Keskustelua tavaroiden yleisestä hintatasosta ja ajankohtaisista tarjouksista. Tälle alueelle myös ilmoitukset varastetuista tavaroista ja mahdolliset kimppatilaukset.
Yritin tätä tilata, mutta se ei käynytkään ihan niin kuin elokuvissa. Laitoin maksutavaksi ensin PayPalin, kunnes muistin, että siellähän taisi lukea että internationaalit PayPal-maksut eivät käy. Päätinpä sitten painaa nuolta taaksepäin selaimessa ja täyttää uudelleen maksukaavakkeen, annoin luottokortin numerot ja kaikkea. Ohjelma kysyi, että haluanko lähettää tiedot uudestaan ja painoin että jees jees. Fiksuna sivusto heitti minut audiomidin ETUSIVULLE. Sähköpostivahvistus tilauksesta tuli, mutta siellä ei luottokortista lukenut mitään, PayPalista vain, kuten myös order statuksessa.
Ilmeisesti maksu siis ei onnistunut, ja lähestyin kauppaa sähköpostitse. Sieltä nyt odottelen ohjeita. Eihän tuo mikään maailman isoin asia ole, mutta hieman epäluottamusta herättävää kuitenkin, kun annoin luottokorttini tiedot, enkä kuullut niistä mitään sen koommin.
Päivitänpä vielä, kun oli tuossa aluksi ongelmia. AudioMidi vastasi sähköpostiini kohtuullisen nopeasti, peruutti tilaukseni ja tein uuden. Tuotteen sarjanumeron sain sähköpostissa myös ripeässä aikataulussa. Homma siis loppujen lopuksi toimi varsin hyvin, ettei jää tuosta aiemmasta viestistäni väärää kuvaa.