Tämähän vaikuttaa mielenkiintoiselta systeemiltä! Mutta tuskin nyt ihan niin ainutlaatuinen neuvo kuin jutussa annetaan ymmärtääNäin ratkaiset salasanaongelmat: F-Securen yllätysneuvo
Perinteisesti on varoiteltu, että kaikkein huonoin paikka salasanoille on tarralappu – mutta F-Secure on kääntänyt asian päälaelleen.
...
Nyt F-Secure neuvoo kirjoittamaan salasanat ylös – mutta uudenlaisella menetelmällä. Lappua ei laiteta koneen lähelle vaan lompakkoon, ja apuna käytetään kooditusta.
Salasanan alkuun laitetaan viittaus palvelusta. Esimerkiksi Amazon.com-palvelun salasana alkaisi vaikkapa tekstillä aMA tai AMa. Palveluun viittavaan osan jälkeen tulee täysin satunnainen numero- ja kirjainosa – vaikkapa 2242 tai 35N1. Nämä kaksi osaa kirjoitetaan lapulle.
Tämän lisäksi tarvitaan lyhyt koodi, jota ei kirjoiteta ylös. Idea on hieman sama kuin pankkikortin pin-koodissa. Koodi voisi olla vaikkapa 35!. Kaikissa salasanoissa käytetään samaa pin-koodia, ja se pidetään vain omassa muistissa.
"Näin ratkaiset salasanaongelmat"
Keskustelua tietoturvasta ja varmuuskopioinnista Mac-, iPhone- ja iPad -käyttäjien näkökulmasta
11 viestiä
• Sivu 1/1
-
Anniel
- Viestit: 17687
- Liittynyt: 25.11.2004 klo 11.57
- Paikkakunta: Hämeenlinna
"Näin ratkaiset salasanaongelmat"
Viesti Kirjoittaja Anniel »
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=38005

"Don't submit to stupid rules. Be yourself and not a fool. Don't accept average habits. Open your heart and push the limits." - M.Cretu
-
terosa
- Viestit: 441
- Liittynyt: 26.3.2008 klo 17.06
- Paikkakunta: Tampere
Re: "Näin ratkaiset salasanaongelmat"
Viesti Kirjoittaja terosa »
Itse lasken tämän kategoriaan turha uutisointi. Ei mitään uutta edes. ![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Tero <tero (dot) saari (a) spof (dot) fi>
"Only those who do nothing make no mistakes."
"Only those who do nothing make no mistakes."
-
iMiika
- Viestit: 410
- Liittynyt: 28.10.2008 klo 13.46
- Paikkakunta: Hki
Re: "Näin ratkaiset salasanaongelmat"
Viesti Kirjoittaja iMiika »
Käyttänyt samaa tsydeemiä pankkitunnareista alkaen vähän jokaiseen salasanaan -puhelimeen tallennettuna että jännitys pysyisi yllä 
-
MBP 15", 2.6GHz, 8GB, early 2008
| Amiga 500, 1Mb
MBP 15", 2.6GHz, 8GB, early 2008
| Amiga 500, 1Mb
-
dunkel
- Viestit: 479
- Liittynyt: 17.3.2004 klo 15.47
Re: "Näin ratkaiset salasanaongelmat"
Viesti Kirjoittaja dunkel »
Kokeilin kaikenlaisia systeemejä ja koodeja mutta lopulta keksin mullistavan systeemin: en kirjoita ylös vaan kaikki on pelkästään oman muistin varassa. Kumma kyllä se toimii ![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Alussa käytin jotakin muistikikkoja mutta ei niitä oikeasti tarvitse vaikka nykyään salasanat on luokkaa uB67wx23Aas. Minulla ei ole mitenkään hyvä muisti, joten varmasti toimii kaikilla muillakin. Kannattaa kokeilla.
Jk. Onneksi useimmat unohtuneet salasanat saa jonkun kiertotien kautta uusittua tai selvitettyä.![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
Alussa käytin jotakin muistikikkoja mutta ei niitä oikeasti tarvitse vaikka nykyään salasanat on luokkaa uB67wx23Aas. Minulla ei ole mitenkään hyvä muisti, joten varmasti toimii kaikilla muillakin. Kannattaa kokeilla.
Jk. Onneksi useimmat unohtuneet salasanat saa jonkun kiertotien kautta uusittua tai selvitettyä.
-
securapple
- Viestit: 631
- Liittynyt: 9.7.2008 klo 17.44
Re: "Näin ratkaiset salasanaongelmat"
Viesti Kirjoittaja securapple »
Hei!
Tää salasanan jako kahtia on lähtenyt liikkeelle turvagurun Bruce Schneierin puolelta lähes nelisen vuotta sitten :
http://www.schneier.com/blog/archives/2 ... _your.html
Eli salasana kahtia, toinen osa on siansaksaa joka kirjoitetaan lapulle tai salasanan sisältävään tietokantaan/dokumenttiin, ja toinen esim. koirasi nimi taas on aina muistissasi.
Eli moppe12x7€£3EwZ!27 jne...
-Securapple

Kyberukkeli
iPhone 6,iPad Air,iPad Mini 3,rMBP-2014 twitter: http://twitter.com/securapple
iPhone 6,iPad Air,iPad Mini 3,rMBP-2014 twitter: http://twitter.com/securapple
-
TheKraken
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: "Näin ratkaiset salasanaongelmat"
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Kannattaa silti myös ne johonkin ylös kirjoittaa.dunkel kirjoitti:Alussa käytin jotakin muistikikkoja mutta ei niitä oikeasti tarvitse vaikka nykyään salasanat on luokkaa uB67wx23Aas. Minulla ei ole mitenkään hyvä muisti, joten varmasti toimii kaikilla muillakin. Kannattaa kokeilla.
Nimittäin ihmisen muisti on kovin oikukas. Vaikka kuinka tällä hetkellä muistaisit mielestäsi hyvin nuo salasanasi, niin se ei välttämättä vaadi kuin jonkun toisen salasanan/numerosarjan/tms joka sitten sotkee sen sinun pääkopan sisäisen "muistisäännön" (jota siis tuskin edes tiedostat).
Itsellä on todella hyvä pää tuollaisten numero-kirjainsarjojen opetteluun ja yhdessä vaiheessa muistin puolisensataa puhelinnumeroa ulkoa ja tulipa sitä teininä opeteltua piin likiarvoakin vähän turhan monen desimaalin tarkkuudella. Mutta silti olen pari kertaa onnistunut unohtamaan aivan totaalisesti esim. pankkikorttini pin-koodin, kun joku siellä päässä on vain mennyt "sekaisin" sen numeron kohdalla
En kuulemma ole ainut jolla tätä ilmiötä esiintyy, joten aina kannattaa joku "varmuuskopio" pitää. Tosin ei siinä näytönreunassa, eikä lompakossa. Hyvä jemma voi olla vaikkapa kirjahyllyssä jonkun kirjan välissä oleva lappu. Sieltä tuskin kukaan satunnainen murtomies tajuaa sitä etsiä ja vaikka tajuaisikin, niin ei siinä lapussa tartte selkokielisesti lukea mihin se salasana on
-
dunkel
- Viestit: 479
- Liittynyt: 17.3.2004 klo 15.47
Re: "Näin ratkaiset salasanaongelmat"
Viesti Kirjoittaja dunkel »
Totta puhut. On tullut useampikin black out ja jotkut salasanat olen unohtanut tyystin. Siitä huolimatta ei ole tullut mitään kamalia katastroofeja. Toistaiseksi
.
Meinaan vaan, että olen itse yllättynyt kun on sujunut niin hyvin.
Meinaan vaan, että olen itse yllättynyt kun on sujunut niin hyvin.
-
securapple
- Viestit: 631
- Liittynyt: 9.7.2008 klo 17.44
Re: "Näin ratkaiset salasanaongelmat"
Viesti Kirjoittaja securapple »
Tämä salasananruletti hajoaa käsiin, onneksi on tuo resetti jokaisessa palvelussa
Ei aina muista!
Tässähän voisi noita pankkitunnuksia/omaa listaa käyttää hyväksi niin että palveluiden käytöstä tulisi turvallista (ja hankalakäyttöistä) :
a) Säästä pankkisi käytetty avainlukulistasi tai tee oma konvertointilista tyyliin :
01-tiikeri 02-leopardi 03-pikkukisu 04-iphone 05-Vista 06-ipod jne...
Kun tarvitset salasanaa johonkin palveluun, tee seuraavasti :
1. Näppäile satunnaisesti notepadiin/text editoriin (esim. 9rew!3 )
2. Näppäile satunnaisesti toiseen notepadiin/text editoriin numeronäppiksestä numero (esim. 4)
3. Katso vanhasta pankkilapusta kohdan 4 pinkoodi (joka voisi olla vaikka 4586) tai omasta listastani(yllä kohta a:ssa "iphone")
4. Lopullinen salasana esim. pinkoodilla olisi 9rew!34586 tai kohda a-listalla 9rew!3iphone
5. Salasanatiedostoon (salasanat.txt) lisään palveluX : ktunnus:ktunnukseni,salasana: 9rew!34
6. Tallenna tiedosto sekä tulosta. Ota varmuuskopio USB-tikulle. Pistä tulostettu lappu näppiksen alle ja suojaa tiedosto käyttöoikeuksin.
7. Pidä tuo vanha pankkitunnuslukulista tai oma konvertointilistasi aina mukana.
8. Ota kaksi kopiota pankkitunnuslistastasi/omasta listastasi ja pistä ne kotiisi varmaan turvaan eri paikkoihin.
Kun kirjaudun palveluun, katson näppiksen alla olevasta lapusta salasanan alkuosa, loppuosa taas pankkilistasta tai omasta listasta.
Turvallista matkaa!

Dunkel huom :
"Tässähän voisi noita pankkitunnuksia/omaa listaa käyttää hyväksi niin että palveluiden käytöstä tulisi turvallista (ja hankalakäyttöistä) :"
Suurin osa turvateknologioista hankaloittaa loppukäyttäjän toimintaa. Kun turvateknologia on liian hankala, se kierretään menetelmällä joka on yleensä turvattomampi kuin lähtötilanne.
Salasanojen tietoturva perustuvat paradoksiin, helppoja muistaa mutta vaikeita arvata.
Loppujen lopuksi pidän peruskäyttäjän näkökulmasta turvallisempana kirjoittaa salasanat paperille joka on näppiksen alla kuin käyttää helppoja ja lyhyitä salasanoja jotka sitten muistaa.
Todellisuudessa taitaa olla niin, että suurimmalla osalla on sama salasana tai sen johdannainen kaikissa palveluissa : facebook : macbook1, mobileme : macbook2, jne...

teesaa
- Viestit: 637
- Liittynyt: 24.10.2005 klo 22.26
Re: "Näin ratkaiset salasanaongelmat"
Viesti Kirjoittaja teesaa »
Mulla on melkein joka paikassa sama salasana, loppuosa siitä muuttuu tarvittaessa tässä jo esitetyllä tavalla. Jos joku niitä haluaa selvittää, ja läpi vielä pääseekin, niin A) on kyllä aikamoinen guru B) ja tekee sen tilaustyönä C) saalis jää todennäköisesti aika laihaksi ja lopuksi D) olisihan se aikamoinen seikkailu kokea näin pienyrittäjänä.
Salasanat voi huonomuistinen hyvin hillota puhelimeen numeroiden joukkoon, vaikka hotmail tilin voi reilusti kirjata osoitekirjaa vaikka "Kuumapostina" niin salasanan voisi tallettaa muodossa +358-300-998XXXX jossa neljä äksää merkkaa sitä salasanan kakkososaa. Salasana tässä tapauksessa siis vaikka XXreijaXX, jossa reija on se vakkari 1. koiran nimi.
Siitä sitten vaan arvaamaan...

Palaa sivulle “Tietoturva ja varmuuskopiointi”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit