Selaan nettiä mahdollisesti enemmän Nokian E71:lla kun omalla iMacilläni, yleensä julkisissa ja himassa sohvalla löhötessä (tämäkin on näpytelty luurilla). Töissä tulee tuijotettua sen verran koneen näyttöä ettei kotona enää pahemmin huvita istuutua ison ruudun ääreen. Tähän tabletti toisi oivan parannuksen niin screenin koossa kuin toivottavasti käytettävyydessäkin.
Kaiken maailman perinteisen median tuomisesta laitteelle on huhuttu paljon. On hehkutettu kuinka isot mediatalot ja kustantamot ovat julkaisemassa sisältöä eli kirjoja ja buustattuja versioita lehdistä Applen uudelle laitteelle. Jos näin on ja jos homma toimii sekä ostamisen että lukemisen ja selaamisen kanssa, niin tulen varmasti siirtämään sunnuntaihesarini tilauksen tabletille

Tabletti tullee rankaisemaan näitä uusia Kindlejä ja muita sähköisiä kirjanlukulaitteita kovalla kädellä enkä yhtään ihmettelisi jos huomisessa presentaatiossa piikiteltäisiinkin mustavalkonäytöille. Vaikka sellainen näyttö voi olla silmäystävällinen, niin luulen että kirjalaitteet löytävät tulevaisuudessa paikkansa kaapista yksipyöräisen, sähkökitaran ja karatepuvun vierestä. Jos on tarjolla laite joka tekee saman ja tuhat muuta asiaa erittäin hyvin, niin en keksi pelkälle lukijalle mitään käyttöä.
Musiikki tulee varmasti olemaan laitteen perusominaisuus, kuten se on kaikissa Applen laitteissa. Videot taas on erittäin merkittävä asia joka tulee tekemään laitteesta oivallisen matkakumppanin. Kymmenen tuuman näytöltä kun jo pystyy katsomaan elokuvia ilman suurennuslasia, joten mikäs sen kätevämpää kuin tunkea kone täyteen leffoja ja ohjelmia ennen reissua. Tämänkin jos saavat sidottua iTunesiin niin että homma toimii ja jos vielä vaikka saatais ne vuokraleffat tänne siperiaan, niin alkaa tarve laitteelle olla melkoinen.
Myös pelejä tullaan näkemään laitteelle todennäköisesti sen verran että käsikonsoleille voinee kohtapuoleen raottaa kaapin ovea siinä missä kaikille muillekkin ns. yhden toiminnon härveleille. Vaikka en iPhonea omista enkä ole sillä koskaan pelannut, niin mulla on käsitys että laitteelle löytyy ihan kelpo pelejä ajanvietteeksi, muitakin ku iFart.
Kaiken tän ja paljon enemmän voi tehdä myös kannettavalla, paitsi ehkä lehti 2.0:n lukemisen kun sellaisia ei vielä ole, mutta koska maailma on pullollaan ihmisiä joille kannettava on liian iso ja epäkäytännöllinen, niin luulen että Apple luo tässä uuden tietokoneluokan älypuhelinten ja kannettavien väliin. Ja tiedossa on että muut ovat ehtineet tunkea slatensa ja padinsa markkinoille, mutta jotenkin mulla on se fiilis että vasta huominen mahdollinen julkistus avaa kunnolla pelin.