Ensinnäkin googlen kuvahaku ei toimi. Sivusto kyllä aukeaa ja paikat kuville on kauniisti järjestyksessä, mutta pitkänkään ajan kuluttua esikatselukuvista näkyy ehkä pari-kolme. Sama ongelma esiintyy niin safarilla, firefoxilla, operalla kuin chromellakin. "Tavallisen" googlen puolella sivu näyttää kuitenkin kiltisti kuvahaun tulokset hakusanasta. Hyviä ideoita millä tämän saisi korjattua?
Toinen ongelma liittyy netin "pätkimiseen". Yhteys siis pysyy päällä, mutta täysin satunnaisesti yhtäkkiä puskee erroria notta palvelin osoitteessa se-ja-se ei vastaa tarpeeksi nopeasti. Samaan aikaan jokin toinen sivusto toimii täysin ongelmitta ja tästä hetken kuluttua myös alkuperäinen sivusto alkaa toimimaan. En jaksa uskoa että kyse olisi mistään normaalista tukkoisuudesta sivustolla, koska ongelma on lähestulkoon päivittäinen ja esiintyy useilla eri sivustoilla.
Osa netin videoista ei toimi. Esimerkiksi collegehumor.com-sivuston videot eivät toimi ollenkaan, mutta samalla esim. youtuben videot toimivat täysin ongelmitta.
Valistuneita arvauksia syistä ja korjaustoimista otetaan erittäin mieluusti vastaan. OS X:ä olen käyttänyt reilun vuoden, joten ohjeet ja vinkit mielummin rautalangasta vääntäen kuin epämääräisesti "korjaa oikeudet" tyylisesti. Kiitos!
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Kone: MBP early 2008 2,4Ghz
Käyttis: Snow Leopard 10.6.2 (päivitetty leopardista)
Ohjelmat: Safari 4.0.4, Firefox 3.5.5, Opera 10.10
Mitään erityisiä vippaskonsteja en ole keksinyt yrittää.