Meillä onkin nyt ovessa lukko toisin kuin uutena vuotena kun ovi oli kadulle aukiweeti kirjoitti:No äkkiä sitten ovea lukkoon ja lamppua himmeälle. Ollaan ihan hiljaa niin ne ei löydä.
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Poika on vielä niin huoleton ja luottavainen, että on vähän huoli. Ja tavaroittensakin kanssa huolimaton. Ja minun kameran pyysi mukaansa.
Ja mietityttää miten löydän sitten yön pimeydessä tuolta hänet kun tarkkaa tapaamispaikkaa oli vaikea sopia ja jos väkeä vielä on pilvin pimein. Ja mitenkä saan juuri nukahtaneen pikkusiskon autoon kun tulee lähtemisen hetki, kun yksinkään en voi tänne jättää. Ja vielä ihmettelen miten pitääkin etukäteen kaikesta ottaa huoli. Toivoton tapaus taitaa olla tässä. Kun vielä pelkää, että pojan kännykkä löksäfarkun taskusta lipsahtaa hukkaan eikä sitten edes sillä tavota.
Mutta nyt ei enää tarvitse miettiä ainakaan nukkuvan autoon saamista, kun loksautin ulko-oven selkäni takana kiinni autoa lämpöpistokkeeseen kiinnittäessä. Ja jouduin pimputtamaan ovikelloa, kun hämärissä en löytänyt ulkona piilossa olevaa vara-avainta. Nyt nukkuja istuu virkkuuntuneena sohvassa. Ja minun silmäluomia vuorostaan painaa
![Pettynyt [:/]](./images/smilies/icon_eek.gif)