arttula kirjoitti:Hmmm... Jo tuon palstan nimi "fibrotalk" kuulostaa epäilyttävältä. Ja ainakaan se ei ole mikään tieteellinen julkaisu, jossa olisi tosiaan näyttöön perustuvaa tutkimusta.
Tuo nyt oli ensimmäinen saitti joka tuli vastaan Googlella. Kaiva esiin Quarterly Review of Biologyn numero 12/2008, Vol 83, jossa tutkimus on julkaistu. Se on tieteellinen julkaisu.
Tilasin tuotteen suomalaisesta nettikaupasta sunnutaina 2.5. Tuotetta oli "varastossa" joten ajatteli, että toimitus lähtee liikkeelle maanantaina ja saan tavaran tiistaina, huonolla tuurilla keskiviikkona.
No, "varastossa" tarkoittikin päävarastoa Tanskassa. Ok, ehkä toimitus venyy perjantaihin. Siis viime perjantaihin. Samalla kävi ilmi, että tulee matkahuollon kautta, mikä sinänsä kuulosti hyvältä, koska Siwa on lähempänä kuin Itella.
Tiistaina, kun lähetyksestä ei ole kuulunut mitään, kyselin sen perään. Myyjä sanoi, että toimitus tanskasta on saapunut heille, ja he sitten lähettävät eteenpäin seuraavana päivänä, koska toimitus oli tullut sen verran myöhässä. Kysymykseeni, voisinko käydä hakemassa sen paikan päältä sain kieltävän vastausken, koska muutaman kilometrin päässä olevassa firman osoitteessa ei kuulema ole asiakaspalvelua. No sen kyllä uskon!
Keskiviikkoiltana sain seurantakoodin Bussipaketille. Helatorstai tietysti osui väliin hidastamaan toimitusta, mutta toiveikkaana ajattelin, että voin perjantaiaamuna kävellä lähisiwaan ja saada paketin siitä mukaani. Tarkistin seurantakoodin netistä. Bussipaketti oli muuttunut Paikallispaketiksi, joka ilmeisesti tuodaan kotiin. Eipä sitten lähdetäkään mihinkään tänään, kun seurantakoodin mukaan on "jakelussa 14.05.2010 08:37" eli kiva setä käy soittamassa ovikelloa koska tahansa.
Mutta ei, äsken tuli tekstiviesti, että kotiinkuljetus on illalla 17-21 välillä. (Omin jaloinko se paketti tulee, kun sillä kestää 9-12 tuntia matkaan Helsingistä Espooseen?) Juuri sinä iltana viikosta, kun en voi olla kotona! Päivä on pilalla, kun piti jäädä kotiin päivystämään pakettia, ja nyt vielä tämä. Soitin viestissä olleeseen numeroon sopiakseni kuljetuksesta. Tympääntyneen kuuloinen mies venytteli tarpeettoman hidasta puhettaan: "Lähetysaikaa ei voi muuttaa, kuski käy siinä järjestyksessä kuin sattuu sopimaan. Näyttäis olevan alkupäässä tuo osote. Neljältä kuski pakkaa auton Malmilla, ei se siellä missään nimessä ennen viittä ole. Jos ei ole ketään kotona, niin se palautuu sitten tänne meille."
Onneksi sitten tulee viikoloppu, että paketti saa seistä vielä pari päivää rauhassa jonkin terminaalin rullakossa. Hieman jäi epäselväksi, että tuleeko se sitten ens viikolla tuohon lähisiwaan noudettavaksi, vai pitääkö yrittää olla illat kotona. *repii hiuksia päästänsä*
Minä puolestani en tiedä juuri mitään
mutta ehkä siksi olen satunnaisesti
ihan siedettävä ihminen.
-Jarkko Martikainen
Anghorn kirjoitti:Infernaaliset allergiaoireet. Ei auta antihistamiinit, silmätipat eikä nenäsumutteet.
Muutto pois Suomesta saattaa auttaa. Mulla loppu allergiat muutama vuosi sitten kun muutin ulkomaille. Itseni lisäksi tiedän 4 muuta joilla maisemanvaihto on auttanut allergioihin. Kaksi näistä parantuneista asuu Virossa kuten minäkin, yksi Latviassa ja yksi Kiinassa. Suomessa on jotain mätää. Siinä ois jollekin tutkijalle tutkittavaa. Parhaillaan olen Suomessa ja allergiaoireita ei ole, joten muutos on toivottavasti pysyvää sorttia.
Ja vuodatusta: suodatinpussit on loppu
Oon itekkin joutunu näiden ulkomailta tulevien tavaroiden kanssa taistelemaan, varsinkin kun käyn koulua kaikkialla muualla kuin UPS:n lähetit haluaisivat mennä ja illalla oli treenit. Aina sitten jossain hikisellä vartin kahvitunnilla kerkesi sinkoutua kaupunkiin odottamaan jonkun supermarketin pihaan oottelemaan millon se UPS:n musta paku kaartaa pihaan.. Se on vielä helppoa mutta matkahuolto jne on vielä vaikeempaa.. Jaan vahinkosi
Jamac kirjoitti:Mullon inssiajo huomenna. Hiki. Oikeastaan nyt jo.. Toisaalta voi se olal ihan kivaakin 8)
Ookkona ihan varma, että pysyt pystyssä? Ja hiki, tuskan semmonen, valuu tietysti siihen malliin, että visiiri pysyy huurteessa koko ajan... 8)
Pystyssäpysymisessä ei ollut ongelmia, yleistä kauhua herättävä käsittelykoe meni aikapitkälti "tosta vaan", etenkin pujottelu jonka saisin ajettua vaikka yhdellä kädellä (autokoulunopettajan mukaan voi kokeilla, 200 egen omavastuulla – en koittanut). Hätäjarrutuksesen vedin hiukan varman päälle, eli vaaditun viiden kympin sijaan hujautin kuuttakymppiä tiukasti jarruttaen, jälkeä jäi etusesta vaikka ei lukkoon mennytkään, inssi kyseli onko ABS:t, ei oo, ei ollu ihan tyytyväinen melkein lukkoon, vaikka meinaskin että oli tehokas jarrutus.
Mutta, siitä "helpommasta", eli liikenneajosta tuli hylkäys, mitä pelkäsinkin. Harmittaa vaan se, että hylkyyn johtanut tapahtuma on edelleen mulle hämärän peitossa. En sitten kaiketi vilkaissut taakse/sivulle ryhmittyessä => konflikti. Tota en tajua, koska mä en koskaan missään tapauksessa a) peruuta moottoritiellä b) vaihda kaistaa kurkkaamatta. Google street viewilläkin paikkaa tutkailin, ja se on ns. ihan normali risteys missä ryhmitytään.
Hiestä pitää sanoa, että mustassa standardi ajopuvussa 25 astetta hellettä kello 9.00 -> 16.00 (ajotunnit+käsittelykoe+ajokoe), niin on kyllä kaikki mehut imetty! Paino oli tippunut päivän aikana yli kaksi kiloa vaikka join noin kaksi litraa vettä päivän aikana.
Mutta vuodatus: Rahan menoa ei voi estää. Uusiksi on ajettava pari ajotuntia ja ajokoe ja pyörän vuokra ajokokeeseen. Se käsittelykoe on sentään suoritettu, sitä ei enää tarvitse uusia.
No on se sentään hyvä, että Jamacille kävi noin. Olishan se voinut päästä läpi ja joutua liikenteeseen vajain taidoin.
Mut mistähän mustasta puvusta se puhui, kun niin hiki virtasi? Ettei vaan olisi sortunut johonkin halpapukuun...
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Autokoulun ns. ajovermeet. Paitsi toi kypärä oma, mistäalan todella tykkäämään! Ei huurteen huurua edes valoissa märähköllä tukalla! Kaiken a ja o oli keksiä että hengityshuurunsilmälaiseihin-ohjuri oli irroitettavaa sorttia, sen jälkeen ei huuruja ole ollut (visiirissä pin-lock) ja kaikki ajot voi ajaa hytti kiinni.
Jamac kirjoitti:Autokoulun ns. ajovermeet. Paitsi toi kypärä oma, mistäalan todella tykkäämään! Ei huurteen huurua edes valoissa märähköllä tukalla! Kaiken a ja o oli keksiä että hengityshuurunsilmälaiseihin-ohjuri oli irroitettavaa sorttia, sen jälkeen ei huuruja ole ollut (visiirissä pin-lock) ja kaikki ajot voi ajaa hytti kiinni.

Et kai ole jo mennyt ostamaan jotain rääsyjä ajopuvuksi?
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Jamac kirjoitti:Mutta vuodatus: Rahan menoa ei voi estää.... ja pyörän vuokra ajokokeeseen.
Ei ymmärrä
Nin, siis 2x25min ajotunnit = 70€, inssiaju katsastuskonttorille 38€ ja ylimääräinen autokoulun pyörän käyttö ajokokeessa 70€, yht. 178€ ylimääräinen ajelu. Olen tuossa googlen street viewssä katsellut paikkaa ja se miten tommoseen perusvaloristeykseen mennään, niin siinä vaan ei voi mokata niin. Olen kyllä hiukan hämmentynyt, mutta kaipa minä siinä sitten sohlasin. Se tässä nyt on hyvää, että harjoitusta/ajokokemusta tietty keltanokka saa lisää ja se ei ole koskaan huonosta, ja se että ruljanssi ei enää kestä seittemää tuntia kun ei tarvi niitä käsittelyitä ajaa. Niistä sentään tuli kehuja 8)
Jamac kirjoitti:..... siis 2x25min ajotunnit = 70€, inssiaju katsastuskonttorille 38€ ja ylimääräinen autokoulun pyörän käyttö ajokokeessa 70€, yht. 178€ ylimääräinen ajelu.
Tuohan on ryöstämistä! Mut älä huoli, kun saat inssin läpi, niin ne menot vasta alkaa. Ajokamppeet vähintään puolitoista tonnia, vakuutukset, itse pyörä, sen varusteet ja... Niin, se itse ajaminen. Ja ajamisesta seuraa rengaskuluja, huoltoja... Jatkanko vielä?
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
^ Älä kuuntele tuota. Oon nähnyt sen ajokamppeet. Ominaisuudet näyttivät kalliilta. Niin kalliilta, että vaikka minulla ei edes A-korttia ole, niin teki mieli hommata samanlaiset kuteet. Niissä oli niin hienoja teknisiä juttuja.
Escobar75 kirjoitti:Ja jos alkaa 2-T Hylkeen opastamalla tiellä mistä Ladasta otetaan varaosat ni halpaa pörinääkin voi olla..
Ja se 2-T taitaa viedä miehen mennessään. Carde kasasi mopon velipojalleen, mutta viesteistä päätellen päristelee sillä ihan itte. Epäilen kyllä vähän sen veljen olemassaoloa...

Se velipoika on olemassa ja mopo on sille tehty mutta täytyyhän sitä hieman koe-ajaa. Ihan vaan siksi että on varmasti toimiva.
Asiasta ananakseen, tuli ajettua hieman taas pitkin metsiä. Siis hieman sellaista enduro ajoa tuli taasen harrastettua kun oli niin turkasen kuuma. No ei se juuri helpottanut kun kaivoi päristintä irti suosta. Oli joku pirulainen laittanut suon meidän ajoreitille kun käytiin kaverin kanssa tutkimassa että mihin tuo polku vie. Onneksi tuli hetken vettä kuin joku olisi saavilla kaatanut, tosin ei sitä kamppeissa huomannut muuten kuin että hien haju väheni. Ne oli kirjaimellisesti jo läpimärät ilman vesisadettakin.
Jamac: lähinnä sitä pyöränvuokraa ihmettelin kun oletettavasti useimmilla on jo mopo valmiina korttia ajellessa.
Hengissäpysyminen on helppoa, vain eläminen on vaikeaa...
Niiinno ehkä jollain kevarikuskeilla joilla ei ole muuta menopeliä. Voi tietty iso pyöräkin olla, mutta se katsastaminen opetuskäyttöön, no ei kai se justiin mitään maksa, mutta pitää kai olla joku kuka ajaakin sen sinne katsastusasemalle, ja sitten on mahdollinen kippaaminen ajoharjoittelussa. Mun käsittääkseni omalla pyörällä ei juurikaan ajeta noita.
En oikein tiedä noista nykyisin kun olen ajanut mopokorttini vuonna -85, sen jälkeen olen vain ajellut. Joskus enempi ja joskus vähempi. Eipä tuota ole itselläkään omaa mopoa kyllä tällähetkellä, hankinnassa on kylläkin tälle kesälle. Ja kun sen läydän lähden heti irvistelemään tuolle savolaiskääkälle, ajan heti umpiluumäjelle, rapsuttamaan Ottoa, suuteloimaan kunkun vainoa ja irvistämään kunkulle. Sen jälkeen voikin mennä shellille tankille ja lähteä ajelemaan jonkin ihmisten ilmoille. 8)
Hengissäpysyminen on helppoa, vain eläminen on vaikeaa...
Perjantaiksi varattu paluulento saatta hyvässä lykyssä siirtyä jo maanantaiksi, sen verran hasardilta kuulosti tilanne siellä Suomessa päin olevan... Mahtavaa vielä kun viesteistä neljännes tulee perillä, eikä hotellihuoneessa ole kenttiä ollenkaan.
Jos nyt kuitenkin suuntaisi Vatikaania päin
Carde kirjoitti:......lähden heti irvistelemään tuolle savolaiskääkälle, ajan heti umpiluumäjelle, rapsuttamaan Ottoa, suuteloimaan kunkun vainoa ja irvistämään kunkulle. Sen jälkeen voikin mennä shellille tankille ja lähteä ajelemaan jonkin ihmisten ilmoille. 8)
Noin siis harhaisissa kuvitelmissa. Oikeasti se menee niin, että tuolla pojan klopilla ei ole varaa ostaa kunnollista pyörää, niinpä se hajoaa jo tulomatkalla. Minä korjaan sen hyvän hyvyyttäni. Sillä välin kloppi saa vainoltani selkäänsä ja Otto puree sitä niin pahasti, että edessä on sirrakyyti hospitaaliin. Sieltä poika jatkaa junalla kotiin ja jälkeen päin ilmoittaa, että saan pitää sen pyörän, jos hänen ei enää ikinä tarvitse tulla lähellekään Ottoa ja vainoa.
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Carde kirjoitti:......lähden heti irvistelemään tuolle savolaiskääkälle, ajan heti umpiluumäjelle, rapsuttamaan Ottoa, suuteloimaan kunkun vainoa ja irvistämään kunkulle. Sen jälkeen voikin mennä shellille tankille ja lähteä ajelemaan jonkin ihmisten ilmoille. 8)
Noin siis harhaisissa kuvitelmissa. Oikeasti se menee niin, että tuolla pojan klopilla ei ole varaa ostaa kunnollista pyörää, niinpä se hajoaa jo tulomatkalla. Minä korjaan sen hyvän hyvyyttäni. Sillä välin kloppi saa vainoltani selkäänsä ja Otto puree sitä niin pahasti, että edessä on sirrakyyti hospitaaliin. Sieltä poika jatkaa junalla kotiin ja jälkeen päin ilmoittaa, että saan pitää sen pyörän, jos hänen ei enää ikinä tarvitse tulla lähellekään Ottoa ja vainoa.
On siitä kunkusta tullut ihan oikeasti seniili ukko, vai muka junalla kotio. Bah, missäs siellä umpiluumäjellä on asema johon junat pysähtyy? mää vaan kysyn! Eikä kunkun vaino mua pieksä, se vaihtaa ilomielin tuollaisen seniilin aneemisen atleetin, tällaiseen komeaan nuoreen gotleettiin. 8)
Hengissäpysyminen on helppoa, vain eläminen on vaikeaa...
Carde kirjoitti:....! Eikä kunkun vaino mua pieksä, se vaihtaa ilomielin tuollaisen seniilin aneemisen atleetin, tällaiseen komeaan nuoreen gotleettiin. 8)
Vaino kun näki tuon pohjanmaan pojan nulkin kuvan, niin ihmetteli kovasti, miten ajat on muuttuneet. Ennen pohjanmaalla ei kuulemma päästetty tuon näköisiä ihmisten ilmoille lainkaan, ne pidettiin tiukasti navetan tai tallin perukoilla vaikka lantaa luomassa.
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli