En tiedä, olisiko tämä pitänut laittaa hardware-puolelle vai tänne. Mielestäni kuitenkin ongelmaasivuaa enemmän käyttispuolta kuin hardware-puolta.
Mystinen robleemani on, että joko käyttis tai jokin ohjelma huudattaa (=kiihdyttää tuulettimien kierronopeutta) aika ajoin Keskusyksikön tuulettimia niin, että vongunta vain kuuluu? Mistä tämä mahtaisi johtua? En ole keksinyt mitään johdonmukaista syytä tai toimintamallia, mikä aiheuttaisi tämän - ilmiö esiintyy silloin, kun pidän useita sovelluksia kerrallaan auki ja esimerkiksi firefoxissa useita välilehtiä auki. Mutta myös, jos pidän vain yhtä sovellusta, esimerkiksi Phoshopia, auki työskennellessäni (Photoshopissa auki olevien tiedostojen koolla ei tunnu olevan merkitystä).
Silläkään ei näytä olevan merkitystä, ovatko prosessit aktiivisia vai ei. Ilmiö esiintyy myös, vaikka prosessorin tehoista ei olisi käytössä kuin murto-osa (muutamia prosentteja).
Muistia on koneessa tällä hetkellä 768 Megaa, Lisää tulossa piakkoin - en oikein kuitenkaan usko, että kyseessä olisi muistin riittämättömyyteen liittyvä ongelma?
Koneen lämpötilatkin ovat mielestäni ihan ok. Työkaverilleni on hankitty myös vastaava työasema samaan aikaan kuin minulle. Hänen työasemassaan ilmiötä esiintyy myös, mutta huomattavasti harvemmin.
PowerMac G5 OS X tuuletinongelma
Mac OS X, Boot Camp ja virtualisointi
9 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 263
- Liittynyt: 9.3.2005 klo 10.30
- Paikkakunta: Hollola
-
- Viestit: 2331
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 21.42
Re: PowerMac G5 OS X tuuletinongelma
Viesti Kirjoittaja Mikko »
Pistä Processor Performance asentoon Highest niin johan hiljenee (nurinkurista ja kummaa, mutta totta)... Viimeisimmässä (tai sitä edellisessä) käyttispäivityksessä meni käyttiksessä jotain rikki tuulettimien ohjaamisen osalta. Jossakin huhusaitilla pyöri kommentti, että seuraavassa päivityksessä (10.3.9) olisi luvassa korjausta ongelmaan, mutta jää nähtäväksi. Omakin koneeni puhisee kuin pölynimuri aina vähän väliä, mutta suurimmasta puhinasta pääsee tekemällä tuon mainitsemani säädön.
-
- Viestit: 263
- Liittynyt: 9.3.2005 klo 10.30
- Paikkakunta: Hollola
Re: PowerMac G5 OS X tuuletinongelma
Viesti Kirjoittaja OPJ »
Tackar och pockar - täytyy kokeilla hetimiten. Oletko tarkkaillut, miten vaikuttaa lämpöihin?
Mutta päivityksiä ja sen semmoisia odotellessa, mennään tällä eteenpäin.
Mutta päivityksiä ja sen semmoisia odotellessa, mennään tällä eteenpäin.
-
- Viestit: 4725
- Liittynyt: 8.3.2004 klo 17.38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: PowerMac G5 OS X tuuletinongelma
Viesti Kirjoittaja spiidi78 »
Puhina tais lisääntyä jo 10.3.5:n myötä. Lämpötiloja tuli muinoin tuon puhinan lisääntymisen takia seurattua ja ne pysyivät kokoajan tasaisina (olikohan 45C).
-
- Viestit: 263
- Liittynyt: 9.3.2005 klo 10.30
- Paikkakunta: Hollola
Re: PowerMac G5 OS X tuuletinongelma
Viesti Kirjoittaja OPJ »
Laitoin Processor Performance-asetuksen "Highest"-pykälään ja lämmöt Prossussa nousivat heti keskimäärin kolmisen astetta (aiemmin noin 41-45 astetta, nyt 45-48 astetta). Ei kuitenkaan vaarallista? Pölynimuri-efekti lakkasi kyllä välittömästi, joten kiitän vinkistä.spiidi78 kirjoitti:Puhina tais lisääntyä jo 10.3.5:n myötä. Lämpötiloja tuli muinoin tuon puhinan lisääntymisen takia seurattua ja ne pysyivät kokoajan tasaisina (olikohan 45C).
-
- Viestit: 130
- Liittynyt: 29.1.2005 klo 12.27
Re: PowerMac G5 OS X tuuletinongelma
Viesti Kirjoittaja AV.Kammari »
Mikäli käytössäsi on 10.3.8, kannattaa lukea tämä pitkä ketku Applen forumeilta:
http://discussions.info.apple.com/webx? ... @.68a64c17
(mikäli haluaa nähdä kaikki postit, valitse ekan postin alta View all).
Itse olen pysynyt turvallisesti toimivassa 10.3.7 käyttiksessä juuri siksi, etten ole viitsinyt uhmata nyt toimivien tuulettimien kohtaloa. Omassa koneessani tuo Automaattinen Processor Performancekin toimii ihan mukavasti. Lämpötilaerot ovat itselläni Korkein ja Automaattinen asetuksen välillä ehkä vieläkin suuremmat kuin sinulla. Koskaan koneeni ei 25 asteisessa huoneessa käy alle 45 asteisena. Silloin kun laitan koneen rendaamaan jotain raskasta, voisi virittää grillimakkarat tuuletinaukkojen perään loistavin tuloksin![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
http://discussions.info.apple.com/webx? ... @.68a64c17
(mikäli haluaa nähdä kaikki postit, valitse ekan postin alta View all).
Itse olen pysynyt turvallisesti toimivassa 10.3.7 käyttiksessä juuri siksi, etten ole viitsinyt uhmata nyt toimivien tuulettimien kohtaloa. Omassa koneessani tuo Automaattinen Processor Performancekin toimii ihan mukavasti. Lämpötilaerot ovat itselläni Korkein ja Automaattinen asetuksen välillä ehkä vieläkin suuremmat kuin sinulla. Koskaan koneeni ei 25 asteisessa huoneessa käy alle 45 asteisena. Silloin kun laitan koneen rendaamaan jotain raskasta, voisi virittää grillimakkarat tuuletinaukkojen perään loistavin tuloksin
![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
-
- Viestit: 1836
- Liittynyt: 7.3.2004 klo 13.01
- Paikkakunta: Vantaa
Re: PowerMac G5 OS X tuuletinongelma
Viesti Kirjoittaja Jezze »
Ei kai se nyt vaarallista ole kun tässä kannettavassta on 63c ja munat paistuu! [H]
15" albook 1,5ghz, 512mt, Radeon 9700 128mt. A pirate with a steering wheel coming out of his crotch walks into a bar and the bartender says, "Do you know you have a steering wheel coming out of your crotch?" He says, "Aaarrr..it's driving me nuts."
-
- Viestit: 448
- Liittynyt: 23.11.2004 klo 14.38
Re: PowerMac G5 OS X tuuletinongelma
Viesti Kirjoittaja bryan »
Kyllä tuo oma powerbookkini (alu 15´ 1.25) käy noin kuumana päivänä jos toisenakin. Jos tuon 63:n asteen yli menee niin sitten tahmaa ja pahasti. Lisää muistia tuo tarttis, kuten omanikin..
-
- Viestit: 477
- Liittynyt: 1.9.2004 klo 8.39
Re: PowerMac G5 OS X tuuletinongelma
Viesti Kirjoittaja Macsam »
Kiitos Mikko. Oman 2x2 Ghz G5 -koneen tuuletinongelmat korjautuivat tuolla "highest"-asetuksella.
9 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Käyttöjärjestelmät”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit