Näiden keskustelujen pohjalta alkoi kyteä ajatus tähän ketjuun.
Kyse on miehisyyteen liittyvistä miesten omista luulemuksista, uskosta mies-kuvaan, jonka ahtaisiin raameihin ei oikein kukaan taida mahtua.
Kyse on tunne-elämän alueesta, siitä mitä itse oikeasti tuntee ja kokee, ja siitä mitä luulee "oikeiden miesten" tuntevan ja kokevan. Tiedän että miesten on erittäin vaikea keskustella keskenään herkistä asioista, niistä jotka kuitenkin ovat kummallekin sukupuolelle ominaisia ja tärkeitä. Luullaan että miehen ei kuulu olla herkkä, että mies ei voi näyttää syvimpiä tunteitaan, että tosi miehet eivät ole sellaisia, että parempi kärvistellä ja pitää vaikeat tuntemukset ja elämäntilanteet tiukasti paketoituna omassa sisimmässään niitä sieltä vahingossakaan ulos päästämättä; kun miehet eivät voi niin tehdä. Luullaan että naiset arvostavat vain tuota raameihin kuristettua mieskuvaa. Puhun tietenkin vain omasta puolestani, tokihan olen aiheesta keskustellut jokusen naisystävänikin kanssa. Nyt kuitenkin tuli halu ainakin yrittää nostaa "kissa pöydälle", saada "tosimies" ulos kaapista" vapauteen.
Otantani ei ole suuri, luottamukselliset kertomukset kuitenkin hämmästyttävän yhtäpitävät mainitusta miehisyyden harhaluulosta.
Laitoin äänestyksen, johon toivon mahdollisimman monen vastaavan vilpittömästi, klikkaavan ne ominaisuudet, jotka itsessään tunnistaa. Olisi mielenkiintoista ja kenties jollekulle merkittävääkin saada nähdä, mitä muut oikeasti ajattelevat, tuntevat miehisyyden ulottuvuuksista.
Jos olen vetänyt havaintojeni perusteella liian pitkällemeneviä päätelmiä, ei sekään sulje pois sitä, että teidän miesten joukossa on runsaasti heitä, jotka ovat noita kliseisiä raameja paljon suurempia!
Keskustelu aiheesta olisi ilahduttavaa. Olkaa rohkeita.
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
EDIT: Selvennökseksi tästä ketjusta myöhemmin:
amanita kirjoitti:Otsikossa on kysymysmerkki.
....
Äänestyksessä ei ollut normiksikin jo muodostuneita, tuohon perusraamiin helposti mahtuvia ominaisuuksia, kyse on niistä ominaisuuksista, joita ei "perustaulussa" mainita, jotka kuitenkin vaikuttavat kuuluvan kenties monillekin perusjätkille.