Aloitetaan luontevasti itse:
Jim Collins - Hyvästä paras: Kirjassa paneudutaan siihen, miksi toiset yritykset menestyvät ja miksi toiset eivät. Mitä yrityksessä tehdään oikein/väärin ja miten asioita saadaan korjattua. "Julmaa" luettavaa, mutta hyvyys ei yleensä tule ilmaiseksi.
Daniel Goleman - Tunneäly työelämässä: Kertoo nimensä mukaisesti siitä, miksi hyvä tunneäly on tärkeä tekijä työntekijälle ja varsinkin johtajalle.
Roy Chitwood - Huipputason myyntitaito. Asiakaslähtöisen myyntityön 7 vaihetta: Yksinkertaisesti paras kirja, jonka olen myyntityöstä lukenut. Antanut itselle paljon ajattelemisen aihetta sekä suoria "ohjeita" oman työni tekemiseen. Uskon vilpittömästi, että tämän kirjan ansiosta olen saanut enemmän/suurempia kauppoja kuin jos olisin jättänyt tämän lukematta. (olen siis ammatiltani myyjä)
Tässä muutamia kirjoja näin alkuun
