Repe Ruutikallo kirjoitti:
No no, otetaanpas rauhallisesti tämä
vaalikampanjointi nyt. Kilpailijan mustaaminen ei välttämättä edistä omaa asiaa.
Siis mikä ihmeen kampanjointi?
Eikun jooo, tosiaan! Aevan, tuohan selittääkin jo monta asiaa, kuten esim. tuon repemäisyyksien lisääntymisen viime aikoina.
Mutta ollos huoleti, en kilpaile kanssasi yhtikäs mistään, enkä siis vie sinulta "pisteitä" pois.
En osannut edes kuvitella pääseväni jollekin top 10 -listalle, saati että haaveilisin tulevani valituksi. Ei siis juuri ole vaikuttanut oman jauhantani tyyliin, laatuun tai edes määrään. Ensi vuoden puolella varmaan ainakin määrä tulee vähän tippumaan, jos/kun ei kerkiä täällä haahuilemaan samaan malliin kuin viime aikoina.
iBookin näyttö oli jo omana aikanaan himmeämpi kuin useimmissa PC-läppäreissä, jopa reippaasti, joten ei se nyt vanhuudesta ole kiinni se kirkkauden puutos. Apple vain teki asiat silloin noin ja alkoi MacBookeissa sitten käyttää olennaisesti kirkkaampaa näyttövarustusta.
Eihän täällä ole kukaan muuta väittänytkään. Minäkin myönsin, että himmeämpihän se oli, mutta ei minusta niin himmeä, etteikö sillä olisi voinut jotain tehdäkin.
Muistan kyllä hyvin miltä esim. 15-tuumaisen wanhan Powerbookin näyttö näytti samanikäisen Cineman tai ison Eizon vieressä, mutta kummasti sillä PB:n näytölläkin teki hommia. Jopa ihan laskutettavaa työtäkin. Eikä kirkkaus tai sen puute juuri häirinnyt.
PPC-Macit ovat ihan hyviä koneita, kunhan tajuaa, että...
Ei kannata aliarvioida käytettyjen mäkkien perään kyselevien ihmisten päättelykykyä.
Tuskin kovin moni kuvitteleekaan saavansa 3-6 vuotta vanhan mäkin tai puuceen ostamalla uudenveroisen koneen tai edes yhtä räyhäkän kuin uusi. Kyllä niillä ppc-koneillakin silti sen kuvan mm. OS X:n toiminnasta saa, kaikki tapahtuu vaan vähän hitaammin kuin uudessa, eikä puhti välttämättä riitä sentäs ihan mihin tahansa.
Mutta eiköhän ne mielipiteet ja ilmeisesti vaalipuheetkin ole jo vaihdettu, joten lienee turha pallotella tällä asialla enempää. Toisille kelpaa mainosti vielä ppc-koneet, toisille ei. Sekä ppc- että Intel-raudoilla voi silti vielä tehdä yhtä ja toista, loppu onkin sitten makuasioita ja itse kunkin tarpeista kiinni. Niin ja budjetin suuruudesta.