HTC:n uudet Android-puhelimet
-
- Viestit: 762
- Liittynyt: 31.10.2005 klo 23.11
HTC:n uudet Android-puhelimet
Viesti Kirjoittaja crk1 »
Legend toimii hyvin jouhevasti, kosketusnäyttö on hyvä, HTC:n oma käyttiskuorrutus "Sense UI" on kivan näköinen ja helppokäyttöinen.
Intuitiivisuudessa ollaan vielä vähän iPhonen jäljessä, mutta vain vähän. Ominaisuuksissa ollaankin sitten kyllä jo edellä.
Sovelluksia löytyy Android marketista valtava määrä ja suuri osa on ihan samoja kuin mitä iPhoneenkin on tarjolla. Lataaminen on tasan yhtä helppoa kuin iPhonessakin.
Eilen vaihtui sitten Legend Desireen. Saa nähdä miten paljon isompi ja tarkempi näyttö sekä nopeampi prossu vaikuttavat vielä kokemukseen.
Kiva että iPhonelle alkaa nyt olla oikeasti hyviä vaihtoehtoja. Applen tuotteista pidän kyllä paljon, Applesta firmana en niinkään. Joku neste lienee noussut menestyksen myötä Stevellä ja kumppaneilla päähän.
Miksi esim. pitää kiristää levy-yhtiöitä olemaan myymättä musiikkia Amazonille? Eikö voisi vain luottaa siihen että iTunes on niin hyvä, että sillä se peli voitetaan, eikä ihme kiristysjuttuja tarvittaisi.
Itse olen oikeastaan päättänyt että mitään Applen kamaa en enää uutena osta. Jos ja kun niitä jatkossa ostan, niin ostan käytettynä. Kun nyt kierrätystä muutenkin kannatan.
No, luiskahti lopuksi vähän otsikon aiheesta, mutta menköön.
-
- Viestit: 565
- Liittynyt: 2.12.2009 klo 18.58
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja Lappalainen »
-
- Viestit: 135
- Liittynyt: 21.3.2008 klo 19.33
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja vellu80 »
-
- Viestit: 565
- Liittynyt: 2.12.2009 klo 18.58
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja Lappalainen »
ei oo tarvinnu mitään synkätä macciin kun gmailin kautta menee kaikki mulla.Modeemina toimii ja roottauksen myötä myös wlan tukarina eli jakaa 3g yhteyden wlanin kautta.2.2 androidin mukana tulee ihan natiivina wifi tethering sitten puhelimeen.
-
- Viestit: 162
- Liittynyt: 25.8.2009 klo 17.40
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja sdf34gefge »
14" i7 läppäri
Windows Phone
-
- Viestit: 202
- Liittynyt: 31.8.2006 klo 10.00
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja Juicce »
Oikeastaan Saunalahti täräytti hyvät diilit sekä Legendille (240e) sekä Desirelle (360e). Mutta kun otetaan käyttö ja liittymä mukaan, niin mainitsemasi MegaDesire on kyllä erinomainen tarjous.JesseL kirjoitti:Saunalahdelta ihan maanalaisen paikan kova tarjous koskien desireä, googlettakaa megadesire saunalahti. Lähti itsellä tilaukseen, en miettinyt sekuntiakaan.
Itse harmillisesti ehdin kokeiluluontoisesti ostamaan Sampan Spican. Tosin onneksi vain kokeiluluontoisesti (uusi iPhone kiikarissa, koska puhelimen maksajan vaihtoehdot ovat vain N E72 ja iPhone..), koska itselle Android 2.1 oli pienoinen pettymys. Tuo mikälie alasvedettävä tilarivi on suht turha, asetuksia löytyy sieltä mistä pitää osata etsiä (esim viestin merkkiääni ei ole asetuksissa vaan viesti-valikon asetuksien takana). Myös oppi sen, mitä on kun puhelinta aidosti hallinnoidaan tietokoneella (softamarket esim). Itselle kun gmail ei ole se ykkössähköposti, niin tuo gmail-sidonnaisuus on enempi huono juttu. Toisaalta gmail on hyvä pohja, sinne vielä market, niin oltaisiin lähellä "selainpohjaista itunesia", jota pystyisi käyttämään miltä koneelta tahansa. Tietysti päälle vielä nuo Spicaan liittyvät 2.1-bugit. Vaikka ei Android huono ole, mutta omasta näkemyksestä ero iphoneen on suurempi kuin mitä pikatestailuilla olin odottanut.
Joka tapauksessa jos nyt on ostamassa puhelinta, on tuo megadesire varmasti hinta/ominaisuus/laatu suhteessa mitä parhain vaihtoehto.
-
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 14.56
- Paikkakunta: Kyrkslätt
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja Salmister »
Lainemies
-
- Viestit: 1141
- Liittynyt: 1.5.2004 klo 11.49
- Paikkakunta: Tampere
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja Xaeron »
Itse en kuitenkaan tilaa vielä vaan odotan WWDC:n jotta pystyy muodostamaan mielipiteen seuraavasta iPhonesta.
Itsestään selvää on kuitenkin se, että MegaDesiren kaltainen paketti Soneralla iPhonen kanssa maksaa varmaan liki sata euroa kuussa. Eli rahallisesti iPhone on tosi huono vaihtoehto.
Mutta luin Sauniksen palstaa ja sain sen käsityksen että tuo tarjous on voimassa ainakin jokusen viikon (?), eli WWDC Keynote ehtii alta pois.
-
- Viestit: 162
- Liittynyt: 25.8.2009 klo 17.40
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja sdf34gefge »
14" i7 läppäri
Windows Phone
-
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 14.56
- Paikkakunta: Kyrkslätt
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja Salmister »
Lupaan sulle ettei ole voimassa kahta viikkoa.Xaeron kirjoitti:Aivan tajuttoman hyvä diili kyllä toi MegaDesire.
Itse en kuitenkaan tilaa vielä vaan odotan WWDC:n jotta pystyy muodostamaan mielipiteen seuraavasta iPhonesta.
Itsestään selvää on kuitenkin se, että MegaDesiren kaltainen paketti Soneralla iPhonen kanssa maksaa varmaan liki sata euroa kuussa. Eli rahallisesti iPhone on tosi huono vaihtoehto.
Mutta luin Sauniksen palstaa ja sain sen käsityksen että tuo tarjous on voimassa ainakin jokusen viikon (?), eli WWDC Keynote ehtii alta pois.
"Jokaisella" suomalaisella foorumilla hehkutetaan tarjousta ja lähes joka toinen kirjoittaja on tilannut puhelimen. Puhelin näyttää jo nyt varasto saldossa "toimitetaan nopeimille" statusta.
Itse pidän peukkuja, että saan puhelimen, vaikka olen sen jo tilannut.
Lainemies
-
- Viestit: 1141
- Liittynyt: 1.5.2004 klo 11.49
- Paikkakunta: Tampere
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja Xaeron »
Ei toi saatavilla nopeimmille eli keltainen pallo tarkoita sitä, että tarjous on loppumassa.Salmister kirjoitti:Lupaan sulle ettei ole voimassa kahta viikkoa.Xaeron kirjoitti:Aivan tajuttoman hyvä diili kyllä toi MegaDesire.
Itse en kuitenkaan tilaa vielä vaan odotan WWDC:n jotta pystyy muodostamaan mielipiteen seuraavasta iPhonesta.
Itsestään selvää on kuitenkin se, että MegaDesiren kaltainen paketti Soneralla iPhonen kanssa maksaa varmaan liki sata euroa kuussa. Eli rahallisesti iPhone on tosi huono vaihtoehto.
Mutta luin Sauniksen palstaa ja sain sen käsityksen että tuo tarjous on voimassa ainakin jokusen viikon (?), eli WWDC Keynote ehtii alta pois.
"Jokaisella" suomalaisella foorumilla hehkutetaan tarjousta ja lähes joka toinen kirjoittaja on tilannut puhelimen. Puhelin näyttää jo nyt varasto saldossa "toimitetaan nopeimille" statusta.
Itse pidän peukkuja, että saan puhelimen, vaikka olen sen jo tilannut.
Noi valot menee punainen - keltainen - vihreä, vähän niinku liikennevalot, ja keltainen on aina toi "Saatavilla nopeimmille", tarkoittaen sitä, että varasto on loppumassa mutta uutta on tulossa.
Oon semivarma että tuo tarjous on voimassa ainakin sen kaksi viikkoa, kun kerta Sauniksen työntekijä kovasti niin vakuutteli

-
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 14.56
- Paikkakunta: Kyrkslätt
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja Salmister »
OK. Toivotaan näin.
Lainemies
-
- Viestit: 77
- Liittynyt: 10.4.2009 klo 14.54
- Paikkakunta: Turku
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja NeoGeo »
MacBook Pro 13,3" 2,53Ghz mid09 | Samsung Galaxy S II
Dropbox, levytilaa netissä, tästä rekisteröitymällä 500mb lisätilaa http://db.tt/k5zaZZOE
-
- Viestit: 202
- Liittynyt: 31.8.2006 klo 10.00
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja Juicce »
http://www.matkapuhelininfo.com/f46/htc ... 1058234798
-
- Viestit: 718
- Liittynyt: 17.10.2006 klo 11.21
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja KinZZa »
Kiitoksia jos riittää kärsivällisyys vastata. Itsellä kun ei riittäny kärsivällisyys ottaa itse enempää selvää...
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
iMac 20" 2.16GHz 2Gt Late 2006
iBook G4/800 12" 640MB - Telakalla
iPhone 4
iPad 2
-
- Viestit: 762
- Liittynyt: 31.10.2005 klo 23.11
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja crk1 »
Eipä siinä mitään konetta tarvita. Sovellukset ja päivitykset ladataan suoraan puhelimeen, tässä tapauksessa hintaan sisältyvän nopean mobiililaajakaistan kautta. Musiikin taas voi siirtää vaikka ihan copy/paste menetelmällä USB-kaapelin avulla tai Bluetoothilla.KinZZa kirjoitti:Avovaimo on haeskellut puhelinta, ja ehdotin hänelle tätä MegaDesire-tarjousta. Älypuhelimista ei ole meillä muuta kokemusta kuin iPhone omassa käytössä, mistä ei kyllä löydy mitään valittamista. Mutta sen verran tietämätön olen näistä muista värkeistä, että kiinnostaisi tietää, kuinka haitallista on kun perheestä ei löydy muuta tietokonetta kuin Mac. Miten esim. HTC:n päivitys tai sovellusten asentaminen puhelimeen?
Kiitoksia jos riittää kärsivällisyys vastata. Itsellä kun ei riittäny kärsivällisyys ottaa itse enempää selvää...
-
- Viestit: 87
- Liittynyt: 30.10.2006 klo 19.43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja KestreL »
-
- Viestit: 129
- Liittynyt: 31.1.2009 klo 16.15
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja temetee »
No jaa, tietty voisi uuden numeron ottaa mutta tuntuu niin mahdottomalta. Oottelen nyt kuitenkin WWDC josko nuo jotain uutta keksis.
-
- Viestit: 439
- Liittynyt: 28.5.2006 klo 17.56
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja mkio »
KestreL kirjoitti:Legend tuli hankittua, mutta ongelmia hieman synkkauksen kanssa. Eli voisko valistuneemmat jeesata vähän vielä tyhmää (lukuisista yrityksistä huolimatta tiedot jää siirtymättä googlen kalenteriin) saamaan tiedot iCalista ja Osoitekirjasta google-tilille, jota kautta saisin ne myös puhelimeeni? Kiitos!
Vastaukseni samaan kysymykseesi Matkapuhelininfon foorumilla -> http://bit.ly/b2tHOI
iPhone 4 | 16Gb | Elisa
http://db.tt/0hA06yK | DROPBOX - virtuaalinen muistitikku, johon pääsee mistä vain käsiksi.
Huuto.net | http://goo.gl/VNLQN
-
- Viestit: 515
- Liittynyt: 11.4.2007 klo 11.51
- Paikkakunta: Kuopio
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja homeKorva »
Nyt on 5800 vaihtoonlähtö lähellä!
Toimiikohan tuo Desire modeemina mac-puolella? Onko kokemusta?
Thanks,
H
-
- Viestit: 162
- Liittynyt: 25.8.2009 klo 17.40
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja sdf34gefge »
14" i7 läppäri
Windows Phone
-
- Viestit: 515
- Liittynyt: 11.4.2007 klo 11.51
- Paikkakunta: Kuopio
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja homeKorva »
Heh. Niinpä, mutta aina voi ilmetä ihmesäätöä.. Nyt kun kesällä joutuu asustelemaan väliaikaisasunnossa, on tämä ehdottoman tärkeää.JesseL kirjoitti:Miksei toimisi..?homeKorva kirjoitti:Ohhoh!
Nyt on 5800 vaihtoonlähtö lähellä!
Toimiikohan tuo Desire modeemina mac-puolella? Onko kokemusta?
Thanks,
H
-h-
-
- Viestit: 117
- Liittynyt: 19.12.2005 klo 20.08
- Paikkakunta: Espoo
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja bbin »

-
- Viestit: 515
- Liittynyt: 11.4.2007 klo 11.51
- Paikkakunta: Kuopio
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja homeKorva »
Itse tuossa äsken myös syötin vähän nokian torttua...bbin kirjoitti:HTC on kyllä kovassa nousussa. On syönyt jenkkimarkkinoilla melkoisesti varsinkin Motorolan kakkua ja on kohta varmasti syömässä applenkin kakkua. Suomessa kakun syöminen taitaa lähteä Nokiasta ja entisistä iphone-käyttäjistä
-
- Viestit: 1180
- Liittynyt: 16.4.2006 klo 19.24
- Paikkakunta: Helsinki
Re: HTC:n uudet Android puhelimet
Viesti Kirjoittaja Rooivalk »
24" iMac 2,93Ghz Core 2 Duo, 8Gb, Radeon HD4850. iPad Pro 10.5 64Gb wifi + cellular.
Palaa sivulle “Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit