
Kyl mä myös söin spagettia ja tomaattijauhelihakastiketta.
Viesti Kirjoittaja TId »
Viesti Kirjoittaja Maza »
Viesti Kirjoittaja Erño »
Viesti Kirjoittaja Macco »
Eeeei se noin lämpene! Ensin puut asetellaan taiten siten, että ilma pääsee virtaamaan vapaasti. Sitten tuikataan se tulitikku sinne pesään. Sitten toinen. Laitetaan hieman paperia, ja sytytetään kolmas ja neljäs tikku. Viidennellä poltetaan sormet. Laitetaan lisää paperia. Kuudes ja seitsemäs tikku. Lorotetaan paperien ja puiden sekaan hieman bensaa ja kaivetaan kahdeksas tikku rasiasta, joka onkin jo aiemmin poltettu. Samoin yhdeksäs ja kymmenes. Mennään hakemaan uusia tulitikkuja lähimmältä huolto-asemalta. Matkan varrella pistäytydään pikaisesti lähipubissa yhdellä kun ottaa jo vähän pattiin. Kömmitään kotiin viideltä aamulla ja sammutaan eteiseen.Erño kirjoitti:Laitoin kiukaan lämpenemään, eli pökköä pesään aivan pirusti ja nakkasin tulitikun perään.
Viesti Kirjoittaja Anniel »
^ EVO...Macco kirjoitti:Eeeei se noin lämpene! Ensin puut asetellaan taiten siten, että ilma pääsee virtaamaan vapaasti. Sitten tuikataan se tulitikku sinne pesään. Sitten toinen. Laitetaan hieman paperia, ja sytytetään kolmas ja neljäs tikku. Viidennellä poltetaan sormet. Laitetaan lisää paperia. Kuudes ja seitsemäs tikku. Lorotetaan paperien ja puiden sekaan hieman bensaa ja kaivetaan kahdeksas tikku rasiasta, joka onkin jo aiemmin poltettu. Samoin yhdeksäs ja kymmenes. Mennään hakemaan uusia tulitikkuja lähimmältä huolto-asemalta. Matkan varrella pistäytydään pikaisesti lähipubissa yhdellä kun ottaa jo vähän pattiin. Kömmitään kotiin viideltä aamulla ja sammutaan eteiseen.Erño kirjoitti:Laitoin kiukaan lämpenemään, eli pökköä pesään aivan pirusti ja nakkasin tulitikun perään.
Viesti Kirjoittaja Macco »
Ei mulla oo sellasta...Anniel kirjoitti:Tuunko sytyttään sun saunan?
Viesti Kirjoittaja Lare »
Niin, ja perheelliset nakkaavat lisäksi Hesarin selkään niin voi väitää että tuli ennen sitä kotiin.Macco kirjoitti:... Kömmitään kotiin viideltä aamulla ja sammutaan eteiseen.
Muuten houkutteleva tarjous mutta meillä sähkökiuas ja vakuutusehdot tarkastamatta.Anniel kirjoitti: ^ EVO...![]()
Tuunko sytyttään sun saunan?
Viesti Kirjoittaja Anniel »
Macco kirjoitti:Ei mulla oo sellasta...Anniel kirjoitti:Tuunko sytyttään sun saunan?Mutta joo
No voi harmi, teidän täytyy sitten tyytyä tuohon virtuaalisaunaan. Pieni kirjoitusvirhe siellä nimessä mutta etteköhän te selviäLare kirjoitti:Muuten houkutteleva tarjous mutta meillä sähkökiuas ja vakuutusehdot tarkastamatta.
Viesti Kirjoittaja Erño »
Viesti Kirjoittaja hatey »
Viesti Kirjoittaja Salamijakk »
Viesti Kirjoittaja Salamijakk »
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
Viesti Kirjoittaja rok »
Pöh, paperi on turhaa.Macco kirjoitti:Eeeei se noin lämpene! Ensin puut asetellaan taiten siten, että ilma pääsee virtaamaan vapaasti. Sitten tuikataan se tulitikku sinne pesään. Sitten toinen. Laitetaan hieman paperia, ja sytytetään kolmas ja neljäs tikku. Viidennellä poltetaan sormet. Laitetaan lisää paperia. Kuudes ja seitsemäs tikku. Lorotetaan paperien ja puiden sekaan hieman bensaa ja kaivetaan kahdeksas tikku rasiasta, joka onkin jo aiemmin poltettu. Samoin yhdeksäs ja kymmenes. Mennään hakemaan uusia tulitikkuja lähimmältä huolto-asemalta. Matkan varrella pistäytydään pikaisesti lähipubissa yhdellä kun ottaa jo vähän pattiin. Kömmitään kotiin viideltä aamulla ja sammutaan eteiseen.Erño kirjoitti:Laitoin kiukaan lämpenemään, eli pökköä pesään aivan pirusti ja nakkasin tulitikun perään.
Viesti Kirjoittaja Macco »
Näin on, mutta sitten ei pääse eksymään baariin...rok kirjoitti:Pöh, paperi on turhaa.
Parhaiten se lähtee tuohella.
Viesti Kirjoittaja rok »
No sitten on tietty eri asia.Macco kirjoitti:Näin on, mutta sitten ei pääse eksymään baariin...rok kirjoitti:Pöh, paperi on turhaa.
Parhaiten se lähtee tuohella.
Viesti Kirjoittaja Salamijakk »
Ehkä hän oli onnellinen tai tyytyväinenkin, kuka tieskallekilponen kirjoitti:Tuota avatartemppuilua on tapahtunut aika tiheään tahtiin nykyään, itsekin ongelman kanssa taistelin jokin aikaa takaperin. Laita MVi:lle yksityisviesti, hän sen minullekin onnistui laittamaan.
Viesti Kirjoittaja Salamijakk »
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
Niinkö?Salamijakk kirjoitti:Saanen huomauttaa, että Kallen veli tai rexi oli tänään telkus!!!
Viesti Kirjoittaja Salamijakk »
No eilen se oli siinä a—studiossa Ylellä se rexi ministerin vieressä. No se järkevärexi kiusaamisata vastaan.kallekilponen kirjoitti:Niinkö?Salamijakk kirjoitti:Saanen huomauttaa, että Kallen veli tai rexi oli tänään telkus!!!
Viesti Kirjoittaja Aperture »
Viesti Kirjoittaja Salamijakk »
Viesti Kirjoittaja Erño »
Viesti Kirjoittaja Macco »
Viesti Kirjoittaja hatey »