystä ei kohtuullisessa ajassa (alle 15 min) pääsekään. Lisäksi olen kouluttanut sen ottamaan herkkupaloja suoraan suustani, mikä opetus meni muuten perille nanosekunneissa...
Rouvakkeen teorian mukaan Kiira-koira on niin täysipäinen, iloinen ja kiltti sen tautta kun sillä on 1400 neliön aidattu piha jossa temmeltää. Siinä liikkuu jäniksiä (joita tietysti ajetaan), kaikenlaisia lintuja (kiinnostavimpana tikka) ja tietysti naapurin Tassu-kolli, jonka Hitler-tervehdyksen Kiira väistää kaukaa.
(Nykyajan Tampere kaavoittaisi tämän tontin kokoiselle alueelle näin lähellä keskustaa kolme ok-paikkaa... )
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Tuossa edellä kun kirjoitin, että Lare puhuu kokeneen kasvattajan äänellä, en tarkoittanut, etteivätkö muutkin kirjoittajat olisi kokeneita, mutta Lare kiinnitti huomiota sellaiseen, missä itse tunsin menneeni selkeimmin vikaan. Valitsin vain sanani kömpelösti.
sinitiainen kirjoitti:Tuossa edellä kun kirjoitin, että Lare puhuu kokeneen kasvattajan äänellä, en tarkoittanut, etteivätkö muutkin kirjoittajat olisi kokeneita, mutta Lare kiinnitti huomiota sellaiseen, missä itse tunsin menneeni selkeimmin vikaan. Valitsin vain sanani kömpelösti.
Muistathan, että aiempia viestejä voi aina editoida, jos aiemmin sanottu ei tunnu osuneen ihan kohdalleen.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
sinitiainen kirjoitti:Tuossa edellä kun kirjoitin, että Lare puhuu kokeneen kasvattajan äänellä, en tarkoittanut, etteivätkö muutkin kirjoittajat olisi kokeneita, mutta Lare kiinnitti huomiota sellaiseen, missä itse tunsin menneeni selkeimmin vikaan. Valitsin vain sanani kömpelösti.
Muistathan, että aiempia viestejä voi aina editoida, jos aiemmin sanottu ei tunnu osuneen ihan kohdalleen.
Kyllä muistan, ja pelkään että editoin ylipäätään vähän liikaakin. Ajattelin tuossa, että sellainen, joka on kertaalleen lukenut sen, mitä haluaisin korjata, ei ollenkaan välttämättä enää katsahda aiemmin lukemaansa, eikä korjausviesti siten tavoita.
![[:(]](./images/smilies/icon_sad.gif "Surullinen"){kind=icon}
![[:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif "Iso hymy"){kind=icon}
![[:)]](./images/smilies/icon_smile.gif "Hymy"){kind=icon}
![[:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif "Neutraali"){kind=icon}
)
