Touho kirjoitti:Lemoncake kirjoitti:Kannattaa kuitenkin muistaa mikä foorumi tämä on. Ei hopeinen mikkis tai hopeinen maanalaisen paikan pakkarti. Tämä on hopeinen omena, johon on tarkoitus kerääntyä Applen tuotteita käyttäviä ihmisiä keskustelemaan Applen tuotteista. Olisi oikeastaan outoa, jos ei täällä esiintyisi välillä tuollaisia letkautuksia ihan aiheettomastikin. Tilanne on sama kaikilla "fani" foorumeilla. Monesti oman postauksen vastauksiin pystyy vaikuttamaan hyvin paljon itse.
Näinhän se on, tilanne on aivan samanlainen monessa muussakin paikassa, missä "fanituksen" ja keskustelujen pohjana on joku valtavirrasta harvinaisuudellaan, hinnallaan ja ulkonäöllään poikkeava tuote, jota nk. valtaväestö ei käytä.
Jos tuollaista harvinaisempaa tuotetta erehtyy vielä hehkuttamaan, on se monelle suomalaiselle liikaa. Eihän sellainen nyt käy, ja mokomat kukkoilijat pitää käydä palauttamassa maan tasalle, luulevat vielä olevansa muita parempia, kele. Jopa tuotteen omistajien/käyttäjien kuuluisi vähätellä tuotettaan, ja korostaa sen samanlaisuutta valtavirran suosituimpiin tuotteisiin, ettei kukaan vaan närkästy.
Ilmiö saa toisinaan varsin omituisia ilmenemismuotoja, joita on nähty lukuisasti tässäkin ketjussa. Täällä meno lienee jopa keskimääräistä kesympää, ainakin sen räksytysosion ja tyhjänlässytyksen suhteen. Herkkähipiäisyys palautteen suhteen on aika samanlaista kuin muualla, eli muuallakaan ei oikein tunnuta ymmärtävän sitä, että oman viestinnän sävy ja sisältö vaikuttaa myös palautteen sävyyn ja sisältöön. Ilmeisesti kuvitellaan, että se räksytys, vähättely ja kaikenlainen känkkäränkkä olisi ikäänkuin kansalaisvelvollisuus näillä pienempien piirien foorumeilla.
Ilmiön pitkän empiirisen havainnoinnin perusteella kyseiselle käyttäytymismallille voisi löytää kaksi perussyytä, jotka esiintyvät täälläkin joko yhdessä tai erikseen, mutta usein toisiinsa sekoittuneina:
1. Suomalaiskansallisiin kalloihin ehdollistettu tasapäisyys
-alunperin ulkoapäin opittu vahva sosiaalinen paine.
-pelko ja epäluulo kaikenlaista oman kokemuspiirin ulkopuolelle menevää kohtaan
-tarve kuulua joukkoon, ja toisaalta pelko jäädä jonkun kuvitellun sisäpiirin ulkopuolelle
-valtavirrasta poikkeamista ei katsota hyvällä, paitsi alisuorittamista, joka on hyväksyttävämpää.
-"jos mulla ei ole kivaa, ei saa olla kellään muullakaan. Eikä ainakaan kivempaa kuin mulla."
-"jos mulla ei mee hyvin, et jumankeuta tuu selittään mulle miten sulla menee edelleen hyvin."
2. Suomalaiskansallinen kateus
-tosin yleensä tuohon ensimmäiseen liittyneenä, ja ehkä helpoiten dissattavissa tuolla jo vilautetulla kateuskortti -argumentilla
-ikäänkuin alitaujinen pelko siitä, että on jäänyt jostain vähemmälle kuin toinen, kun se toinen on tehnyt kalliimman valinnan.
-"jos mulla ei ole vara hommata tommoista, ei tuo toinenkaan kyllä tuota omaansa mulle hehkuta, kele."
-mikä tuo kuvittelee olevansa tuon erikosien laitteensa kanssa, täysi pelle se on, ja raukka ei edes tajua sitä."
Hankala tuolle ilmiölle on oikein muitakaan loogisia syitä löytää, ja käytännössä testattunakin nuo kaksi pääteemaa näyttäisivät pitävän parhaiten pintansa niin täällä kuin muillakin vastaavilla foorumeilla. Hra Ruutikallo kerkesi syyttää minua jo kateuskortin vilauttelusta, mutta mitenkäs hra R itse selittäisi tämän todistetusti homppua laajemman ilmiön?
Siis esimerkiksi sellaisen, että kukaan hompun mäkkikäyttäjistä ei näe vaivaa hillua jossain Windows- tai muilla mainstreamfoorumeilla dissaamassa niitä tuotteita ja niiden käyttäjiä, vaan se "Lakkien" sun muiden saarnamiesten virta vie ja on aina vienyt juuri toisinpäin. Eli niille "vähemmistömerkkien" foorumeille löytää aina tiensä tasainen virta trolleja, inttäjiä, itkijöitä ja eriasteisia tosikoita sekä periaatteen miehiä, joille on suorastaan elämäntehtävä todistaa sen vähemmistöpuolen tuotteiden keskinkertaisuutta ja pitää huoli siitä, että "fanipojat" eivät vaan pääse kuvittelemaan itsestään liikoja. Vitsailusta nyt puhumattakaan.
Ne harvinaisemmat tuotteet ja tuotemerkit herättävät usein kiihkeitä tunteita, ja Suomessa etenkin niissä, jotka eivät ko. tuotteita omista. Mac ei todellakaan ole poikkeus tässä asiassa, mutta miksi?
Mikä siinä XYZ-merkin fanituksessa on niin kamalaa? Onko se joltain toiselta pois? Miksi sen merkin paashaksi julistaminen siellä merkin omalla foorumilla on niin tärkeää? Mistä se voi johtua, jos ei pääosin noista parista yllämainitusta syystä?
Tai siis joo, kyllähän niitä perusmotiiveja on oikeastaan kolme, mutta ne kaksi ensimmäistä näkyvät muutenkin niin selvästi, viimeksi vaikka tuolla edellisellä sivulla tässä ketjussa. Se kolmas näkyykin sitten epäsuorasti vaikka tässä:
heikkipekka kirjoitti:Että olisi kateellinen siskolleen ja sen miehelle?
Mutta joop, eipä siitä sen enempää, aivan turhanpäiväisen asian takia. Kukin tehköön omat johtopäätöksensä kuten haluaa, ja ärsytysketju varmaan jatkaa edelleen mitenkään muuttumattomana seuraavatkin 50 sivua.
Eihän näistä pitäisi tietty itsekään provosoitua, vaan jättää ne omaan arvoonsa, mutta välillä sitä vaan pakkaa turhautumaan ja ärsyyntymään, kun tuohon samaan ilmiöön tärmää jatkuvasti muuallakin, sen sisältö on sitä samaa heikosti peiteltyä jauhantaa, eikä sille oikein löydy mitään esim. puhtaasti teknistä saati positiivista motiivia. Eikä sitä esiinny samanlaisena muualla kuin suomenkielisillä foorumeilla.
Tarkemmin ajatellen, kaitpa niitä perussyitä on varmaan neljäkin, eli olkoon tosikkomaisuus ja erot sarkasmin tuotannossa ja tulkinnoissa se neljäs perisynti. Mutta eiköhän tämä riitä ainakin toistaiseksi.
Tulipa taas turhan pitkä nillitys omasta takaa, näin 50-sivujuhlan kunniaksi. Noh, tämä oma nillitystarve kyllä hellittää ja paranee tästä ihan itsekseen, kunhan päivät alkavat taas pidentyä ja elämä heräillä uudestaan.
PS. Disclaimer:
Juu-u, lienee sanomattakin selvää, että tämä on tahallisen kärjistetysti kirjoitettu, eikä siis herkkähipiäisimpien kannata ottaa kaikkea ihan kirjaimellisesti. Jatkakaa.