Oletko käännyttänyt monta?
-
- Viestit: 108
- Liittynyt: 25.2.2005 klo 12.56
- Paikkakunta: Pori
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja linker »
Siispä vähän täsmennystä. Koneena mac ja käyttöjärjestelmänä os X on ehdottomasti vakaampi kuin wintoosa. Kokemukseni on vasta nuori, ja sen perusteella saattaa olla ennenaikaista vetää tiukkoja johtopäätöksiä.
Asiaan vaikuttaa ehkä se, että työssäni ja harrastuksissanikin teen hommia monenlaisten ohjelmien ja ympäristöjen parissa. Olen juurtunut vanhaan win98:aan, ja sen ohjelmistoihin.
Nyt kun olen yrittänyt oppia uutta, ja koettanut paneutua macin vastaaviin ohjelmiin, en ole kokenut mitään satoria millään alueella.
Tietysti selliset ihmiset jotka ovat kauan tehneet eri hommia macin kanssa, koskematta enempää win-koneisiin, ovat asiasta varmaankin täsmälleen vastakkaista mieltä.
Totta kai macciin saa officea sun muuta, kun latoo rahaa pöytään. Mutta se raha minun kai pitää ensin ansaita.
Voisin kirjoittaa joka päivä kaksi kirjoitusta aiheesta: "macin käytön ihanuus ja kurjuus"
Toisesa kehuisin sen maasta taivaasseen, ja toisessa kiroaisin kuumimpaan instituutioon. Ensinmainittu alkaa kyllä esiintyä pääni sisällä pikku hiljaa useammin kuin jälkimäinen. Eiköhän se tästä.
.........vielä siitä työkaveristani, joka kävi katsomassa konettani.
Lupasi mennä heti ensimmäisenä arkipäivänä ostamaan mac minin.
Lupasi sen toivottavasti itselleen eikä minulle. Koska minä en halua moisia lupauksia kontolleni.
-
- Viestit: 337
- Liittynyt: 26.2.2004 klo 22.52
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja Karive »
Itse hankin vanhan PPC:n kirppikseltä ja käytännössä olen opetellut kaiken omin päin ilman maciä tuntevia tuttuja. Päivääkään en ole katunut.
Arvelen johtaneeni yhden ihmisen Cupertinon luo, mutten valitettavasti voi varmistaa asiaa...
-
- Viestit: 422
- Liittynyt: 11.1.2005 klo 21.53
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja Lakki »
Ei tuo Win98 tietenkään ole samalla planeella WinXP:n kanssa.linker kirjoitti: Koneena mac ja käyttöjärjestelmänä os X on ehdottomasti vakaampi kuin wintoosa. Kokemukseni on vasta nuori, ja sen perusteella saattaa olla ennenaikaista vetää tiukkoja johtopäätöksiä.
Asiaan vaikuttaa ehkä se, että työssäni ja harrastuksissanikin teen hommia monenlaisten ohjelmien ja ympäristöjen parissa. Olen juurtunut vanhaan win98:aan, ja sen ohjelmistoihin.
Serimaan sanoin:
"Selvyyden vuoksi korostettakoon, että kun puhun Windowsista,
en tarkoita Windows over DOS -linjaa, eli Windows 9x/ME -käyttöjärjestelmiä.
Niiden huono luotettavuus – samoin kuin Macintoshin aiempien versioiden
– on surullisen kuulu, Windows 98 tunnetaan läheisten piirissä susikasina.
Sen sijaan Windows NT -linjan nykyversiot Windows 2000 ja XP – samoin
kuin MacOS X – ovat luotettavuudeltaan aivan toista luokkaa, melkein
Linuxin vanavedessä."
Näitä tarinoita ainakin switchausta aikovien olisi varmaan hyvä lukea myöslinker kirjoitti: Voisin kirjoittaa joka päivä kaksi kirjoitusta aiheesta: "macin käytön
ihanuus ja kurjuus"
Toisesa kehuisin sen maasta taivaasseen, ja toisessa kiroaisin
kuumimpaan instituutioon.
tältä palstalta.
