Omia kokemuksia tähän mennessä: ohjelma hyväksyttiin vähän alle 8:ssa vuorokaudessa (välissä oli viikonloppu). Sitten pari minuuttia myöhemmin huomattiin että myyjän nimessä on virhe ja vedimme ohjelman kaupasta pois. Tästä viisi vuorokautta eteenpäin ja nimi oli korjattu. Apple siis joutui päivittämään muutoksen itse - kehittäjällä ei ole siihen oikeuksia.
Vaikka ohjelma on jo kertaalleen hyväksytty se piti silti laittaa uudestaan harkittavaksi vaikkei mikään muu ollut muuttunut kuin tekijän nimi. Tällä kertaa se meni sisään "päivityksenä", vaikka kyseessä on virallisesti ns. ensimmäinen versio. Kannattaa siis olla tarkkana jos joudutte itse ottamaan tuotteenne myynnistä pois - sen täytyy olla takaisin kaupassa tunnin sisällä, tai se häviää sieltä kokonaan. Nämä pari juttua tuli opeteltua vaikeamman kautta.
EDIT: selvisikin, että ruksaamalla App Store kaupat uudelleen Connectissa ja päivittämällä tiedot ohjelman sai takaisin kauppaan parissa tunnissa.
jossa mukana olisi kunnon online top-listat
Top-listat löytyy myös meiltä. Millä periaatteella meinasitte niitä toteuttaa? Tämähän nyt ei ole aivan kirjaimellisesti 100% suomalaista softaa, mutta meidän ratkaisua voi ihmetellä täällä, sikäli kun kiinnostaa:
http://fontgameapp.com/hall-of-fame/