Kaivoin muutaman vuoden ikäisen Mac iBook koneen komerosta, jossa se on maannut siitä asti kun se jossain vaiheessa sinne fiksun käytön puutteessa unohtui.
Nyt kuitenkin keksin alkaa hyödyntää koneen kannettavuutta työssäni, mutta olen auttamaton käsi Macin kanssa näin PC-ihmisenä ja heti tuli ongelmia.
Ensin koetin saada koneen nettiin kaapelimodeemini kautta, kun eräs ystävällinen sielu kertoi minulle että verkkokortti löytyy iBookista vakiona. Löysinkin kaapelille paikan, mutta sen jälkeen meni sormi suuhun.
Ohjeita selattuani käsitin että Internet-apuri-nimisellä ohjelmalla nettiyhteyden luominen kävisi jotenkin helposti. Konepa vaan ei suostunut käynnistämään ko. apuria. Herjasi jotain tyyliin "Internet Accessia ei löydy". Kun tuota konetta on aikoinaan käytetty mitenkuten ja taitamattomasti, päätin jatkaa samalla linjalla ja lykkäsin Ohjelmiston palautus-CD:n koneeseen, ja ajoin sieltä sitten jonkinlaisen alkuperäisten asetusten palautuksen siten, että en tyhjentänyt kovalevyä ja koetin muutenkin olla poistamatta kaikkea vanhastaan koneella olevaa.
En tuolta löytänyt etsimääni Internet-apuria ja törmäsin uuteen ongelmaan: nyt kun käynnistän koneen normaalisti ilman Ohjelmiston palautus-CD:tä, kursori liikkuu ohjainlevyä käyttämällä, mutta ohjainlevyn edessä oleva näppäin ei toimi, enkä saa (tai osaa?) näppäimistöltäkään klikkailla kuvakkeita/valikoita. Enterillä ei ainakaan ollut minkäänlaista vaikutusta. Kun taas käynnistän Ohjelmiston palautus-levyltä, homma toimii normaalisti (paitsi että silloin en käsittääkseni pääse tuohon normi käynnistyslevyyn käsiksi?)
Mitenkähän tulisi edetä, jotta saisin koneen toimintakuntoiseksi ja netinkin vaikka vielä toimimaan? Muuten tässä käy niin että tuo kone joutuu takaisin komeroon ja minä istun kiltisti vain PC:n ääressä tekemässä töitäni.
Varovaisesti tiedustellen
Nuopu
Ohjainlevyn painike & Internet-apuri
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
6 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: 16.2.2005 klo 13.18
Ohjainlevyn painike & Internet-apuri
Viesti Kirjoittaja Nuopu »
-
- Viestit: 18040
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 23.12
- Paikkakunta: Tampere
Re: Ohjainlevyn painike & Internet-apuri
Viesti Kirjoittaja Jamac »
Nyt saa kyllä muut neuvoa paremmin, mutta ekaks laittaisin Pantterin siihen koneenseen, jos siinä on OS X niin se on versionumeroltaan "helvadan kacca". Hiukan paha neuvoa kun luultavasti oikein kellään ei ole enää muistikuvaa noin vanhan käyttiksen metkuista. Onhan se sellainen valkoinen iBook, G3 mallistoa varmaan.
Alihankintana printtipuolen graafista materiaalia!
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: 16.2.2005 klo 13.18
Re: Ohjainlevyn painike & Internet-apuri
Viesti Kirjoittaja Nuopu »
Väri on oranssi, mutta käsittääkseni G3.
Ja onkos Pantteri siis jokin muu käyttöjärjestelmä?
Nykyinen käyttis näyttäisi olevan OS 9. Ongelman tähän lisäksi tuo se, että en aio rahallisesti panostaa käyttikseen enkä tiedä mistä sellaisen saisi. Ja kun tuolla koneella ei pääse nettiin niin kaikenlaisten päivitysten hakukin on hankalaa. Paitsi jos PC:llä voi CD:lle polttaa tarvittavat ja Mac niitä lukee?

- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Ohjainlevyn painike & Internet-apuri
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
Panther, siis Mac OS X 10.3 maksaa 149€. (Vaatii väh. 256Mt RAMmia.)
Mutta se on huima parannus OS 9:iin.
Mutta se on huima parannus OS 9:iin.
"If you have to go to sea, it's better to be a pirate than join the navy." -Jobs
-
- Viestit: 1270
- Liittynyt: 8.3.2004 klo 15.57
- Paikkakunta: Oulu
Re: Ohjainlevyn painike & Internet-apuri
Viesti Kirjoittaja jamo »
Kyllä Ysillä varustettu kone pitäisi vielä(kin) toimia ja nettiin päästä. Kyseinen kone kuulostaa Clamshell-iMaciltä.
Jos Internet-apuri ei käynnisty käyttiksen uudelleenasennuksen jälkeenkään, on vika oudompi. Ettei vain olisi kovalevyn hakemistovika... Jos vain mahdollista, kannattaa levy ehkä alustaa kokonaan uudelleenasennuksen yhteydessä niin varastoinnin aikana tulleet ongelmat pitäisi hävitä.
Applen tukisivuilta löytyy vielä OS 9 -osio, josta saa manuaaleja mm. asennukseen ja nettiyhteyden luomiseen. Tosin monessa paikassa kehotetaan käyttämään käyttiksen omaa helppiä.
Ulkomuistista: Ysin nettiasetukset hoituu kolmesta paiaksta:Modeemi, Internet-setukset, ja TCP/IP. Sitten on erikseen joku PPPoE-apuri, jos otat desliyhteyttä. Softa voi myös olla palveluntarjoajan CD:llä. Noista kun käy IP:t, modeemin mallit sun muut läpi niin pitäisi päästä nettiin...

--This line not left blank intentionally--
-
- Viestit: 805
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 20.44
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Ohjainlevyn painike & Internet-apuri
Viesti Kirjoittaja MjP2 »
Et sinä nyt nettiin päästäksesi mitään uutta käyttistä joudu ostamaan! Minä en kyllä noin vanhaan laitteeseen ylipäänsä alkaisi OS X:ää laittaa.
Kaapelimodeemilla yhteys toimii mitä luultavimmmin DHCP:llä, mikä tarkoittaa, ettei sinun tarvitse kuin tökätä piuha kiinni koneeseen ja valita Omenavalikon Säätimien TCP/IP-kohdan ponnahdusvalikosta DHCP (olettaen, että muistan oikein, en ole käyttänyt ysiä pariin vuoteen). Internet-apurilla ei minusta ole sen kummempaa virkaa, että siitä kannattaisi murehtia.
Tuo on ongelmallisempaa, jos ohjauslevy ei tahdo toimia. Yksi keino on ottaa ja asentaa käyttis uusiksi. Se ei ole kuin puolen tunnin operaatio ja käy yksinkertaisesti seuraava-nappulaa painelemalla.
Tyylikkäintä olisi toki tyhjentää kovalevy kokonaan samalla kertaa. Tosin jos et pääse verkkoon, tarpeellisten tiedostojen talteen siirtäminen saattaa olla ongelmallista.
MjP2

power = UI? | köyttöliittymä.net
6 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit