Kovalevy voi olla ruumiillisesti rampautunut tai sitten vaan kokenut henkisiä kolhuja. Jos kovalevy ei ole päästellyt ennen hiipumistaan poikkeuksellisia ääniä, jälkimmäinen on hyvin mahdollista. Tuo käynnistyksen aikana pyörivä pyörä kertoo siitä, että kovalevy ei ole kokonaan kuollut. Silloin ei näkyisi sitä pyörivää kehää vaan isompi
kielletyn ajosuunnan merkki.
Toivottavasti sulla on iMacin mukana tulleet DVD-levyt tallella. Niiden joukossa on käyttiksen asennus-DVD. Laita se asemaan ja käynnistä iMac uudestaan pitämällä C-näppäintä pohjassa kunnes omenalogo tulee näyttöön. Kone käynnistyy tällöin asennus-DVD:ltä. Kielen valinnan jälkeen älä asenna käyttistä vaan mene valikon Lisäohjelmat kohtaan Levytyökalu ja pistä se korjaamaan kovalevy. On hyvin mahdollista, että kovalevyllä on vaan jotain vikaa, jonka Levynkorjaajaa osaa oikaista. Jos vikaa löytyi, pistä korjaamaan vielä toisen kerran, jotta voit olla varma, että kaikki ongelmat saatiin korjattua. Mikäli kävi näin onnellisesti, sulje Levytyökalu ja valitse Lisäohjelmista Käynnistys ja pistä kone käynnistymään uudestaan, nyt sisäiseltä kovalevyltään.
Applen tukisivustolla on tarkempia ohjeita.
Macissä ei ole onneksi rupista vanhaa PC:n Biossia vaan oma vinkeensä
PRAM. Macin voi käynnistää myös monessa erilaisessa tilassa.
Jos kovalevy toimii ongelmitta, ehkä levykauppaan ei kannata mennä. Silti on aina syytä pitää huolta, että kovalevyn aarteista on olemassa varmistukset. Time Machine on hieno juttu, jos on useampi kovalevy käytössä.