Harjoittelijan kokemuksia lehtitaitosta ja orientaatiosta

[smarko]

ks. myös viesti http://www.hopeinenomena.net/viewtopic. ... 2&t=125994

Tekstissä olevat lainaukset ovat kaikki Jyrki J.J. Kasvin ja Matti Vartiaisen toimittamasta kirjasta ”Organisaation muisti – tieto työn tukena” (2000).

- Introdialogi
- Harjoittelijan määritelmästä
- Omista intresseistä
- Lehdestä vastuullisten häilyvät halut
- Koko lehti uusiksi
- Monitoimikoneen huollot ja printteriajurien hulluttelut
- Värinhallinnan miettimisen siirtämiset
- Opastuksen vajeesta ja itsenäisyydestä
- Kaupungin tavasta käyttää harjoittelijoita
- Kognitiivisesta herpaantumisesta
- Univajeen korreloivuus työsuoritukseen
- Liiallinen pyrkimys tasapainoon


INTRODIALOGI

”Hei, sellaista lähdin soittelemaan, että tässä kaupungintalon virastomestareiden apuna ollessani ja kyseisen työnkuvan tultua siinä määrin tutuksi, ettei siitä enää heru mitään tyystin uutta opittavaa, olen alkanut kaipailla jotain enemmän omia intressejäni vastaavia ja osaamistani kehittäviä työtehtäviä. Teillä siellä museolla olisi kuulemma tarvetta lehden taittajalle?”
”Kyllähän meillä olisi. Osaatko Indesignia käyttää?”
”Se on eräs suosikkiohjelmistani, sillä se on käyttömukavuudeltaan erinomainen, mutta en varsinaisesti ole tehnyt sillä juuri muuta kuin harjoituksen vuoksi tusinan verran mallinnuksia eri aikakauslehdistä. Ohjelman käyttö on kuitenkin siinä määrin tuttu, ettei sen toiminnoissa ole mitään erityisen mystistä, vaan pystyn heti orientoitumaan sen käyttöön.”
”Se riittääkin meille. Ehditkö milloin aloittamaan?”
”Periaatteessa vaikka heti, mutta jos vaikka tuossa heti ensi viikon alussa, jolloin ei ole enää niin krooninen vaje työntekijöistä virastomestareiden toimipisteessä.”
”Se sopii hyvin. Minkä vuoksi muuten olet siellä kaupungitalolla virastomestareiden apuna?”
”Työkkäri tavallaan pakotti valitsemaan jonkin harjoittelupaikan pikaisella aikataululla, sillä he eivät pitäneet loppusuoralla olevia iltalukio-opintoja minään syynä olla pitkiä ajanjaksoja poissa työtä tekemästä. Virallisen ilmaisun mukaan olen aikuisille tarkoitetussa Työelämään valmennuksessa.”
”Ok, no mutta tuut sitten maanantaina. Eiköhän me jotain tekemistä keksitä.”


HARJOITTELIJAN MÄÄRITELMÄSTÄ

Toimin siis tällä hetkellä Etelä-Karjalan museossa ”työelämään valmennuksessa” (lainausmerkit omat), mutta riippuen päivästä, joskus ajanhetkestäkin, sekä siitä kenen kanssa keskustelen tai muuten yhdessä puuhaan, olen joko

a) graafisen suunnittelun harjoittelija, jolla on pyrkimys pitäytyä graafisen suunnittelun alalla (ei)
b) lehden taittaja, jolla on myös vahva osaaminen graafisen suunnittelun saralla (ei)
c) lehden taittaja, joka luulee jo nyt omaavansa taiturimaisen osaamisen oleellisten ohjelmistojen, laitteiden ja tiedostojärjestelmien osalta (ei, sillä taiturimaisuus olisi liioittelua)
d) edellisen graafisen suunnittelijan suorittamien työtehtävien tuleva osaaja, jolle on harjoituksen vuoksi sopivaa ehdotella kaikkea samoihin osa-alueisiin liittyvää (osittain kyllä)

Klassinen kahvinheittäminen ei tässä puolen tusinan henkilön tiimissä, joka on levittäytynyt omaan toimistohuoneisiinsa, ole muodostunut sellaiseksi toimenpiteeksi, joka olisi jotenkin erityisesti harjoittelijalle soviteltu tehtävä. Tässä kymmenisen huoneen ja yhden juhlavamman salin rakennuksessa työskentelevät ihmiset kohtaavat vähän väliä, ovet ovat auki ja sen jonka ensinnä alkaa kahvia tekemään mieli on helppo toistensa tavat tuntien laittaa sopivat annokset porisemaan. Itse juon vain 100% kaakaota (kalium) + soijamaitoa (proteiinit ym.) tai teetä, jonka pakkauspussissa lukee ”green tea”.


OMISTA INTRESSEISTÄ

Voin ihan hyvin sen myöntää, etten tätä harjoittelupaikkaa valitessani suunnitellut sitä kautta saavani jalansijaa ”graafisella alalla”. Mieluummin olisin jatkanut yhdistelmää iltalukio-opinnot ja ohjelmoinnisssa (mm. PHP ja Java) kehittymistä. Nyt ohjelmointipuolella itsensä harjoituttaminen on jäänyt aivan liian vähälle, eikä työn viedessä matka-aikoineen ja valmistautumisineen 7 – 8 tuntia per päivä iltalukio-opinnoillekaan jää riittävästi sijaa. Työaikani on 6 tuntia per päivä.

Kuitenkin, Indesignin käyttö on oikeasti todella mukavaa; se on aivan loistava ohjelma ja kokonaisen lehden taittaminen tuntui mielekkäältä haasteelta ottaa vastaan. Jo pelkästään elementtien asettelun mietintä, niiden välisten suhteiden vertailu keskenään, sekä suhteessa tekstisisältöön tuntuivat aistinvaraisen tuntuman kehittämistä edesauttavalta opilta, jota voisi hyödyntää monen muunkin asian yhteydessä.

En suuremmin miettinyt ennalta sitä millaista opastusta tarvitsen; ajattelin, että ”työ opettanee” sen mitä en vielä hallitse. En tosin arvannut alussa kuinka monet minusta riippumattomat seikat aiheuttivat sen, että uuden opetteluun, sekä sen harjoitteluun ja sisäistämiseen jäi aikaa olemattoman vähän.

Lainaus: ”Henkilöiden aikaisempiin kokemuksiin perustuvat tiedon ja taidot ovat kasaantuneet muistiin tietorakenteiksi. Tämä sisäisten mallien jäsentämä tietämys on käytettävissä kahdentyyppisenä tietona: esittävänä tietona työympäristössä vallitsevista tosiasioista sekä erilaisia toimintapoja koskevana toiminnallisena tietona.”

Se mitä erityisesti halusin tältä harjoittelupaikalta oli pitää yllä kykyä toimia pienehkössä tiimissä ja keskittyä yhteen asiakokonaisuuteen kerrallaan, jotta oppisin juuri siinä hyväksi. Eli lehden taittamiseen ja sen valmisteluun painotaloa varten.

Lehden aiemmat versiot ovat mahdollisesti harkitusti sen verran rennolla otteella kasaan heitettyjä, ettei vaatimustaso ole muodostunut huikean korkeaksi. Lehteä, jota julkaistaan kerran per vuosi, on taitettu koko 2000-luvun suunnilleen saman helpon tyylisesti eri painotaloissa, sekä viime vuosina nyt muuanne lähteneen taittajan toimesta, joten valmiita vertailukohteita joihin tähdätä, oli jo entuudestaan.


LEHDESTÄ VASTUULLISTEN HÄILYVÄT HALUT

Vaikka aiemmat lehdet on tehty tietyn suht koht samana pysyneen peruskaavan mukaan, minulle kerrottiin jo heti alussa, että tällä kertaa haluttiin jotain erilaista; ”uuden tekijän oloista lehteä”. Työn aloitin 23.4., mutta työpisteeni ollessa vielä tuolloin entisellä työntekijällä miehitetty, aloittelin suunnittelutyötä kotonani.

En kuvitellutkaan olevani kykeväinen tuottamaan ”parasta mitä koskaan on tehty”, mutta oli siltä motivoivaa käydä omaa lehtihyllyä läpi ja silmäillä lehtiäni läpi orientoituneena tarkastelemaan niissä käytettyä taittoa. Ostelen satunnaisesti myös sellaisia lehtiä, jotka ovat kauempana kiinnostuksen kohteideni keskipisteestä, ja oli mielenkiintoista käydä niitäkin läpi erilaisessa mielen moodissa. Basso, Newsweek, Wired, Suomen kuvalehti, Apu-lehti vuodelta 1960, jo lopetettu Business.fi, Arena, Teatterilehti, Popular Mechanics..

Harjoittelusuhdetta solmiessamme oli sovittu, että toukokuun loppu tulisi siinä mielessä rauhoitetuksi, että minulla on silloin koeviikko ja kuulemani arvion mukaan lehden ehtisi hyvin saamaan siihen mennessä painovalmiiksi. Ja kuulemma ei olisi niin haitallista, jos menisikin vähän ylikin kuunvaihteen eli kesäkuun puolelle.

Yllätyksekseni sain jo toisella viikolla kuulla, että valmista pitäisi ollakin jo 15.5. eli koko lehti pitäisi saada valmiiksi painoon lähteväksi kolmessa viikossa. Ei se nyt varsinaisesti ihan kohtuuton vaatimus olekaan, varsinkin kun näkemieni tarjousten perusteella painotalot roiskaisevat lehden taiton kasaan muutamalla sadalla eurolla, mikä ei voine korreloida kovin moneen työtuntiin. Minun työaikani on siis 6 tuntia per päivä eli kolmessa viikossa (4+5+5) * 6 = 84 tuntia. Lehden sivumäärä on 48 eli vain tuntimääriä tarkastellen minä olisin ilmeisesti suorastaan hidas.

Artikkeleita lehteen toimittaneista osa hämmästyi kun kerroin heille milloin lehti pitäisi olla valmis, ikäänkuin he olisivat saaneet aivan eri tietoa; aikaa olisi heidän mielestään pitänyt olla pidempään. Kun 15. päivä lipui ohi, meni moni artikkeleiden teksteistä vielä uusiksi, eikä osa niistä edes ollut muutenkaan valmiina tuohon päivään mennessä, joten tiedä sitten mikä oli eräänlaisen hoputtamisen motiivina. On mahdollista, että vastuulliset tahot ajattelivat asian karkeasti niin, että ”toiseksi viimeisellä viikolla painetaan” ja ”loppukuusta on valmiit lehdet jaettavaksi”. Samankaltaista alustavaa päätöksentekoa karkeilla valinnoilla ilmenee yleisemminkin varmaan vähän joka puolen valtakuntaa. Täsmännyksiä ja erilaisten vaikuttavien seikkojen yhteensovittamista tehdään sitten myöhemmin – jos ehditään.

Artikkeleiden ulkoasun muotoutuessa vastuullisten mieli muuttui siihen suuntaan, että sellaiset hienoudet kuten tekstin kierrätys kuvien ympäri siten, että kuva kaventaisi osaa tekstipalstasta, tulivat kielletyiksi. Eli kuvaa ei saanut keskittää kahden palstan väliin siten, että kuvan leveys olisi vähemmän kuin kahden palstan viemä tila, vaan joko kuvan tuli olla yhden tai kahden palstan levyinen tai sitten irti tekstistä kokonaan. Kohderyhmästä kun löytyi kuulemma ihmisiä, joille välillä kaventuvan tekstipalstan lukeminen olisi vaikeaa.

48 sivun taittaminen sinänsä on varsin suoraviivaista, jos ei katso kovin tarkkaan mihin mikäkin artikkeli sijoittuu; senkun vaan roiskii raakatekstit paikoilleen, määrittelee osan tekstistä leipikseksi, osan ingressiksi, otsikko tuonne, alaotsikko siihen alle, kuvat sinne johonkin sekaan ja sitten seuraavan tekstin kimppuun.

Lehden muotoutuessa oli havaittavissa, että lehden sivutoiminen päätoimittaja alkoi itsekin viehättyä ajatuksesta kehittää lehteä eteenpäin siten, että siihen tulisi tietty rytmi ja tasapainoisuus. Väittäisin kuitenkin, että koska hän ei tunne taittotyötä niin tarkkaan kuin minä sen tunnen, kuten minä en tunne hänen varsinaista työtään (arkeologia) sillä tarkkuudella kuin hän sen tuntee, hän ei suhtauttanut oikein 48 sivun taittamisen vaativuutta. Kognitiivinen kuormitus on pienempi silloin kun taitetaan olemassa olevan mallin mukaan kuin silloin, kun suunnitellaan uutta samalla kun toteutetaan sitä, siitäkin huolimatta, että ”uusi” voi lopullisesti asussaan muistuttaa vanhaa. Tosin, virhearviota syntyi ehkä vain pari kolme kuuden tunnin päivää max.

Käytännössä aloitin siten, että sijoittelin ensin teksti ja kuvat, joista moni meni myöhemmin vaihtoon, suuriinpiirtein paikoilleen, jotta hahmotin kuinka sivua ne vievät ja jatkoin siitä sitten artikkelikohtaista säätöä, myöhemmin alkaen miettiä enemmän lehteä kokonaisuutena.


KOKO LEHTI UUSIKSI

Se mikä laittoi koko lehden ulkoasun lähes kaikilta sivuiltaan uusiksi oli se, että kolmannella viikolla eli viime viikolla sain tiedokseni, että siinä yhteydessä kun kaupunki oli kilpailuttanut könttänä erilaisia painotöitä, oli museon lehden tarjous määritelty siten, että sisäsivut olisivat mustavalkoisia, vaikka edellisvuosinakin oli käytetty värejä. Lomilla olleisiin johtajiin oli ilmeisen helppo viitata, joten kysyessäni kuka moisesta hölmöilystä oli vastuussa, löydettiin helposti syypää poissa paikalta olevista lomailijoista.

Aika erikoista silti, että lehden päätoimittaja, vaikkakin sivutoiminen, ei tiedä millaista lehteä on teettämässä, mutta jos kyse on liikojen muistettavien asioiden unohtamisesta, niin sitten voinen itsekin käyttää sitä selitystä jossain yhteydessä?

Koska kustannukset nousisivat rajusti väripainatuksessa, tehtiin pikainen päätös siitä, että painetaankin omalla monitoimilaitteistolla, koska sillä oli kuulemma viimekin vuonna lehti painettu. Harmi vaan, että sillä ei pysty printtaamaan laidasta laitaan, joten kaikki lehden artikkelien kuvien ja muiden laidassa kiinni olevien elementtien sijoittelut ja samalla artikkelien ilme piti muuttaa toisenlaiseksi eli käytännössä tehdä siitä pikaisesti mahdollisimman simppeli.

Lisähaastetta teki sekin että Indesignissa ei saa kaikkia master-sivupohjan apuviivoja näkymään varsinaisilla sivuilla. Bleedimäärityksistä ei ollut riittävästi hyötyä, koska joka laidalla oli erilevyinen suikale valkeaa aluetta, eikä bleediä voi määritellä joka sivulle erikseen. Tässä tapauksessa olisin halunnut asettaa joka sivulle sellaiset apuviivat, joista päätellä millilleen mihin paperin reuna asettuu. Tosin, tämä ei ollut niin erityisen haitallista, sillä tekstipalstojen apuviivat millilleen masterille sijoittamalla saatoin ilman mielessä kuvittelua ja testiotoksia olla varma, että teksti keskittyy oikein.

Se minua on hiukan mietityttänyt, että onkohan jossain vaiheessa joku päättänyt, että lehden olisi tärkeää pitäytyä tietyssä tyylissä, mutta sitä ei haluta sanoa ääneen, joten seuraavana vaihtoehtona on taittajan työn ”vaivihkainen” kampittaminen siihen asti kunnes aikataulu pakottaa pitäytymään jossain tietyssä viimeisimmässä tyylissä. Todennäköisesti ei sinne päinkään, mutta tarkoitan siis viitata yleisimminkin käytettyyn tapaan mm. eri tuotteiden yhteydessä profiloida tuote tai tuoteperheen jäsen jollekin tietyllä kohderyhmällä, jotta muut tuotteet voidaan profiloida toisille kohderyhmille.

Vastuullisten minulle esittämät testaavilta vaikuttaneet kysymykset kuten ”eikös sivunumerot yleensä ala heti kansilehden jälkeen, kirjoissa ainakin näin on” antoivat viitteitä, että joku ei joko ollut saanut minun osaamisestani mitään tuntumaa tai sitten kysyjä itse ei kaikista sadoista, kenties tuhansista käsiensä kautta kulkeneista kirjoista ja lehdistä ole huomioinut sellaista asiaa kuin sivunumeroiden alkaminen. Taisin juuri suorittaa abduktion eli tehdä päätelmän yhdestä seikasta, toisin kuin induktiivisessa päättelyssä yleensä.

Vastuulliset sinänsä ovat varsin ahkeraan käyneet läpi tekstiä ja löytäneet sieltä runsaasti (omia) ja muiden toimittajien kirjoitusvirheitä, sekä muutettavaa. En ole aivan varma, mikä on ollut käytäntö aiempien lehden julkaisujen kohdalla, mutta ilmeisesti moni keskittyisi mieluummin omaan varsinaiseen työhönsä kuin käyttäisi omia työtuntejaan lehden sisällön ja ulkoasun tarkasteluun. Liittynee kai kaupungin yksiköissä yleisemminkin esiintyvään redundanssin vajeeseen eli ”tyhjää aikaa” ei ole ainakaan liikaa.



MONITOIMIKONEEN HUOLLOT JA PRINTTERIAJURIEN HULLUTTELUT

Huoltomiestä jouduin kutsumaan siinä vaiheessa paikalle, kun laite sijoitteli RPCS-ajurilla satunnaisiin kohtiin tekstiä koko tekstipalstan levyisiä tekstin paksunnoksia. Huoltotyössä ja testauksessa meni parisen tuntia, sekä siinä samalla kävi joku poikkeuttamassa orientaatiotani tiedustelemalla mikä hänen kannettavassa tietokoneessaan oli vikana. Yes-miehenä tutustuin siihenkin ongelmaan sen verran, että sain siitä tuntuman, jonka jälkeen delegoin sen toiselle henkilölle.

Huoltomies informoi minua siitä, että RPCS-ajurilla en voisi printata kuin siten, että joko laadussa korostuu selkeästi joko teksti tai sitten kuvat, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että joko teksti on aivan liian tummaa tai sitten kuvat ovat ihan suttua. Lisäviivettä painattamiseen aiheuttaa se, että PCL-ajuri, jota nyt sitten käytän on alkanut toimimaan laitteen päivityksen jälkeen sillä tapaa omituisesti, että Frutiger-kirjasinta käyttävät tekstin osat ovat riippuen käytetyn kirjasimen koosta ja siitä, miltä sivulta printtaus aloitetaan, aivan mössönä. Käytännössä tilanne on tällä hetkellä se, kunnes huoltomies taas maanantaina tulee, että eräänkin artikkelin otsikosta kirjasinkoolla 60pt oleva teksti tulostaa oikein, mutta 30pt tulostuu kyllä kirjaimien näköisinä merkkeinä, mutta ollen ihan sekaisin.

Epäproduktiivista aikaa siihenkin menee, että tutkin ongelmia ensin itse ja vasta sitten otan yhteyttä johonkuhun. Esim. tuossa kirjasinongelmassa kokeilin, josko jokin asetus on muuttunut (esim. kirjasimet bitmappeina vai truetypenä) ja printteri ei ehkäpä saakaan kirjasimia käyttöönsä kaipaamassa muodossaan. Eipä siitä ongelmasta niin helpolla selvitty.


VÄRINHALLINNAN MIETTIMISEN SIIRTÄMISET

En ole aiemmin painiskellut yhtä intensiivisesti taittoon liittyvien seikkojen kanssa, joten tämä on monelta osin uuden oppimista minulle. Kun uuden oppimista, sekä samanaikaista lukuisten epävarmuustekijöiden tietoista muistamista ja huomioonottamista varsinaisen taittotyön lisäksi, opiskelujeni (iltalukio) vaatiman ajan ajatteleminen, sekä lennossa opitut mutta vielä selkeiksi sisäisiksi malleiksi muuttumattomat asiat, alkaa kognititiivisen herpaantumisen todennäköisyys kasvaa. Käytännössä tämä ilmenee siten, että opettelun alla olevista asioista unohtuu herkimmin tietynlaiset asiat, joihin värinhallinta ilmeisesti siis kuuluu.

Minulla ei ole ollut sopivaa ajanpätkää käytettävissä värinhallinnan ja laiteprofiilien hyvään ymmärtämiseen. Osittain tämä on johtunut siitä, että olen monasti ajatellut tekeväni ”ensin nämä asettelut” ja sitten otan ihan asiakseni sen värinhallinnan miettimisen, mutta ensimmäkseen kyse on siitä, että työ, koulu ja muut tekemiseni vievät yhteensä niin paljon aikaa, etten ole halunnut lohkaista tälle käytännössä ilmaistyönä tekemälläni enempää aikaa.

Siis, helppohan värinhallinta on ymmärtää pelkistetysti eli että eri laitteilla on omat taipumuksensa näyttää jokin väri, mutta koko sen ketjun ymmärtäminen mitkä tekijät vaikuttavat skannatun tai tiedostona saadun kuvan lopulliseen sävyihin printattuna, printterin tulostaessa eri ajureilla ihan eri tavalla ja monitorin ollessa kalibroimaton, on paljon vaikeampaa.

Lainaus: ”Järjestelmän käyttö voi vaatia esimerkiksi paljon sovellusalueeseen liittyviä tietoja, minkä vuoksi käyttö vaatii koulutusta ja hieman pidempää perehtymistä, voidaan muistettavuudessa silti päästä hyvälle tasolle.”

Käytössä oleva tietokoneeni on ihan riittävän tehokas. Indesign kaatuilee toisinaan, mutta näyttö on värisävyjensä osalta ongelmatapaus, sekä tilan valaistus yleensäkin ei ole optimaalinen taittotyöhön.


OPASTUKSEN VAJEESTA JA ITSENÄISYYDESTÄ

Siinä mielessä tämä on ollut huono työpaikka, ettei kukaan ole tutoroinut minua, vaan minun on itse pitänyt havaita missä kohdin ymmärryksessäni tai osaamisessani on puutteita ja tarvittaessa kompensoida niitä käyttämällä vapaa-aikaa esim. Indesignin tai Photoshopin ohjeiden ja tutoriaalien läpikäymiseen. Tämän tosin tein ihan mielelläni. Esim. ”miten saan automatisoitua sisällysluetteloon poimitut tiedot siten, että sitä ei tarvitse editoida ns. käsin”.

Lainaus: ”Työmenetelmien dokumentointiin ei ole läheskään aina nimetty erillisiä henkilöstöresursseja. Usein muut tehtävät menevät dokumenttien ylläpidon edelle. Ei siis mikään ihme, että työmenetelmissä tapahtuneet muutokset ehtivät tietotukijärjestelmään vasta useiden päivien, jopa viikkojen viipeellä.”

Olen ensisijaisesti ohjelmoija ja pääsääntöisesti omissa töissäni ja vapaa-ajan projekteissa grafiikat, joita käytän, on joku muu tuottanut ja tai sitten ne ovat jotain suht simppeliä. Näytin ennen harjoittelujakson solmimista koulutukseni ja aiemmat työpaikkani sisältävältä aikajanalta, missä kohdin vaihdoin mihinkin kouluun ja mitä töitä olen aiemmin tehnyt. Näyttämäni taittoharjoitukset olivat yhtä lukuunottamatta vain variaatioita jo julkaistuista artikkeleista. Vilautin myös tekemiäni websivuja, joissa muutamissa oli jotain vinkeää visuaalisuuttakin, mutta painotin olevani ensisijaisesti kiinnostunut ohjelmoinnista.

Siltikin, ehkä, ”media-alaa opiskelleena” minulla kai oletettiin ehkä jotenkin itsearvoisesti olevan uusia näkemyksiä käytettäväksi, vaikka todellisuudessa mediatekniikan koulutus sivuaa niin monta alaa, ettei koulutusohjelma voinut toimia erityisesti taittamistyötä ja luovuutta tukevana. Opiskelin siis mediatekniikkaa kaksi vuotta, sitten siirtymys ohjelmistotuotannon puolella. Käymäni iltalukion yksi tarkoitus oli rakentaa parempi pohja mm. matemaattisella osaamiselle, jolle korkeamman tason matematiikka olisi helpompi perustaa kuin ryntäämällä suinpäin integraalien yms. kimppuun.

Lainaus: ”Käsitys vähimmästä tarvittavasta opastuksesta sotii voimakkaasti sitä käsitystä vastaan, jonka mukaan työntekijän laaja-alainen osaaminen ja teoreettinen tietämys on avain korkeaan laatuun.”

Olen kyllä saanut vastaukset kaikkiin kysymyksiin mitä täällä olen esittänyt ja työilmapiiri on ollut mieluisa. Kukaan ei kuitenkaan ole ottanut varsinaiseksi tehtäväkseen perehdyttää minua esim. verkkoaseman hakemistorakenteeseen tai siihen keneltä voi mitäkin konsultoida.

Lainaus: ”Kun oman muistin sisältämä informaatio ei riitä, voidaan turvautua muihin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa työntekijän sosiaalisessa ympäristössä. Muilta ihmisiltä, esimerkiksi työryhmän muilta jäseniltä saatavaa tukea kutsutaan sosiaaliseksi tueksi.”

Tälläisten seikkojen mietinnät ovat tulleet eteen sitä mukaa kun ne ovat olleet tullakseen. Toisaalta, itsenäisyys ja vastuu omista tekemisistään tässä työssä on sinänsä ihan hyväkin, sillä se saa kokemaan olevansa tasa-arvoinen tiimin jäsen, vaikka muut täällä ovatkin omaan alaansa jo kymmeniä vuosia enemmän perehtyneitä.

Lainaus: ”Ryhmätyötä tarvitaan, ei pelkästään psykologisista syistä ja sosiaalisista syistä, vaan tuotannon hallinnan syistä. Puoliautonomisten ryhmien rinnalle on syntynyt tiimin käsite, jolla tarkoitetaan moniammatillisiä ryhmiä, joissa ryhmän jäsenten tiedot, taidot ja osaaminen täydentävät toisiaan. Työntekijä voi kuulua samanaikaisesti useampaan ryhmään.”

Muutamia extrahommia olen ottanut tehtäväkseni, jos ne ehdotuksina ovat tuntuneet riittävän vähän aikaa ja vaivaa vieviltä, sekä niiden suorittamisesta saa kokemuksia, joista koen hyötyväni. Eräs tälläinen oli parin julisteen teko (lähinnä tekstin ja kuvan asettelua plus jotain pikku efektiä), mutta siinäkin minua hieman ennalta hirvitti miten värit toistuvat lopullisessa Meverigin painamassa tuotteessa, koska kuten värinhallinnasta kertoessani mainitsin, en ollut löytänyt aikaa perehtyä tiettyihin seikkoihin tarpeeksi. Hyvä siitä kuitenkin tuli.

Niinä päivinä kun minulle kerrottiin, että lehti pitäisikin saada pari viikkoa aiemmin kerrottua valmiiksi, katsoin olevan varmempaa vetää rajoja työnkuvaani kieltäytymällä melko suorasanaisesti harjoittelijoihin klassisesti liitetystä kahvin käsittelystä eli tässä tapauksessa kahvitusvälineiden kantelu kokoustilan varanneille ja sinne tuleville ulkopuolisille.

”En ole tullut tänne kantelemaan kahvia.”


KAUPUNGIN TAVASTA KÄYTTÄÄ HARJOITTELIJOITA

Kaupungimme yksiköt kuten Työ- ja elinkeinotoimisto, Etelä-Karjalan museo ja kaupungitalo eivät ole täysin autonomisesta toimivia yksiköitä, vaan erilaisilla niihin kohdistuvilla päätöksillä ohjataan niiden toimintaa, sekä niissä toimivat työntekijät sopivat keskenään toimintatavoista. Se minkä näen ongelmalliseksi kaupungin tavassa käyttää harjoittelijoita on se, että harjoittelija nähdään melko pitkälti pelkkänä resurssina, jota tarkastellaan sillä asenteella, että miten se hyödyttää kaupunkia, tiettyä toimipistettä tai tiettyjä henkilöitä. Painostuskeinona toimii kätevästi työmarkkinatuen menetys.

Lainaus: ”Ihmiset siirtyvät tehtävästä, yksiköstä tai jopa yrityksestä toiseen sitä mukaa kun eri tehtäviin tarvitaan tekijöitä. Perinteinen ”tuo ei kuulu minun toimenkuvaani” -ajattelu käy yhä harvinaisemmaksi.”

Voidaan myös kuvitella tapauksia, joissa harjoittelijaa tai apulaista käytetään luomaan kontrastia jossain virassa pitkään olleeseen, jolloin viranhaltijan osaamisen ja tietämyksen syvyys ja laajuus tulee selkeämmin esille, erityisesti silloin jos viranhaltija on poissa ja asiakkaat ”joutuvat” asioimaan aloittelijan kanssa. Tälläisenä säästötalkoiden ja taantuman aikana moni pidempään virkaa tai tointa hoitanut haluaa korostaa omaa tarpeellisuuttaan eri keinoin. Mutta ei siitä enempää tässä yhteydessä.

Lainaus: ”Sosiotekniset järjestelmät ovat sopeutuvia ja joustavia, jos niillä on tietty määrä ylimääräistä kapasiteettia eli redundanssia (”ylijäämää”). Järjestelmän itseohjautuvuus toimintaympäristän suhteen syntyy tästä redundanssista. Tieto- ja kommunikaatioteknologian kehittymisen myötä sosiaalisen ja teknisen järjestelmän jaosta on tullut yhä keinotekoisempi, sillä ihmiset ovat aiempaa kiinteämmin vuorovaikutuksessa keskenään muodostaen uudenlaisen, aidosti sosioteknisen työjärjestelmän.. Tälläisen järjestelmän redundantit osat eivät ole enää pelkästään ihmisiä vaan kokonaisuuksia, jotka muodostuvat ihmisistä ja heidän teknologisista artifekteistaan.”

Harjoittelijoiden käytöstä puuttuu holistinen näkemys, joka ottaisi huomioon harjoittelijan elämäntilanteen kokonaisvaltaisesti, mutta toisaalta voidaan myös kysyä kuuluisiko harjoittelijan elämäntilanne kaikkine yksityiskohtineen työhönosoittajalle ja toisaalta ehtisikö sitä yksityiskohtaisen tiedon määrää työhönosoittaja edes käsittelemään? Toisaalta, positiivista on ollut se, että asioista voidaan neuvotella ja olosuhteita muuttaa, mikä voi esiintyä esim. työajan liukuvuutena. Tosin, työajan liukuvuuden käyttö tai koulukirjojen lukeminen oli siinä yhteydessä aika lailla hankalaa, kun varsinaisista viranhaltijoista, joille oli apuna, oli kahdesta kolmeen useamman viikon poissa sairaslomien tai tavallisten lomien vuoksi.

Kaupungintalolla ollessani sain vahvan vaikutelman siitä, että juuri kyseiseen virastomestarin työhön opettamiseen oli olemassa valmis tai lähes valmis kaava, jota noudatettiin aina siihen saakka kunnes aloin ilmoitella halukkuudestani siirtyä muuanne. Vaikkei sitä kukaan myöntänytkään, väitän, että työhön opettamiseen liittyi olennaisesti käyttämäni monitorin etätarkkailu, minkä on tarkoitus mahdollistaa JIT (Just-In-Time) tapahtumat työtehtävien harjoittelun synkronoinnoiksi. On nopeampaa kehittää tilavarausten vastaanottajan osaamista, kun voidaan ajoittaa halutuntyyppisiä ja -sisältöisiä yhteydenottoja siten, että suorite tulee puhelimitse tehtäväksi sinä hetkenä kun on juuri tekemässä tietokoneella jotain tiettyä. Sen sijaan, että antaa työntekijän kehittyä enemmän sattumanvaraisesti. Työtehtävänä oli siis mm. varausten vastaanottoa eri yhteydenpitovälinein.

Kaupungin helpdesk pystyy pelkästään käytetyn koneen numeron kertomalla ottamaan päätteen duaaliseen etähallintaansa. Pari kertaa olen koneeni numeron puhelimitse lausunut eikä siinä ilmeisesti ollut kuin pelkän käden siirtämisen ja nelinumeroisen numeron naputtelun kestävä viive, kun jo alkoi hiiren pointteri liikkua ”itsestään” ja alaruudussa alkoi näkyä tiedote käytössä olevasta etäyhteydestä. Erillistä käyttäjän uloskirjautumista ei tarvittu. Mainittakoon ohimennen.


KOGNITIIVISESTA HERPAANTUMISESTA

Jyrki J.J. Kasvin ja Matti Vartiaisen toimittama kirja ”Organisaation muisti – tieto työn tukena”, josta tässä tekstissä olevat lainaukset on otettu, löytyy runsaasti huomioitavaa, jotka liittyvät erityisen hyvin juuri tämän nykyisen työtehtäväni hoitamiseen. Alkusivuilta löytyy mainio taulukko työnopastusmenetelmästä, jossa askelmina ovat

Valmistautuminen (tavoite)
Opetus (säännöt)
Mentaalinen harjoittelu (sisäinen malli)
Taidon kokeilu (tiedot)
Tarkastus (taidot)
Siirtyminen tavanomaiseen työntekoon

Tässä taittotyössäni olen käytännössä siirtynyt suoraan kohtaan ”tavanomainen työnteko”. Jos jotain uutta opeteltavaa on tullut, siihen ei ollut aikaa samalla tavalla kuin koulussa opetellaan ihan kaikessa rauhassa jokin tietty asia ja keskitytään vain sen oppimiseen, jonka jälkeen harjoitellaan erityisesti juuri sitä samaa. Tässä työssä oppiminen on tapahtunut ns. lennossa, oppimisen muistiinjäämisen kanssa ollessa toisinaan vähän niin ja näin.

Tässä yhteydessä tulee mieleeni lehden erään toimittajan ohimennen heittämä leiskautus: ”Joko osaa tai sitten ei osaa.” Filosofisesti ottaen tämä on mielenkiintoinen väite, sillä jos testattaisiin osaako joku käyttää tiettyä printteriä, vaikkei koskaan aiemmin olisi sitä käyttänyt, saatettaisiin huomata, että kyllähän se vaan osasikin. Mitä osaaminen siinä tapauksessa olisi? Sekoitus vanhan opin soveltamista vai puolimekaanista toistoa?

Lainaus: ”Konstruktiivisen oppimiskäsityksen mukaan työntekijä toimintansa kautta oppien rakentaa itselleen toimintamallin ja -keinot, joita käyttää työnsä tekemiseen. Oppiminen on aktiivista tuottamista.”

Monitoimilaitteen säädöt tuntuivat pitkän aikaa ihan oudoilta, ja vaikka yritin ”keskittyä muistamaan” reitit joita pitkin mikäkin asetus löytyisi, unohdin ne silti liian helposti, varsinkin jos olin jo valmiiksi eksyksissä erilaisten printtaamiseen liittyvien epäloogisuuksien ja ristiriitaisuuksien kanssa. Nyt kun siihen ensi kertaa tutustumisesta on jo useampi viikko, säätöjen ja laitteen itsensä käyttö on jo helpompaa, poislukien ne toiminnot joita en ole käyttänyt.

En kuitenkaan pidä itseni ”liian vanhana oppimaan”, vaan kyse on ollut lähinnä siitä, että edes päättelemisen kautta en ole saavuttanut ymmärrystä siitä miksi jokin menee pieleen. Tästä hyvänä esimerkkinä tulosteessa esiintyvä merkkisotku, jos kirjasimena on Frutiger ja kirjasinkoko jotain tiettyä. Sellaista on hankala ratkaista vain tuijottamalla laitetta ja yrittämällä päätellä sen sisäistä toimintaa tai ajurin pähkäilemällä rajallisia säätöjä monitorin ruudulta.

Lainaus: ”Teknisesti kehittynyttä tuotantoympäristöä ei voi ymmärtää tekemällä tavanomaisia johtopäätöksiä ja käyttämällä arkikielen käsitteitä. Henkilön, joka työskentelee tälläisessä ympäristössä ilman teknisteoreettisia tietoja, on käytettävä apunaan olemassaolevaa konkreettista ympäristöä. Tälläistä ajattelua on kutsutta yhdistelmäajatteluksi.”

Värinhallinta on ollut jotain sellaista, jonka hallitsemisen vaje on stressannut minua jossain määrin koko taittotyön ajan. Kun siihen lisää muut epävarmuustekijät, työpaikan aikataulupaineet, opiskelujeni vaatima aika, sekä lennossa opitut mutta vielä selkeiksi sisäisiksi malleiksi muuttumattomat asiat, alkaa kognititiivisen herpaantumisen todennäköisyys kasvaa.

Lainaus: ”Voidaan ajatella, ettö hiljainen tieto syntyy työnteon myötä toimintakeskeisen ajattelun ja sisäisen puheen avulla olosuhteissa, joissa toimintaa ei tarvitse selittää muille, eikä siksi myöskään tarvitse kehittää toimintaan liittyviä käsitteitä. Kun kokenut koneenkäyttäjä koneen käyntiäänestä ja tärinästä ja käyttöhistoriasta päättelee, mitä huoltotoimenpiteitä seuraavan tuotevaihdon yhteydessä kannattaa tehdä, on kyse hiljaisesta tiedostaa. Käsitteiden puutteen tai subjektiivisuuden vuoksi hiljaista tietoa on vaikea ilmaista ja välittää muille.”


UNIVAJEEN KORRELOIVUUS TYÖSUORITUKSEEN

Melkein sain nukuttua kokonaisen kuukauden yöt normaalihkon rytmin mukaan, mutta se että viime yönä nukuin vain pätkittäin, antaa viitteitä siitä, että nyt on hellitettävä tahtia. Olen pari kertaa mennyt näihin töihin vain muutamia tunteja yöllä nukkuneena, mikä ilmeni häiriöinä omassa toiminnassa. Sinänsä pikku väsymys ei haittaa, jos työ sisältää lähinnä asioita, jotka olen jo hyvin sisäistänyt. Elementtien siirtely apuviivojen kohdalle ei ole kovinkaan kuormittavaa, mutta saatoin liian väsyneenä laittaa teepussin mukiin ennen kuin olin lämmittänyt mukissa olevan veden – minkä tosin huomasin heti perään.

Lainaus: ”Ilman uusia, työn tietokuormaa helpottavia tietotyövälineitä informaatiotulva johtaa työn henkisen kuormittavuuden kasvuun, uupumukseen ja muihin stressioireisiin.”

Kuriositeettina mainittakoon, että olisi kuitenkin virhe kuvitella, että nukutun unen määrä korreloisi edes välttävän täsmällisesti heräämistä seuraavien kahdeksan tunnin aikana tehtyjen virheiden määrään, sillä ratkaisempaa voisi olla vaikkapa se, missä unen syvyyden vaiheessa herääminen tapahtuu. Pääsääntöisesti nukkuisin kyllä mieluiten ihan normaalit 8 tunnin yöunet, sillä vähän nukkuneena huomaan itsessäni sanojen hapuilun lisääntymistä, höpsähtäneisyytä, toimeenryhtymiskynnyksen heikkenemistä ja kehon olemista jonkinlaisessa kuormitustilassa, jossa se ei kykene suoritumaan kaikista rutiinitoimenpiteistä kuten hapen kuljetuksesta, mikä ilmenee esim. nopeampana hengästymisenä.

Mietinkin nyt, että onkohan se nyt jonkinhetkisen toimeenryhtymiskynnykseni syytä, että omalla ”painokoneella” eli monitoimilaitteella tulostamiseen tarvittavia paperi-riisejä ei vielä ole tilattu, joten paperi tulee loppumaan kesken. Minua pyydettiin harjoittelun toisella viikolla tekemään laskenta siitä kumpi tulee halvemmaksi: painotalon käyttö vai tulostaminen omalla laitteella. Tuolloin päädyttiin painotaloon eli paperia ei tarvittaisi lisää, mutta myöhemmin tuli esille alkuperäisen ennen harjoitteluni alkua saadun tarjouksen perustuminen mustavalkoisiin sisäsivuihin. Tämän havainnon yhteydessä kukaan ei tullut maininneeksi ääneen, että paperia tarvitaan siis sittenkin lisää.

Lainaus: ”Mitä monimutkaisempi ja vaativampi tehtävä on, sitä enemmän se edellyttää analysointia, pohdintaa ja päätöksentekoa. Työn koettu vaativuus siis määrää käytetyn säätelytason. Yksinkertaistenkin tehtävien vaihtuessa usein, kuten esimerkiksi tuotantolinjalla tuotevariaatioiden määrän kasvaessa tapahtuu, kokonaistehtävän vaativuus nousee.”

Olin aiemmin antanut laskennat eteenpäin päätoimittajalle, joka oli pyytänyt minua ja toimistosihteeriä tekemään tuon laskennan, joten hän kai oletti, että me hoidamme papereiden tilauksen ja minä kai oletin, että hän on uudesta tilanteesta tietoisena muistuttanut paperitilauksesta toimistosihteeriä. No eipä kai nuo paperit montaa päivää postitse liiku eli heti maanantaina tilaukseen.



LIIALLINEN PYRKIMYS TASAPAINOON

Eräs, jossain määrin ongelmaksikin muodostava taipumuksena on tarkastella ja kokeilla loputtomiin elementtien asemointia suhteessa muihin elementteihin, herääviin konnotaatioihin ja mielleyhtymiin. Se ei sinänsä ole ollenkaan huono tapa, jos kyse on taiteen tekemisestä tai on muuten vain runsaasti aikaa käytettävissä. Yön yli nukuttuaan on löydettävissä asemoinnista lisää säätämistä, jota ei edellispäivänä huomannut ja sitä kiertoa tarpeeksi kauan jatkaen olisi ehkä saavutettavissa tilanne, jossa mikään ei tuntuisi häiritsevän, vaan kaikki tuntuisivat sopivan hyvin yhteen.

Tapaan ottaa liikaa stressiä siitä, jos jokin osakokonaisuus ei sovi ”sopivasti” yhteen kaiken muun kanssa, vaikka todellisuudessa lehden lukija voi selata itseäni häiritsevän aukeaman ohi niin nopeasti, ettei edes huomaa mitään häiritsevää. Saattaapa jopa lukea tekstin huolella, eikä siltikään huomaa samaa mihin itse käytin aikaa tunnin.

Kun tähän lisätään muut epävarmuustekijät, työpaikan aikataulupaineet, opiskelujeni vaatiman aika, jota en voi edes täsmällisesti määrittää, sekä lennossa opitut mutta vielä selkeiksi sisäisiksi malleiksi muuttumattomat asiat, alkaa kognititiivisen herpaantumisen todennäköisyys kasvaa ja orientoituneisuuden aste laskee.

Lainaus: ”Luovuuden tukahduttava informaatio voi kuitenkin oikealla tavalla ryhmiteltynä myös tukea luovaa ongelmanratkaisua, tarjota oivaltamisen tarvitsemaa informaatiota työtehtävästä ja sen kohteesta.”

Lainaus: ”Toiminnan syklisen vaiherakenteen mukaisesti ihminen ensin orientoituu tehtäväänsä (analysoi, sunnnittelee ja valmistautuu), sitten toteuttaa sen ja lopuksi kerää palautetta. Erityisesti orientoitumista varten työntekijä kerää tietoja muististaan, muilta ihmisiltä ja ympäristöstään. Näin orientoituminen on kriittinen vaihe itse suorituksen laadun kannalta.”

[harri]

Mä ainakin yritin lukea kaiken, mutta puolenvälin jälkeen herpaantui otteeni :-)

-Harri

[Fixx]

Mitä tähän pitäisi sanoa? Kukaan ei ole Sampo syntyessään?
Kaikki paska mitä paperille tuotetaan ei ole taittajan syytä.

[Forsteiner]

Epäilen kyllä vahvasti, että toimiston monitoimikoneella saa "painettua" halvemmalla kuin painossa, siis jos kyseessä on vähänkään isompi erä.

[PKivireki]

Liekö olemassakaan organisaatiota, jossa vastuunpakoilu tai vastuun pallottelu ei olisi ongelma.

Minun viimeinen harjoitteluni aikanaan oli kerrassaan surkuhupaisa. Työläs ja opettava, mutta älytön. Sen jälkeen olen suhtautunut erittäin vihamielisesti koko suomalaiseen tapaan tehdä tiedettä projekteina ja apurahoilla.

Sain apurahan erään noin 190 000 negatiivin kokoelman ja kokoelmasta tehtyjen julkistuksien ja näyttelyiden inventointiin. Tietyn euromäärän kokoisen apurahan myönsi organisaation johtaja ja työn strategiat määritteli organisaation asiantuntija. Organisaation tutkimus ja kokoelmat olivat hänen vastuullaan.
Hänen kanssaan työnkuvasta keskusteluamme huomasimme, että myönnetty apuraha ei tule alkuunkaan riittämään koko hankkeen läpiviemiseen, ellen tee työtä ilmaiseksi. Mainitsin tästä organisaation johtajalle useasti ja hän totesi tyylipuhtaasti, että "jutellaan asiantuntijan kanssa" ja "katsotaan sitä sitten myöhemmin".

Priorisoin aineistoa ja tein työtä siihen saakka kun mielestäni apuraha riitti alkuperäisen sopimuksen mukaan. Palautin aineiston keskeneräisenä, avaimet ja läppärin ja häivyin. Hanke on varmaan vieläkin kesken. Syksyllä tulee kuluneeksi 10 vuotta sen aloittamisesta. Vasta muutama vuosi sitten huomasin, että minun olisi lisäksi tullut maksaa itse apurahasta eläke- ja sosiaalikulut, mistä ei tietenkään ollut puhetta projektia aloitettaessa.

Mitäs opimme: kyynisyys ja epäluulo kannattavat.

[smarko]

Lehti on nyt valmis ja julkaistaneen joskus alkavalla viikolla. Osa lehdistä on painettu ja lisää painetaan sopivassa välissä ja tarpeen mukaan. PDF-versio tulee nettiin ensi viikolla, mistä mainitsen erikseen vielä kertaalleen, sitten en nostele tätä topikkia esille sen kummemmin.

Loppumetreille kertyi kaikenlaista pientä seikkaa, joihin osaisin varautua seuraavalla vastaavalla kerralla, jos sellaista tulee, paremmin. Muutama poiminto:

- Tilatuista sisäsivujen papereista kaikki eivät olleetkaan A3-kokoisia, vaan pidempi sivu oli 2 milliä pidempi. Jotakuta moinen "pikkuseikkojen takertuminen" voisi huvittaa, mutta kyllä se tiettyä jännitystä nostatti kun odotti miten monitoimikone suhtautuu paperiin, joka ei aivan mahdu lokeroonsa. Varsinkin kun oli muutakin mietittävää. Pikkuseikoista kertyy helposti huomioitavien asioiden puro. On myös niinkin, että jos luottamus millintarkkoihin standardimittoihin tällä tavoin rikkoutuu, niin kyllähän se vaikuttaa huomion jakamiseen myöhemminkin.

- Monitoimilaitteen punaisen värin esiintuomiskyky ei ollut tasaisenlaatuista, mikä ilmeni siinä, että osa esim. sadan erän lehdistä piti raakata pois, koska toisinaan muutama perättäinen tulostunut lehti oli punaisen värin kylläisyyden osalta liian lattea.

- Palvelimella olevien printteriajurin tietyt säätimet (laatu, värit, reunukset..) eivät toimineet ollenkaan, kun taasen myöhemmin asennetun saman versioisen ajurin lokaaliversio toimi ok. Tämä aiheutti tarpeettomaksi osoittautunutta ongelman kiertoreitittämistyötä ja muuta nysväystä. Myöhemmin jollain mystisellä tavalla palvelimella ollut versio alkoi toimimaan ok.

- Samantapainen ensinnä printteriajurin palvelimella esiintynyt ongelma, joka kummasti katosi palvelinversiostakin lokaalin version asentamisen jälkeen, oli sekin, että satunnaisia tekstin rivien, sanojen tai kirjainten boldauksia ei enää esiintynyt. Paitsi että esiintyipä sitten kuitenkin, mutta se tuli esiin tietyillä kirjasimen kooilla. Tarpeettomastihan siinäkin meni aikaa, kun yritti järkeillä miksi teksti, joka on moneen kertaan liitetty kokeeksi paikalleen ilman mitään muotoiluja, eikä teksti peri mistään muotoiluja, tulostuu osittain boldina.

Eräässä vaiheessa laitoin jo hetkeksi lehden taittajan nimeksi "Aarne Kantri", kun alkoi tuntumaan, että jos moisia omituisuuksia aiemmin mainittujen värinhallintaseikkojen miettimisellä stressaantumisen lisäksi alkaa kertymään liiaksi, en kehtaa omalla nimelläni ottaa moisesta vastuuta. Laitoin kuitenkin oman nimeni lehteen; jos sellaistakin kritiikkiä on tullakseen, joka ei varsinaisesti olisi suoranaisesti minun vikani, paitsi ehkä huomiointikyvyn hajaantumaan päästämisen osalta, niin tulkoon nyt sitten. Pyrin ottamaan sen enempiä selittelemättä suoraan itseeni.

Forsteinerin mainitsemaan hintavertailuun en halua ottaa kantaa tarkoin hinnoin, mutta hyvällä ja nopsahkosti tulostavalla monitoimikoneella on sinänsä varsin näppärä tuotteistaa jonkin lehti, jos vain on asettaa joku vaihtelemaan väripatruunoita ja laittelemaan valmiit lehdet laatikkoon. Tosin, jos kyseinen henkilö saa ihan oikeaa palkkaakin ja laatua halutaan vaalia erityisen tarkasti, joutuu tuo henkilö vapauttamaan aikaansa muista tehtävistä, mikä tuo suuremissa tulostuserissä kohtuullisen suurenkin kustannuslisän.

Tällä hetkellä en tunne itsessäni mitään erityisiä haluja lisäkorostaa jotain mitä joku muu ei ole tehnyt tai on tehnyt väärin, eikä minulle muutenkaan ole mitään erityistä skismaa kenenkään kanssa täällä. Kaik on suht koht jees. Nyt ollaan tuotannon finalisointivaiheessa ja "voimme varmasti kaikki ottaa tästä jotain opiksemme" -- vai miten sitä tavataan sanotaan?

[ERA]

Kivakuntuollaikiteytetystipistittulemaan...

[smarko]

Tehtyäni äskettäin löydön oli Issuu-palvelun netissä, teki mieleni laittaa kerrotun täydennykseksi ja katsottavaksi millainen siitä kerrotusta Museoviestilehdestä tuli. Issuu saa huonommankin toteutuksen näyttämään paremmalta. Lehden teon jälkeen vielä oman remix-version, josta muotoilun sellaisen version, joka olisi miellyttänyt enemmän minua itseäni.

http://issuu.com/persilj/docs/museoviesti2009remix
http://issuu.com/persilj/docs/museoviesti2009

Otan mielelläni vastaan rakentavaa palautetta. Erityisesti tuosta remix-versiosta. Aiheeseen liittyvä blogipostitus: http://puuhattua.wordpress.com/2009/07/ ... ittotoita/

[harri]

Otan mielelläni vastaan rakentavaa palautetta. Erityisesti tuosta remix-versiosta.

Sisällysluettelossa pitäisi sivunumerojen olla oikea tasan, ei vasen tasan.
Sivulla 10 rumia välistyksiä kapeissa kohdissa palstoja.
Sivun 11 ihan lopussa sivunvaihdossa ei saa olla tavutusta.
Sivun 13 taitto on huono.
Sivun 18 väliotsikossa tavutus, mieluummin koko viimeinen sana 2. riville.
Sivun 19 ihan lopussa sivunvaihdossa ei saa olla tavutusta.
Sivun 20 väliotsikossa tavutus, mieluummin koko viimeinen sana 2. riville.
Sivun 21 ihan lopussa sivunvaihdossa ei saa olla tavutusta.
Sivun 25 viimeinen lause vaikkapa lihavoiduksi, erotuksena leipätekstiin.
Sivun 27 viimeinen lause vaikkapa lihavoiduksi, erotuksena leipätekstiin.
Sivun 33 viimeinen lause vaikkapa lihavoiduksi, erotuksena leipätekstiin.
Sivun 35 viimeinen lause vaikkapa lihavoiduksi, erotuksena leipätekstiin.
Sivun 36 viimeinen lause vaikkapa lihavoiduksi, erotuksena leipätekstiin.
Sivun 39 viimeinen lause vaikkapa lihavoiduksi, erotuksena leipätekstiin.

-Harri

[smarko]

Sivun 19 ihan lopussa sivunvaihdossa ei saa olla tavutusta.
Sivun 21 ihan lopussa sivunvaihdossa ei saa olla tavutusta.

Hyvä että kysyin, niin tuli tuollainenkin asia esille. Tunnen varmuutta sen suhteen, etten ajatellut kertaakaan sitä, että sivunvaihdon yhteydessä ei saisi olla tavutusta. Onko tälläinen ohjeistus tai suositus annettu jossain tuo tuntuisiko se suuressa määrin sellaiselta seikalta, johon täytyisi kiinnittää huomiota?

Sivun 13 taitto on huono.

Siinä tosiaan on artikkelin lopussa tyhjää melko runsaasti ja voisi olla mielekkäämpi, jos vasemmanpuoleisessa palstassa ei ensimmäisenä rivinä olisi edellisen sivun viimeisen kappaleen viimeisen rivin pätkä. Kuten tälläkin sivulla, on myös sivulla 33 lähdelaatikko. Koetko sillä sivulla mitään häiritsevää pyrkivän esille? Entä varratessasi sivuun 8, jossa on myös tekstin lopussa tyhjää, mutta vähemmän kuitenkin kuin tässä sivulle 13?

Kuvia oli käytössäni varsin niukalti ja sen viereisenkin sivun kuvan (sivu 12) sain käyttööni vasta taiton oltua edennyt jo pitkälle. Museolla on kuva kyllä laajat kuva-arkistot, mutta ihan kaikkeen tarpeeseen ei kuvia ilmeisesti ole. Tiedustelin kyllä kuva-arkiston hoitajaltakin, mutta sieltä kautta herui vain muita kuvia. Kyseisen museon kuva-arkistointijärjestelmänkin konvertoiminen uuteen ja kätevämpään on vasta tuloillaan.

[Thelenius]

Nopeasti molemmat versiot selattua läpi jäi remixistä selvästi huonompi yleisvaikutelma kuin virallisesta. Remix tuntuu sekavammalta, epäyhtenäisemmältä, vähemmän luettavalta ja paikoin myös rumemmalta kuin virallinen. Tämähän on tietysti iloinen asia, että parempi versio päätyi levitykseen! (Eihän sekään nyt mitenkään täydellinen ollut, mutta ihan ok, lukisin ilman suurempia mutinoita.)

Erityinen inhokkini olivat pyöristetyt kuvat kamalalla heittovarjoefektillä ja vielä vihreällä paksulla reunaviivalla. Muutakin liiallista kikkailua oli havaittavissa.

Otsikkofonteissa taisi remix viedä voiton, kursiivi oli kaunismuotoinen mutta jotenkin levoton.

Tekstimassojen hallinnassa selviä puutteita, näkyy selvästi remixissä jossa palstat saavat kestää kaikenlaista rääkkiä (on liian kapeaa palstaa, kuvien häiritsevästi katkomia juttuja, viimeisen palstan loppu roikkuu milloin missäkin).

1. rivin sisennys leipiksessä häiritsevän iso. Sisennys jätetty turhaan väliotsikoiden jälkeisiin aloittaviin kappaleisiin, mikä on myös rumaa.

Jollain aukeamalla ollut huomattavasti normaalia suurempi riviväli leipiksessä oudoksutti.

Remix oli irrottelevampi kuin "jäykkä" virallinen, mutta irrottelu meni valitettavasti usein överiksi eikä pysynyt hallinnassa. Hyvä pyrkimys kuitenkin, ja kyllähän siellä jotkin ratkaisut toimivat.

[smarko]

Otsikkofonteissa taisi remix viedä voiton, kursiivi oli kaunismuotoinen mutta jotenkin levoton.

Se kursiivi on itseasiassa jäänteitä edellisvuoden InDesign-pohjasta, josta jätin aluksi käyttööni lähinnä tyylit. Museo verkkosivuilta löytyy PDF-tiedostoina kaikki aiempien vuosien lehdet. Voinee huomata, että käytössä ollut budjetti on kautta vuosien ollut mitä vähäisin.

http://www.lappeenranta.fi/?deptid=12541

Tekstimassojen hallinnassa selviä puutteita, näkyy selvästi remixissä jossa palstat saavat kestää kaikenlaista rääkkiä

Remix-version tein parissa tunnissa kotonani työsuhteen päätyttyä omalla Indesignillani, ilman että edes tein yhtään testiprinttiä tarkasteltavaksi. Sen pääasiallinen tarkoitus oli juurikin tietyssä "irroittelussa", pitkälti grafiikan asettelun ja värisävyjen sovittelun ehdoilla. Osittain myös "hei katsokaa, osaan tehdä InDesignilla myös näin ja vielä tälläkin lailla". En edes tiedä onko minulla referenssinä mitään erityistä käyttöä kummallekaan, mutta jos joskus on, niin mieluummin osoitan pystyväni käyttämään InDesignia edes hiukan paremmin kuin mitä se virallinen versio antaisi ymmärtää. Tosin, jos tuo työnantaja ei olisi taittamisen asiantuntija, eikä edes markkinoinnin tai mainonnan alalla, hän saattaisi tehdä juurikin sellaiset huomiot, että remix-versio ei ole yhtenäinen, jolloin se toimisi jossain määrin jotain tarkoitusta vastaan. Oh, well..

[harri]

Sivun 19 ihan lopussa sivunvaihdossa ei saa olla tavutusta.
Sivun 21 ihan lopussa sivunvaihdossa ei saa olla tavutusta.

Hyvä että kysyin, niin tuli tuollainenkin asia esille. Tunnen varmuutta sen suhteen, etten ajatellut kertaakaan sitä, että sivunvaihdon yhteydessä ei saisi olla tavutusta. Onko tälläinen ohjeistus tai suositus annettu jossain tuo tuntuisiko se suuressa määrin sellaiselta seikalta, johon täytyisi kiinnittää huomiota?

Noin minulle on aikoinaan opetettu Taideteollisessa Korkeakoulussa. Tosin jo ennen tietokonetaittoa, jolloin typografiaan ehkä kiinnitettiin enemmän huomiota kuin nykyään :-)

-Harri

[Fixx]

Tunnen varmuutta sen suhteen, etten ajatellut kertaakaan sitä, että sivunvaihdon yhteydessä ei saisi olla tavutusta. Onko tälläinen ohjeistus tai suositus annettu jossain tuo tuntuisiko se suuressa määrin sellaiselta seikalta, johon täytyisi kiinnittää huomiota?

Tää on Suomen lakiin kirjattu , tarkista Finlexistä..
Yleinen käytäntö on. hooceetaittajat ei edes katkaise lauseita sivunvaihdossa...

Virallinen versio on johdonmukaisempi ja graafisesti vakuuttavampi. Otsikoiden typografiaan pitäis molemmissa kiinnittää huomiota. Esimerkiksi riviväli on joissakin selvästi liian suuri. Monet kuvat näyttivät taas kyllä selvästi paremmilta rmxssä leikkaukseen vietyinä. Unohda nuo varjoefektit vähäksi aikaa. Leipikseen en jaksanut zuumailla.

Indyn käytön harjoittelusta pitäis päästä taittamisen harjoitteluun, niin olis enemmän käyttöä referenssinä...

[smarko]

Erityinen inhokkini olivat pyöristetyt kuvat kamalalla heittovarjoefektillä ja vielä vihreällä paksulla reunaviivalla. Muutakin liiallista kikkailua oli havaittavissa.

Remix oli irrottelevampi kuin "jäykkä" virallinen, mutta irrottelu meni valitettavasti usein överiksi eikä pysynyt hallinnassa. Hyvä pyrkimys kuitenkin, ja kyllähän siellä jotkin ratkaisut toimivat.

Hyvä, että sentään jotain meni oikein. Jäinkin juuri miettimään, minkälainen vaikutelma jäisi näiden kritiikkien lukijalle minusta, jos tuolta poistaisi nuo lehdet katsottavissa olemasta.

Eräs syy tietynlaiseen irroitteluun eli jos itse saan tuon muotoilla toisin, oli se, että minun tuntumani erilaisista lehtitaitoista pohjautui tällä erää siihen, minkä vaikutelman sain selaillessani lehtihyllyssäni olevia lehtiä. Useissa niistä on kautta lehden sama leipiskirjasin samalla rivivälillä, mikä on sinänsä oikein mukavaa, mutta sitten on myös lehtiä, joissa erilaisella kirjasimella myötäillään ja vahvistetaan kirjoituksen tunnelmaa tms. Satunnaisotannalla hyllystäni löytyy mm. Muoto-lehti (5/2005), jossa pitkät kirjoitukset kirjoitettu tietyllä kirjasintyylillä, lyhyemmät toisenlaisella ja kolumnit kolmannella.

Voisi ajatella, että museoaiheinen lehti "pitäisi" olla jotenkin säyseämpi, ei liian kikkaileva, mutta toisaalta esim. Historia-lehti rikkoo tälläiset luulotellut tabut ihan pirstaleiksi. Esim. sen lehden numerosta (5/2007) on kyllä tiettyä säännönmukaisuuksia löydettävissä, mutta liukuvärisinä otsikkoineen, sikin sokin asetteluineen, erittäin vahvoina väliotsikoineen/kuvateksteineen, reunaviivaisine pääotsikoineen, ajoittaisine heittovarjoineen, villin vaihtelevasti tietolaatikon väriä vaihdellen, kuvituksen ja kuvien ollessa välillä laaduttomia ja välillä kirjavia, sekä palstojen rivien ollessa monissa kohdin eri tasoilla. Näin ollen en varsinaisesti voinut ainakaan aihesukulaisuuden puolesta ottaa siitä mallia.

Voisikin sanoa, että kokeiluni pohjautuivat siihen, että saamani erilaiset vaikutteet olivat kovin vaikeasti yhteensovitettavia, joten piti lähteä kokeilemaan jotain omaa.

Selailin ennen työhön ryhtymistä myös muiden museoiden lehteä, kuten vaikkapa täysin eri asioihin keskittyvää Trafiikki-lehteä, josko se antaisi viitteitä siitä minkälainen olisi "hyvä museolehti". Melkoista kikkailua siinäkin: http://www.trafiikki.fi/app/doc/trafiik ... 009_07.pdf

Fixxin mainitsemien varjoefektien suhteen olen tavallaan samaa mieltä, että ne eivät ole parhaimpia mahdollisia. Joissakin niissä on ollut se idea taustalla, että kun esim. sanan "nettinäyttely" laittaa omaan lootaansa ja "nostaa sen irti sivusta" se on tällöin ikäänkuin omassa ryhmässään ja täten lukijan mielelle helpommin hahmotettavissa. Vastaavaan tarkoitukseen lienee tuhat eri tapaa ja aikomus lienee teille tuttu muutenkin. Kun varjostusta on käytetty yksittäisten kuvien kohdalla, niin niissä kohdin voisi olla ehkä lisäharkinnan paikka, että missä määrin sitä varjostusta käyttää. Toisaalta, Windows Vistan Aeron ikkunaefekteihin kuuluva varjostuskin tuntuu joskus just passelilta ja toisinaan aivan liialta.

Irtoaisikohan sellaista kommenttia, jossa määritellään jokin ratkaisun hyvin toimivaksi sellaisenaan tai ihan pikkuisella säädöllä?

[senuti]

"Irtoaisikohan sellaista kommenttia, jossa määritellään jokin ratkaisun hyvin toimivaksi sellaisenaan tai ihan pikkuisella säädöllä?

Kylläpä mies jaksaa kirjoittaa.
On niin vaikea selkoista tekstiä ettei osaa vastata.