-
- Viestit: 212
- Liittynyt: 11.2.2005 klo 12.47
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja iHanaa »
Hehhee, onhan tuossa totuuden häivähdys.MacFinn kirjoitti:- asennus kestää ja kestää ja sitten vielä kaiken maailman päivityksiä päälle ja kymmeniä uudelleenkäynnistyksiä väliin
- asenna ja päivitä ajureita
- asenna ja päivitä virustorjuntaa, ad/spywaretorjuntaa, konffaa tyhmää palomuuria (sille pitää mm kertoa erikseen, että selaimen pitää päästä nettiin, samoin sähköpostin)
- asenna ja päivitä softia
- uudelleenkäynnistä joka käänteessä, muistinko sanoa?
- konffaa verkkoyhteyksiä, silti herjaa jatkuvasti, että wlan yhteyttä ei ole. Siis vaikka on lankayhteys käytössä ja toimii
- asenna ja käynnistele kirjoitinajureita
- asenna ja päivittele skanneriajureita, digikamera-ajureita ad nauseam...
- asenna ulkoinen näyttö ja etsi sen resoluutiot ja valinnat, että peilaako vai saako peräti laajennetun näytön (kun pikanäppäimen takana sitä laajennettua ei ole, kolme muuta näyttötilaa kyllä.
- asenna projektori ja ihmettele taas näitä resoja ja peilaus/ei peilaus
Ja joka välissä ihmettele miksei tää toimi ja esim miksi Normanin palomuuri on taas päällä vaikka mä olen sen jo seitsemän kertaa ottanut pois päältä. Ja uudelleenkäynnistä.
Tuossa nyt alkuun jotain mitä on viime viikkoina tullut askarreltua.
Mutta toisaalta, mitä sä noitten kanssa tappelet kun et osaa, jätä nuo sellaisille jotka osaa.
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Taitaa kummallakin osaajalla olla entuudestaan niin paljon hommia, että 99 % Wintoosanlaitoista menee väkisin semmoisille jotka ei "osaa" vielä vuosien opettelunkaan jälkeen. Jostakin syystä. [:S]iHanaa kirjoitti: Mutta toisaalta, mitä sä noitten kanssa tappelet kun et osaa, jätä nuo sellaisille jotka osaa.
Niin ikään jostakin syystä Macin kaa tulee harvoin tunne että ei "osaa", vaikka ei niin kauheasti "osaisikaan".
![Iskee silmää [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 214
- Liittynyt: 4.5.2004 klo 17.30
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja jarski »
molemmat kommentit lyö yli laidan, toinen vasempaan toinen oikeaan...iHanaa kirjoitti:Hehhee, onhan tuossa totuuden häivähdys.MacFinn kirjoitti:- asennus kestää ja kestää ja sitten vielä kaiken maailman päivityksiä päälle ja kymmeniä uudelleenkäynnistyksiä väliin
- asenna ja päivitä ajureita
...asenna, konffaa ja käynistä uusiksi...
- asenna projektori ja ihmettele taas näitä resoja ja peilaus/ei peilaus
Tuossa nyt alkuun jotain mitä on viime viikkoina tullut askarreltua.
Mutta toisaalta, mitä sä noitten kanssa tappelet kun et osaa, jätä nuo sellaisille jotka osaa.
"et vain osaa, mutta mäpä osaan.." kommentit kertoo kirjoittajan iästä (toivottavasti) ja osaamisesta.
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Kun sulla näkyy olevan pikku missio pelotella switchausta harkitsevia, niin mikä tässä Macissa mielestäsi on niin vaarallista, että se vaara ylittää Wintoosassa pysymisen vaarat? Ja kysynpä kolmannen kerran (tosin en usko että vieläkään vastaat, olen varmaan vain kyselyiässä), että millaiseen Mac-kokemukseen missiosi perustuu?Lakki kirjoitti:Näitä tarinoita ainakin switchausta aikovien olisi varmaan hyvä lukea myös
tältä palstalta.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 422
- Liittynyt: 11.1.2005 klo 21.53
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja Lakki »
Väärä tulkinta -- mutta ihan tervetullut tuo 'linker'in vastuullinenRepe Ruutikallo kirjoitti: Kun sulla näkyy olevan pikku missio pelotella switchausta harkitsevia,
suhtautumistapa joka tapauksessa on. Toivottavasti postaa
niitä tositarinoitaan.
Mac OS on ihan hyvä, eikä WinXP ole huono.
-
- Viestit: 212
- Liittynyt: 11.2.2005 klo 12.47
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja iHanaa »
Et tainnut lukea kovin tarkkaan tuota mun kommenttia? Enhän mä sanonut, että mä osaan, enhän? Sen verran tosin osaan, että tiedän, ettei se ihan noin vaikeata ole.jarski kirjoitti:molemmat kommentit lyö yli laidan, toinen vasempaan toinen oikeaan...iHanaa kirjoitti:Hehhee, onhan tuossa totuuden häivähdys.MacFinn kirjoitti:- asennus kestää ja kestää ja sitten vielä kaiken maailman päivityksiä päälle ja kymmeniä uudelleenkäynnistyksiä väliin
- asenna ja päivitä ajureita
...asenna, konffaa ja käynistä uusiksi...
- asenna projektori ja ihmettele taas näitä resoja ja peilaus/ei peilaus
Tuossa nyt alkuun jotain mitä on viime viikkoina tullut askarreltua.
Mutta toisaalta, mitä sä noitten kanssa tappelet kun et osaa, jätä nuo sellaisille jotka osaa.
"et vain osaa, mutta mäpä osaan.." kommentit kertoo kirjoittajan iästä (toivottavasti) ja osaamisesta.
Kivahan noita vaikeuksia on liioitella, ja oman järjestelmän paremmuutta ylistää. Varsinkin täällä nuo jutut uppoavat otolliseen maaperään. Itse asiassa tämän threadin otsikko on hyvin kuvaava... Sori vaan kaverit, mutta jutut täällä ovat joskus kuin suoraan Vartiotornista, vain nimet on muutettu
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 422
- Liittynyt: 11.1.2005 klo 21.53
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja Lakki »
Aamen. Toisaalta palstahan on avoimesti nk. Mac-myönteinen.iHanaa kirjoitti: Kivahan noita vaikeuksia on liioitella, ja oman järjestelmän paremmuutta ylistää. Varsinkin täällä nuo jutut uppoavat otolliseen maaperään. Itse asiassa tämän threadin otsikko on hyvin kuvaava... Sori vaan kaverit, mutta jutut täällä ovat joskus kuin suoraan Vartiotornista, vain nimet on muutettu![]()
Överit ylilyönnit ovat kai pakollinen osa kulttuuria, kuten oman
ketjun aloittaminen jonkun pelikonsolin sähköpiuhasta (ei
tietenkään liity Macceihin mitenkään) tai Mikro PC:n kolumnistin
kevytpakinan ottaminen autenttisena todistuksena. No, nämäkin
lisännevät palstan viihdearvoa.
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Tarkoitatko, että Mac-käyttäjä ikään kuin liian helposti uskoo sen että Mac on hyvä? Vai mitä?iHanaa kirjoitti: Kivahan noita vaikeuksia on liioitella, ja oman järjestelmän paremmuutta ylistää. Varsinkin täällä nuo jutut uppoavat otolliseen maaperään.
(Veikkaanpa että olen lukenut Vartiotornia enemmän kuin sinä. Jos toisin on, lupaan hämmästyä...)iHanaa kirjoitti:Itse asiassa tämän threadin otsikko on hyvin kuvaava... Sori vaan kaverit, mutta jutut täällä ovat joskus kuin suoraan Vartiotornista, vain nimet on muutettu![]()
Hämmästyttävää sinänsä tämäkin että...
"Tietokoneaiheisista keskusteluista" löytyy aivan samanlaisia ja myös pahempia Win-kokemuksia kuin täältäkin, loputtomasti. Siellä niitä usein kutsutaan "tietokoneen ominaisuuksiksi", "tietokoneen käytöksi" tms.
"Tietokoneaiheisista keskusteluista" taas ei löydy paljonkaan Macin "ylistystä", sillä Mac-käyttäjät eivät sattuneesta syystä ole kovin kotonaan paljolti joutavien ja hieman naurettavienkin asioiden ympärillä pyörivissä "tietokoneaiheisissa keskusteluissa", minkä lisäksi "tietokoneaiheisten keskustelujen" monet vakio-osallistujat ärtyvät pahastikin jos synonyymiyhteys tietokone=Windows asetetaan kyseenalaiseksi.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 700
- Liittynyt: 5.1.2005 klo 16.45
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja at »
Kaikki duunikaverit on kovan luokan windows / unix ammattilaisia.
Pitää yllä tuhansien käyttäjien palvelimia.
Tuolla on käytössä niin windows, linux, sun, aix jne.
Minä itse toimin tietoturvan parissa.
On tylyä ilmoittaa, että koneeni oli ilman palomuuria ja viruksentorjuntaa kiinni firman verkossa. (Siis vpn yhteys). Tai se että koneellani ei ole viruksentorjuntaa.
Se herättää kysymyksiä heti.
Useimmat ovat vaan alkuhäämästyksen jälkeen kysyneet eri ohjelmien toimivuuden suhteen. Miten tämä ohjelma toimii, entäs tämä jne....
Hyvin useat on kuullut makin ministä. Siitä on tullut paljon kysymyksiä ja sen muuttamisesta kodin viihdekeskukseksi.
Paikka jota etähallitaan, soitetaan musaa stereoiden kautta, katsotaan leffoja ( kaikki formatit), luetaan sähköposti, chat, tiedostopalvelin jne... Joku voisi tehdä esimerkkikonfiksen. (voisi olla myyntivaltti jossain liikkeessä)
Yleisesti porukka odottaa kommentteja ja useat ihmiset on ihmetellyt sitä, ettei mäkki maksakkaan niin hirmu paljon. Applen pitäisi mainostaa enenmän ja tuoda esim iMacin hinta paremmin esille.
Microsoft saa omansa sitten officen kautta, joten ei mikään huono idea :-)
Missä on mainosmiehet?
-
- Viestit: 212
- Liittynyt: 11.2.2005 klo 12.47
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja iHanaa »
-
- Vuoden Homppulainen 2006
- Viestit: 10220
- Liittynyt: 28.2.2004 klo 18.55
- Paikkakunta: Mustasaari (Vaasa)
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja AppleFarmer »
-
- Viestit: 1801
- Liittynyt: 4.2.2005 klo 22.30
Re: Oletko käännyttänyt monta?
Viesti Kirjoittaja ERA »
Miten vain, tuttavapiiristäni on reilun puolen vuoden sisään 5 ("VIISI!") henkilöä vaihtanut Macciin (näistä kaikki ovat tutustuneet niihin työnsä kautta) ja kolme muuta (sillekin "!!!") on jutellut aikeistaan tehdä niin. Se on mielestäni aika iso luku semmoisen miehen ystäväpiirissä, jolla ei ole ystäviä...
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Nämä switchaajat ovat muuten näköjään ainakin alussa juuri niitä Mac-käyttäjiä joista PC-miehet aina puhuvat: vaahtosuisia saarnamiehiä ja kiihkouskovaisia jotka oksentavat verta kun joku mainitsee PC:n.[/quote]
Siinäpä se. Kun sen itse oivaltaa -kaikki sujuu...
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit