Olen ymmärtänyt että MacOS:n paria aiempaa versiota kiusannut Finderin kaatumisongelma on korjattu. Näin kuitenkin kävi Snow Leopardissa: ohjelmien suorittaminen rupesi yllättäen hidastumaan, sitten Finder kaatui (yläpalkki katosi ensin ja työpöydän kuvakkeista osa haihtui näkymättömiksi). Kaikki yritykset avata Finderiä tai muita ohjelmia pysähtyivät virheilmoitukseen (Finderistä virhe 10810) että tiedosto on vahingoittunut. Olen yrittämyt lähes kaikkea: buutannut koneen, varmuuskopioinut, kokeillut levytyökalulla levyn korjaamista. Aikaa on palanut kohta vuorokausi melkein ilman lepoa. Konstit on loppu, vain viimeistä (vesilintua) en vielä ole kokeillut.
Olisko kellään toimivaa neuvoa tähän pikku ongelmaan? Ai niin, tarkennan vielä: kone on Macbook, vuodelta 2006. Vaihdoin pari viikkoa sitten muistikammat (2 x 1 GB) ja asensin samalla Snow leopardin. Kaikki on mennyt tähän saakka hyvin. Huomasin tosin eilen että Finderissä oli kansio jossa luki muistaakseni Ongelmia yhteensopivuudessa aiheuttavia ohjelmia (no, sanamuoto ei ole olennainen). Epäilen että vika löytyy sieltä, mutta en pysty poistamaan kansiota tai tiedostoja Finderin kaatuilun vuoksi.
Finder-ongelma Snow Leopardissa
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
6 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 29.12.2006 klo 15.09
- Paikkakunta: Helsinki
Finder-ongelma Snow Leopardissa
Viesti Kirjoittaja Hannu Marttila »
-
- Viestit: 841
- Liittynyt: 25.2.2004 klo 13.57
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Finder-ongelma Snow leopardissa
Viesti Kirjoittaja kusti50 »
Kokeiles joutessas niillä vanhoilla muisteilla.
Mac Pro 2,4 GHz 6-Core Intel Xeon
G5 / DC2.0 / 10.5.8/ 7 G / 1x1000G+2x500G 7200rpm
G5 / DC2.0 / 10.5.8/ 7 G / 1x1000G+2x500G 7200rpm
-
- Viestit: 4725
- Liittynyt: 8.3.2004 klo 17.38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Finder-ongelma Snow Leopardissa
Viesti Kirjoittaja spiidi78 »
Kokeilitko Googlea? 
http://reviews.cnet.com/8301-13727_7-10365239-263.html
Tuolla on jotain mitä voisi kokeilla. Ilmeisesti bugi kyseessä.

http://reviews.cnet.com/8301-13727_7-10365239-263.html
Tuolla on jotain mitä voisi kokeilla. Ilmeisesti bugi kyseessä.
-
- Porttikiellossa
- Viestit: 3689
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 19.31
Re: Finder-ongelma Snow Leopardissa
Viesti Kirjoittaja adele »
Asensin? Asensit miten? Puhtaan asennuksen? Päälle?Hannu Marttila kirjoitti:...asensin samalla Snow leopardin.
Lähtökohtaisesti en ihmettele mitään SL ongelmia, jos on asentanut vanhan käyttiksen päälle.
Jo vuodesta 2004 - "foorumin käyttäjille pahaa mieltä ja ylimääräistä harmia foorumin henkilökunnallekin"
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 29.12.2006 klo 15.09
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Finder-ongelma Snow Leopardissa
Viesti Kirjoittaja Hannu Marttila »
Googlaaminen auttoi sen verran, että havaitsin ongelman esiintyneen aika monella muullakin, myös Suomessa.
En oikein usko, Adele, että perusteeton syyllistäminen auttaa tässä ongelmassa. Yritän sitä nyt itsekin: miksiköhän Apple ei ole vielä reagoinut tähän Snow Leopardin ongelmaan omilla tukisivuillaan? Siksikö ettei yhtiö kommentoi keskeneräisiä asioita eli ratkaisemattomia ongelmia.
En oikein usko, Adele, että perusteeton syyllistäminen auttaa tässä ongelmassa. Yritän sitä nyt itsekin: miksiköhän Apple ei ole vielä reagoinut tähän Snow Leopardin ongelmaan omilla tukisivuillaan? Siksikö ettei yhtiö kommentoi keskeneräisiä asioita eli ratkaisemattomia ongelmia.
-
- Viestit: 3551
- Liittynyt: 6.10.2006 klo 10.08
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Finder-ongelma Snow Leopardissa
Viesti Kirjoittaja Pis »
Kukaan ole syyllistänyt mistään. Asensitko päivityksenä vai teitkö puhtaalle pöydälle?Hannu Marttila kirjoitti:En oikein usko, Adele, että perusteeton syyllistäminen auttaa tässä ongelmassa.
6 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit