PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 28.10.2004 klo 23.31
- Paikkakunta: Sastamala
PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja heikkil »
Omistamani Power Book G4 on mennyt pimeäksi ja etsin sille Mac harrastajaa koittamaan koneen korjausta. Korjaajan tulisi asua Tampereen tai Jyväskylän seudulla.
Kone on viime aikoihin asti toiminut hyvin ja käynyt huollossakin keväällä. Huolto totesi koneen ehjäksi. Siksi en oikopäätä ole ostamassa uutta rautaa vaan toivon saavani tämän korjattua. Ammattihuolto tuskin enää taloudellisesti kannattaa.
Koneen tilanne:
-pimeni sunnuntaina
-käynnistyi toisella yrittämällä ja toimi alle minuutin, jonka jälkeen kursori jämähti ruudulle - näppäimistön ja hiiren käyttö eivät liikuttaneet kursoria ruudulla.
Eilen tietokoneista jonkin verran tietävä kaverini avasi konetta verkosta löytyvien kuvallisten opasteiden avulla. Tulos:
-kone käynnistyy, ja näytössä on nähty eilen monikielinen kehotus käynnistää kone uudelleen. Kone myös sammuu normaalisti ja volume-näppäin antaa ääneen äänenvoimakkuutta ylös-alas kuljetetttaessa
-ulkoinen näyttö ei anna mitään kuvaa ja tuon yhden ilmoituksen lisäksi näyttö on yleensä pimeä
-kaverini epäilee konetta tutkittuaan tältä pohjalta vikamahdollisuuksiksi näytönohjainta tai jotain kosketushäiriötä, jonka johdosta näytönohjain ei saa virtasta
Yhteenveto: näyttö toimii (vaikkei siihen siis yleensä tule kuvaa) ja kone käynnistyy
OLISITKO KIINNOSTUNUT KORJAAMAAN KONETTA SOPIVAA KORVAUSTA VASTAAN. Asun Vammalassa ja käyn n. joka toinen vk työmatkoilla Jyväskylässä. Tampereen ja Jyväskylän seudulla asuva korjaaja olisi käytännöllinen sijainti minun kannaltani. Ole hyvä, ja ota yhteyttä mieluiten puhelimlla! Yhteystiedot alla.
Heikki Lehtimäki
050-571 4564
heikki.lehtimaki@opko.fi
-
- Viestit: 961
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 21.10
Re: Power Book G4 korjaus
Viesti Kirjoittaja arv »
Tarjoa toki konettasi varaosiksi minulle...
Arto
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 28.10.2004 klo 23.31
- Paikkakunta: Sastamala
Re: Power Book G4 korjaus
Viesti Kirjoittaja heikkil »
Olen ollut liikenteessä sen verran, että vastaus on viipyynyt tuokion. En ole ihan sata varma, mutta näyttäisi ostohetkellä saamieni paperien perusteella, että Maccini on PB G4 1Ghz, kuten arvelit. Liikkeen tulostamassa tarjolla olevien mallien listalla koneeni on ollut 1890,- hintainen ja tarkka malli on
PB G4 1Ghz; M9007K/A.
Koneen pohjassa lukee A1010.
kOne on ostettu helmikuussa 2004 Jkl:stä Kampus Datasta.
Ensimmäinen Power Bookini kesti jopa 10 vuotta. No, minusta Apple voisi ansioitua tekemällä vähint 20 v kestäviä tietokoneita. Tekniset mahdollisuudet siihen olisi varmasti olemassa - - mutta se on toinen juttu. Nyt puheena olevan raudan kohdalla viis vuotta on mulle ihan liina vähän. Kovalevy oli viime aikoina n. puol vuotta ainakin melko täynnä. Tyhjä tila usein huiteli alle 1Gt:ssa. Pimenemishetkellä olin tyhjentänyt sitä niin, että tyhjää tilaa oli 2,2Gt muistaakseni roskakorin tyhjennyksen jälkeen. Joidenkin Word-ohjelmalla jatkuvasti päivittämieni tiedostojen tallentaminen oli käynyt tavallista hitaammaksi 1-2 kk sitten ja oli sellainen rikkoutumishetkellä.
Kone hajosi käveltyäni bussimatkan jälkeen bussista kotiin. Kotona alkoivat vaikeudet. En muista ihan varmaan sammutinko koneen linjurissa vai löinkö vain näytön kiinni.
Toisiltakin olen kuullut, että emolevyn ostaminen ei kannata uuden vastaavan koneen hankkimiseen (1100-, ja 1300,- kuulemma alumiinikuorinen G4). Eikö käytettyjä emolevyjä ole saatavilla? Voisi kuvitella? - Onko mielestäsi muita vaihtoehtoja mahdolliseksi viaksi? - Näyttöhän näyttäis olevan kunnossa, joten näytölle menevä kaapeli on kondiksessa.
Jos taas kauppaa mahdollisesti tehtäisiin, niin mitä olisit valmis maksamaan varaosaraadosta - joka siis mahdollisesti ja oletettavasti sisältää kosolti kelvollisia varaosia?
olen sähköpostilla mahdollisesti vasta ke:na seuraavan kerran - en osaa ihan sanoa. Ke tai to viimeistään.
Heikki L
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 28.10.2004 klo 23.31
- Paikkakunta: Sastamala
Re: Power Book G4 korjaus
Viesti Kirjoittaja heikkil »
palataan
Heikki
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 28.10.2004 klo 23.31
- Paikkakunta: Sastamala
Re: Power Book G4 korjaus
Viesti Kirjoittaja heikkil »
Heikki
-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Power Book G4 korjaus
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
Onhan sinulla hompun asetuksissa valittuna oikea aikavyöhyke? Meille muilla ajat näkyvät ihan oikein, paitsi, että tuo viesti tuli foorumille 23:53 eikä 23:55.heikkil kirjoitti:Kirjoitamaani viestiin automaattisesti kirjoitettu kellonaika on kyllä ihan perunamaasta. Meillä Vammalassa kello on kyllä 2355 ja veikkaan että siellä Kauhavalla samoin - Olen muuten syntynyt Kurikassa- mutta nyt menen nukkumaan:)
Heikki
![Enkeli [a]](./images/smilies/angel_smile.gif)
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 28.10.2004 klo 23.31
- Paikkakunta: Sastamala
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja heikkil »
Mutta löytyykö sivuston seuraajilta lisää vinkkejä miten edetä rikkoutuneen koneen kanssa? - Ymmärrän jos Arto ei vielä ole foormilla, koska (muistaakseni) ilmoitin olevani koneella ehkä vasta huomenna.
Jos kyse on emolevyn rikkoutumisesta maalaisjärkeni mukaan varaosadyykkareilla ja -diilereillä on piironginlaatikoissaan vanhoja vielä toimivia emolevyjä (joka kait = kovalevy?), joiden toiminnasta ei voi mitään luvata, mutta jotka parhaillaan toimivat vuosia??? Siis levyjä jotka on peräisin koneista, joissa on jokin muu osa hajonnut.
Heikki
-
- Viestit: 138
- Liittynyt: 28.3.2004 klo 14.25
- Paikkakunta: Kantele
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja taito »
Emolevyvika on tietty mahdollinen, mutta testaa nyt ensin sitä konetta hiukan. (kovalevy ei siis ole sama kuin emolevy)
Oletko kokeillut käynnistää konetta asennuslevyltä? Jos kone sillä toimii niin sitten epäilisin ensin sitä kovalevyä.
Asennuslevyiltä löytynee myös "Apple Hardware Test" jota kannattaa kokeilla.
Käynnistyykö kone ulkoisena kovalevynä? (target disk mode) http://support.apple.com/kb/HT1661
Jos käynnistyy niin pääset ainakin siirtämään kovalevyn sisällön toiselle koneelle. Jos kovalevy on siis ehjä.
Jos kovalevy on rikki, kone kyllä käynnistyy target modessa, mutta ei välttämättä näy toisella koneella tai tiedostonsiirrossa saattaa olla ongelmia.
Tuo kuvaamasi monikielinen viesti lienee "Kernel panic". Yleensä se viittaa johonkin vialliseen komponenttiin. Minulla sellaisia ilmoituksia on aiheuttanut mm. viallinen RAM-muisti. (tätä vikaa en epäilisi ensimmäisenä)
Kovalevyt on halpoja, joten jos vika on siinä niin uusi levy sisään ja uusiin seikkailuihin. Vaihto on hankala tuossa mallissa, mutta kyllä sen sinne maltilla saa vaihdettua.
http://www.ifixit.com/Guide/Repair/Powe ... ment/548/1
Jos vika on emolevyssä niin se on kallis ja työläs vaihtaa.
Taito
-
- Viestit: 961
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 21.10
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja arv »
Reissun päällä nytkin, joten en ole ehtinyt käydä foorumilla.
Koneesi ei siis ole Titanium, joten mulla ei ainakaan ole sille käyttöä varaosiksi. Eikä tyyppivikakaan ole siis välttämättä oikea diagnoosi?
Target modea minäkin kokeilisin ensiksi, jos käytössäsi on toinen Mac.
Arto
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 28.10.2004 klo 23.31
- Paikkakunta: Sastamala
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja heikkil »
Ja kiitos tosiaan tähänastistista neuvoista.
Se kerran koneen käynnistyttyä nähty ilmoitus oli kehystetty teksti,jossa mukana myös aasialaisia/kiinalaisen näköisillä merkeillä ilmoitus.
Mikä on emolevy enkuksi - jos lähden etsimään netistä ohjeita?
Heikki L
-
- Viestit: 4702
- Liittynyt: 4.11.2007 klo 13.32
- Paikkakunta: Tampere
Re: Power Book G4 korjaus
Viesti Kirjoittaja atheos »
Itseasiassa ei. Nykypäivänä 20 vuoden käyttöikä tarkoittaisi huomattavan vähätehoista (eli viileänä käyvää) konetta joka maksaisi mansikoita osien materiaalien ja laatuseulan takia. Sellainen ei menisi kaupaksi joten on tyydyttävä tekemään koneita jotka kestävät jotain 3 ja 10 vuoden väliltä.heikkil kirjoitti:No, minusta Apple voisi ansioitua tekemällä vähint 20 v kestäviä tietokoneita. Tekniset mahdollisuudet siihen olisi varmasti olemassa - - mutta se on toinen juttu.
http://irc.fi/atheos • http://www.mikseri.net/user/atheos
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 28.10.2004 klo 23.31
- Paikkakunta: Sastamala
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja heikkil »
- jOstain syystä tämän viestiketju ei näy enää Ongelmia ompun kanssa? -aiheen viestiluettelossa. En löytänyt siihen syytä FAQ:sta. Onko tämä ollut liian kauan hiljainen?? - Omien asetusteni kautta löysin tämän uudelleen. Tarvin tätä, koska olen vasta käymässä koneen korjaamiseen saamien vinkkien kimppuun, kun muut kiireet ovat kohta ehkä ohitse.
Heikki L
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 28.10.2004 klo 23.31
- Paikkakunta: Sastamala
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja heikkil »
- KÄYNNISTYY, JA KOVIS NÄYTTÄÄ OLEVAN KUNNOSSA! Levyni sisällöt näkyvät host-koneella ja tiedostot avautuvat. Siitä olen onnellinen, että minulla on varmuuskopio ulkoisella kovolla joka tapauksessa. Siksi en siirrä nyt mitään tietoja levyltä toiselle. Nyt on siis kyse pelkästään siitä, että saisin selville saako itse koneen kuntoon vai pitääkö ostaa uusi. Pääsin tänään kaverin koneen kanssa kokeilemaan target disc modea ja tulos on mainittu ja olo toiveikas.taito kirjoitti:Käynnistyykö kone ulkoisena kovalevynä? (target disk mode)
Kuinka nyt edetään selivittämään mitä tehdään? Eli arvaan: pitääkö vaihtaa uusi näytönohjain vai mikä komponentti.
Heikki
-
- Viestit: 2785
- Liittynyt: 18.3.2008 klo 16.21
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja -wk- »
-
- Viestit: 1305
- Liittynyt: 29.4.2004 klo 17.39
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja Elroy »
-
- Viestit: 87
- Liittynyt: 29.7.2006 klo 18.41
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja hapa69 »
Adobe CS5.5
Iphone6
Mac PowerPC G5 2 x1.8 GHz,
10.4.8, Apple Cinema Display,emac
Sony A700,Canon EOS350D
-
- Viestit: 7768
- Liittynyt: 25.2.2004 klo 12.38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja Juhani L »
-
- Viestit: 87
- Liittynyt: 29.7.2006 klo 18.41
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja hapa69 »
Tuota Samsungin 160Gt (Samsung SpinPoint M80 (160 Gt, 5400 RPM) HM160HC) levyä saisi n. 50 e ja sitten tuo Seagate 80 Gt sama 50 e.
Kannattaisiko valita kotikäytössä olevaan poverpuukkiin samsung, onko kokemuksia?
Adobe CS5.5
Iphone6
Mac PowerPC G5 2 x1.8 GHz,
10.4.8, Apple Cinema Display,emac
Sony A700,Canon EOS350D
-
- Viestit: 7768
- Liittynyt: 25.2.2004 klo 12.38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja Juhani L »
Ottaisin noista toki Samsungin, kokemukseni mukaan ovat hiljaisia.hapa69 kirjoitti:Kun en näistä mitään ymmärrä niin kysyn vielä että onko merkillä välillä.
Tuota Samsungin 160Gt (Samsung SpinPoint M80 (160 Gt, 5400 RPM) HM160HC) levyä saisi n. 50 e ja sitten tuo Seagate 80 Gt sama 50 e.
Kannattaisiko valita kotikäytössä olevaan poverpuukkiin samsung, onko kokemuksia?
-
- Viestit: 87
- Liittynyt: 29.7.2006 klo 18.41
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja hapa69 »
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Adobe CS5.5
Iphone6
Mac PowerPC G5 2 x1.8 GHz,
10.4.8, Apple Cinema Display,emac
Sony A700,Canon EOS350D
-
- Viestit: 87
- Liittynyt: 29.7.2006 klo 18.41
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja hapa69 »
Nyt siellä näyttää olevan seuraavat tiedot:
DIMM0/BUILT-IN 256 MT
DIMM1/J31
Millä tyypillä laitan hakuun tämän?
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Kiitokset jo etukäteen
Adobe CS5.5
Iphone6
Mac PowerPC G5 2 x1.8 GHz,
10.4.8, Apple Cinema Display,emac
Sony A700,Canon EOS350D
-
- Viestit: 1177
- Liittynyt: 16.5.2005 klo 13.39
- Paikkakunta: Helsinki
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja Jasca »
Käynnistyy ongelmitta. Mutta kun Finder aukeaa, ei työpöytä & Dock ole ns. ajan tasalla. Olen kokeillut käynnistää koneen asennuslevyltä ja ajanut sieltä Levytyökalulla sekä Korjaa oikeudet- että Korjaa levy-toiminnot. Oikeuksissa oli korjaamista, levyssä sen sijaan ei.
Kello ei myöskään näytä siltä millaiseksi sen AINA muutan = näyttää sekunnit ja vilkuttaa välimerkkejä. Järjestelmäasetuksista pääsen kellon asetuksiin, mutta muutokset asetuksiin eivät vaikuta mihinkään!
Kertaalleen kun kokeilin kirjautua ulos ja uudelleen sisään (samana käyttäjänä, samalla sanasanalla), sain työpöydän näkyviin sellaisena "kuin pitäisi".
Kun katsoin Käyttäjät-kansiosta käyttäjätunnuksen alta esim. työpöytä-kansiota, ei minulla ollut sinne oikeuksia! No, sehän sain kun vain määritin. Uudelleen kirjautumisen jälkeen työpöytä alkoi pelittämään. Dockista puuttuvat edelleen kuitenkin ohjelmien pikakuvakkeet + työpöydän taustakuva on Applen oma. Olisiko sitten vika jossain oikeuksissa? Joku asetus jossain päin honkia? Käyttiksenä Tiikeri (10.4.11).
EDIT: Tuo kello-ongelma ainakin johtui siitä, että käyttäjätunnuksen alla olevaan Preferences-kansiossa ei oikeudet jostain kumman syystä riittäneet! Korjasin asian ja jopas alkoi kellon asetukset toimimaan. Muutamia muitakin kansioita oli samassa tilassa. Dock ei kuitenkaan "päivittynyt" vieläkään...
EDIT2: Tekemättä mitään alkoi myös Dock ns. toimimaan eli sinne ilmestyivät kaikkien softien pikakuvakkeet... Outoa... Pelottavan outoa!
• MBP 15" 2.7 GHz i7 | 16 GB | Radeon Pro 4 GB | SSD | macOS Monterey
• iMac 27" 2.7 GHz i5 | 8 GB | HDD | SD | MacOS X El Capitan
-
- Viestit: 87
- Liittynyt: 29.7.2006 klo 18.41
Re: PowerBook G4:n korjaajaa haetaan
Viesti Kirjoittaja hapa69 »
Vaihtotyön tein foorumeilta saamieni vinkkien ja ohjeiden perusteella.
Kiitokset kaikille auttaneille. Yes
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Adobe CS5.5
Iphone6
Mac PowerPC G5 2 x1.8 GHz,
10.4.8, Apple Cinema Display,emac
Sony A700,Canon EOS350D
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit