Kävi niin, että macbook jumitti täysin siinä ollessa monta ohjelmaa päällä (itunes, spotify, nettiradio) ja jouduin nappia painamalla pakottamaan sen kiinni, koska hiirtä käyttämällä ei pystynyt tekemään mitään. Sen jälkeen kone ei ole suostunut käynnistymään kunnolla, heittää vaan vilkkuvaa kysymysmerkkiä ruutuun. Olen yrittänyt mahdolliset keinot, mitä ohjeista ja mm. tältä palstalta olen löytänyt, eli kokeillut käynnistää eri nappeja pohjassa pitämällä. Kokeilin myös pistää asennuslevyn sisään ja koittaa käyttää levytyökalua, mutta se ei näytä mitään muuta kuin sen asennuslevyn tiedot. Eli ei ilmeisesti löydä kovalevyä?
En ymmärrä juurikaan mitään koneista, joten en kai sen enempää voi itse yrittää? Kaiken lisäksi olen juuri sen verran tyhmä etten ole vieläkään hankkinut ulkoista kovalevyä, joten mistään ei ole varmuuskopioita, eli uudelleen asennusta ei kannata yrittää?

kone on jo pari vuotta vanha, eikä takuukaan ole voimassa. kyseessä on siis macbook core 2 duo 2.0ghz 1gb.
Ihmetyttää tuollainen,että yhtäkkiä tällaista tapahtuu, kun koneessa ei ole mitään vikaa ollut, eikä ole edes ikinä juurikaan jumitellut. Voisiko kovalevy olla liian täynnä tai jotain sellaista?
Osaako kukaan kertoa mistä voisi olla kyse? Ja onko kaikki koneella olevat tiedostot menetetty ikuisiksi ajoiksi?

maksaakohan huolto hurjan paljon?