Rohkenen aloittaa uuden ketjun vaikka näistä on jaappastu kerran jos toisenkin. Vanhassa ketjussa tämä uusi viestini jäisi kuitenkin vanhan turinan uhriksi.
Tarinani on se, että minulla on ollut parisen vuotta M-Audio Audiophile USB -kortti ja sen kanssa ongelmia. Kortti on kylmäkäynnistyksen jälkeen antanut huonoa/heikkoa/särisevää ääntä kunnes sen on käynnistänyt parisen kertaa uudestaan. Kortti oli ensin kiinni vanhassa PC:ssäni ja oletin että ongelma on jossakin piirisarja-ajuri-osastolla. Nyt kortti on kuitenkin kiinni MBP:ssä ja ongelmat ovat samat eli ilmeisesti jokin ei pelitä kunnolla ennen kuin kortti vähän lämpenee tms. Joka tapauksessa tukku- ja jälleenmyyjä ovat sopineet, että voin vaihtaa sen virhevastuun puitteissa uuteen takuuajan ulkopuolella. Kun Audiophileä ei enää myydä, niin voin vaihtaa sen suunnilleen samanhintaiseen uuteen korttiin tai kalliimpaan maksaen välirahan. Ja Audiophilen karkea hintaluokka on siis n. 150 euroa, joten uusi voisi olla vaikkapa suunnilleen 150-300 euron tasoa. Tukkuri ja jälleenmyyjä myyvät merkkejä M-Audio, Emu, Presonus ja Digidesign joten tuolta saralta lähdetään.
Nöyrästi ottaisin siis vastaan suosituksia seuraavilla edellytyksillä:
- Valmistaja jokin yllä olevista
- Toimii Macissa, PC-toiminta plussaa
- Kohtuullinen kuulokelähtö volyymisäädöllä
- Sopivat stereolähdöt liitettäväksi 8020A -Geneleceihin toimien esivahvistimena niille
- Hyvä äänenlaatu erityisesti musiikkikäytössä
- Toslink-lähtö
Kiitän ja kumarran.
Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Kaikki ääneen ja musiikin tekoon liittyvä.
13 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.11.2004 klo 16.43
Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja ER »
-
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.11.2004 klo 16.43
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja ER »
Tuohon hintaluokkaan ko. kauppa näyttää myyvän mm. seuraavia:
Digidesign Mbox 2 Mini
- Mukana Digidesign ProTools LE 7.4 ja ilmainen päivitys 8-versioon (mutta tuskin minä moista tarvitsisin kun en edes tiedä mitä se ohjelma tekee
)
M-Audio Firewire Solo
M-Audio FastTrack Pro
- M-Audio ei ole ehkä ihan ykkösvaihtoehto näiden kokemieni ongelmien ja huonon/hitaan ajurijakelun vuoksi
Presonus Inspire 1394
Presonus Firebox
- Ihan vieraat vermeet
E-Mu 0404 USB 2.0
E-Mu Tracker Pre USB 2.0
- Mutu- ja fiilispohjalta tuo 0404 voisi olla ykkössuokkari jos Google tai suositukset eivät muuta ehdota
Digidesign Mbox 2 Mini
- Mukana Digidesign ProTools LE 7.4 ja ilmainen päivitys 8-versioon (mutta tuskin minä moista tarvitsisin kun en edes tiedä mitä se ohjelma tekee
![Salaisuus [:#]](./images/smilies/47_47.gif)
M-Audio Firewire Solo
M-Audio FastTrack Pro
- M-Audio ei ole ehkä ihan ykkösvaihtoehto näiden kokemieni ongelmien ja huonon/hitaan ajurijakelun vuoksi
Presonus Inspire 1394
Presonus Firebox
- Ihan vieraat vermeet
E-Mu 0404 USB 2.0
E-Mu Tracker Pre USB 2.0
- Mutu- ja fiilispohjalta tuo 0404 voisi olla ykkössuokkari jos Google tai suositukset eivät muuta ehdota
-
- Viestit: 4994
- Liittynyt: 24.2.2004 klo 23.16
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja MVi »
MBoxissa on toimivat CoreAudio-ajurit, ihan ok. S/PDiffiä ei ole. USB-liitännällä. Ei midiä.
FastTrackPro on purkeista monipuolisimman ja mukavimman näköinen. S/PDiff koaksiaalisena. USB-liitännällä. FW Solokin on varmaan ok, S/PDiff koaksiaalisena.
Presonuksen purkeista Firebox on parempi. S/PDiff breakout-kaapelin perässä. En osaa sanoa onko optisena, luulen että koaksiaalinen. Toslinkillä ilmeisesti tarkoitat optista. Joku muu varmaan tietää ton täällä.
Toimiiko E-Mu Macissa, ei kai?
Jos näistä valitaan, mä ehkä poimisin koriin ton Fireboxin.

Hopeinen Omena -tuotteet: http://hopeinenomena.net/shop
-
- Viestit: 7042
- Liittynyt: 24.2.2004 klo 10.00
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja Jone »
Ex-ope muistuttaa: S/PDIF Sony/Philips Digital Interface FormatMVi kirjoitti:S/PDiffiä ei ole, S/PDiff koaksiaalisena. S/PDiff breakout
-
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.11.2004 klo 16.43
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja ER »
Kiitokset. MVi. Minulla on ollut käsityksenä se, että E-Mu 0404 toimisi kyllä Macissa ihan virallisestikin, mutta hra Google väittää että joku on kokenut ongelmalliseksi saada ulos pätkimätöntä digiä.
EDIT: Taidan päätyä ihan käytännön syistä USB-liitäntäiseen FW:n sijaan, vaikka sillä olisi sinänsä kai meriittinsä.
EDIT: Taidan päätyä ihan käytännön syistä USB-liitäntäiseen FW:n sijaan, vaikka sillä olisi sinänsä kai meriittinsä.
-
- Viestit: 4994
- Liittynyt: 24.2.2004 klo 23.16
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja MVi »
Jahas, maailma muuttuu, en lukenut pidemmälle kun E-Mun sivuston alareunassa lukee Creative. Joihinkin tuotteisiin tukea ilmeisesti on tarjolla., esim
http://www.emu.com/products/product.asp ... duct=18388 olisi ihan monipuolinenkin, mitään käyttökokemuksia ei ole.
http://www.emu.com/products/product.asp ... duct=18388 olisi ihan monipuolinenkin, mitään käyttökokemuksia ei ole.
Hopeinen Omena -tuotteet: http://hopeinenomena.net/shop
-
- Viestit: 913
- Liittynyt: 21.11.2004 klo 14.27
- Paikkakunta: Orivesi, Eräjärvi
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja Ana P »
Kyllä noita pätkimisiä ja ongelmia on paremmissakin piireissä, melkein kaikilla korteilla ja koneilla on joku onnistunut saamaan itselleen harmaita hiuksiaER kirjoitti: mutta hra Google väittää että joku on kokenut ongelmalliseksi saada ulos pätkimätöntä digiä.
EDIT: Taidan päätyä ihan käytännön syistä USB-liitäntäiseen FW:n sijaan, vaikka sillä olisi sinänsä kai meriittinsä.

-
- Viestit: 97
- Liittynyt: 1.9.2008 klo 8.21
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja Ali Lämpö »
Jatketaanpa tähän aiheeseen, itselläni on sama tilanne edessä eli firewireinterfacen hankkiminen. Vaatimuksena lähinnä, että vähintään neljä sisääntuloa hyvillä etusilla. Jos jollain kokemusta jostain seuraavista, antaa kuulua!
Alesis IO 26
http://www.thomann.de/fi/alesis_io26.htm
M-Audio Profire 610
http://www.thomann.de/fi/maudio_profire_610.htm
TC Electronics Konnekt24d
http://www.thomann.de/fi/tc_electronic_konnekt_24d.htm
Suurin huolenaiheeni on se, että varmasti pelaa macilla luotettavasti. Äkkiseltään tuo Alesis vaikuttaa päällisin puolin mielenkiintoisimmalta, mutta tuo M-Audiokin kiinnostaa ProToolsin takia. TC Electronicsia ensin kuolasin, mutta sitten tuli nuo muutkin mukaan harkintaan.
Anyone ?
Ali

- Viestit: 1960
- Liittynyt: 31.10.2006 klo 22.10
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja Blank^ »
Presonuksen Fireboxiin on monet päätyneet tuossa hintaluokassa. Erityisesti esivahvistimien pitäisi olla erinomaiset, joskin en niitä itse koskaan testannut. Omistin siis itsekin kyseisen laitteen, kunnes vaihdoin huomattavasti pienempään Apogeen Duetiin.Ali Lämpö kirjoitti:Jatketaanpa tähän aiheeseen, itselläni on sama tilanne edessä eli firewireinterfacen hankkiminen. Vaatimuksena lähinnä, että vähintään neljä sisääntuloa hyvillä etusilla. Jos jollain kokemusta jostain seuraavista, antaa kuulua!
Fireboxista löytyy monta ketjua täältä Hopeisesta Omenasta, joten niistä voi kaivaa noita käyttäjäkokemuksia. Apogeehen tutustumisen jälkeen suosittelisin vilpittömästi Ensembleä, mutta taitaa mennä reilusti yli budjetin?
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 8.7.2009 klo 21.10
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja koppa52 »
minulla on mbp+presonus firebox. macista lähtee optinen ulostulo. fireboxissa koaksiaalinen in/out.haluaisin fireboxin macin ja stereoiden väliin.
onko liitäntä mahdollinen?
onko liitäntä mahdollinen?
-
- Viestit: 4994
- Liittynyt: 24.2.2004 klo 23.16
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja MVi »
Tuota noin, on. Siis Firewirellä Macista Fireboksiin. Boksista sitten signaali stereoihin siinä muodossa kun stereot ottavat vastaan. Jos on vain analoginen, tarvii väliin plugi-rca-kaapelin. Jos stereoiden otto on koaksiaalinen S/PDIF, fireboxin liitäntä sopii suoraan. Jos optinen niin tarvitaan yksi lisäpalikka väliin, esim. http://www.thomann.de/fi/m-audio_co2_op ... verter.htm ja se optinen kaapeli.koppa52 kirjoitti:minulla on mbp+presonus firebox. macista lähtee optinen ulostulo. fireboxissa koaksiaalinen in/out.haluaisin fireboxin macin ja stereoiden väliin.
onko liitäntä mahdollinen?
Hopeinen Omena -tuotteet: http://hopeinenomena.net/shop
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 8.7.2009 klo 21.10
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja koppa52 »
kiitos kovasti. onkyo 607 :ssä on koaksiaaliliitäntä.
-
- Viestit: 2145
- Liittynyt: 11.12.2009 klo 12.32
Re: Mikä ulkoinen USB- (tai FW-) äänikortti?
Viesti Kirjoittaja jpq »
E-musta pci versio vaikka firman ostikin Creative jos oikein ymmärsin niin tuotteet on hyviä äänellisesti ja mitä miidä olen käytellyt sekin pelaa. ja Sound on sound mittasi ainoita kortteja jolle valmistajan antamat numerot pätee todella hyvin. Itsekin mietin mikä äänikortti (PCI kortteja kun ei voi Mac Minissä käyttää jota ei kyllä vielä edes pöydällä ole mutta se ei ole tärkeää) ja vaihtoehtona miettii jopa yhtä (motun tekemöää tosin jollain ollut tosi äkkiä löytäen Apple ongelmia siinä) ratkaisua tarpeeksi monen tulon äänikortti koneeseen ja mikseri välistä pois. Mikserin joka ei tule heti ahtaaksi saanee vaan halvemmalla perus kortin (stereo linja sisään ja midi siis,ja muut mitä emu 0404 esim. tarjoaa) kanssa.
13 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Audio ja musiikki”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit