Ei business puolella haluta luureja joita oikeasti joutuu säätämään ennen käyttöönottoa. Tietysti ei voi sanoa vielä mitään kun N900 on vasta markkinoille saapunut, mutta bugeja siitä tuntuu maemon keskustelupalstojen perusteella löytyvän aivan tolkuttomasti. Odotellaan muutama päivitys ja katsellaan sitten. Uskon kuitenkin että mitenkään isoksi business luuriksi ei N900:sta ole vielä pitkään aikaan. Firmat hankkivat edelleen noita E-sarjan puhelimia koska ne on oikeasti tarkoitettu business -maailmaan.Stuge kirjoitti:Hyvää pioneerityötä Apple teki iPhonen kanssa. Nyt taitaa vaan aika ajaa ohi. Ohjelmisto ehkä ihan jees, riittävän yksinkertainen ja toimiva. Rauta vaan melko löyhää ilmeisesti. Nyt muutaman tunnin käyttökokemuksen perusteella N900:sta voin kyllä omalta kohdaltani sanoa että on. Ei tuo N900 luultavasti tällainen mainstream wannabe fanituspuhelin koskaan tule olemaan, mutta uskon kyllä että esim. bisnespuolella tästä voisi olla hyvä jatkaa siitä mihin E90 jäi.
Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
-
- Viestit: 4367
- Liittynyt: 20.5.2006 klo 14.00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja inf »
-
- Viestit: 1453
- Liittynyt: 31.1.2005 klo 0.20
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Saltikov »
-
- Viestit: 243
- Liittynyt: 13.2.2009 klo 11.20
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Stuge »
Joo monasti se ei ole haluamisesta kiinni. Kyllä juurikin E-sarjalaisia säädetään niin maan pirusti esimerkiksi Tietoenatorilla firmojen tarpeisiin. Mutta tämänhän tietenkin jo tiesitkin, koska sinulla näyttää olevan sen puolen vankka asiantuntemus. Vai oliko tuo täydellisen tietämättömyyden tuomaa varmuutta, jota niin usein täälläkin tapaa?inf kirjoitti: Ei business puolella haluta luureja joita oikeasti joutuu säätämään ennen käyttöönottoa.
Juuri näin. Vaikeahan täydellistä iPhonea olisi parantaa.Saltikov kirjoitti:Siinä N900 eroaa iPhoesta että N900:stä löytyy paranettavaa / korjatavaa ... iPhonehan taas näyttää olevat evoluution päässä.
-
- Viestit: 8622
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
Säätämisen Tieto osaa mutta ei ottaa asiakkaan tarpeet huomioon.Stuge kirjoitti:Joo monasti se ei ole haluamisesta kiinni. Kyllä juurikin E-sarjalaisia säädetään niin maan pirusti esimerkiksi Tietoenatorilla firmojen tarpeisiin. Mutta tämänhän tietenkin jo tiesitkin, koska sinulla näyttää olevan sen puolen vankka asiantuntemus. Vai oliko tuo täydellisen tietämättömyyden tuomaa varmuutta, jota niin usein täälläkin tapaa?inf kirjoitti: Ei business puolella haluta luureja joita oikeasti joutuu säätämään ennen käyttöönottoa.
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 4367
- Liittynyt: 20.5.2006 klo 14.00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja inf »
Noh tuli kirjoitettua vähän jyrkästi, tai sitten pointti meni ohi. Mutta moni firma luottaa noihin E-sarjan luureihin koska niitä on jo valmiiksi "muokattu" business-käyttöön. Varmasti joku Tieto noita omille firmoilleen/asiakkailleen tunkkaa vielä senkin lisäksi, mutta monet firmat (mm. meidän firman yksi asiakas on selkeästi ilmoittanut että vain tietyt mallit ovat sallittuja puhelimia, muille ei anneta minkäänlaista tukea.Stuge kirjoitti:Joo monasti se ei ole haluamisesta kiinni. Kyllä juurikin E-sarjalaisia säädetään niin maan pirusti esimerkiksi Tietoenatorilla firmojen tarpeisiin. Mutta tämänhän tietenkin jo tiesitkin, koska sinulla näyttää olevan sen puolen vankka asiantuntemus. Vai oliko tuo täydellisen tietämättömyyden tuomaa varmuutta, jota niin usein täälläkin tapaa?inf kirjoitti: Ei business puolella haluta luureja joita oikeasti joutuu säätämään ennen käyttöönottoa.
Missä vaiheessa sanoin että olisin joku iso asiantuntija? Pitääkö kaikki ottaa niin tosissaan mitä lukee? En ole vielä päässyt N900:sta testaamaan kunnolla, otinkin kantaa tuohon sinun kirjoitukseesi jossa sanoit että luuria joutuu aika paljon säätämään. Pahoittelen, jos se kuulosti jotenkin siltä että väitin että tiedän näistä asioista kaiken ja että mitään muuta luuria ei säädetä yhtään.
Mielestäni on turhaa mennä henkilökohtaisuuksiin toisten tietämyksestä, kun et toista henkilöä edes tunne. Omalta osaltani ei ollut mitenkään tälläinen tarkoitus, vaikkakin ehkä viestistäni sellaisen kuvan saattoi saada.
Kuten sanoin N900:sta saadaan varmasti business käyttöön erittäin toimiva luuri (ei tietenkään ihan jokaiselle Pertti Perusjätkälle) sellaiselle joka osaa vähänkin asetuksia säädellä ja siitä "pitää". Tämä vaan ottaa hetken aikaa, ja onkin mielenkiintoista nähdä miten nopeasti Nokia/Maemo-tiimi alkaa työntämään uusia firmiksiä laitteelle ulos.
-
- Viestit: 243
- Liittynyt: 13.2.2009 klo 11.20
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Stuge »
Joo, myönnetään, hieman jyrkkyyttä oli myös täällä päässä, pyydän anteeksi. En epäilekkään että E-sarja on syrjäytettävissä noin vain yhdessä yössä business-käytössä. Tällä puolellahan ei juosta kiljuen hypen perässä. Monilla on vielä täyttä häkää käytössä joku 9300 tai 9500 kommunikaattori. Mielestäni N900 on kyllä kykenevä laite business puhelimeksi. Itse uskon kyllä että E90 saa jäädä eläkkeelle omassa käytössäni. Aika tietysti näyttää.inf kirjoitti: Noh tuli kirjoitettua vähän jyrkästi, tai sitten pointti meni ohi. Mutta moni firma luottaa noihin E-sarjan luureihin koska niitä on jo valmiiksi "muokattu" business-käyttöön. Varmasti joku Tieto noita omille firmoilleen/asiakkailleen tunkkaa vielä senkin lisäksi, mutta monet firmat (mm. meidän firman yksi asiakas on selkeästi ilmoittanut että vain tietyt mallit ovat sallittuja puhelimia, muille ei anneta minkäänlaista tukea.
Niin, annoit vaan kirjoituksellasi juurikin sellaisen kuvan. Ei voi aina tietää, mitä ei pidä ottaa niin tosissaan, mutta kiitos tarkennuksesta. Ja tuosta säätämisestä vielä haluan myös tarkentaa hieman. Muistaakseni E90:stä joutui paketista ottamisen jälkeen säätämään ihan yhtä paljon. Postilaatikot ynnä muut asetukset kuntoon. Säätämisen määrä on tietysti iPhoneen verrattuna huomattavasti isompi. Maemo alustana näyttää kuitenkin kyllä minusta siltä, että puhelimesta saa säädettyä juurikin sellaisen kuin tarve vaatii. Tätä pidän itse ehdottoman positiivisena. Itselleni toimintojen logiikka aukesi kyllä melko helposti, joten kaikkien asetusten mulkkaaminen ei kyllä sinänsä vaikeaa ole.inf kirjoitti: Missä vaiheessa sanoin että olisin joku iso asiantuntija? Pitääkö kaikki ottaa niin tosissaan mitä lukee? En ole vielä päässyt N900:sta testaamaan kunnolla, otinkin kantaa tuohon sinun kirjoitukseesi jossa sanoit että luuria joutuu aika paljon säätämään. Pahoittelen, jos se kuulosti jotenkin siltä että väitin että tiedän näistä asioista kaiken ja että mitään muuta luuria ei säädetä yhtään.
Tästä olemme ehdottomasti samaa mieltä. Aikaa siinä toki hieman tarvitaan, mutta minusta potentiaalia löytyy. Todella mielenkiintoista on nähdä juurikin miten homma alkaa kehittymään ja mikä on tahti Nokia/Maemolla. Toivottavasti saataisiin Nokialta tukea myös Macille. iSync N900:lle olisi kyllä paikallaan, tai sitten OVI Suite.inf kirjoitti: Kuten sanoin N900:sta saadaan varmasti business käyttöön erittäin toimiva luuri (ei tietenkään ihan jokaiselle Pertti Perusjätkälle) sellaiselle joka osaa vähänkin asetuksia säädellä ja siitä "pitää". Tämä vaan ottaa hetken aikaa, ja onkin mielenkiintoista nähdä miten nopeasti Nokia/Maemo-tiimi alkaa työntämään uusia firmiksiä laitteelle ulos.
-
- Viestit: 139
- Liittynyt: 1.11.2007 klo 0.26
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja coolmeester »
http://www.tietokone.fi/uutiset/nokian_ ... olmoseksi2
-
- Viestit: 243
- Liittynyt: 13.2.2009 klo 11.20
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Stuge »
-
- Viestit: 140
- Liittynyt: 26.5.2005 klo 20.18
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja anzi80 »
N900 ja iPhone on puhelintyyppeinä niin erilaisia, että niiden välinen paremmuus on ihan käyttäjästä kiinni. Jos moniajo, avoimuus, 3G-tuki muuallakin kuin kaupungeissa, tarkka näyttö ja fyysinen näppis kiinnostaa, niin N900 menee heittämällä iPhonen ohi. Jos haluaa mahdollisimman helpon puhelimen hyvällä nettiselaimella, pelailla pelejä, saumattoman tuen macin kanssa, niin iPhone lienee paras valinta silloin.Stuge kirjoitti:Pitää tuo kyllä jossain välissä lukaista. Ei sitä kyllä voi kun ihmetelle, mikä ihme siinä iPhonessa on niin ihmeellistä? Onhan se toisaalta näppärä, mutta minusta ei voida puhua mistään älypuhelimesta. iPhone on kyllä ihan liian rampa monilta ominaisuuksiltaan. Ehkä iPod puhelimella varustettuna olisi oikeampi ilmaisu.
Itselläni on iPhone 3G ja kyllähän tuo N900 houkuttelisi. Pitänee malttaa odotella vielä se Maemo 6 kun tuolla nykyiselläkin kuitenkin pärjää. Sujuvaa moniajoa kyllä kaipailee, mutta varmaan N900:n ostettuakin kaipaisi jotain iPhonen ominaisuuksia.
Tuosta Tietokone-lehden testistä sen verran, että nopeasti sen selailin läpi ja silmiin pisti iPhonen saama 9/10p akkukestosta. HTC Hero ja N900 saivat 6/10p. On vissiin 3GS akkukeston osalta todella paljon 3G:ta parempi, sillä tuota 3G:ta on saanut kyllä latailla käytännössä joka päivä hankinnasta lähtien. Ehkä noita muita saa sitten latailla monta kertaa päivässä..

Lopputulemana on (kuten jo monesti tässäkin threadissa on todettu), ettei siitä ole tappajaksi, mutta varmasti moni pohtii näiden kahden puhelimen välillä ja päätyy Nokian puhelimeen, eli jonkun verran iPhonen myyntiä syö. Itse ainakin ihan Suomen kansantaloutta ajatellen hommaan seuraavaksi luuriksi Nokian Maemo-luurin, ellei iPhoneen tule oikeasti jotain uutta seuraavassa versiossa (Ainakin 900Mhz 3G ja moniajo)
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
coolmeester kirjoitti:Onko kukaan ehtinyt lukemaan uuden Tietokonelehden vertailua älypuhelimista? Iphone voitti ja n900 kolmas. Voisi käydä tuolta huoltsikalta katseleen löytyykö jo lehteä. Kommentteja vertailuun liittyen?
http://www.tietokone.fi/uutiset/nokian_ ... olmoseksi2
Iphone voitti ennen joulua Tietokonelehden, Mikrobitin ja jonkin kolmannenkin vielä vertailut. Kahdessa noista tais olla N900 mukana.
Nuo lehdet ei ole mitään Applebuustaajia, joten aika paljonpuhuvaa. Käytettävyys lienee se suurin tekijä iPhonen voitossa, tosin muut ei ole kaukana enää.
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Stuge kirjoitti:Pitää tuo kyllä jossain välissä lukaista. Ei sitä kyllä voi kun ihmetelle, mikä ihme siinä iPhonessa on niin ihmeellistä? Onhan se toisaalta näppärä, mutta minusta ei voida puhua mistään älypuhelimesta. iPhone on kyllä ihan liian rampa monilta ominaisuuksiltaan. Ehkä iPod puhelimella varustettuna olisi oikeampi ilmaisu.
Toki iLuurissa on puutteita, mutta miten "ihan liian rampa" kuvaa sitä?
Vuosikausien Nokia-käyttäjänä olen ollut enemmän kuin tyytyväinen IPhoneen...
- Kamera on vain 3 Mpx, mutta päihittää kuvanlaadussa kyllä esim E71:sen, vaikkei salamaa olekaan
- Moniajo puuttuu, mutta sovellukset aukeaa niin ripeästi, ettei sitä ole kaivannutkaan. Okei, toki se joskus on puute
- App storen valikoima riittänee hetkeksi ja ihan hyviä softia olen sieltä löytänyt
Se käytettävyys ja visuaalisuus on sitten omaa luokkaansa
-
- Viestit: 233
- Liittynyt: 3.10.2009 klo 16.40
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja hatmac »
Aina jaksan ihmetellä näitä kirjoituksia. Eikö ihmiset ihan oikeasti hahmota että muilla ihmisillä on erilaisia käyttötapoja, tarpeita ja arvostuksia laitteiden eri piirteistä kuin itsellä? Jos iphone on riittävä laite omaan käyttöösi ja olet tyytyväinen siihen niin eikös kaikki ole silloin hyvin?Psaikke kirjoitti: Toki iLuurissa on puutteita, mutta miten "ihan liian rampa" kuvaa sitä?
Vuosikausien Nokia-käyttäjänä olen ollut enemmän kuin tyytyväinen IPhoneen...
Jos katsoo mitä ihmiset tekee esim n900:lla niin monia asioita vain voi tehdä iphonella. Tälläisille käyttäjille iphone on ihan rampa. Jos taas ei tiedä mitä nuo ovat ja asia kiinnostaa niin n900 keskustelusivuilta löytyy varmasti infoa vähintään riittävästi.
Jos taas vertaa perussymbbarinokialaiseen niin onhan iphone rampa jos matkustaa paljon ja tarvitsee karttoja ilman datayhteyttä (3g yhteyttä ei edes välttämättä ole joka paikassa vielä saatavilla vaikka olisi valmis järjettömät roaming maksut maksamaan). Tai jos haluaa vaikka älykkään call divert ohjelman asentaa niin iphone on ihan liian rampa ankka. Tai jos ei halua ostaa kytkyluuria.
Kuten todettua jos tuollaisia tarpeita ei ole niin dont worry be happy. Jollekin muulle tuollaiset voivat olla deal breakereitä.
-
- Viestit: 8622
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
Karttoja saa niin paljon kun haluaa.

-
- Viestit: 1203
- Liittynyt: 21.4.2009 klo 12.02
- Paikkakunta: Turku
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja pnp »
Juu, oli erikoinen kommentti tuo, tietämättömyyttä ilmeisesti iPhonesta.Sherukka kirjoitti:hatmac: En ymmärrä kyllä kommettisi sitten ollenkaan?
Karttoja saa niin paljon kun haluaa.
Kyllä tämä N900 on karttojen osalta rampa, verrattuna iPhoneen, tällä hetkellä. Mutta mitä sitten tulevaisuudessa, se on toinen juttu.
Niin, ja itsellä siis juuri N900 korvasi iPhonen, ja olen tyytyväinen, vaikka ohjelmatarjonta hieman putosi tällä hetkellä.

Tosin vanha 2G jäi varaluuriksi kyllä.
Mac Studio M1 Max 32Gb
-
- Viestit: 90
- Liittynyt: 13.7.2005 klo 16.18
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja trosberg »
Tiedon lisäksi tarvitaan tunnetta. Tunteisiin voi vaikuttaa paremmin musiikin tai kuvataiteen avulla kuin infokirjoituksilla. Helliä Nokia-aiheisia valokuvia http://fidisk.fi/~tuomas.rosberg/nokia/.hatmac kirjoitti: Jos asia kiinnostaa niin n900 keskustelusivuilta löytyy varmasti infoa vähintään riittävästi.
Nimim. Off-topic
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Sherukka kirjoitti:hatmac: En ymmärrä kyllä kommettisi sitten ollenkaan?
Karttoja saa niin paljon kun haluaa.
Tuo oli minullekin outo kommentti. Siis iPhone käyttää datayhteytta kartoissa, ok, mutta siihen varmasti saa ladattua karttoja offline-käyttöä vartenkin. Voisko joku infota miten?
Euroopan matka tulossa ja olis mukavaa, että luurissa on tarvittavat kartat.
Hypistelin N900-luuria (vain toimimaton malli) liikkeessä eilen ja täytyy sanoa, että se on jotenkin vaatimattoman näköinen. OK, varmasti se on tehokas ja hyvä ja paranee koko ajan, mutta kyllä meitsille, kännyfriikille, ulkonäkökin on tärkeää. Nokialaisista aiemmin omistamani E71 on ulkonäöllisesti Nokian parhaimmistoa. Omppuluuri on kyllä siinäkin mielessä kuitenkin omaa luokkaansa.
Mutta samaa mieltä olen, että käyttötarkoituksia ja -tarpeita on monia ja yhtä ihmeluuria kaikille ei ole olemassakaan.
-
- Viestit: 4367
- Liittynyt: 20.5.2006 klo 14.00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja inf »
Esim. ostamalla Navigaattorisovelluksen, esim. Euroopan reissua varten suosittelen Navigon Europe -versiota. TAitaa tällä hetkellä olla jopa alennuksessa, jos ei ale kerinnyt jo loppua.Psaikke kirjoitti: Tuo oli minullekin outo kommentti. Siis iPhone käyttää datayhteytta kartoissa, ok, mutta siihen varmasti saa ladattua karttoja offline-käyttöä vartenkin. Voisko joku infota miten?
Euroopan matka tulossa ja olis mukavaa, että luurissa on tarvittavat kartat.
Tuossa siis tulee täysiverinen navigaattori euroopan kartoilla. Kannattaa tietysti tarkistaa että oman matkakohteen kartat löytyy paketista. Tuossa tietysti myös mukana pohjoismaat.
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Of course! Ostin jo Navigon Nordicin ennen joulua, mitähän siihen maksaisi eu-päivitys? No täytyy tutkia netistä. Navigon toimii muuten erinomaisesti iPhonessa.inf kirjoitti:Esim. ostamalla Navigaattorisovelluksen, esim. Euroopan reissua varten suosittelen Navigon Europe -versiota. TAitaa tällä hetkellä olla jopa alennuksessa, jos ei ale kerinnyt jo loppua.Psaikke kirjoitti: Tuo oli minullekin outo kommentti. Siis iPhone käyttää datayhteytta kartoissa, ok, mutta siihen varmasti saa ladattua karttoja offline-käyttöä vartenkin. Voisko joku infota miten?
Euroopan matka tulossa ja olis mukavaa, että luurissa on tarvittavat kartat.
Tuossa siis tulee täysiverinen navigaattori euroopan kartoilla. Kannattaa tietysti tarkistaa että oman matkakohteen kartat löytyy paketista. Tuossa tietysti myös mukana pohjoismaat.
Onko siis niin että Navigonia esim Saksassa käytettäessä, ei matkapuhelinverkkodatamaksuja mene?
Edit: Tsekkasin asian ja eihän niitä maksuja tosiaankaan mene, kun Navigon ei käytä matkapuhelinverkkoa...
-
- Viestit: 8622
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
Päivityksen eurooppaversioon joutunet erikseen sopimaan Navigonin Suomen tuen kanssa? Hieno olisi jos onnistuisi?Psaikke kirjoitti:Of course! Ostin jo Navigon Nordicin ennen joulua, mitähän siihen maksaisi eu-päivitys? No täytyy tutkia netistä. Navigon toimii muuten erinomaisesti iPhonessa.inf kirjoitti:Esim. ostamalla Navigaattorisovelluksen, esim. Euroopan reissua varten suosittelen Navigon Europe -versiota. TAitaa tällä hetkellä olla jopa alennuksessa, jos ei ale kerinnyt jo loppua.Psaikke kirjoitti: Tuo oli minullekin outo kommentti. Siis iPhone käyttää datayhteytta kartoissa, ok, mutta siihen varmasti saa ladattua karttoja offline-käyttöä vartenkin. Voisko joku infota miten?
Euroopan matka tulossa ja olis mukavaa, että luurissa on tarvittavat kartat.
Tuossa siis tulee täysiverinen navigaattori euroopan kartoilla. Kannattaa tietysti tarkistaa että oman matkakohteen kartat löytyy paketista. Tuossa tietysti myös mukana pohjoismaat.
Onko siis niin että Navigonia esim Saksassa käytettäessä, ei matkapuhelinverkkodatamaksuja mene?
Edit: Tsekkasin asian ja eihän niitä maksuja tosiaankaan mene, kun Navigon ei käytä matkapuhelinverkkoa...
-
- Viestit: 241
- Liittynyt: 6.10.2009 klo 14.52
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja samanen »
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Minua on ihmetyttänyt jo pitkään tuo 3,5 tuuman näyttöjen erikokoisuus. Eli iPhonessa on selvästi suurempi näyttö kuin n97:ssa ja myös hiukan suurempi kuin n900:ssa. Pitäis oikein viivottimella katsoa mikä näyttöjen oikea koko on.... Mutta selkeästi Apple on tässä asiassa kärjessä...samanen kirjoitti:Kyllä siitä taitaa olla. Mutta itse käytän iPhonea ainakin tällä hetkellä mielummin kuin N900:ta.
-
- Viestit: 939
- Liittynyt: 27.3.2008 klo 11.26
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja rantom »
N900:ssa on 3,5" näyttö resoluutiolla 800 x 480 pikseliä (WVGA) kun taas iPhonessa on 3,5" näyttö 480 x 320 pikselin tarkkuudella (163 ppi). Eli resoluutiot on eri, muuten pitäisi olla fyysisesti yhtä isot näytöt. Tässä vielä linkki artikkeliin, missä vertaillaan kohdassa #1 noita näyttöjä.Psaikke kirjoitti:Minua on ihmetyttänyt jo pitkään tuo 3,5 tuuman näyttöjen erikokoisuus. Eli iPhonessa on selvästi suurempi näyttö kuin n97:ssa ja myös hiukan suurempi kuin n900:ssa. Pitäis oikein viivottimella katsoa mikä näyttöjen oikea koko on.... Mutta selkeästi Apple on tässä asiassa kärjessä...samanen kirjoitti:Kyllä siitä taitaa olla. Mutta itse käytän iPhonea ainakin tällä hetkellä mielummin kuin N900:ta.
http://thenextweb.com/2010/01/03/nokia- ... bs-iphone/
-
- Viestit: 631
- Liittynyt: 9.7.2008 klo 17.44
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja securapple »
Odottelen tässä android 2.1: sä ja sen jälkeen pitäisi tehdä valintoja kun kytky loppuu kesällä ja duunista saa vain nokian E-sarjalaisia

Mulle N900 EI ole iphonen "tappaja". HTC luuri, Android 2.1, fyysinen näppäimistö ja 1 ghz snapdragon prossu olisivat.
iphone
-kallis,
-käytettävyys puhelimena
+nopeus, käytettävyys muuten, sovellukset,tietoturva.
Motorola milestone)
- hitaahko (verkkokauppa.com -kokeilu), kameran kehno käyttöliittymä
- Ei kaupallisisa sovelluksia android marketista unlockattuna
+ näyttö, näpis, käyttöjärjestelmän käytettävyys, puhelinkäytettävyys
n900
- pystykäyttö puhelimena yhdellä kädellä, hidas käytttöliittymä(nokia flagship store)
+ selain ja fyysinen näppis, käyttöliittymä.
-Securapple
iPhone 6,iPad Air,iPad Mini 3,rMBP-2014 twitter: http://twitter.com/securapple
-
- Viestit: 1203
- Liittynyt: 21.4.2009 klo 12.02
- Paikkakunta: Turku
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja pnp »
Pystykäyttö kyllä on hieman kankeaa, mutta tuo hidas käyttöliittymä ei kyllä ole oikein tähän sopiva kommentti, lienee siinä testiluurissa ollut jotain häikkääsecurapple kirjoitti: n900
- pystykäyttö puhelimena yhdellä kädellä, hidas käytttöliittymä(nokia flagship store)
+ selain ja fyysinen näppis, käyttöliittymä.
-Securapple
![Pettynyt [:/]](./images/smilies/icon_eek.gif)
Mac Studio M1 Max 32Gb
-
- Viestit: 8622
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: Onko N900:sta iPhonen tappajaksi?
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
Mulla sama kokemus (ennen uusinta päivitystä) eli hidasta on, olisiko moniajo syynä eli taustalla on ohjelmia jotka jarruttavat?pnp kirjoitti:Pystykäyttö kyllä on hieman kankeaa, mutta tuo hidas käyttöliittymä ei kyllä ole oikein tähän sopiva kommentti, lienee siinä testiluurissa ollut jotain häikkääsecurapple kirjoitti: n900
- pystykäyttö puhelimena yhdellä kädellä, hidas käytttöliittymä(nokia flagship store)
+ selain ja fyysinen näppis, käyttöliittymä.
-Securapple
Palaa sivulle “Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit